• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

14.7.2025 klo 18:00 | Ilves - VPS @ Tammelan stadion

Aloittaja Jämpti, 13.07.2025 klo 21:37:21

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

minävaa

Eipä kyllä sinänsä olisi ihme, mikäli Jukkolan fokus oli kateissa viikonlopun uutisten jäljiltä. Limpun kanssa kuitenkin samoilla linjoilla, että Cicale piti puolustuspäässä kiireisenä ja sen tontin taas hän hoiti hyvinkin. Monipuolinen pelaaja on.

Monzan gorilla

Katselin tässä vielä koostetta ja tuo AkiNiemen pudotus Söderbackille voittomaalissa oli kyllä upeaa pelinlukua.

Matula

Vepsun Fall on kyllä hyvä pelaaja tähän liigaan. Pitkillä raajoillaan koikkelehtii menemään, mutta pallo pysyy näppärästi matkassa ja vastustajan puolustus on helisemässä etenkin pääpalloissa. Pyörähti tänään parikin kertaa nätisti irti vartijoistaan. Viihdyttävä ja erottuva tyyli.

Hyvä, että Ilves sai lopulta kairattua kaivatun tuloksen. Edelleen olisi kuitenkin kiva nähdä sellainen hallittu suoritus altavastaajaa vastaan. Tällä kaudella, ei ekaa Kotka-peliä ja rerpyä lukuun ottamatta, mieleen muistu muita selkeitä ylikävelyitä kentällä ja taululla. Onneksi sitten Kupsia vastaan on pärjätty.

13ergkamp

Lainaus käyttäjältä: Yourworstnightmare - 14.07.2025 klo 23:48:08
Eikös syötön antanut Kanga ja muutenkin oli tilanteessa enemmän mukana? Oiva toki nousi laidalta ekana.

Joo ei ollut näköjään tämä paikka, vaan joku toinen tilanne.

lake79

#179
Rasistit pihalle katsomosta, ihan sama missä seisoo/istuu. Oikein puututtu. Oli tosiaan hyvältä tuomarilta heikko peli eilen yleisesti.

Bubi-huuhkaja

Lainaus käyttäjältä: 13ergkamp - 15.07.2025 klo 00:07:03
Joo ei ollut näköjään tämä paikka, vaan joku toinen tilanne.

Ainakin Ilveksen toisessa maalissa Jukkola leikkasi tavaramerkkiliikkeellään rajalta sisään, ohitti kuljetuksella pari raitapaitaa ja vapautti Walliuksen isoon tyhjään tilaan puolenvaihdolla. Ikävä tulee, jos lähtee. :tuoppi:

Marja Cartell

Ulundu ku treenaisi Robbenmaisen vedon (toki oikealle jalalle), niin tekisi varmaan 20 maalia kaudessa. Nopea leikkaus sisälle ja veto takaylänurkkaan. Joko ekalla, tai viidennellä kosketuksella. Kaikki tiesi mitä tapahtuu ja ukko painoi silti maaleja.

Yourworstnightmare

Lainaus käyttäjältä: Jääpoiju - 15.07.2025 klo 12:21:03
Ulundu ku treenaisi Robbenmaisen vedon (toki oikealle jalalle), niin tekisi varmaan 20 maalia kaudessa. Nopea leikkaus sisälle ja veto takaylänurkkaan. Joko ekalla, tai viidennellä kosketuksella. Kaikki tiesi mitä tapahtuu ja ukko painoi silti maaleja.

Tällä hetkellä Ulundun vertaaminen Robbeniin tuntuu kaukaiselta. Ei oikein pääse kunnolla ohi vastustajista ja jos pääsee paikoille, tuhlailee. Toivotaan että parantaa.

minävaa

Lainaus käyttäjältä: Yourworstnightmare - 15.07.2025 klo 23:37:11
Tällä hetkellä Ulundun vertaaminen Robbeniin tuntuu kaukaiselta. Ei oikein pääse kunnolla ohi vastustajista ja jos pääsee paikoille, tuhlailee. Toivotaan että parantaa.

On parantanutkin ja on yksi harvoista joukkueessa, joka uskaltaa vetää boksin ulkopuolelta.

Marja Cartell

Lainaus käyttäjältä: Yourworstnightmare - 15.07.2025 klo 23:37:11
Tällä hetkellä Ulundun vertaaminen Robbeniin tuntuu kaukaiselta. Ei oikein pääse kunnolla ohi vastustajista ja jos pääsee paikoille, tuhlailee. Toivotaan että parantaa.

Onhan tuossa potentiaalia. Pääsee ohi Veikkausliigassa ainakin, ja on nopea.

Vielä sitä kisuttelukuljetusta kun treenaisi, ja nopeaa ja tarkkaa vetoa.

Ja eihän Arjenkaan joka kerta, saati joka pelissä, maalia tehnyt. Vaikka paikoille pääsi. Puhkesi kukkaan vasta kun alkoi pelata joukkueelle, puolusti ja syötteli. Teki lopulta jopa oikealla jalallaankin maalin kilpailullisessa ottelussa.