Sivurajatapaus
Poissa
|
 |
Vastaus #1600 : 07.12.2025 klo 19:35:11 |
|
Eilinen peli näytti ihan hyvältä Leedsin rankkariin asti. Peli on selvästi parantunut sen jälkeen, kun Szobo otti Salahin paikan oikealta laidalta, ja oikean pakin paikalla on enimmäkseen pelannut joku puolustajan koulutuksen saanut. Samalla myös Konate on pelannut paremmin. Myös eilen Ibu pelasi hyvin siihen rankkariin asti.
Edelleen suurin osa päästetyistä maaleista tulee mokailusta ja erikoistilanteista.
Jos Guehi olisi tammikuussa saatavissa johonkin 25 millin hintaan, niin kannattaisi hankkia. Voisi maksaa itsensä takaisin UCL-paikalla.
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1601 : 07.12.2025 klo 19:48:49 |
|
En tiedä muistaako moni vielä, mutta Salah otti myös Kloppon kanssa yhteen Kloppon viimeisen kauden loppupuolen ottelussa ja silloinkin huhuttiin rikkoutuneista väleistä. Taisi Salah silloin myös käydä vähän lehdistölle vielä heittämässä vettä myllyyn pelin jälkeen mahdollisesta välirikosta.
Kaiken kaikkiaan surullinen keissi kyllä tälle muutenkin vaikealle syksylle. Ei tässä voittajia löydy kävi miten kävi lopulta.
|
|
|
|
|
ogeliboi
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool F.C.
|
 |
Vastaus #1602 : 07.12.2025 klo 20:12:13 |
|
En tiedä muistaako moni vielä, mutta Salah otti myös Kloppon kanssa yhteen
Muistan kyllä ja muutenkin sympatiat tässä nyt Slotin puolella. Kuten todettua, me ei tiedetä mitä kulisseissa on tapahtunut, mutta ulkopuolelta katsoen Slot ei ole minusta "heittänyt bussin alle" ketään paitsi - uuh kamalaa - penkittämällä kehnojen otteiden vuoksi. Ihan sama vaikka olisit mikä puolijumala, niin valmentaja on se joka päättää peluutuksesta. Muulla tavoin se ei oikein huippujoukkueessa(kaan) voi mennä. Ja jos kohtelu ei miellytä, niin useimmiten vika kuitenkin löytyy peilistä. Salahin tehtävä on tehdä maaleja ja kun niitä ei synny, joukkue pelaa käytännössä miehen vajaalla. Aika kauan se kuitenkin sai tilaisuuksia parantaa otteitaan... Vähän tulee tästä keissistä mieleen myös eräs toinen lajilegenda jolla meni muutama vuosi sitten sukset ristiin - kappas vain - kaljun hollantilaisvalmentajan kanssa.
|
|
|
|
|
mcvean
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #1603 : 08.12.2025 klo 00:57:33 |
|
Kloppin haastattelusta, vuosien takaa:
"You only can improve a single player or a team if you have results. It's quite difficult to lose five games in a row and to make single players or even a team better in that time. That's not really possible."
|
|
|
|
|
RehtiKärsä
Poissa
|
 |
Vastaus #1604 : 08.12.2025 klo 11:30:42 |
|
Vähän tulee tästä keissistä mieleen myös eräs toinen lajilegenda jolla meni muutama vuosi sitten sukset ristiin - kappas vain - kaljun hollantilaisvalmentajan kanssa.
Eli kaikille PL:n jengeille näistä keisseistä nyt opetuksena se, että jos seurassa on vähän iäkkäämpi selvä seuralegenda, ja varmaan silleen oman arvonsa tunteva sellainen, niin kaljua hollantilaista koutsia ei kannata seuraavaksi hankkia, se tietää vain ikävyyksiä! Jotainhan näistä on aina opittava. Katellaan ja kuulostellaan, mitä kaikkea tässä vielä tuleekaan tapahtumaan. Jotenkin vaan on sellainen kutina, ettei tästä mitään nättiä lopputulemaa ole tiedossa. Ei siinä, pelaajia ja valmentajia/managereuta tulee ja menee, mutta seura menee eteenpäin, tavalla tai toisella.
|
|
|
|
|
Pesso
Paikalla
|
 |
Vastaus #1605 : 08.12.2025 klo 15:19:36 |
|
Slot ei ole ollenkaan syytön viime aikojen tapahtumiin. Ja olisi syyttömänäkin niistä pitkälti vastuussa joka tapauksessa. Mutta kuten aiemminkin todettua, öyhötyksen ottamat kierrokset varmaan sumentavat aika lailla jopa sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut ja miksi. Ja vaikka nyt lähihistorian tapahtumiakin.
Peli ei todellakaan ole kulkenut, mutta onko käynyt myös vähän niin, että analyysit ovat vallitsevassa yhtä totuutta vaativassa viestintäilmastossa olleet vähän liian kärjekkäitä ja jättäneet huomioimatta vaikkapa koko liigan toimintaympäristön ja vastaavia juttuja. Esimerkiksi Isakin pallokosketusten vähäisyydestä on oltu huolissaan. Slot totesi pressissään taannoin, ettei sille tullut paljon kosketuksia Newcastlessakaan. Voi olla, että melko perinteisen ysin homma on eritoten busseja vastaan etsiä niitä maalipaikkoja, eikä härvätä pallon kanssa keskialueella. En missään tapauksessa sano, että olisi mennyt hyvin. Mutta voi myös olla, että odotukset Isakia kohtaan ovat vähän vääränlaiset?
Yksi iso valituksen aihe on "päshöönin" puute. Pukee sen nyt sitten sanoiksi vähän tieteellisemmin tai ei. Voi olla, että jengin pelin intensiteetti ei ole ollut sitä, mitä pitäisi. Keskustassa on hävitty liikaa kaksinkamppailuja kaikissa muodoissaan ja oman boxin puolustaminen on ollut surkeaa. Mutta onko selitys tähän päshöön tai toisaalta myöskään "lateraalirotaatioiden konvergenssin epästabiilius", vaiko se, että sinänsä ihan toimivan pelitavan sisällä pitäisi löytää rytmi ja varmuus, jolla noita tilanteita käännetään omaksi eduksi. Kovemmin yrittämällä ja juoksemalla se tuskin onnistuu, koska näin analysoivilta unohtuu mielestäni usein parikin asiaa. Vähän nimettömämmätkin nykyjoukkueet ovat usein niin hyvin valmennettuja, että ne rankovat höntyilyistä lähes automaattisesti. Ja päshöönin lisääminen johtaa yleensä lähinnä höntyilyyn. Toiseksi valioliigan "huippujoukkue" ei luultavasti voi lähteä siitä, että kalistellaan kaikki kauden 70 matsia 110 lasissa yleensä joukkueita vastaan, jotka pelaavat vain kerran viikossa ja joiden pääasiallinen toiminta-ajatus on nimenomaan tuo kalistelu. Minä uskon, että homman nimi on nyt ennen kaikkea pelin rytmitysten löytäminen ja tätä kautta kertyvä varmuus. Varmaan myös henkiset lukot, joita on kertynyt.
Mitä Slotin olisi esimerkiksi pitänyt tehdä Leedsiä vastaan toisin? Käytössä oleva henkilöstö voi olla vähän ongelma ja kenties valmentajan kaikki valinnat eivät ole olleet erityisen onnistuneita. Mutta lauantain ottelu hömelöitiin lähinnä kolmeen todella heikkoon yksilötasolla tapahtuneeseen suoritekokonaisuuteen. Oikeasti lienee niin, että valmentajan on vaikea vaikuttaa noihin asioihin pelin sisällä muuten kuin tietysti joukkueen henkisen vireystilan kautta. Ja esimerkiksi epävarmalle Konatelle nyt ei vaan oikein ole joukkueen pelaajapolitiikasta johtuen hyvää korvaajaa.
Valioliigassa on tällä kaudella "mielenkiintoinen" kattaus joukkueita. Athleticille ainakin jossain määrin reportteroiva Jon Mackenzie twiittasi kiintoisasti, että kun "alapään" joukkueet ennen vanhaan kasattiin yleensä säilymään (=voittamaan saman tyyppiset seurat), nyt ne on lähinnä kasattu voittamaan kärkijoukkueita. Mikä taas johtaa erikoisiin ristiinpelaamisiin. Ja esimerkiksi säilymiskamppailussa voi sitten olla kyse vaan siitä, että kumpi bussittaa ja hönkii enemmän. Tämä lienee ollut hankalaa lähes kaikille perinteisille kärkiseuroille. Odottamattomia pistemenetyksiä on tullut ja tulee kaikille koko ajan. Tätä ei ole analyyseissä erityisemmin näkynyt.
Sitten on case Salah. Vittu mikä amatöörimainen idiootti. Oli miten legendaarinen tahansa, tällaisessa tilanteessa ei vaan missään olosuhteissa ole kyse yhden kusipään pahan mielen esiintuomisesta. Kuten joku totesikin jo, näitä "sydäntä riipaisevia" haastiksia on ollut ennenkin ja ainoastaan, kun mieslapselta on mielestään puuttunut jotain. Osoitteli mieltään myös Kloppin suuntaan aikoinaan. Jätti tuulettamatta maaleja, kun joku oli mahdollisesti vilkaissut kylillä väärällä tavalla jne.. Ja lienee hyvä syy sille, että esimerkiksi kapteenin nauha ei juuri koskaan päädy Salahin käteen. Slot ei ole varmaankaan hoitanut asiaa hyvin. Mutta Tuo oli Salahilta anteeksiantamatonta typeryyttä, koska seuralla ja sen faneilla, joita hänen duuninsa on palvella melko kohtuullisella korvauksella, on nyt muitakin murheita.
Jurgen Kloppin "kaiken pilannut" seniili "uskollisuus" joukkueensa pelaajille ei ole viime aikoina jostain syystä noussut esille niiden "eksperttien" toimesta, jotka tätä vielä kesällä kun oltiin RUTHLESS LIKE A BIG CLUB SHOULD BE!!, huutelivat. Nyt on kyllä hieno niitellä asiaankuuluvan RUTHLESSNESSIN satoa. Hienosti on toiminut teknokraattinen dataveljien johtama operaatio tähän asti!
|
|
|
|
|
Pyhä
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC + suomalaiset
|
 |
Vastaus #1606 : 08.12.2025 klo 15:41:51 |
|
No mutta siinäpä oli kunnon huumoripläjäys tämän surkeuden keskelle. Kiitos Pessolle tunnelman keventämisestä! Kentällä pääshön pahasta, haastatteluissa pääshön pahasta, foorumikommenteissa pääshön pinnassa... 
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Paikalla
|
 |
Vastaus #1607 : 08.12.2025 klo 17:14:32 |
|
No mutta siinäpä oli kunnon huumoripläjäys tämän surkeuden keskelle. Kiitos Pessolle tunnelman keventämisestä! Kentällä pääshön pahasta, haastatteluissa pääshön pahasta, foorumikommenteissa pääshön pinnassa...  Itse en kyllä tuota noin lukenut vaan ymmärsin että kritisoi sitä miten monissa kommenteissa nähdään että se päshönin puute olisi ollut Liverpoolin ongelma ja että vain sitä lisäämällä saataisiin pelaamisen ongelmia korjattua.
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1608 : 08.12.2025 klo 17:29:18 |
|
En kyllä ymmärrä ihan täysin miksi porukalla menee Pesson kirjoitukset tunteisiin noin pahasti. Kaikesta nyt en itsekään ole samaa mieltä, mut ihan asiaakin kyllä kirjoittaa.
Salah ilmeisesti jätetty ulos Milanon koneesta, vaikka treeneissä mies on normaalisti ollut. Saapa nähdä pääseekö jättämään hyvästejä edes vkl Brighton ottelussa.
|
|
|
|
|
kukkupallo98
Poissa
|
 |
Vastaus #1609 : 08.12.2025 klo 17:59:16 |
|
En pysty ikinä antamaan Slotille anteeksi jos Salah ei saa kunnon jäähyväisiä tässä seurassa. Toivottavasti fanit sentään ilmaisevat tukensa Brighton ottelussa. Salahin vire on ollut tällä kaudella toki paljon heikompi eikä ehkä ollut reilua odottaakaan 50 tehopisteen kautta taas. Siitä huolimatta kyllä hänellä nyt edelleen 33- vuotiaana on varmasti annettavaa. Ongelma on edelleen se, että Poolin tehot tuntuvat olevan Salahista kiinni eikä kukaan nouse riittävästi esiin kun hänellä on vaikeampaa. Slotin pitäisi saada kanssapelaajista paljon enemmän irti.
|
|
|
|
|
Done
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #1610 : 08.12.2025 klo 18:49:10 |
|
Marcan mukaan Alonsolle annettaisiin kenkää jos häviävät Citylle. Alonsohan oli se ykkösehdokas Kloppon manttelinperijäksi ja jos Alonso tulee vapaille markkinoille ja Slotilla jatkuu heikko vire niin ei tarvitse kauaa laskea 1+1. Tämän viikon jälkeen toki pool saa toki treenata 2 viikkoa rauhassa kun pelataan vain lauantaisin joten pelin pitäisi parantua jo sen myötä.
Gakpo ei ollut treeneissä joten Ekitike-Isak-Szobo. Gomez avannee oikeana pakkina ja Bradley pelaa jonkun 20-30 minuuttia kun viikonloppuna on kuitenkin pelikiellossa.
|
|
|
|
|
sond
Poissa
Suosikkijoukkue: liverpool
|
 |
Vastaus #1611 : 08.12.2025 klo 18:57:16 |
|
Alonso saattais saada Wirtzistä jotain irti. Ja Salahista.
|
|
|
|
|
redcrew
Poissa
Suosikkijoukkue: YNWA
|
 |
Vastaus #1612 : 08.12.2025 klo 19:03:51 |
|
Alonso saattais saada Wirtzistä jotain irti. Ja Salahista.
Taitaa Salah saada itsensä ennemmin irti Liverpoolista ennen kuin Alonso edes kerkeää satamakaupunkiin.
|
|
|
|
|
Pekador
Poissa
|
 |
Vastaus #1613 : 08.12.2025 klo 19:05:36 |
|
Ei kai Slotia nyt potkita pois mikäli Salah lähtee. Jos Slot kuitenkin lähtee, voinee Salah jäädä? Olisi aika radikaali muuvi potkia molemmat ulos, tilanne on muutenkin todella kaoottinen. Tosin kommenttinsa olivat sen verran rajuja ettei paluuta entiseen välttämättä ole. Luulisi ettei yksikään pelaaja voi julistautua seuraansa suuremmaksi, kuten nyt on tapahtunut, ilman seurauksia.
Huomisesta pelistä ei puutu mielenkiintoa.
|
|
|
|
|
Didgeridoo
Poissa
|
 |
Vastaus #1614 : 08.12.2025 klo 19:20:16 |
|
Oikein teki Slot.
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #1615 : 08.12.2025 klo 19:22:57 |
|
Jurgen Kloppin "kaiken pilannut" seniili "uskollisuus" joukkueensa pelaajille ei ole viime aikoina jostain syystä noussut esille niiden "eksperttien" toimesta, jotka tätä vielä kesällä kun oltiin RUTHLESS LIKE A BIG CLUB SHOULD BE!!, huutelivat. Nyt on kyllä hieno niitellä asiaankuuluvan RUTHLESSNESSIN satoa. Hienosti on toiminut teknokraattinen dataveljien johtama operaatio tähän asti!
Suurseuran pitää tietenkin olla säälimätön tällaisissa tilanteissa, eikä jättää tunteilulle liikaa sijaa. Silti uskallan väittää, että ehkä tämä olisi myös Liverpoolin puolelta paremmin hoidettavissa? Salah saattaa olla oikeassa siinä, että joku haluaa hänet ulos seurasta, koska edes penkiltä ei miestä oteta sisään tällä hetkellä. Näen tässä paljon muutakin kuin vain huonon formin vuoksi penkille tiputtamisen. Ja se mennyt Salahille tunteisiin. Toki hölmöä Salahilta silti tehdä tästä julkista saagaa, mutta en nyt näe seuraa tässä ihan puhtoisena, vaikka fanien silmissä usein seura ei voi tehdä näissä asioissa koskaan väärin. Suoran kommunikoin Salah ansaitsee ainakin siitä, että mitä pitää parantaa ja haluaako seura vielä hänet pitää.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.12.2025 klo 19:27:27 kirjoittanut Lätkis »
|
|
|
|
|
Tuore Kelmu
Poissa
|
 |
Vastaus #1616 : 08.12.2025 klo 19:28:16 |
|
Nyt nähdään sitten seuraavissa peleissä miten muu joukkue reagoi saagaan. Champpärissä välillä ollut jopa erittäin laadukkaita esityksiä mutta tuskin Inter menee miinaan ja pelaa millään muulla tavalla kun viime aikoina Poolia vastaan on pelattu. Luvassa siis kaksi tuskaista peliä joissa toiveena olisi ettei helppoja virheitä tulisi kenellekään ja peli-ilme olisi täynnä sitä Pesson peräänkuuluttamaa päshöniä…
|
|
|
|
|
Jumpers For Goalposts
Poissa
|
 |
Vastaus #1617 : 08.12.2025 klo 19:52:11 |
|
En pysty ikinä antamaan Slotille anteeksi jos Salah ei saa kunnon jäähyväisiä tässä seurassa. Toivottavasti fanit sentään ilmaisevat tukensa Brighton ottelussa. Salahin vire on ollut tällä kaudella toki paljon heikompi eikä ehkä ollut reilua odottaakaan 50 tehopisteen kautta taas. Siitä huolimatta kyllä hänellä nyt edelleen 33- vuotiaana on varmasti annettavaa. Ongelma on edelleen se, että Poolin tehot tuntuvat olevan Salahista kiinni eikä kukaan nouse riittävästi esiin kun hänellä on vaikeampaa. Slotin pitäisi saada kanssapelaajista paljon enemmän irti.
Tyylikkäin ele faneilta olisi ilmaista tukensa koko joukkueelle. Ihan turha kannattajien lähteä johonkin Salah vs Slot -asetelmaan, jossa kaikkien on valittava puolensa. Sikariporras sitten tekee pitkien pöytien ääressä ne päätökset, mitä pitää tehdä.
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1618 : 08.12.2025 klo 20:12:05 |
|
Olisi kyllä seuran puolelta äärimmäisen hölmöä heittää Slot nyt luiskaan tämän Salahin ulostulon jälkeen. Aika kivan viestin antaisi seuraaville tähdille, että jos peliaika ei miellytä niin alkaa vain julkisesti heittämään koutsia bussin alle niin saa tahtonsa läpi. Toivottavasti fanitkaan ei lähde tähän hölmöilyyn mukaan vaan seisoo joukkueen takana. Jos Salah ei saa ansaitsemiaan jäähyväisiä niin hän ei siitä tässä tilanteessa voi syyttää kuin itseään.
|
|
|
|
|
Jukka-38
Poissa
Suosikkijoukkue: LAUTP,KoPa,Virky
|
 |
Vastaus #1619 : 08.12.2025 klo 20:16:11 |
|
Pitäisikö Slot potkia ulos ja nostaa Egyptiläinen mieslapsi päävalmentajaksi?
|
|
|
|
|
kukkupallo98
Poissa
|
 |
Vastaus #1620 : 08.12.2025 klo 20:50:08 |
|
Alonsoon vaihtaisin kerran kerrasta. Karismaattinen, tuntee ympäristön ja myös meriittejä löytyy.
|
|
|
|
|
koera
Poissa
|
 |
Vastaus #1621 : 08.12.2025 klo 21:01:30 |
|
Intohimo tai halukkuus eivät todellakaan ole ongelmia, joskin sisäinen motivaatio on yleensä iso haaste mestaruuskauden jälkeen. Kylläisenä on ihan äärimmäisen hankala löytää sitä viimeistä rutistusta, etenkin kun mestaruuskaudella on luultavasti annettu kaikkensa ja välillä vähän yli. Tästä syystä ainoastaan Cityn kaltainen kone on pystynyt viimevuosina uusimaan mestaruutensa, ja heilläkin olennainen osa strategiaa on tuoda säännöllisesti uusia nälkäisiä pelaajia sisään. Mutta kyseessä ei ole siis asia johon valmentaja voisi erityisesti vaikuttaa, eikä se ole myöskään asenneongelma. Mutta sitten on taktisia juttuja, joista Slot on täysin vastuussa. Aston Villalla oli kauden alussa pitkä putki ilman voittoja, ja he tekivät tuona aikana hävyttömän vähän maaleja. Valjun kehitys dataniilojen ohjaamana on johtanut siihen, että boksin ulkopuolelta yritetään aivan aniharvoin maalia, koska se on tilastollisesti tyhmää. Sen jälkeen kun maalintekoyritykset ovat siirtyneet todella voittopuolisesti boksiin, myös puolustaminen on siirtynyt siihen, että boksia puolustetaan todella staattisesti, ja vältetään viimeiseen asti puolustusmuodon rikkomista. Boksin ulkopuolelta tulevia yrityksiä ei oikeastaan noteerata mitenkään, tämän päivän valjumaalivahdit kun torjuvat ne helposti. Vai torjuvatko? Unai Emery tajusi että boksipuolustamisen painottaminen on mennyt niin pitkälle, että boksin ulkopuolella palloa saa asetella ilman kovinkaan aggressiivista häirintää, ja jos hyökkäyksestä ja varsinkin keskikentältä löytyy tulivoimaa ja tarkkuutta, niin tuo kannattaa hyödyntää. Tulos: seitsemänkertainen määrä boksin ulkopuolelta tehtyjä maaleja valjun keskiarvoon verrattuna, ja maalinteko-ongelmat selätetty. Silloinkin kun vastustajat ovat hereillä Villan vetoherkkyyden suhteen, he eivät voi torjua niitä tekemättä aukkoja puolustusmuotoon. Eli keinoja on, ja ne ovat joskus jopa melko ilmeisiä, kunhan ei fakkiinnuta johonkin yhteen ajatukseen. Nyt tuntuu siltä että viimekauden gloria on sulkenut Slotin ja valmennustiimin silmät siltä että muutoksien tarve on huutava. Kun hyökkäysten tehottomuuteen yhdistää positiopelin staattisuuden, ja rakenteelliset ongelmat pallonmenetysten jälkeen, niin kriisi on valmis. En edelleenkään usko että puolustajien laatu olisi romahtanut sitten viime kauden, vaan tällä kaudella tilanteet tulevat miten sattuu, ja niitä puolustaa vähän kuka paikalle ensin kerkeää. Puolustamisesta puuttuu toisteisuus ja selvät kaavat, koska tilanteet ovat niin erilaisia ei pelkästään ottelusta toiseen vaan myös otteluiden sisällä. Uudet ukot eivät ole yhtä hyviä prässäämään, eivätkä vielä osaa systeemiä. Vastustajilla on ollut aikaa opetella miten Slotin prässin voi kiertää. Viime kaudella yhden laitapuolustajan kaventaminen keskelle, jotta siellä on aina tuplakutoset on jäänyt aika vähiin. Hyökkäyksen tehottomuus on johtanut siihen että sinne laitetaan entistä enemmän ukkoja. Syitä on monia, mutta vastuu on valmentajan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.12.2025 klo 02:06:17 kirjoittanut koera »
|
|
|
|
|
potQball
Poissa
|
 |
Vastaus #1622 : 08.12.2025 klo 21:54:35 |
|
Hyvä tykittely Carralta MNF:ssä.
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1623 : 08.12.2025 klo 23:49:05 |
|
Hyvä tykittely Carralta MNF:ssä.
Carra heitti aika rehellisesti faktat pöytään. Itse en miehen showmaisesta tyylistä hirveästi ole tykännyt, mutta nyt kyllä puhui täyttä asiaa.
|
|
|
|
|
Jumpers For Goalposts
Poissa
|
 |
Vastaus #1624 : 09.12.2025 klo 00:17:02 |
|
Alonsoon vaihtaisin kerran kerrasta. Karismaattinen, tuntee ympäristön ja myös meriittejä löytyy.
Uskallan väittää, että nämä kaikki pätevät myös Slotiin. Voi olla, että Alonso pystyisi kääntämään kurssin. Voi myös olla, että ei pystyisi ja seura olisi ajautunut manumaiseen valmentajarulettiin. Carra heitti aika rehellisesti faktat pöytään. Itse en miehen showmaisesta tyylistä hirveästi ole tykännyt, mutta nyt kyllä puhui täyttä asiaa.
Carra oli oikeassa siitä, että Salahin ulostulo oli typerä. Kaikki muu mitä miehen suusta ulos tuli, oli ylimääräistä hölynpölyä. Väite siitä, että Salah ei olisi koko pool-urallaan osallistunut puolustamiseen, ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Myös Salahin maajoukkueuran vähättely oli tarpeetonta ja epäammattimaista. Kirsikkana kakun päällä vielä tämä älynväläys https://xcancel.com/i/status/1998118499609145837Joukkue ei nyt todellakaan kaipaisi mitään lisädraamaa ja vastakkainasettelua muutenkin herkässä tilanteessa ja Carra tekee kaikkensa rakentaakseen muuria seuran ja Salahin välille. Vastenmielistä käytöstä "seuralegendalta".
|
|
|
|
|
|
|
|