Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
 |
Vastaus #400 : 15.12.2025 klo 23:59:46 |
|
Takaisin voittokantaan liigassa perinteisillä numeroilla.
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #401 : 16.12.2025 klo 08:54:13 |
|
Kyllä vain, hyvä peli ja ei Comokaan mikään joukko päiväkävelijöitä ollut. Gaspin mukaan myös joukkueen paras esitys Olimpicolla, josko kotipelit tästä piristyisi myös.
Wesley oli hyvä joka puolella kenttää ja ihan perustellusti MotM. Rensch toisella laidalla oli myös todella vakuuttava, joka alkaa löytää rooliaan joukkueessa. Tuntuu, että Rensch pelaa Angelinon poissa ollessaan itseään potentiaaliseksi avauksenpelaajaksi.
Sitten se viimeistely. Hyökkäyspeli oli pirteää ja variaatiotakin kuvioissa oli nähtävissä. Viimeistelijä vain puuttuu. Fergie oli saanut buustia tekemiseen, mutta ne tärkeimmät eli maalit jäi nollaan. Pellegrini puhkoi pari kertaa puolustuslinjaa, mutta Ferguson oli jossain toisaalla. Soulen peli pyöri enemmän Wesleyn ja Cristanten ympärillä Fergusonin jäädessä tilanteiden ulkopuolelle. Pellegrinin ja Soulenki ratkaisut saattoi olla heikkoja, mutta irkun olisi pitänyt päästä maalipaikoille useammin. Sen fyysisyys tuntui olevan comolaisille myrkkyä.
Erityismaininta Mancinille. Loistavaa hämmentämistä joka puolella, muutenkin vahvassa puolustuslinjassa. Toista keltaista ei tule, vaikka rajoilla liikutaan. Tuli ihan vanha kunnon Daniele mieleen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.12.2025 klo 13:36:49 kirjoittanut Ticorexx »
|
|
|
|
|
Auts
Poissa
Suosikkijoukkue: As Roma
|
 |
Vastaus #402 : 16.12.2025 klo 13:30:53 |
|
Kyllä vain, hyvä peli ja ei Comokaan mikään joukko päiväkävelijöitä ollut. Gaspin mukaan myös joukkueen paras esitys Olimpicolla, josko kotipelit tästä piristyisi myös.
Wesley oli hyvä joka puolella kenttää ja ihan perustellusti MotM. Rensch toisella laidalla oli myös todella vakuuttava, joka alkaa löytää rooliaan joukkueessa. Tuntuu, että Rensch pelaa Angelinon poissa ollessaan itseään potentiaaliseksi avaauksen pelaajaksi.
Sitte se viimeistely. Hyökkäyspeli oli pirteää ja variaatiotakin kuvioissa oli nähtävissä. Viimeistelijä vain puuttuu. Fergie oli saanut buustia tekemiseen, mutta ne tärkeimmät eli maalit jäi nollaan. Pellegrini puhkoi pari kertaa puolustulinjaa, mutta Ferguson oli jossain toisaalla. Soulen peli pyöri enemmän Wesleyn ja Cristanten ympärillä Fergusonin jäädessä tilanteiden ulkopuolelle. Pellegrinin ja Soulenki ratkaisut saattoi olla heikkoja, mutta irkun olisi pitänyt päästä maalipaikoille useammin. Sen fyysisyys tuntui olevan comolaisille myrkkyä.
Erityismaininta Mancinille. Loistavaa hämmentämistä joka puolella, muutenkin vahvassa puolustuslinjassa. Toista keltaista ei tule, vaikka rajoilla liikutaan. Tuli ihan vanha kunnon Daniele mieleen.
Mielestäni kyllä Ferguson pelasi hyvin ja vihdoin ja viimein hänelle saatiin luotua edes laukaisupaikkoja. Pari kertaa oli aivan vapaana boksissa, mutta palloa ei saatu perille asti. Mikään paikka ei kuitenkaan ollut sellainen kerran kerrasta pitää tehdä maali. Silti, hyvä esitys. Pellegrinilta itse jäi mieleen aika heikot viimeiset ratkaisut, enkä kyllä nähnyt niitä hyviä syöttöjä, vaikka ilmeisesti pelasi hyvän pelin arvosanojen perusteella(okei, flashscoresta 7.3, mutta whoscored 6.4). Intensiteetti kuitenkin puuttuu, mikä on Gasperinin pelitavassa kaiken A ja O. Koneelta taas löytyi intensiteettiä, hyvä että sai levätä viikkopelin. Mancini tällä kertaa ei antanut puolustuksessa hasardeja ylöspäinnousuillaan, hyvä niin. Sillä kuuluisella harmaalla alueella kuitenkin pelattiin, joskus vielä käy huonosti ja kortti heiluu. Wesley ja Svillar luonnollisesti man of the matchia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.12.2025 klo 13:34:44 kirjoittanut Auts »
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #403 : 16.12.2025 klo 13:55:53 |
|
Pellegrinilta itse jäi mieleen aika heikot viimeiset ratkaisut, enkä kyllä nähnyt niitä hyviä syöttöjä, vaikka ilmeisesti pelasi hyvän pelin arvosanojen perusteella(okei, flashscoresta 7.3, mutta whoscored 6.4). Intensiteetti kuitenkin puuttuu, mikä on Gasperinin pelitavassa kaiken A ja O.
Pellegrini jakaa vahvasti mielipiteitä ja kovin eri tavalla miehen suoritukset nähdään forkallakin (joka tietenkin on se korkein tuomioistuin). Esimerkiksi Sofascore antoi 6,9, joka on mielestäni aika pelinkuvan mukainen. Syöttöprosentti 71%, hyökkäyspelissä 64%, pitkät avaukset 80%, keskitykset 0/3. Vertailukohtana Soulella 74%/69%/33% ja keskitykset 2/4. Näillä statseilla voi kyllä tulla helposti siihen tulokseen, että tuolta sektorilta ei tule onnistumisia riittävästi targetille. Tähän vielä kun lisää, että Pellegrini laukoi kahdesti ohi ja Soule kolmesti. Eikä kumpikaan laukonut maalia kohden, niin eihän se kovin hyvältä näytä. Sen sijaan Soule keräsi paljon kehuja vastustajan valmentajaltakin ja olihan se työteliäs. Tämä vertailu lähinnä siksi, että nämä kaksi oli avauksen heikoimmat pelaajat kokonaisarvosanojen valossa. Lieneekö sillä jotain tekemistä maalisarakkeen lukemiin? Parannettavaa löytyy.
|
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
 |
Vastaus #404 : 16.12.2025 klo 15:25:32 |
|
Noh, viimeiset ratkaisut olivat Soulélla eilen enimmäkseen vähän heikkoja, mutta toisaalta käynnisti voittomaaliin johtaneen tilanteen pystysyötöllään Renschille ja oli päättämässä hyökkäystä siirtämällä pallon maalintekijä Wesleylle. Haastoi myös useamman kerran laidallaan onnistuneesti. Mutta sen jälkeen ratkaisut jäivät tällä kertaa vähän piippuun.
Baileylta nyt parissa matsissa mielestäni ihan yllättävän positiivisia jämäminuutteja. Sen verran terävää liike on ja vedotkin ihan napakoita, että tuntuu kuin tuosta olisi enemmän irti otettavissa, mutta en tiedä riittääkö aika.
Fergusonillakin näkynyt nyt ajoittain ihan maalintekijän elkeitä, että onko se nyt itseluottamuksesta ja tarjoilusta ollut kiinni?
Ei sillä, ei ole oikein varaa liian kauan antaa mahdollisuuksia ja odotella.
|
|
|
|
|
ackaz
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapiola
|
 |
Vastaus #405 : 17.12.2025 klo 02:58:20 |
|
Ai, että mä rakastan Gianluca Manicinia.  
|
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
 |
Vastaus #406 : 17.12.2025 klo 06:28:17 |
|
Ai, että mä rakastan Gianluca Manicinia.  Omalla puolella pakko rakastaa. 😊
|
|
|
|
|
punta
Poissa
Suosikkijoukkue: kuu päivällä
|
 |
Vastaus #407 : 17.12.2025 klo 18:17:38 |
|
Zirkzee, Gudmundsson, Raspadori, Beto <-> Dovbyk, Icardi.. Huhut vahvenee vaan loppua kohti.
Voisiko Zirkzee pelata LW? Raspadori ja tietty Gudmundsson voi.
Stadion-projektin osalta eletään määräpäiviä, 22. tai 23. piirretään virallisempaa tietoa. Vastustajat olivat jos yhden kanteen nostaneen jonkun virkamiehen toiminnasta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.12.2025 klo 18:22:40 kirjoittanut punta »
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #408 : 18.12.2025 klo 13:31:30 |
|
Onko Romalle taas käymässä "romat" siirtoikkunassa?
Zirkzeen piti olla "aika lailla taputeltu" ja pelaajankin kuiskittiin sovittelevan iltaisin uutta verkkapukua päälleen. Mutta mitäs ihmettä? Manu ei pelaajasta luovu ennen tammikuun loppua. Manchesterissa pitäisi löytää ratkaisu miten korvata Afrikan kisoihin lähteviä pelaajia. Varmuutta ei ole edes siitä, miellyttikö uusi verkkapuku vai jäikö käyttöön vanhat tulenpunaiset pieruverkkarit? Reipas 30 miltsii lapaseen kuitenkin vähän polttelee siellä. Katsellaan ja ihmetellään, kunnes hankitaan tilalle vaihtoehto D tai E, jonka ominainen pelipaikka ei ole edes tarvittavalla sektorilla? Se kuitenkin on melko varmaa, että Dovbyk ei toivu aikataulussa ja Fergusonin roolia joukkueessa ei tiedä enää edes valmentaja.
Pisillille tarjotaan saumaa kun El Aynaoui lähtee Afrikkaan. Kylän puliukot ovat epäilleet, että poitsu olisi enemmän kiinnostunut De Rossin tarjoamasta kasvualustasta, kun toistuvista tyhjistä lupauksista Romassa. Käännetään päälle vielä tuhti jorma...
Kaikessa hiljaisuudessa roomalaiset ovat ylittäneet Milanossa rajamuurin. Joku oma poika sieltä pitäisi vapauttaa kotiin. Mahdetaanko tälläkään reissulla miestappioilta välttyä? Ja onko kaikki rahat jo humputelt Manchesterissa?
Dybala sanoo onneksi viihtyvän ja maamies Icardikin on viestitellyt halunsa aloittaa eläkepäivät Ikuisessa Kaupungissa. Mahtaa olla ystävyksillä mukavaa nauttia kevään tuoksuista Roomassa?
|
|
|
|
|
Aj0koira
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #409 : 18.12.2025 klo 13:42:04 |
|
Dovbyk ja Ferguson pihalle ja Icardi + Scamacca sisään. Saatais vähän hulinaa kentälle (ja luultavasti myös kentän ulkopuolelle) eikä hölkötteleviä suomalaisen joulukelin harmaita mauttomia ja hajuttomia keskinkertaisia kärkiä, jollaisia nykyiset tuntuvat olevan.
Se olisiko lopputulos kentällä sen parempi, niin on täysi arvoitus, mutta vähän väriä tähän ankeaan talveen.
|
|
|
|
|
DajeRoma
Poissa
|
 |
Vastaus #410 : 18.12.2025 klo 15:44:22 |
|
Kaikki on hyviä. Sain juuri tietää, että tulevana vuonna saan palkkaa futiksen parissa toimiessa joten olen niin onnellinen, kuin forkkalainen vain voi!
Mancini on paras! Ja Saud, kunhan lainaltaan palaa.
|
|
|
|
|
DajeRoma
Poissa
|
 |
Vastaus #411 : 20.12.2025 klo 23:47:33 |
|
No Bailey ei ole hyvä, vaan joutaa pikimmiten luiskaan. Oliko jo toinen kerta, kun jamaikalainen vaihdettiin kentälle ja hetken päästä takaisin penkin puolelle. Joku Iturbe oli suorastaan jumalainen pelaaja häneen verrattuna.
Fergusonin target-pelaaminen oli tänään melkoisen heikkoa, saiko yhtään jatkoa omille? Ainakaan itse en kovin montaa sellaista ehtinyt nähdä.
Wesley oli jälleen ihan helvetin hyvä. Brassin pelaaminen oli molempiin suuntiin erittäin onnistunutta. Baldanzi osui maaliin, mutta tuskinpa hän ikinä tulee pääsemään sille tasolle, jonne ehkä joskus odotukset asetettiin. Siinäpä oikeastaan positiiviset tästä pelistä. En koko matsia nähnyt, joten jotain jäi varmaan välistä.
Hyökkäyspää huutaa vahvistuksia. Kärki ja vasen laituri/kymppi on kertakaikkiaan pakko hankkia. Mielellään vielä sellaiset, joista olisi jotain iloa. Angeliño-Wesley laidoilla + maalintekoon kykenevä kärki sekä joku siihen väliin saattaisi tuoda sen top 4 sijoituksen. Katsellaan.
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #412 : 20.12.2025 klo 23:54:49 |
|
Ongelmat on jatkuvasti boksissa oli paidassa kenen nimi tahaansa. Mutta ainakin voi jossitella. Onhan sitä siinäkin...
Kiimaa kokeilla Baileya en voi ymmärtää. Jos sille jokin rooli on, niin ei tarvii rampata siinä sitten. Muuten voi olla pois kokoonpanosta.
Kauden tulos riippuu talven siirtoikkunnassa onnistumisessa enemmän kun kentän tapahtumista. Roma on kaikkia TOP-6 joukkuita vastaan jäljessä kun mennään kentälle.
|
|
|
|
|
geepistejeesus
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, AS Roma
|
 |
Vastaus #413 : 21.12.2025 klo 06:07:28 |
|
Taaksepäin on tultu Ranierin valmentaman ajanjakson jälkeen. Gasperini on ollut hankkimassa joukkueeseen täysin sopimattomia pelaajia. Tässä mielessä huhutut Raspadori ja Zirkzee olisivat loogista jatkoa mitäänsanomattomien floppien listalle. Peleihin lähdetään ilman varsinaista kärkipelaajaa ja vaihtoja tehdään useita muutaman minuutin sisällä. Baldanzi on tasoa Veikkausliigan kuukauden pelaaja. Joo teki maalin mutta muuten on lähes aina yhdellä kädellä siirrettävissä.
Onneksi on maailman top 3- veska Mile, muuten olisi europaikat jo menetetty.
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #414 : 21.12.2025 klo 09:57:31 |
|
Taaksepäin on tultu Ranierin valmentaman ajanjakson jälkeen. Gasperini on ollut hankkimassa joukkueeseen täysin sopimattomia pelaajia.
Tämä on ihan hyvä huomio. Gasperini antoi pressissä paukkua: “Ferguson is still not convincing me, including in the second half today. It’s not just his technique, he and a few other new signings still haven’t settled fully into the spirit of this team,” Ihan huumoritason veikkoja Ferguson, Bailey ja Tsimikas on tähän mennessä ollut. Ei se silti selitä outoja vaihtoja, Baileyn peluuttamista ja Pisillin tai Ghilardin jääräpäistä penkittämistä. Ziolkowskia sentään käytti hetkensä tällä kertaa, vaikeassa paikassa. Kun Roma tippuu TOP-4:n ulkopuolelle veikkaan, että tilanne Gasperini ympärillä alkaa kiristyä. Ranierin viimeiseen maagiseen stinttiin vertaaminen on hyvin epäoikeudenmukaista. Lisätään, että Baileyllä näköjään uusi lihasvamma, joka piti koko lakukauden sivussa. Vaikea on Roma saada laina kumottua ja palautettua romua takaisin emoseuraan?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.12.2025 klo 11:04:28 kirjoittanut Ticorexx »
|
|
|
|
|
Auts
Poissa
Suosikkijoukkue: As Roma
|
 |
Vastaus #415 : 21.12.2025 klo 11:04:04 |
|
Fergusonin heittäminen bussin alle on kyllä mielenkiintoinen valinta, ottaen huomioon kuinka hän ollut viime aikoina ainoa hyökkäyspäässä onnistunut pelaaja. Toki jos treeneissä ei kiinnosta, ei siinä mitään. Olisiko kuitenkin syy jossain muualla, kun hyökkäyspeli ei kulje Gasperini?
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #416 : 21.12.2025 klo 11:12:30 |
|
Fergusonin heittäminen bussin alle on kyllä mielenkiintoinen valinta, ottaen huomioon kuinka hän ollut viime aikoina ainoa hyökkäyspäässä onnistunut pelaaja. Toki jos treeneissä ei kiinnosta, ei siinä mitään. Olisiko kuitenkin syy jossain muualla, kun hyökkäyspeli ei kulje Gasperini?
Niinpä, vaikea sanoa. Ja onko pelaaja jo pakannut laukut ja pyytänyt siirtoa kotiin kun pää ei kestä? Voihan tästä lausunnosta Massara ottaa myös koppia. En kyllä kiistä, etteikö nämä lainapelaajat olisi kokonaisuudessa olleet pettymyksiä. Vaikka Ferguson on vähän piristynyt joulua kohden. En yllättyisi, jos keväällä joukkueessa kuohuisi.
|
|
|
|
|
MamboBob
Poissa
|
 |
Vastaus #417 : 21.12.2025 klo 11:49:03 |
|
Surkea vire isoja vastaan jatkuu ja allekirjoitan kyllä kritiikin Gasperinin peluutuksesta monin osin.
Silti, jos katsoo minkälaisia pelaajia joukkueessa pelaa verrattuna harmaahapsen Atalantaan, niin onko hyökkäyspään tehottomuus varsinainen yllätys?
Atalantassa viime kaudella molemmat wingbackit toimittivat palloa boksiin jatkuvalla syötöllä ja sekä Bellanova että Zappacosta olivat tilastollisesti sarjan kärkipäätä keskitysten määrässä mitattuna. Bellanova oli myös 9 maalisyötöllään syöttötilaston kakkonen koko Serie A:ssä. Roman paras keskittäjä on Angelino ja mies on ollut mystisesti sivussa melkein koko syksyn. Wesley on ollut erinomainen hankinta, mutta keskittäminen ei ole miehen erityisominaisuus ja on vieläpä joutunut nyt pelaamaan vasemmalla puolella, josta ei pääse keskittämään paremmalla jalallaan. Celik on pelannut ihan mukiinmenevästi, mutta hänenkään parhaat ominaisuudet eivät ole hyökkäyspelaamisessa.
Jos laidoilta ei tule palloa boksiin, niin mites tuo hyökkäyskolmikko? Joukkue täynnä lähes pelkkiä vasureita ja Lookmanin kaltaista oikeajalkaista tempokuljetuksiin pystyvää pelaajaa jengissä ei ole. Oisiko Pisilli voinut tuoda nuorena pelurina tuohon vasemmalle energisyyttä? Ehkä, ja ainakin olisi mielestäni pitänyt antaa mahdollisuuksia esim. Eurooppaliigan puolella.
Eurooppaliigaa mielestäni Gasperini ei ole hyödyntänyt peluuttamisessa optimaalisesti ja muutenkin hyökkäyskolmikon peluuttaminen on ollut outoa. Dybala ja Bailey olleet paljon rikki, mutta silti pelanneet (nähdäkseni) keskenkuntoisena mieluummin kuin vaikkapa Pisilli tai El Shaarawy. Dybala ja Baldanzi pelanneet väärällä pelipaikalla ja Baileykin surffailut vasemmalla puolella miten sattuu. Vakiintunutta permanenttia ei ole löytynyt ja sitä kautta tridente ei ole hitsautunut yhteen. Haastamiseen kykenee hyökkäyksen porukasta lähinnä ainoastaan Soule. Itse pidän toki Baldanzista, vaikka onkin vähän mallia "kämmenellä kaadettava" ja ei pärjää juoksukisoissa. Olisin kuitenkin halunnut nähdä, mihin pystyy matalan painopisteen pelaajana boksin läheisyydessä jos saisi hiukan jatkuvuutta tekemiseen (=säännöllistä peliaikaa omimmalla pelipaikallaan).
Muutenkin peluutus on omaan makuun vähän hassua. Gasperinin luottomiehet peluutettu kahdessa kilpailussa lähes puhki ja sitten taas toinen osa porukasta on jäänyt vähän vaille ottelutuntumaa. Sitten ollaan tilanteessa, jossa penkiltä pitäisi hakea ratkaisuvoimaa mutta sieltä ei löydy ainuttakaan "kuumaa" pelaajaa.
Peluutuksen ongelmat menevät mielestäni täysin Gasperinin piikkiin, mutta pelaajatyypit eivät silti palvele sellaista futista mitä hän haluaisi pelata. Nähdäkseni oikeajalkainen Raspadori olisi selkeää eteenpäinmenoa tridenten vasempaan laitaan tai keskelle ja sikäli hankintana no-brainer.
|
|
|
|
|
Kepola
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, Villarreal CF
|
 |
Vastaus #418 : 21.12.2025 klo 12:44:05 |
|
Kenellekään tuskin eilinen tappio tuli yllätyksenä, kun huomioi millaisia kakkoseen tuunauksia nämä matsit isoja vastaan on ollut kohta varmaan 5 vuotta. Oikeastaan aika harmikin, koska olisi kiva mennä katsomaan paikan päälle nimenomaan näitä matseja isoja vastaan, mutta harmikseen käytännössä 90% ennen peliä jo tietää sieltä tulevan tappion. Ja varmaan 75% todennäköisyydellä tietää, että yhtään maalia on turha Romalta odottaa näissä isoissa peleissä tällä pelillä. Eilinen kavennusmaali siinä mielessä siis positiivinen poikkeus ja sai varmaan vierasblokinkin yllätettyä. Rehellisesti sanottuna paljon mieluummin menee katsomaan jotain peliä Pisaa tai Hellas Veronaa vastaan missä voi olla pieni mahis jopa useammalle kuin yhdelle maalille.
Joku tuossa jo mainitsikin, että ilman Svilarin virettä alkukaudesta olisi joukkueella varmaan n. 8-12 pistettä vähemmän ja Gasperini jo mahdollisesti kilometritehtaalla.
Pakko tähän on haluta uskoa, mutta kyllä vähän kateeksi kävi eilen katsoa miten hienoa lyhytsyöttöpeliä ja syöttökombinaatioita Spalletti oli jo aika lyhyessä ajassa saanut joukkueensa pelaamaan. Ei siellä samalla tavalla laiteta käsiä ristiin pelitavan osalta siihen, että joku räiskii palloa vaan laidoilta ja toivotaan pallon pomppivan jotenkin sisään.
|
|
|
|
|
V.Jano
Poissa
|
 |
Vastaus #419 : 21.12.2025 klo 14:44:19 |
|
Joku tuossa jo mainitsikin, että ilman Svilarin virettä alkukaudesta olisi joukkueella varmaan n. 8-12 pistettä vähemmän ja Gasperini jo mahdollisesti kilometritehtaalla. No toivottavasti tälle valmentajalle annettaisiin työrauha nyt edes pariksi kaudeksi. Tuskin Gasperinikaan huonoksi valmentajaksi muuttui Roomaan tulonsa jälkeen?
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #420 : 21.12.2025 klo 15:02:26 |
|
No toivottavasti tälle valmentajalle annettaisiin työrauha nyt edes pariksi kaudeksi. Tuskin Gasperinikaan huonoksi valmentajaksi muuttui Roomaan tulonsa jälkeen?
Tästä olen periaatteessa samaa mieltä, koska lyhytjänteisyys on ollut Roman suurin kompastuskivi. Paitsi Mourinhon kohdalla, mutta se oli eri juttu. Rakkaus Roomassa Mourinhoa kohtaan kertoo ehkä enemmän kun lopputulos. Roma ympäristönä on sellainen, että tulosta pitäisi tulla heti. Ja yleensä sitä ei tule ollenkaan. Gasperini on juveniilo, josta syystä koko miehen hyväksyminen AS Romaan koettiin kannattajien keskuudessa vaikeaksi. Sen lisäksi Gasp on melko suorasananinen ja monien mielestä jästipää. Se petaa hyvät asetelmat törmäyskurssille Roomassa, kun kannattajat ja media yhdistyvät ja omat pojat istuvat penkillä. Jos ja kun ulkopuolinen kritiikki herää (usein kohtuuttomasti ja epäreilusti) ja elämä Roomassa muuttuu haastavaksi, mitataan pään kestävyyttä. Tai sitoutuneisuutta. Tämän voi helposti väistää voittamalla. Kaiken. Gasperinin futiksessa on piirteitä, joista itse pidän ja haluaisin nähdä niiden kehittyvän. Vertailukohtana Mourinhon kohdalla en pitänyt pressejä (joo, kyllä nautin rosoisita persoonista) lukuunottamatta mistään. Mutta sitä jaksoi niin pitkään kun tuli tulosta, eli yhden eurotaipaleen verran. Uskonko että se olisi mahdollista Gasperinin kanssa. Valitettavasti en.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.12.2025 klo 15:08:21 kirjoittanut Ticorexx »
|
|
|
|
|
Meika
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, TPS, Bove, Sunnuntaiviihde
|
 |
Vastaus #421 : 21.12.2025 klo 15:37:30 |
|
Ymmärrän osittain Gasperinin arvostelun, mutta jos miettii hieman pidemmälle niin milloin viimeksi Roma on pelannut näin hyvin, kun ei ota Ranierin viimeistä kautta huomioon. Sitäpaitsi Ranierin kauden loppupuoli oli pelillisesti aika surkeaa
"Gasperini ollut hankkimassa huonoja pelaajia". Joo pitää paikkansa, mutta siinä ajassa jonka on Romassa ollut, ei ole paljon aikaakaan ollut. On pitänyt yrittää raapia saatavilla olevia pelaajia epätoivoisesti, koska Roman materiaali on täysin sopimaton Gasperinille. Romassa ei ole ennen Gasperinia kuultu, että jalkapallo on juoksulaji. Siksi meiltä puuttunut jo vuosia juoksuvoimaiset laitapelaajat. Wesley ja Bailey ovat juurikin Gasperinin näköisiä pelaajia. Baileyn paskuus nyt oli tiedossa, mutta ehkä Gasperini toivoi sen seisovan sittenkin kun muita vastaavia ei ollut mistään saatavilla?
Itse en lähtisi liikaa Gasperinia haukkumaan vaan mielestäni Romalla on nyt kerrankin valmentaja jonka kanssa voisi saavuttaa jotain.
|
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #422 : 21.12.2025 klo 16:31:13 |
|
Ymmärrän osittain Gasperinin arvostelun, mutta jos miettii hieman pidemmälle niin milloin viimeksi Roma on pelannut näin hyvin, kun ei ota Ranierin viimeistä kautta huomioon. Sitäpaitsi Ranierin kauden loppupuoli oli pelillisesti aika surkeaa
"Gasperini ollut hankkimassa huonoja pelaajia". Joo pitää paikkansa, mutta siinä ajassa jonka on Romassa ollut, ei ole paljon aikaakaan ollut. On pitänyt yrittää raapia saatavilla olevia pelaajia epätoivoisesti, koska Roman materiaali on täysin sopimaton Gasperinille. Romassa ei ole ennen Gasperinia kuultu, että jalkapallo on juoksulaji. Siksi meiltä puuttunut jo vuosia juoksuvoimaiset laitapelaajat. Wesley ja Bailey ovat juurikin Gasperinin näköisiä pelaajia. Baileyn paskuus nyt oli tiedossa, mutta ehkä Gasperini toivoi sen seisovan sittenkin kun muita vastaavia ei ollut mistään saatavilla?
Itse en lähtisi liikaa Gasperinia haukkumaan vaan mielestäni Romalla on nyt kerrankin valmentaja jonka kanssa voisi saavuttaa jotain.
Pitkälti samaa mieltä. Jollei matsia olisi eilen nähnyt, voisi kuvitella vanhan rouvan persraiskanneen vierasjoukkueen ihan pystyy. Edelleen, suurin osa tuntuu unohtaneen puolustuslinjasta puuttuneet avainpelaajat, mistä syystä keskitopparina pelasi täysi untuvikko ja vasenta topparia oikea laitapakki. Roma oli täysin pelissä mukana varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, maali oli tällä kertaa pitkälti kotijoukkueen hyökkäyspään hyvyyttä. Roman kausi on tuloksellisesti ollut hyvä. On ollut toki ohipelejä, mutta myös paljon erinomaisia suorituksia. Täsmähankinnat eivät valitettavasti täysin ole osuneet kohdilleen Wesleyta lukuunottamatta, mutta onneksi ilmeisesti tammikuussa on mahdollisuus vielä tehdä isompiakin liikkeitä. Ei suotta vaivuta synkkyyteen, paljon on valoa tunnelissa pitkästä aikaa ja kevätkaudeksi on vielä kaikki kortit avoimena. Hyvää joulua arvon Romanistat!
|
|
|
|
|
Kepola
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, Villarreal CF
|
 |
Vastaus #423 : 21.12.2025 klo 17:20:31 |
|
Ymmärrän osittain Gasperinin arvostelun, mutta jos miettii hieman pidemmälle niin milloin viimeksi Roma on pelannut näin hyvin, kun ei ota Ranierin viimeistä kautta huomioon. Sitäpaitsi Ranierin kauden loppupuoli oli pelillisesti aika surkeaa
Itse en lähtisi liikaa Gasperinia haukkumaan vaan mielestäni Romalla on nyt kerrankin valmentaja jonka kanssa voisi saavuttaa jotain.
Lähden tässä aika rohkeaksi ja jopa vaarallisille vesille, mutta kääntäisin jopa kysymyksen niin päin milloin AS Roma on pelannut pelillisesti näin huonosti? Tuloksia on tullut tietenkin hyvin, kiitos noiden 1-0 voittojen mitkä Svilar on käynyt usean hoitamassa kotiin. Mutta jos muuten mietitään sarjan puolelta tätä alkukautta niin tilastot näyttää xG 19.7 maalia, xA 18.9 maalia (lähteenä FBREF) eli vajaan maalin verran ollaan plussalla itse pelin osalta. Jos tätä vertaa aikaisempiin kausiin niin kyllä se koko Serie A kauden osalta on aika tasaisesti ollut siellä +25 paikkeilla monena kautena tuo xG:n ja xA:n ero. Lopputulokset on tietysti loppupeleissä se mikä ratkaisee, mutta kyllä itse tykkään ajatella asioita nimenomaan todennäköisyyksien ja matematiikan kautta sen sijaan, että antaisi vaan kohtalolle ja tuurille suurimman arvon. Tällä menolla Roma on satunnaisvaihtelun tasoittuessa tukevasti siellä keskikastissa eikä edes top-6 sijoilla (Mestareiden liiga paikoista puhumattakaan). Mitäpä tästä lässytyksestä nyt sitten tiivistäisi? Lähinnä se, että monella on tullut aika virheellinen kuva AS Roman alkukauden olleen pelillisesti jotenkin erityisen vahva vaikka se on käytännössä heikointa fudista mitä on varmaan viimeiseen 15 vuoteen pelattu. Jopa heikompaa peliä ylöspäin kuin Mourinhon kausina ja tämä on jo tietysti saavutus itsessään. Ja pitäisi jossain päin soittaa myös vähintään osittaisia hälytyskelloja.
|
|
|
|
|
punta
Poissa
Suosikkijoukkue: kuu päivällä
|
 |
Vastaus #424 : 21.12.2025 klo 18:53:10 |
|
Zirkzeen penkitys enteilee jotain?
|
|
|
|
|
|
|
|