Salming
 Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
 |
Vastaus #330 : 08.06.2025 klo 18:32:05 |
|
Suomi pallollisena vs. Hollanti pallottomana
Suomi ei avannutkaan alhaalta 2-1-4-3/2-3-2-3:lla vastassaan 4-2-3-1 kuten sopi odottaa, muttei avausmuotona myöskään ollut 3-4-2-1 viiden alakerrasta huolimatta. Espanjaa vastaan kotipelissä Hollannin keskiblokki (4-4-1-1) kesti ihan kivasti eritoten avausjaksolla ja se sai Espanjan monesti syöttelemään alaspäin puolesta kentästä, kun tilaa edetä ei vain ollut hollantilaisen oltua nopeasti espanjalaisen naaman edessä. Hollanti myös valitsi viisaasti ne hetket, kun kannatti otti ylempääkin kiinni. Tuolloin vapaa pelaaja oli kulloinkin pääosin toinen toppari, kun Depay oli yksin piikissä ja hänen alapuolellaan Kluivert merkkasi Espanjan ankkurin ja kaksi pohjapelaajaa sitten olivat kiinni Espanjan kaseissa. Hollannin laiturit iskivät välikaistoilta laitakaistoille, jos ja kun Espanja kierrätti pelivälineen laitapakeilleen. Viimeisessä linjassa oli luonnollisesti 4v3-ylivoima Espanjan yläkolmikkoa vastaan. Odotusarvo oli tosiaan ennalta se, että sama toistuisi Olympiastadionilla Suomen 4-3-3:a vastaan ja Pohjanpalokin pääsisi painimaan 1v2-alivoimaisena toppareita vastaan. Niin kutatuinkin kävi pelin alussa.
Seurasin, uskaltaisivatko Tenho ja Hoskonen vapaana ollessaan ottaa tyhjän tilan pois ja kuskata tarpeeksi lähelle vastustajan toista prässilinjaa ennen murtavan syötön antamista kuten Ivanov teki maaliskuussa. Sekin olisi ollut kiinnostavaa, että ravaisiko välillä toinen Hollannin laitureista (esim. Gakpo) kahden tulen välissä toisen topparin ja laitapakin väliä antaakseen toisinaan tukea Depaylle, jolloin kymppipaikan yksilö voisi pysyä tiiviimmin ankkurissa ja vapaaksi pelaajaksi jäisikin toinen Suomen laitapakeista, mutta Friis ei sallinut minun sitä näkevän. Espanjaa vastaan Gakpo nimittäin joitain kertoja jätti vastustajan oikean pakin auki ja silloin Simon veskarina yrittikin heti puolipitkää syöttöä tätä kohden, joten Hradeckynkin havainnoinnin harteilla olisi ollut paljon Hollannin prässinpurussa ja oli toki yhä. Oletukseni oli silti se, että aiempien maaotteluiden tapaan Hollanti kyllä korkealla prässillään saisi usein riiston aikaan viimeistään keskiviivalla pakotetun roiskaisun jälkeisen pitkän pallon voittamalla ja Depayn johdolla ylimmät pelaajat tekisivät keskellä väkevää prässityötä pakottaen nimenomaan noihin hätäisempiin pitkiin avauksiin.
Toisaalta sitten Maltalla ja Liettuassakin Suomi purki löyhän prässin hyvin siten, että esim. Alho käänsi painopisteen painottomalle vapaalle topparille, joka pääsi kuljettamaan tyhjää kenttää pitkin jopa yli puolen kentän, joten Hradecky-Alho-Ivanov -reittiä pidin etukäteen potentiaalisena tässäkin matsissa, jos Gakpo tosiaan pomppaisi Alhon luota välillä oikeaan toppariin (Tenho), mutta todellisuus oli eri ryhmityksen vuoksi. Tarkkailin kuitenkin, että houkutteleeko Suomi Hollannin toiseen laitaan ja kääntää sitten sieltä puolenvaihdolla painopisteen painottomalle puolelle topparille. Toisaalta ennakoin myös, että vapaan pelaajan käyttämisen sijaan Hradecky myös poimisi aiempien maaotteluiden tapaan useasti Pohjanpalon ilmassa keskiympyrästä siirtäen painopisteen Hollannin puoliskolle. Englantiahan vastaan Jolle oli targettina vaikkapa huomattavasti Källmania voitokkaampi eikä toki kukaan muukaan suomalainen ole hänen veroisensa kohdepelaaja tappelemaan ykköspalloista ilmassa avausvaiheessa. Maaliskuussa välillä myös laitapakit avasivat suoraan kohti Jollea joko maassa tai ilmassa, jos prässi kävi liian kovaksi, joten Pohjanpalon paikka avauksessa oli täten perusteltu, vaikka muutamat haltuunotot maaliskuussa olivatkin louhikkoisia, kun Uronen/Alho löysivät hänet kovalla laakapallolla nurmea pitkin, joten siksi kaikki hyökkäykset eivät optimaalisesti päässeet kiihtymään pohjaan saakka, kun Jolle ei päässyt levittämään peliä laitaan.
Suomi avasi alhaalta 2-4-4/2-4-1-3 muodolla. Alho nosti laituriksi viimeiseen linjaan ja Lod kavensi kympiksi Jollen rinnalle tai alapuolelle. Tenho oli oikea pakki. Eipä tuokaan uusi juttu ollut, vaan käytössä jo Riven aikana tarvittaessa eritoten maalipotkuissa. Hollannin prässivastuut olivat sellaiset, että Depay piikissä oli 1v2-alivoimainen Hoskosta ja Ivanovia vastaan. Kk-linjassa oli 4v4-tasavoima ja alas Hollanti jätti tutusti yhden miehen 5v4-ylivoiman. Ihan alkuun Gakpo tosin jätti Tenhon auki ja oli lähempänä Alhoa, kunnes sai Koemanilta ohjeen ottaa ylempää kiinni ja Ake tarvittaessa pomppasi Alhoon. Tuota ennen Tenho avoimella jalallaan ehti tavoitella suoraviivaisesti Pohjanpaloa kuten maaliskuussakin tapahtui, mutta syöttö oli epätarkka. Toisessa prässinpurussa puolestaan pallo kierrätettiin vapaan topparin Ivanovin kuskauksen jälkeen ohi ei-kenenkään-maalle jääneen Frimpongin, joka empi mennäkö vastaan vai pysyä Urosessa. Hän ei tehnyt kumpaakaan, mutta Urosenkaan kova passi nurmea viistäen ei mennyt Jollen lapaan. Seitsemännellä minuutilla puolestaan Gakpo oli jo noussut Tenhoon, mutta otti pari askelta tästä irti keskemmäs ja katkaisi vapaan topparin Hoskosen avauksen kohti Lodia. Irtopallo kimposi kuitenkin onneksi Peltolalle eikä Hollanti tuosta yläaluekatkosta luonut uhkaa.
Avausjakson edetessä Frimpong oli entistä useammin laitureista kahden tulen välissä ja alkoi ahdistaa Ivanovia lähempää, jolloin Dumfries puolestaan nosti lähemmäs Urosta, mutta Denzel pysyi kuitenkin sen verran lähellä Antmania, että pystyi tarvittaessa peruuttamaan nopeasti pallon alapuolelle. Hollanti sitten muokkasi prässiään siten, että se alkoi prässätä koko kentän vartioinnilla, kun Frimpong oli Ivanovissa, Dumfries Urosessa ja van Hecke liukui Antmaniin, jolloin van Dijk hoiti yksin Pohjanpalon ja de Jong putosi puolustuslinjaan vasemmaksi toppariksi ollen kiinni Lodissa eikä Frenkie enää ollut ekstrana suojaamassa vain puolustuslinjan edustaa. Ake tietysti kontrolloi Alhoa omalla laidallaan. Hollannin kasit puolustivat keskellä Peltolaa ja Kairista.
Noin puolen tunnin kohdalla parin minuutin sisään nähtiin Suomen kaksi parasta prässinpurkua. Ensimmäisellä kertaa avausmalli oli enemmän 2-4-1-3, kun Lod oli Pohjanpalon alapuolella. Ivanovin puolipitkä avaus tavoitti hänet ja hän pyörähti pois de Jongin kahleista jatkaen pallon laitaan. Van Hecke ei uskaltanut täysin sitoutua eteenpäin puolustamiseen ja Antman pääsi leikkaamaan sisään. Alho kavensi keskikaistalle ja pudotti Aken edestä pallon Jollelle, joka jatkoi sen Aken jättämään tilaan. Sinne hyökkäsi Tenho ja samalla Gakpo nukkui tämän seuraamisessa, kun tämä nousi oikeaa laitaa pitkin ylöspäin ja päätti hyvin kiihdytetyn hyökkäyksen aikaiseen keskitykseen, mutta van Dijk ylsi siihen niukasti väliin ennen taka-alueella kytännyttä Antmania, äsh. Jälkimmäisessä tilanteessa Peltola käväisi muodon ulkopuolella hakemassa pallon ja pelasi seinän Tenhon kanssa. Reijndersia ei kiinnostanut Masan seuraaminen ja Gakponkin prässi oli myöhässä. Suomi pääsi sahaamaan Hollannin nippuun, kun Alho ja Jolle pelasivat seinän kolmannelle Masan jatkettua liikettään Aken ja van Dijkin jättämistä aukoista selustaan. VVD kuitenkin juoksi Peltolan kiinni ja blokkasi myöhäisen keskityksen kulmapotkuksi. Ylipäätään pitää todeta, että Pohjanpalo oli petrannut maaliskuusta operointiaan puolustuslinjan edessä ja haltuunotot olivat rutkasti parempia, jolloin hyökkäykset pystyivät kiihtymään siten kuin ne vaikkapa näissä parissa tilanteessa tekivät. Se lupaa hyvää jatkoon, kun Friisin alaisuudessa prässiä puretaan mielellään Jollea suoraviivaisesti tavoittelemalla. Hradecky toki tässä pelissä pelasi odotuksiani vähemmän pitkiä avauksia kohti kultakutria, mutta yksi niistä oli tuottaa jotain, kun 16. minuutilla kenties tahallaan Pohjanpalo päästi pallon lävitseen ja Alho irtosi Akesta yrittäen päästä läpi toppareiden selustaan, mutta nämä olivat hereillä pistäen Alhon hodarin sisään eikä läpiajoa syntynyt.
Muutoin Hollanti sai katkoja aikaan viimeistään keskiviivalla, joten sen korkea prässi toimi Espanja-matsien tapaan ja puolustuslinja kamppaili vahvasti, vaikka Pohjanpalo muutamia hyviä tiputuksia ja jatkoja onnistuikin tekemään, mutta esim. toisen jakson alussa van Dijk alisti häntä ilmassa. Eikä oikein enää toisella jaksolla Suomi päässyt prässin alta samaan tapaan pois kuin avausjakson parissa väläytyksessä. 59. minuutilla Källman tosin voitti ensimmäisen pääpallonsa VVD:tä vastaan ja Suomi sai painopisteen siirrettyä Hollannin puoliskolle, mutta nopeasti vieraat ryhmittyivät pallon alle 4-4-1-1:een. En silti ole Källmanista täysin vakuuttunut targettina kovia maita vastaan. Ja mitä tulee niihin Suomen houkutteluihin toiseen laitaan ja sitten puolenvaihtoihin tyhjään tilaan painottomalle puolelle, Hollanti liikkui paljon Maltaa ja Liettuaa paremmin sivusuunnassakin, joten Suomen puolenvaihdot näyttivät aika hitailta maaliskuuhun verrattuna ja toki eipä siellä aina edes mitään selkeästi vapaata pelaajaa ollut, jos vastus käytti koko kentän vartiointia.
Kun Suomi muutti ryhmitystään ja alkoi sitten avata alhaalta maaliskuun tapaan 2-1-4-3/2-3-2-3:lla, Hollantikin muunsi muotonsa siihen jo ennen matsia olettamaani 4-2-3-1:een. Weghorst ja Kluivert olivat 2v3-alivoimaisina toppareita Peltolaa ja Hoskosta sekä ankkuri Kairista vastaan. Källman paini yksin toppareita vastaan alivoimaisina. Muutoin suorat vastustajat olivat tietysti selvät. 82. minuutilta jäi mieleen se, että kun Hollanti sai pakotettua Suomen palauttamaan pallon Lukelle, de Jong nosti kiinni Kairiseen luoden 3v3-asetelman ja Luke huomasi sen, mutta chippi Frenkien yli vapaaksi jääneelle Valakarille ei auttanut, kun van Dijk pomppasi tähän ajoissa voittaen kaksinkamppailun puolessa kentässä ja seuranneesta käännöstä de Jong taisi olla se, joka sai vetopaikan boksissa, mutta vasurilaaki viuhui niukasti ohi takanurkan. Toisaalta hetkeä aiemmin Suomi taisi esittää toisen jakson parhaan prässinpurun, kun Peltola avoimella jalallaan poimi Valakarin, joka oli irtaantunut Frenkiestä tullen ylimiehittämään vasenta välikaistaa lodmaisesti. Onni pääsi kuskaamaan avointa kaistaa pitkin aina hyökkäyskolmannekselle asti, kun Kamara sitoi Gravenberchia, mutta sitten Jensenin syöttö Niskaselle meni mereen ja se hyökkäys kuihtui siihen. Oli kuitenkin ihan kiva nähdä edes parikymmentä minuuttia se asetelma, jonka oletin näkeväni pelin alusta asti, kun Suomi olisi pallollisena ja Hollanti pallottomana.
Rakentelumuoto Suomella piti olla 2-3-5 odotetusti Hollannin 4-4-1-1/4-4-2:ta vastaan. Olin pohtinut sitä, että uskaltaisiko Uronen nousta viimeiseen linjaan, kun Frimpong kärkkyi vastaiskuja hänen selustaansa. Maaliskuun matseissahan laitapakit pysyivät lähtökohtaisesti alataskuissa ja laiturit pitivät leveyden, kun kasipaikat nousivat välikaistoille, mutta useasti kyllä Uronenkin käväisi viimeisessä linjassa ja Kairinen/Kamara rotatoi varmistamaan säilyttäen 2-3-5 muodon. Vasta 20. minuutilla Maltallakin ensi kertaa molemmat pakit olivat yhtä aikaa ylhäällä ja muoto hetkellisesti 2-2-6, mutta en uskonut Suomen hulluttelevan samaan tapaan Hollantia vastaan, vaan Urosen himmailevan ja pysyvän Frimpongin lähellä, jolloin Källman ei kaventaisi niin usein sisään lähelle Pohjanpaloa kuin maaliskuussa. Antman luonnollisesti pitäisi leveyden oikealla ja Lod nousisi ylätaskuun kahden alimman linjan väliin.
Totuus oli se, että Suomi rakensi 3-2-5:llä. Wingbackit pitivät tosiaan leveyden ja Lod nousi oikeaan ylätaskuun, kun Antman oli vasemmalla. Ivanovin vastuulla oli Frimpongin hidastaminen negatiivisissa tilanteenvaihdoissa, kun Uronen oli viimeisessä linjassa. Kovin harvoin kuitenkin Suomi edes ehti siirtyä rakentelumuotoonsa varsinkaan avausjaksolla.
Ainakin ennen EM-kisoja vastustajat halusivat haavoittaa Hollantia sen oikean pakin selustasta, joten minun piti tarkkailla sitä, että spurttaako Källman Dumfriesin taakse ahkerasti vai ei ja saako hän ristipalloja sinne, mutta eihän Benkku edes ollut avauksessa ja Uroselta oli turha odottaa pystyjuoksuja. Toki nyt Geertruidakin oli penkillä ja hän oli se, jota vastustajat olivat eritoten pitäneet heikkona lenkkinä aiemmin eikä niinkään Dumfries, mutta sitten 2-2 tasoituksessa viimeiseen linjaan valunut Frimpong ei saanut kuriin 1v1-haastossa Williamsia, jonka laukauksen Verbruggen sylki eteensä ja Merino puttasi paluupallon pömpeliin. Espanjaa vastaan Hollannin linja oli korkealla keskiblokissa ja selustassa kyllä rutkasti tilaa, jonne olisin halunnut nähdä Keskisen spurttaavan, mutta hän oli valitettavasti junnujoukkueen matkassa. A. Pohjan tapaan olisin ilman muuta priorisoinut MM-kisapaikasta pelaavaa maajoukkuetta junnukisojen sijaan, kun Håkanskin meni loukkaantumaan. Toki Maltalla Källman pari kertaa pääsi nopeudellaan ohi vastustajastaan ja Liettuassakin pystyaloitteestaan puoliksi karkuun Ivanovin tarjoilusta, mutta nyt oli kuitenkin vastassa Dumfriesin tasoinen laatuori. Oyarzabal livahti kertaalleen piikistä toppareilta karkuun maaliskuussa maalaten alakulmaan, mutta oli niukasti paitsiossa. Jatkoajalla Yamalin pystyliikkeestä seurasi johtomaali, joten sekin vain osoitti, että vikkelille laitureille olisi ollut käyttöä tässä pelissä.
Onneksi sentään sitten Friis oli älynnyt siirtää Antmanin vasempaan laitaan transitioitakin ajatellen. Kun Håkans ja Keskinen eivät olleet käytettävissä, aika vähän Suomi sinne selustaan yritti hyökätä puolen kentän pallonhallinnoissaan. Ensimmäinen kokeilu taisi olla joskus 17. minuutilla, kun Antman spurttasi välikaistalta pystyyn, mutta Kairinen nosto osui päin lähintä hollantilaista. Jälkikäteen en oikein edes muista muita tilanteita, vaan ne selustaan murtautumiset tulivat nopeiden kombinaatioiden jälkeen avausvaiheessa ollen perattuna jo ylempänä.
Luonnollisesti ajattelin ennen avauskokoonpanojen julkaisua, että Suomi haluaisi luoda vastustajan muotoa venyttäneille leveyspelaajilleen 1v1-tilanteita laitakaistoille ja täyttää sitten boksin 3-4 kohteella kuten maaliskuussa vaikkapa Liettua-pelin avausmaalissa. Espanjaa vastaan Hato otti kuitenkin Yamalilta hyvin tilan ja ajan pois monesti ennakoimalla kierrätyksen leveyteen ja estäen kääntymisen positiiviseen peliasentoon ajoissa, joten sikäli tuskin Antmanille olisi ollut helppoa iltaa luvassa oikealle laidalle eristettynäkään, vaikka vastassa olisikin ollut Ake. Oli silti kiintoisa seurata jatkuisiko volyymin kasvattaminen vrt. Kanervan aikakauteen ja pyrkisikö Suomi yhä saamaan enemmän maalintekoyrityksiä ja keskityksiä viimeiseen asti hinkkaamisen sijaan. Se oli toivottavaa ainakin. Sanoisin, että Alho pari kertaa kyllä vanhasta muistista aikaili keskitystilanteissa saatuaan kierrätyksen omalle laidalleen, mutta Antman sitten haki sisäkaistaltakin chippejä boksiin pariin otteeseen. Van Dijk kuitenkin oli ilmatilan herra avausjakson lopussakin, kun Ivanov nosti pallon rankkarialueelle kohti Jollea. Antman pysyi joitain kertoja leveydessä eikä avausvaiheen jälkeen tehnyt tilaa Urosen nousuille. Eräs kerta johti siihen, että Uronen ymmärsi välikaistajuoksullaan viedä Gravencberchin mukanaan ja Antman sai eristetyn 1v1-tilanteen Dumfriesia vastaan, mutta sotkeutui sitten ennemmin omiin jalkoihinsa. Parhaat haastonsa Antman esittelikin tilanteenvaihtohetkissä kiusaten ihan kivasti Dumfriesia ja van Heckea eikä toki hitaissa hyökkäyksissä niitä tilaisuuksia edes montaa tullut, kun pallonhallinta oli 40%-60%
Muodon sisään pelatessa seurasin, että uskaltaisiko Suomen kk-kolmikko yrittää pyörähtää suorien vastustajiensa ohitse ja luoda siten etua. Hyödyntäisikö Suomi ne 3-4 hetkeä pelin aikana, kun 10-alueella olisi hetkellisesti tarpeeksi tilaa kombinaatiopelaamiselle ja pääsisikö se keskeltä läpi murtautumaan maalipaikkaan? Ja hakisiko Suomi ylipäätään kombinaatioita muodon sisässä vai ennemmin sisältä-ulos -syöttöjä tehden lisätilaa keskityksille laidoilta, kun Espanjaakin vastaan Hollannin puolustuslinja pumppasi ihan hyvin eteenpäin tukkimaan tilaa 10-alueella tehden riistoja ja käynnistäen sitten nopeita vastaiskuja? Toki jälkimmäisessä osassa Hecke puolusti eteenpäin rahtusen myöhässä kuudentoista rajalla aiheuttaen rankkarin. Entä ylimiehittäisikö Lod jälleen esim. vasenta välikaistaa hiivittyään sinne omalta puoleltaan Kanervan aikakauden jäänteenä? Hän teki sitä Liettuassa ja Jensen puolestaan Maltalla. Tuon toimintatavan jatkaminen olisi ennalta mietittynä ollut toki luontevaa, kun sillä tavoin Antman olisi saatu entistä paremmin eristettyä oikeaan laitaan 1v1-tilanteisiin, jos tämä olisi siellä jatkanut. Maltallahan mm. puolen tunnin kohdalla Ivanovin ristipallo tavoitti Antmanin, joka sai jalan auki ennen kuin Maltan pakki sai tuen lähelle. Pohjanpalo puski avopaikasta päin veskaria ja Källman nosti riparin yli maalin, joten tuota murtautumismallia odotin kokeiltavan tässäkin ottelussa. Nyt kun Antman ei oikealla ollut, Ivanovkaan ei Alholle lähtenyt ristipalloja pelaamaan.
Hollannin muodon sisään Suomi ei kyllä hitaissa hyökkäyksissä päässyt, vaan topparit kierrättivät aika varovaisesti keskenään puolessa kentässä eivätkä haastaneet prässilinjoja ihan niin hanakasti kuin unelmoin. Wingbackitkin palauttivat palloa alaspäin leveydestä. Pohjanpalon löytäminen tiiviin muodon sisästä oli haastavaa vrt. ne hetket, kun Hollanti oli vähän löyhempi prässäten ylempää. Ei se häpeä silti ollut, kun eipä Espanjallakaan helppoa ollut Hollannin keskiblokkia vastaan. Valakarista jäi mini-Lodina mieleen kyllä se, että tämä otti ylimiehitysroolin omakseen sen yhden komean prässinpurkuhetken ulkopuolellakin juuri rakenteluvaiheessa. Tavallaan on hyvä, että kaikkea Kanervan aikakauden jäänteitä ei ole heitetty romukoppaan ja ainakin teoriassa Antmanin ollessa oikealla tämän eristäminen sinne entistä vahvemmin on hyvä idea, mutta onko Suomi sitten kuitenkaan saanut tarpeeksi tehoja aikaan sillä, että oikealta puolelta valuu välikaistapelaaja vasemmalle puolelle pelaamaan kombinaatioita lyhyemmin etäisyyksin? Noh, ehkä Friiskin haluaa vielä nähdä, että voisiko se toimia ja helpottaa muodon sisässä operointia. Mitä tulee Kairiseen, tältä nähtiin pari puolittaista kierähdystä miehensä ohitse, mutta jotenkin ne kuljetukset sitten muodon sisään jäävät vähän aroiksi sen jälkeen eikä hän oikein luota itseensä täysin tai sitoudu täysillä syntyneen tilan hyödyntämiseen. Gravenberch verrokkina pyörähdettyään miehestään ohi ei sen jälkeen himmannut enää, vaan kuljetti eteenpäin kävi miten kävi eikä vilkuillut heti sivuilleen syöttösaumaa etsiäkseen. On Kairinen joka tapauksessa paras suomalaisista kk-pelaajista rikkomaan muotoa ja irrottamaan sieltä pelaajia vastaan kuljettamalla, mutta hän voisi tehdä sitä vielä päättäväisemmin. Noiden hetkien hyödyntäminen tuppaa jäämään hitusen puolitiehen.
Negatiivisissa tilanteenvaihdoissa Frimpongin pikakiituriuden oletin tosiaan aiheuttavan harmaita hiuksia ja siksi Suomen vastaprässin purevuus oli ensiarvoisen tärkeää, jottei Hollanti pääsisi ensimmäisen prässin ohitse hyökkäämään isoihin tiloihin samaan tapaan kuin vaikkapa Malta ensimmäisen puolituntisen aikana, jolloin Peltolakin joutui ottamaan varoituksen taktisesta rikkeestä. Toki Espanjaa vastaan Hollannin tehtyä riistoja keskiblokissaan Espanjankaan vastaprässi ei edes ehtinyt toimia, kun pallo jo pelattiin vauhtiin Frimpongin juoksulinjalle, joten Suomen pallovarmuuden tuli olla korkealuokkaista hitaissa hyökkäyksissä. Sitä se olikin. Vasta joskus puolen tunnin kohdalla tapahtui ensimmäinen pahempi pallonmenetys (toki Suomella ei niitä rakenteluhetkiäkään pahemmin avausjaksolla ollut) ja Depay oli se, joka siirsi pelivälineen heti Urosen jättämään tilaan kohti Frimpongia, mutta Ivanov ohjasi tämän melko pieneen kulmaan ja lussu veto maita pitkin oli marja Hradeckylle. Vartin kohdalta jäi mieleen se, että Alho puolestaan pysäytti viisaasti vastaiskun 20 metrissä, kun vastaprässi ylempänä oli vuotanut. Ja sitä ennen Hollannin avausmaali tuli tilanteenvaihdosta, jossa vastaprässi ei ehtinyt edes käynnistyä, kun Kairinen lahjoitti pelivälineen Depaylle. Pallovarmuus ei ollut riittävää rintakuoletuksessa, mutta sitäkin edelsi muuten kamppailuvoitto puolustuslinjassa, kun Hoskonen voitti ykköspallon Depayn naamarin edestä, joten rohkeampi prässi ja Hollannin pakottaminen pidempiin syöttöihin ei olisi ollut pahitteeksi. Matsin lopussa jäi mieleen van de Venin rynniminen boksiin vastaiskun lopuksi, mutta hänetkin ohjattiin tuplattuna pieneen kulmaan ja veto epäonnistui. Tilanteenvaihtotaistossa Suomi oli mielestäni tietyllä tapaa ohuesti etevämpi, kun se puolusti syvältä lähteneet vastaiskut Hollantia tarkemmin tai ainakaan kukaan hollantilainen ei ollut antmanmainen uhka.
Erikoistilanteet
Hollanti käytti maaliskuussa kulmissa 2+4 variaatiota. Topparit, Hato ja Gakpo olivat kohteina pilkun maastossa ja Geertuida+Reijnders vitosen alueella. Geertruida teki eritoten blokeillaan tilaa roikkupallolle taka-alueelle. de Jong tarjosi lyhyen vaihtoehdon ja Depay oli pallolla. Kluivert oli boksin reunalla kakkospallovalmiudessa ja Frimpong varmisti. Van Dijk kertaalleen laukoi hankalasta asennosta yli maalin Gakpon tiputuksesta. Kanervan aikakausi puolestaan päättyi siihen, että Suomi puolusti kulmat 4+5+1 -hybridillä. Neljää aluepuolustajaahan olin toivonut jo pitkään EM-karsintojen jälkeen ja siihen suuntaan uusi syysvalmennuskin lopulta meni. Maaliskuussa erikoistilannevalmentaja Almenara oli lisännyt vielä yhden aluepuolustajan lisää (5+3+2) ja esim. Maltalla Alho-Källman-Pohjanpalo-Tenho-Uronen oli viisikkona vitosen viivalla (Alho toki hieman muista irti puoliksi etualueella), kun Ivanov, Peltola ja Jensen olivat vartiointikolmikko. Kairinen oli piilotettu kulmalipulle estämään lyhyt variaatio ja Antman kärkkyi vastaiskuja boksin reunalla. Suomi jätti suosiolla Maltan pilkun maastossa olleita kohdepelaajia vapaaksi 1-2 kpl riippuen siitä, oliko koko kohdeviisikko taaempana vai vain neljä pelaajaa ja oletin saman toistuvan nyt Hollantia vastaan. Malta yritti ehkä eniten haavoittaa takatolpalla ollutta Urosta, mutta kohtalaisesti tämä pärjäsi pääpalloissa ja sai ainakin pompattua tarpeeksi ilmaan häiritäkseen vastustajaa puskemasta kunnolla. Källman myös hoiti erään keskityksen tyylikkäästi pois, joten tuo viiden linja Hradeckyn edessä läpäisi ainakin ensitestit maaliskuussa eikä vuotanut. Toki jo Englanti-peleissä aluepuolustusnelikon toiminta oli jämptiä, joten sikäli olen tällä hetkellä paljon EM-karsintoja luottavaisempi Suomen erikoistilannepuolustamiseen. Liettua sai puolestaan pari kulmapotkua ja niistä ensimmäisessä puskupaikka vitosen viivalta tuli, kun Kamaran vartioima mies peruutti Hradeckyn edestä etäämmälle ja Glen jäi käsituntumasta huolimatta pääpallossa kakkoseksi. Tuokaan puskupaikka ei kuitenkaan johtunut siis aluepuolustajien vuotamisesta.
Hollannilla oli kuusi kulmaa. Se oli muokannut variaationsa 1+5:een saadakseen Maltan tapaan jopa kaksi merkkaamatonta kohdetta. Dumfries oli ainakin toinen ja Gakpo yksin vitosen alueella. Toista vapaata pelaajaa en kaukaa erottanut, mutta nauhalta nähtynä se oli Reijnders, kun topparit ja Ake olivat vartioinnissa. Ensimmäisen kulman Hollanti pelasi lyhyenä. Se meni vihkoon Depay-de Jong-Gravenberch kolmikolta. Tutusti Depay oli siis pallolla ja Frenkie tarjosi lyhyen. Suomi puolusti hywin kulmalipulla Kairisen, Alhon ja Antmanin voimin. Muista kulmista jäi käteen aluepuolustajien jämptiyden jatkuminen. Hollannin toisen kulman purki Tenho vitosen viivalta. Toisella jaksolla Antman liittyi neljänneksi vartioijaksi ja vain Dumfries oli enää auki kohteista pilkun maastossa. Hollanti keskitti kuitenkin yhä maalinedussumppuun. Hoskonen ja Niskanen purkivat vuoron perään Depayn ja Kluivertin keskitykset. Luottoni erikoistilannepuolustamiseen vahvistui entisestään enkä usko sen olevan enää kummoinenkaan ongelma, kun aluepuolustajia on nyt lisätty tarpeeksi viime vuodesta alkaen, hyvä niin.
Suomi käytti Maltalla 3+3-variaatiota kulmissaan. Alho/Kairinen keskitti sisäänpäin ja Kairinen/Alho oli reunalla Antmanin kanssa. Uronen varmisti. Topparit ja Källman olivat boksissa taaimmainen kolmikko, kun Pohjanpalo, Jensen/Lod ja Peltola olivat vitosen alueella. Myös Liettuassa oli käytössä sama asetelma ja esim. Kamara Peltolan korvikkeena vitosen alueella yhtenä kolmesta pelaajasta. Suomi antoi kaikki kulmat sisäänpäin. Alho haki joko etualueelle vastaan juossutta Pohjanpaloa (tarkoituksena jatkaa pallo maalille kohti muuta viisikkoa) tai sitten nosti korkean roikun kohti takatolppaa. Kairinen kaiketi yritti keskittää enemmän keskelle boksia kohti Ivanovia tai Källmania. Laatu oli kuitenkin surkeaa. Kairisen kulmat jäivät molemmissa peleissä aluepuolustajaan vitosen viivalla. Ne olivat vajaita lentääkseen Ivanoville/Källmanille, mutta samalla liian korkeita Pohjanpalon liipattavaksi. Sama päti Alhoon. Tämän pari liippauspalloa Jollelle olivat liian korkeita eikä esim. Liettuassa Kamarakaan päässyt vitosen alueella käsiksi läpi tulleeseen palloon. Alhon molemmat takatolpparoikut olivat maaliskuussa myös surkeita, kun veskari pääsi nyrkkeilemään niihin ennen kuin ne tavoittivat ainakin Maltalla takatolpalle juosseen Tenhon. Liettuassa Antman toki boksin reunalta nosti sitten kakkospallon takaisin boksiin, mutta Ivanov ei saanut pidettynä kunnon puskua enää aikaan. Oliverhan pääsi sivuvapaapotkuista tälläämään pari kertaa mukavasti kakkospalloista, joten sikäli hänelle määrätty sijoittuminen oli hyvä. Paras kulma oli se, kun Alhokin kertaalleen keskitti kohti Ivanovia keskustaan ja tämä kadotti vartioijansa, mutta puski taivaisiin ja tilanteessa oli toki rikekin jonkun muun tekemänä. Heikoimmin pelattu kulma oli puolestaan se, kun Maltalla jälkitilanteessa Urosen passi viereen varmistajana oli hiljainen ja sitten oli kiire omiin päin, mutta Ivanovin mahablokki pelasti vieraat takaiskulta.
Niinpä odotin tässä pelissä näkeväni sitä, että Alhon ja Kairisen kulmat ovat paljon tarkempia ja siten noiden erikoistilannekuvioiden toimivuuden toden teolla näkisi. Vastassa oli Hollannin hybridi, jossa Suomen tapaan aluepuolustajia oli viisi (de Jong, Gakpo, topparit ja Hato), vartioijia maaliskuun kolmen sijasta neljä ja Frimpong yhä hidastamassa lyhyitä variaatioita tai boksin reunalla. Ainakin Espanjaa vastaan Hollannin aluepuolustusviisikko voitti pääpalloja hyvin. Suomi sai vain yhden kulman ja juuri silloin joku meni edestäni, joten jouduin turvautumaan nauhaan jälkikäteen, mutta Kairinen tutusti keskitti sisäänpäin ja variaationa oli 3+3:n sijaan 2+4, jotta Suomikin olisi saanut yhden vartioimattoman pelaajan, mutta Hollanti tosiaan reagoi siihen tuomalla neljännen vartioijan mukaan boksin reunalta, joten Suomella ei ollut vapaata kohdetta. Toki miehien jako jotenkin epäonnistui ja Pohjanpalo oli käytännössä täysin vapaa ennen kuin Depay reagoi häneen. Tämä oli siirtynyt pilkun maastoon ja häntä kohden vitosen viivalle sisäkierteinen pallo putosi, mutta VVD hoiti ykköspallon. Plussaa oli se, että Kairinen tarjoili maaliskuuta parempaa laatua, mutta yksi maailman parhaista toppareista vain vei pidemmän korren. Jatkumoa oli se, että Kaanin pallot putoavat aika lailla keskisektorille tai sinne ne on tarkoitettu.
|
