The Missionary
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #100 : 03.11.2025 klo 14:55:12 |
|
Fofanalla on tosiaan samaa syndroomaa kuin Reijndersillä ensimmäisellä kaudellaan Milanissa (tai miksei vaikka De Ketelaerellakin alkukaudesta ennen koirankoppiaan). Pää ei pysy kylmänä maalipaikoissa ja ratkaisu on lähinnä laukominen paniikissa, jotta varmasti ehtii laukomaan. Allegrin pyytämät 15 maalia Fofanalta ja Loftus-Cheekiltä käyvät pykälän vaikeammiksi saavuttaa, kun mistään ei uppoa. Paljon näkee, että Fofanaa vaaditaan kovaan ääneen penkille, eikä se sinänsä välttämättä ole muiden kk-miesten tervehdyttyä mahdoton ajatuskaan, mutta kyllä tällä hetkellä Fofanan peluuttamiselle on olemassa selkeä peruste. Vaikka suoritukset ja ratkaisut vähän joka puolella ovat aina ajoittain parhaimmillaankin satunnaisia, niin kun lähtee vaikka edellisestä muutamasta pelistä listaamaan Milanin parhaita maalipaikkoja per peli, niin käytännössä jokaisesta pelistä löytyy vähintään se yksi huipputontti, jossa Fofana on joko itse viimeistelemässä (huonosti) tai petaamassa tilannetta oikeasti laadukkaalla syötöllä, kantapääjatkolla jne jne. Kun pelillinen anti vielä siihen päälle sisältää paljon raastamista ja juoksemista, niin ei kyllä ihmetytä yhtään, että Allegri pistää oikein mieluusti kentälle kaverin, joka tekee kovaa duunia alaspäin, mutta takaa vähintään yhden huippuluokan maalipaikan pelin aikana.
Maignan sitten vihdoin nappasi taas rangaistuspotkun kiinni. Edellisestä torjunnasta taisi tulla vuosipäivä täyteen ja syystä tai toisesta viimeiseen pariin kauteen ei ole ollut tällä osa-alueella oikeastaan minkäänlaista luottoa mieheen. Toivottavasti tämän myötä tulisi vähän ryhtiä ja itseluottamusta muissakin rankkaritilanteissa. Heekin kehuista huolimatta en ole itse ollut oikein tyytyväinen Maignanin työskentelyyn koko kauden (ja viimeisen parin aiemmankaan kauden) aikana. Tämä kausi on ollut ehkä askel parempaan suuntaan, mutta jotenkin miehen torjuntatekniikka on tuntunut olevan pielessä jo hetken aikaa - tarkemmin ajoitettuna suunnilleen siitä lähtien kun Dida jätti vastuunsa Milanin maalivahtivalmentajana. Nyt Allegrin mukana maalivahtivalmentajaksi tuli Claudio Filippi Juventuksesta ja toivottavasti tällainen arvostettu vanhan koulukunnan hessu saisi tekniikan taas vakiinnutettua. Tai toki jos Maignan nyt ei ole jatkosopparia kirjoittamassa, niin sitten joskus toukokuulla saa taas alkaa testailemaan uusia ja moderneja juttuja, mutta siihen asti mielellään hommat jiirissä.
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #101 : 03.11.2025 klo 17:21:32 |
|
Paljon näkee, että Fofanaa vaaditaan kovaan ääneen penkille, eikä se sinänsä välttämättä ole muiden kk-miesten tervehdyttyä mahdoton ajatuskaan, mutta kyllä tällä hetkellä Fofanan peluuttamiselle on olemassa selkeä peruste. Vaikka suoritukset ja ratkaisut vähän joka puolella ovat aina ajoittain parhaimmillaankin satunnaisia, niin kun lähtee vaikka edellisestä muutamasta pelistä listaamaan Milanin parhaita maalipaikkoja per peli, niin käytännössä jokaisesta pelistä löytyy vähintään se yksi huipputontti, jossa Fofana on joko itse viimeistelemässä (huonosti) tai petaamassa tilannetta oikeasti laadukkaalla syötöllä, kantapääjatkolla jne jne. Kun pelillinen anti vielä siihen päälle sisältää paljon raastamista ja juoksemista, niin ei kyllä ihmetytä yhtään, että Allegri pistää oikein mieluusti kentälle kaverin, joka tekee kovaa duunia alaspäin, mutta takaa vähintään yhden huippuluokan maalipaikan pelin aikana.
Jep, minäkin kyllä mielelläni Fofanan kentällä näen. Tekee tosi paljon hyvää työtä pallottomana – ja kuten mainitsit, välillä pallonkin kanssa. Silloin kun Fofana malttaa pelata simppeliä viereen ja laittaa palloa liikkumaan niin all good. Sitten kun yrittää erikoisia kunkkupasseja niin aika usein koko joukkue on kohta vaikeuksissa vaarallisen menetyksen kanssa. Se on sanottava, että Fofana hakeutuu usein hyviin paikkoihin, mutta tosiaan viimeistely sakkaa. Siinä jos kehittyy niin alkaa Valioliigaseuroilta tulla tarjouksia.
|
|
|
|
|
pelotudo
Poissa
Suosikkijoukkue: Pazza Inter. Shohei Ohtani. Saga Vanninen.
|
 |
Vastaus #102 : 04.11.2025 klo 15:12:31 |
|
Et sä tossa sarjassa ole jatkuvasti (kaiken muun duunin ohella) joka peli maalipaikoilla, ellet ole todella, todella, hyvä pelaaja. Joku päivä se kytkin saattaa napsahtaa päälle ja kaikilla on kivaa.
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #103 : 07.11.2025 klo 11:33:55 |
|
Jalkapallomaailmassa huhuillaan, että muuan Lionel Messi on hakeutumassa lainadiilillä Euroopan kentille, kun MLS-kausi päättyy. Messi haluaa tietenkin vetää itsensä parhaaseen iskuun MM-kisoja ajatellen. Ikää on 39, mutta niinhän se on Modricillakin ja taso vain pysyy. Huhuissa on kerrottu, että ainakin Galatasaray ja Como ovat kiinnostuneita lainaamaan Messin. Tätä ei tietenkään tule tapahtumaan, mutta olisihan se aika makea nähdä Messi AC Milanissa Leikitäänpä ajatuksella. Aivan vesi herahtaa kielelle, kun miettii, mitä ilotulitusta hyökkäyksessä voisi olla Messin kanssa. Kokeillaanpa ensin Allegrin 3-5-2 nykysapluunaan. –––––––––––– Leao –––– Messi –––––––––––––––– –––––– Fofana–––––––––––––– Rabiot –––––––––––––– – Pervis –––––––– Modric –––––––––– Saelemaekers ––– ––– Pavlovic –––– Gabbia –––– Tomori –––––––––––––– –––––––––––––– Maignan –––––––––––––––––––––– Voi hyvät hyssykät mikä nippu. Siinä olisi vastustajalla lahkeet märkänä, kun tuota katselisivat taktiikkapalaverissa. Toki todellisuudessa tuo systeemi ei varmaankaan Messin kanssa toimisi, koska hän ei tee pallottomana nöyrää duunia kuten Santi, Nkunku tai Pulisic. Messi-ajatusleikissä Milanin ryhmitystä pitäisi vähän muuttaa, että Messille tulisi vapaampi rooli. Vaihtoehto voisi olla 4-3-3 valeysillä. ––––– Leao –––– Messi –––– Pulisic–––––––––––– –––––– Fofana ––––Modric –––––– Rabiot –––––––––––––– – Pervis ––––Pavlovic–––– Gabbia –––––– Saelemaekers ––– ––––––––––––––– Maignan –––––––––––––––––––––– Tai sitten 3-4-3 valeysillä. Olisihan se kiva nähdä, mutta Allegri joutuisi aika paljon muuttamaan systeemiään, joka selvästi toimii, joten ei Milan lähde tavoittelemaan Messiä lainamieheksi; joukkueen peli olisi melkein pakko rakentaa Messin kaltaisen pelaajan ympärille ja se olisi suuri riski. Todennäköisesti Messi menee jonnekin, missä pelitapa tukee jo valmiiksi hänen ominaisuuksiaan ja missä hän pääsee varmasti keskushahmoksi – Messi ei mene yhdellekään penkille istumaan, koska hänen prioriteettinsa on pelata paljon ollakseen valmiina MM-kisoihin. Siksi Como saattaa olla vahvoilla. Galatasarayta on myös huhuiltu, mutta kyllä Messi varmaan valitsee sellaisen liigan, joka sopii hänen projektiinsa parhaiten. Väittäisin, että Serie A:ssa pelaava Como on vahvoilla, etenkin kun valmentajana on Messin tavoin Barcelonan kasvatti Cesc Fabregas ja joukkueen avainpelaaja on Messin maajoukkuetoveri, argentiinalainen Nico Paz. Messi voisi päästä helposti kymppipaikalle, koska Nico Paz hallitsee wingerin roolin. Lisäksi Comolla on upporikkaat omistajat, jotka haluavat nostaa seuran profiilia. Se voi olla, että saadaan vielä aikamoista hunajata Serie A -peleissä, ja jos Messi menee Comoon, niin sieltä tulee aito haasto europelisijoituksille. Nyt jo siinä aivan kannassa kiinni sijalla 7. Sekin voi vetää Messiä puoleensa, että on aito kilpailullinen mahdollisuus.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.11.2025 klo 11:42:40 kirjoittanut Heek »
|
|
|
|
|
The Missionary
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #104 : 07.11.2025 klo 13:09:03 |
|
Vaikea nähdä, että pallottomalla pelaamisellaan Messi saisi esim. jotain Loftus-Cheekiä syrjäytettyä rotaatiossa. Tarunhohtoisen Englannin maajoukkuepelaaja on vieläpä parempi ilmassakin.
|
|
|
|
|
IlDiavolo
Poissa
Suosikkijoukkue: Nkunkun Milan
|
 |
Vastaus #105 : 10.11.2025 klo 09:32:49 |
|
Huolestuneena seurannut tekstitelkkarista alkukauden Parman menoa. Nyt kun lauantaina otti joukkueen käsittelyyn ihan liikkuvassa kuvassa niin huoli vain kasvoi. Kyseessä oli ylivoimaisesti aneemisin joukkue kenet Milan on toistaiseksi kohdannut. Tosin anemiaa kesti vain sen vajaa kolme varttia. Vaikea käsittää mitä pelissä oikein tapahtui kavennuksen jälkeen. Migreenin kuitenkin kuvittelisi olevan meritoitunut klaaraamaan nämä 0-2 johdot hyvällä prosentilla kotiin. Milanhan oli ihan hätää kärsimässä tätä niin aneemiselta näyttänyttä Parmaa vastaan.
Jotakin Estupinaa mielestäni vaikea syyllistää sillä ecuadorilainen hankittiin kuitenkin nimenomaan täyttämään Theon saappaat ja loukkaantumiseen asti ne täysin mitoin täyttikin. Siellä on kolme topparia, Maignan, Fofana, Modric ja Saelemaekers. Vaikka täysin samaa mieltä siitä Heekin kanssa, että Rabiotin puuttuminen näkyy ja tuntuu (josta tulee mieleen, että nythän alkaa taas niin turha majutauko jonka aikana vammoja tuppaa tulemaan) niin ei noiden kanssa tuollaiseen liriin pitäisi Tardinilla joutua.
Messin sijasta Zlatan voisi alkaa rimpauttelemaan pikkuhiljaa Brasilian suuntaan ja kutsua vanhan aseveljensä vielä kerran punamustaan. Koska vaikka Milanilla onkin nuo 3-4 ihan pätevää ok topparia niin kukaanhan näistä ei ole varsinainen puolustuksen johtaja.
Koska Serie A:n taso vaikuttaa tänä vuonnakin kovin surkealta niin Milan ampuu itseään tällä hetkellä kovasti omaan nilkkaan lahjoittamalla helppoja pisteitä pois. Europelittömänä kautena tässä olisi vapaa väylä purjehtia helppoonkin Scudettoon. Conte sen viime kaudella jo todisti vaikkei Napoli missään kohtaa kovin hyvältä edes näyttänyt. Nyt kun europelit tulleet mukaan ja vaikka joukkue vahvistunutkin niin paskastipa pelaavat. Ja sitten jonkun Chivun Inter.
Pulisic ei ilmeisesti ole tällä kertaa menossa puolikuntoisena jenkkilään rikkomaan itseään mitään jamaicoita vastaan. Että sentään jotain tolkkua tällä rintamalla. En minä tiedä. Milan tuntuu edelleen olevan enemmän joukkue ilman Leaota kuin Leaon kanssa. Ja kun tämä 3-5-2 on se millä mennään niin ei vaan pääse näkemään sitä mitä haluaisin nähdä. Eli Pulisicin, Nkunkun ja ysin yhtä aikaa kentällä. Saelemaekers ja Pavlovic sentään ylöspäin sellaisia väriläiskiä, että oksat pois. Mielenkiintoinen on kausi tämä.
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #106 : 11.11.2025 klo 12:48:57 |
|
Huolestuneena seurannut tekstitelkkarista alkukauden Parman menoa. Nyt kun lauantaina otti joukkueen käsittelyyn ihan liikkuvassa kuvassa niin huoli vain kasvoi. Kyseessä oli ylivoimaisesti aneemisin joukkue kenet Milan on toistaiseksi kohdannut. Tosin anemiaa kesti vain sen vajaa kolme varttia. Vaikea käsittää mitä pelissä oikein tapahtui kavennuksen jälkeen. Migreenin kuitenkin kuvittelisi olevan meritoitunut klaaraamaan nämä 0-2 johdot hyvällä prosentilla kotiin. Milanhan oli ihan hätää kärsimässä tätä niin aneemiselta näyttänyttä Parmaa vastaan.
Jotakin Estupinaa mielestäni vaikea syyllistää sillä ecuadorilainen hankittiin kuitenkin nimenomaan täyttämään Theon saappaat ja loukkaantumiseen asti ne täysin mitoin täyttikin. Siellä on kolme topparia, Maignan, Fofana, Modric ja Saelemaekers. Vaikka täysin samaa mieltä siitä Heekin kanssa, että Rabiotin puuttuminen näkyy ja tuntuu (josta tulee mieleen, että nythän alkaa taas niin turha majutauko jonka aikana vammoja tuppaa tulemaan) niin ei noiden kanssa tuollaiseen liriin pitäisi Tardinilla joutua.
Messin sijasta Zlatan voisi alkaa rimpauttelemaan pikkuhiljaa Brasilian suuntaan ja kutsua vanhan aseveljensä vielä kerran punamustaan. Koska vaikka Milanilla onkin nuo 3-4 ihan pätevää ok topparia niin kukaanhan näistä ei ole varsinainen puolustuksen johtaja.
Koska Serie A:n taso vaikuttaa tänä vuonnakin kovin surkealta niin Milan ampuu itseään tällä hetkellä kovasti omaan nilkkaan lahjoittamalla helppoja pisteitä pois. Europelittömänä kautena tässä olisi vapaa väylä purjehtia helppoonkin Scudettoon. Conte sen viime kaudella jo todisti vaikkei Napoli missään kohtaa kovin hyvältä edes näyttänyt. Nyt kun europelit tulleet mukaan ja vaikka joukkue vahvistunutkin niin paskastipa pelaavat. Ja sitten jonkun Chivun Inter.
Pulisic ei ilmeisesti ole tällä kertaa menossa puolikuntoisena jenkkilään rikkomaan itseään mitään jamaicoita vastaan. Että sentään jotain tolkkua tällä rintamalla. En minä tiedä. Milan tuntuu edelleen olevan enemmän joukkue ilman Leaota kuin Leaon kanssa. Ja kun tämä 3-5-2 on se millä mennään niin ei vaan pääse näkemään sitä mitä haluaisin nähdä. Eli Pulisicin, Nkunkun ja ysin yhtä aikaa kentällä. Saelemaekers ja Pavlovic sentään ylöspäin sellaisia väriläiskiä, että oksat pois. Mielenkiintoinen on kausi tämä.
Kyllä se on näin, että jos johtaa 2-0 sarjan heikoimpiin kuuluvaa joukkuetta niin se pitää AC Milanin kaltaisen joukkueen voittaa. Ei kahta puhetta. Ensimmäinen vastustajan maali tuli ensimmäisen jakson lisäajalla – silloin täytyisi erityisesti pitää huoli siitä, ettei vastustaja pääse kaventamaan ja saa henkeä pesään. Pervis kuitenkin meni puolivillaisesti laidalla palloon, hävisi kaksinkamppailun aivan pystyyn, jonka jälkeen pallo Parman ainoalle uhkaavalle pelaajalle Bernabelle. Siitä lähti sitten highlight-tason vasuri takayläkulmaan. Kävi juuri se klassinen, että vastustaja sai kavennusmaalista syttöjä pyttyyn ja painosti heti toisen puoliajan alusta asti. Se palkittiin 62 minuutin pelin kohdalla, kun Pervis hävisi laidallaan jälleen 1 vs 1 -tilanteen, ja vastustaja pääsi keskittämään. Oli muuten sama mies Britschgi, joka veti Pervisistä pidemmän korren toistamiseen. Tilanteessa kävi myös niin, että Fofana uinui eikä seurannut omaa miestään, maalintekijä del Pratoa, loppuun asti. Del Prato pääsi puskemaan vapaasti aivan maalin edestä kuulan sisään. Taika-Mikeä ei voi kummastakaan maalista syyttää. Ei ollut kassarilla mitään tehtävissä. No, Milanilla oli paikat pistää peli petiin, mutta pitkästä loukista palannut Pulisic sijoitti yksin läpi -tilanteessa pallon ohi koko maalista. Saelemaekers sai myös pari paikkaa, pääsi jopa yksin läpi, mutta viimeistelyvaiheessa meni taas joku kummallinen kikkavaihde silmään ja eihän siitä mitään tullut. Ikävä kyllä mielestäni peli ratkesi siihen, että Pervis hävisi laidallaan 6-0 Britschgille, joka syötti vastustajan molemmat maalit. Toki viimeistelyt olivat myös merkittävästi parempia kuin järkyttävään tuhlailuun vajonneella Milanilla. Omat plussat ja miinukset:+++ Leao: Pamautti maailmanluokan pilkun vuorenvarmasti sisään ja tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon. Kantapääsyöttö Pulisicille yksin läpi, mutta Kapteeni Amerikalle ei maalinteko maistunut. ++ Saelemaekers: Loi uhkaa laidaltaan ja teki hienolla vasurilla ottelun avausmaalin. Hommasi myös pilkun. Toki myöhemmin tuhri aivan käsittämättömällä tavalla huikean tekopaikan, mutta ei kai yhdeltä mieheltä voi kaikkea vaatia. + Maignan: Ei voinut mitään kummallekaan maalille, mutta nappasi game saverin 80 min kohdalla, kun Parma meinasi mennä johtoon (ja voittoon) viheliäisellä vaparipompulla. ––– Pervis: Perustelut ylempänä eli hävisi oman laitansa, josta tulivat molemmat Parman maalit. –– Pulisic: Yksin läpi, pääsee rauhassa sijoittamaan... ja ohi. Olisi voinut voittaa Milanille pelin. – Fofana: Uinahti tasoitusmaalissa ja muutenkin yritti taas pallon kanssa vähän liian monimutkaisia juttuja, joista seurasi vaarallisia menetyksiä. Ei ollut ihan pää mukana pelissä. Alkaako väsy painaa, kun pelaa koko ajan ysikymppisiä? PS. Modric yritti pelin lopussa luoda Milanille maalintekopaikkoja hiki hatussa, mutta ympäriltä ei löytynyt tarpeeksi päättäväisyyttä, itsevarmuutta ja taitoa kääntää niitä syöttöjä sekä niitä seuranneita tilanteita maaleiksi. Voin kuvitella, että Modricilla saattoi vähän suoni pullistua.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.11.2025 klo 12:56:41 kirjoittanut Heek »
|
|
|
|
|
The Missionary
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #107 : 11.11.2025 klo 13:17:16 |
|
Mielestäni on huomattavan suuri yksinkertaistus todeta, että ottelu ratkesi Estupinianin kahteen kaksinkamppailuhäviöön laidalla. Nimittäin Milanin ongelmat huonossa pelin vaiheessa olivat huomattavasti syvempiä ja laajempia. Ensimmäinen maali oli vain kulminaatiopiste 0-2 maalin jälkeen alkaneesta selän suoristumisesta ja koko tilanne sai alkunsa Milanin oikealta laidalta hyvästä paikasta lähteneestä Parman keskityksestä, johon oli päädytty noin kymmenennen hyvin laiskan keskialueen pallonmenetyksen jälkeen. Vaikka kumpikin maali tulikin lopulta vasemmalta puolelta, mielestäni laajempana ongelmana oli koko ajan se, että kumpikin laita vuosi kuin seula ja myös De Winter sekä Saelemaekers ohitettiin jatkuvasti varsin simppelillä seinäpelillä, kun Saele ei seurannut underlapia tekevää laitapakkia. Yhdestä näistä tilanteistahan syntyi myös Parman ottelun paras maalintekopaikka, jossa Estupinian käytännössä pelasti tyhjän maalin. Myös tasoitusmaalin pistäminen Fofanan merkkausvirheen piikkiin on vähän kyseenalaista, sillä kyseinen Del Prato kerrytti koko pelin aikana yhteensä 4 maalintekoyritystä Milanin 5 metrin alueen sisältä ja syystä tai toisesta hänen nousujaan oikeanpuoleisimman topparin tontilta ei saatu merkattua ollenkaan. Lähtökohtaisesti varmaan olisi pitänyt olla vasemmanpuoleisena keskikenttänä pelanneen Riccin mies.
Tuo oli kokonaisuudessaan vähän tuollainen kusinen matsi ja suoritus Milanilta. Kahden maalin johtoasema tuli ehkä vähän liiankin helposti ja kun selkä jossain määrin suoristui liian nopeasti sen jälkeen, pääsi Parma huomaamaan, että sillä omalla tsemppipallolla, pitkillä rajaheitoilla ja vastaavalla voisi olla mahdollisuus päästä peliin mukaan, koska Milania ei oikeastaan tänään hirveästi kiinnosta kamppailla. Osaltaan kyse on henkimaailman jutuista, mutta kyllä sen johtoasemassa pelaamisen pitää pystyä olemaan järkevämpää. Jo johtoon mennessään Milan luovutti pääosin pallonhallinnan Parmalle, mutta erona siihen katastrofaaliseen toisen jakson alkuun oli se, että pelinavaaminen pallollisena onnistui ja Parman näennäisen prässin läpi päästiin hyvin nopeastikin - kuten kummassakin maalissa. Toisella jaksolla sitten homma meni aivan vituiksi ja jotenkin koko keskikentän kolmikko sekä kumpikin laitapakki onnistuivat olemaan pääsemättä pelattavaksi ja ainoina vaihtoehtoina oli painaa pitkää palloa Leaon ja Nkunkun tapeltaviksi. Loftus-Cheekin vaihto kohdepelaajaksi tuli vähän liian myöhään eikä ehtinyt korjata tilannetta ajoissa ja tasoitusmaali tuli tyyliin kymmenennestä hyvästä paikasta, jonka Parma siihen toisen jakson alkuun loi.
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #108 : 13.11.2025 klo 13:06:42 |
|
Jo johtoon mennessään Milan luovutti pääosin pallonhallinnan Parmalle, mutta erona siihen katastrofaaliseen toisen jakson alkuun oli se, että pelinavaaminen pallollisena onnistui ja Parman näennäisen prässin läpi päästiin hyvin nopeastikin - kuten kummassakin maalissa. Toisella jaksolla sitten homma meni aivan vituiksi ja jotenkin koko keskikentän kolmikko sekä kumpikin laitapakki onnistuivat olemaan pääsemättä pelattavaksi ja ainoina vaihtoehtoina oli painaa pitkää palloa Leaon ja Nkunkun tapeltaviksi. Loftus-Cheekin vaihto kohdepelaajaksi tuli vähän liian myöhään eikä ehtinyt korjata tilannetta ajoissa ja tasoitusmaali tuli tyyliin kymmenennestä hyvästä paikasta, jonka Parma siihen toisen jakson alkuun loi.
Minusta se ensimmäisen puoliajan yliajan kavennus oli ratkaiseva sen suhteen, että Parma pääsi peliin mukaan. Olihan Milanillakin toisen jakson loppupuolella vaikka kuinka monta huippupaikkaa, mutta eivät tehneet – että sinänsä tilastot ovat kuitenkin vain tilastoja, potentiaalia. Parma ei olisi ensimmäisen puoliajan loppuun kavennusta saanut, jos Pervis olisi mennyt sivurajaa kohti kiitäneeseen palloon sellaisella asenteella, että tältä laidalta ei muuten tulla. Hän kuitenkin meni vähän pehmeästi, Britschgi pukkasi hänet syrjään ja pääsi pelaamaan keskelle. Toisella puoliajalla Parma otti yliotteen pistämällä kahden miehen prässin Modriciin. Hänelle ei jäänyt tilaa eikä aikaa rakentaa hallitusti vaan joutui pelaamaan pitkää tappelupalloa (usein Nkunkulle), jotka Parma poimi helpohkosti. Tässä näkyy myös kunnon ysin puute: ei ole giroudmaista pelaajaa suojaamassa ja ottamassa muita mukaan. Fofanasta sen verran, että hän pelaa puolustustilanteet valitettavan usein löysästi. Tästä on ihan klippejä useista Milania vastaan tehdyistä maaleista, kuinka Fofana olisi voinut estää tilanteen jämäkämmällä puolustuspelaamisella. Katsoin ja kelasin tämän Parman 2-2 tasoituksen monta kertaa läpi. Fakta on se, että ensin Pervis häviää pahasti laidallaan Britschgille, joka pääsee keskittämään erittäin vaarallisesta paikasta. Fofana on tuolloin jo boksissa – aivan oikein sijoittuneena. Sitten alkaa ihmeellinen osuus. Del Prato aloittaa juoksunsa kaukaa boksin ulkopuolelta. Fofana selkeästi näkee del Praton nousun: pää kääntyy hänen suuntaansa. Fofana kuitenkin lönköttelee kroppa löysänä. Del Prato pinkoo ohi suoraan maalille. Fofana seuraa flegmaattisena tilannetta eikä pyri edes pääsemään puskupalloon. Maali. Sitten levitellään käsiä. Kenen tahansa mies del Prato paperilla olikaan, niin tuossa tilanteessa hän oli 100% Fofanan puolustettava. Hyvin vaikea nähdä sitä mitenkään muuten. Pavlovicilla oli etutolpalle nouseva vastustaja merkattuna, Gabbialla oli keskellä kaksi, De Winterillä oli takatolpan mies taskussa. Milanin topparit puolustavat tilaa ja siihen nousevia vastustajia. Ainoa joka ei boksissa seuraa omaa miestään on Fofana. Edeltävässä tilanteessa Parman Pellegrino pääsi puskemaan ylärimaan. Joko arvataan kuka ei seuraa omaa miestään? Fofanalla on puolustettavana Parman #22, joka tekee juoksun keskikentältä boksiin. Mitä tekee Fofana? Lönköttelee perässä, kun #22 juoksee suoraan maalille. Pellegrinon puskupallo kimpoaa melkein suoraan #22 tossuun maalin eteen. Missä on Fofana? Hän on pilkun kohdalla, seisomassa, koska lopetti jo juoksunsa. Ja näitä on tapahtunut Fofanalle muissakin peleissä aivan liikaa.
|
|
|
|
|
IlDiavolo
Poissa
Suosikkijoukkue: Nkunkun Milan
|
 |
Vastaus #109 : 24.11.2025 klo 01:38:41 |
|
Mike Maignan on vähintään yhtä hyvä kuin Christian Abbiati.
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #110 : 24.11.2025 klo 11:37:51 |
|
Mike Maignan on vähintään yhtä hyvä kuin Christian Abbiati.
Taika-Mike oli ansaitusti eilisen derbyn MOTM ja hän on pelannut jo jonkin aikaa korkealla tasolla. Loukkaantumiset voivat viedä herkkyyden ja Maignanille varmaan kävi niin aiemmin, kun pallo ei tarttunut. Oli muuten PSG:n rahakroisos Nasser Al-Khelaifi katsomassa peliä paikan päällä, ja tuli heti mieleen, että olikohan tarkkailemassa ensi kauden maalivahtia, Maignania. Raporttien mukaan Maignan ei ole enää halukas keskustelemaan jatkosta Milanin kanssa, joten Dollarumma-saagan toisinto voi olla tulossa. Omat plussat ja miinukset:+++ Maignan: Teki lukuisia huipputorjuntoja ja rimat hoitivat loput. Koppasi vielä pilkunkin. Se oli vähintään kahden pisteen torjunta, ja erityisen makea, koska pallon toisella puolella oli Calhanoglu. ++ Pulisic: Voittomaali ja pelin ainoa osuma tuo plussat. Moni hyökkääjä olisi jättänyt pitkän juoksun kesken, mutta ei Kapteeni Amerikka. Kannattaa aina pelata loppuun asti. + Gabbia: Oli kova luu Milanin puolustuksen ytimessä. On hienoa katsoa kuinka Milan-kasvatista on kasvanut huippupelaaja. Tykkään myös siitä, että Gabbia osaa pelata ärsyttävää "pikkusikaa" koko ajan ottamatta kortteja. Ikävä vastustaja hyökkääjille. Ikää vasta 26 vuotta, joten Gabbia voi olla joukkueen runkopelaajia seuraavat kymmenen kautta. ––– Pavlovic: Ei ansaitse kolmea miinusta, mutta oli mielestäni eniten ongelmissa Milanin toppareista. Meni hieman liian rajusti peittämään Thuramin keskitysyritystä, josta seurasi rangaistuspotku ja keltainen kortti. –– Nkunku: Pääsi irti vasta 78. peliminuutilla. Olisi pitänyt tuoda energiaa ja vastahyökkäysuhkaa Milanin hyökkäykseen, mutta ei tuonut oikeastaan mitään. Oli pehmeä, terävyys puuttui ja pallo ei totellut. Pelivire on kateissa ja ehkäpä Allegrin olisi hyvä antaa avauksen paikka Nkunkulle viimeistään Coppa-matsissa Laziota vastaan 4.12. – Leao: Minusta Leao pelasi kerrankin sen kaltaista fyysistä peliä, mitä hänen fysiikallaan voi pelata, mutta ysipaikan kokemattomuus näkyi silti. Ei päässyt missään vaiheessa kunnolla pallon kanssa uhkaamaan Interin puolustusta. Hassasi 1 vs 1 -tilanteet Akanjia vastaan. Erityishuomio 1: Olen disautellut Fofanaa laiskasta puolustamisesta, mutta eilen bongasin vain yhden puolustustilanteen, missä Fofana meni lönkötellen. Kokonaisuutena pelasi varsin hyvän matsin ja jaksoi juosta, peittää tiloja. Oli myös avainhenkilö Milanin osumassa, kuljettaen pallon keskeltä läpi ja syöttäen sen Saelemaekersille laitaan. Derby on peli, joka sähköistää joka jannun, mutta toivottavasti Fofana saa pidettyä valot päällä koko ottelun myös paperilla heikompia vastustajia vastaan. Erityishuomio 2: Rabiotin paluu loukista oli aivan huipputärkeä. On kyllä kokonaisvaltainen pelaaja, joka liimaa Milanin keskikentän kasaan yhdessä Modricin kanssa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.11.2025 klo 11:41:35 kirjoittanut Heek »
|
|
|
|
|
pelotudo
Poissa
Suosikkijoukkue: Pazza Inter. Shohei Ohtani. Saga Vanninen.
|
 |
Vastaus #111 : 24.11.2025 klo 12:56:36 |
|
Erityishuomio 2: Rabiotin paluu loukista oli aivan huipputärkeä. On kyllä kokonaisvaltainen pelaaja, joka liimaa Milanin keskikentän kasaan yhdessä Modricin kanssa.
Rabiotin kanssa Milan ei muuten tilastollisesti häviä. Saldo so far: 5W, 1D, 0L
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #112 : 29.11.2025 klo 14:08:21 |
|
Tänään Milanin (2.) vieraaksi saapuu Sarrin Lazio (8.). Sijoitukset Milanin etulyöntiasemaksi voidaan laskea se, että Lazio on ollut sarjan viidenneksi heikoin vierasjoukkue tällä kaudella: 1 voitto, 2 tasapeliä ja 3 tappiota. Oman katsojakokemuksen mukaan vastustajien ei ole helppo tulla San Sirolle pelaamaan, jos siellä on mökki täynnä ja Curva Sud laittaa koko stadionin raikumaan. Minusta illan ottelussa on kiinnostavaa nähdä, miten Allegrin puolustukseen pohjaava pragmaattinen futis kohtaa Sarrin pallonhallintaan perustuvan idealistisemman pelin. Kaksi hyvin erilaista tyyliä kohtaa. Valmentajat ovat kohdanneet 19 kertaa. Allegri on voittanut 11, neljä ottelua on päättynyt tasapeliin ja Sarri on voittanut neljä. Voisi odottaa, että Lazio pyrkii painamaan Milanin puolustusasemiin ja prässäämään aggressiivisesti puolustuslinjaa ja registana peliä rakentavaa Modricia. Sehän oli Milanille myrkkyä esimerkiksi Atalantaa vastaan. Milan on kuitenkin punnertanut itsensä sarjakakkoseksi kurinalaisella puolustuspelillä ja Maignanin sankaritorjunnoilla, joten joukkueen pasmat tuskin menevät helposti sekaisin. Ennakkoarvioiden mukaan Milanin kokoonpanoon tulee vain yksi muutos derbyvoitosta ja se on Pulisicin vaihtuminen Nkunkuun. Pulisicilla on harmillisesti jotain vaivaa. Ilmeisesti ei mitään vakavaa, mutta Kapteeni Amerikka on niin arvokas joukkueelle, että mitään turhia riskejä ei oteta tässä vaiheessa kautta. Nyt on sitten Nkunkun tilaisuus loistaa auringossa ja näyttää Allegrille olevansa vakavasti otettava vaihtoehto hyökkäykseen – ja toivottavasti näin tapahtuu, koska Milanin penkillä ei ole yhtään hyökkääjää RLC on vaihtopenkin ainoa "hyökkäävä" pelaaja, joka voidaan tuoda sisään, jos tulee loukkia tai löpö loppuu. Itsellä tuoksuu vähämaalinen tai jopa maaliton tasuri nokkaan – ellei sitten Leaolla ole sellainen päivä, jolloin hänen dominantit ominaisuutensa syttyvät täyteen kukkaan ja hän tekee yksin jotain uskomatonta. Nkunku on istunut paljon penkillä ja pelitatsi sekä yhteispeli muiden kanssa voi olla hakusessa. Lisäksi Modric on pelannut valtavia minuutteja, ja vaikka onkin yksi peli viikkoon ja vaikka on kuinka huippukunnossa, niin nelikymppisen otteissa se voi näkyä. Ja minusta se on näkynytkin hiuksenhienona hitautena pallon kanssa, ja laitan sen täysin kuormituksen piikkiin. Olisi hyvä, jos Modric saisi välillä vähän levähtää. Jos Milan menee johtoon niin tänään saatetaankin jossain vaiheessa nähdä sekä Ricci että Jashari keskikentällä Fofanan ja Modricin tilalla, kun tarvitaan lisää jalkoja. Näin voi käydä osittain myös siksi, että Milanilla on coppa-ottelu Laziota vastaan ensi torstaina 4.12. Siinä Ricci sekä Jashari saanevat paljon peliaikaa, ja ehkä Allegri haluaa antaa tulevasta vastustajasta osviittaa kenttäkokemuksen kautta. Näin otaksun.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.11.2025 klo 14:52:12 kirjoittanut Heek »
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #113 : 30.11.2025 klo 13:37:47 |
|
Ei tullut tasuri, mutta vähämaalinen 1-0 kotivoitto. Maalintekijä kukas muu kuin Leao. Tavattoman tärkeät kolme pistettä ja punamustat sarjan piikkipaikalle. Tänään toisensa kohtaavat sarjakakkonen AS Roma ja sarjakolmonen Napoli, joten tilanne on sikälikin hyvä Milanin kannalta. Roma nousee Milanin kanssa 28 pisteeseen tasapelilläkin, mutta sillä tuloksella Napoli jäisi parin pisteen päähän. Jos Napoli voittaa, nousee se tasapisteisiin, jolloin Roma jää pisteen päähän. Voitolla Roma saa kahden pisteen kaulan. Marginaalit ovat pieniä tämän vuoden liigakamppailussa.
Eilisen ottelu oli Milanille kaikkea muuta kuin helppo ja Sarrin Lazio laittoi Allegrin miehet todelliseen testiin. Yllä olevassa ennakossa kirjoitin Maignanin sankaritorjunnoista niin eilen niitä taas nähtiin. Ottelun alussa Lazio oli mennä heti johtoon todella hyvällä puskulla, mutta Taika-Miken reaktiotorjuntamainen venytys pelasti Milanin.
Ottelun lopussa Allegri otti suoran punaisen viisasteltuaan dumarille, joka tuli tarkistamaan epäselvää tilannetta VAR:lta. On siis katsomossa seuraavassa liigamatsissa, joka on vierasottelu Torinoa vastaan 8.12.
Omat plussat ja miinukset:
+++ Maignan: Pelasti Milanin heti ottelun alussa ja jatkoi muutenkin vahvaa virettään. Ilman Maignania Milan ei johtaisi nyt sarjaa, se on varma.
++ Leao: Teki ottelun ainoan maalin menemällä sinne, mistä hyökkääjät paljon maaleja tekevät, eli maalille. Tätä lisää! Tomorilta aivan nappikeskitys oikealta laidalta. Leao oli muutenkin yritteliäs eikä muutamaan matsiin ole enää näkynyt sitä vuosien aikana tutuksi tullutta flegmaattisuutta. BTW Leao voisi motivoitua 9-evoluutioonsa siitä, että tänä vuonna on mahdollisuus voittaa Serie A:n parhaan maalintekijän palkinto. Nimittäin viisi pelaajaa on toistaiseksi tehnyt viisi maalia ja Leao kuuluu tähän porukkaan. Kukaan ei ole karkumatkalla.
+ Tomori: Nostan plussille Tomorin, joka syötti maalin eikä omiin mennyt yhtään. Oli välillä vähän vaikeuksissa liukkaan vasemman laiturin Zaccagnin kanssa, mutta kamppaili hurjasti ja näytti omilleen, että täysillä mennään, pojat.
––– Fofana: Ei tähän muita nyt löydy. Fofana sai kakkossyötön maaliin ja pelasi sen tilanteen hyvin, mutta muuten pallollisena häneltä tuli lukuisia menetyksiä väärissä paikoissa yrittäessään syöttöjä yli taitojensa. Sitten nähtiin vielä upea koko kentän läpijuoksu, joka päättyi mahtavaan mahalaskuun: virittäessään kutia huipputontista Fofana onnistui tuikkaamaan pallon tukijalalla Lazion pelaajalle, joka käynnisti vastahyökkäyksen.
–– Allegri: Otti tuomarille suunsoitosta punaisen kortin eikä kyllä saa puhtaita papereita otteluun lähdöstä. Kilpikonnamainen Milan oli aggressiivisesti prässänneen Lazion jyrän alla alussa ja ilman Maignanin maailmanluokan pelastusta olisi ollut tappiolla jo kättelyssä. Ei mikään taktiikka voi perustua siihen, että meidän veska torjuu kaiken. Tässä on tapahduttava kehitystä, koska ennemmin tai myöhemmin vastustaja saa shokkialun aikaiseksi. Mielestäni Allegri olisi voinut myös tehdä vaihtoja jo aiemmin: RLC ja Ricci toivat lisää energiaa kentälle.
– Nkunku: Oli todella näkymätön. Ei oikein tunnu löytävän paikkaansa ja rooliaan kentällä. Minuuttien vähyys vaikuttaa, mutta aika heikolta näyttää.
Yleishuomiona se, että Modric kaipaa lepoa. Eilen Modric antoi epätyypillisiä harhasyöttöjä, ja ei se mikään ihme ole, kun vastustajat paineistavat häntä armottomasti. Mielestäni Allegrin on nyt uskallettava antaa luottamusta enemmän myös Riccille ja Jasharille, jotta mestari Modric saa ladattua vähän akkuja. Kausi on pitkä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.11.2025 klo 13:39:54 kirjoittanut Heek »
|
|
|
|
|
Inzaghi
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #114 : 30.11.2025 klo 13:49:15 |
|
Yleishuomiona se, että Modric kaipaa lepoa. Eilen Modric antoi epätyypillisiä harhasyöttöjä, ja ei se mikään ihme ole, kun vastustajat paineistavat häntä armottomasti. Mielestäni Allegrin on nyt uskallettava antaa luottamusta enemmän myös Riccille ja Jasharille, jotta mestari Modric saa ladattua vähän akkuja. Kausi on pitkä.
Tämä pisti kyllä itsellekin silmään muutamaan otteeseen. Mutta jumalauta millä draivilla 40v pappa lähti harhasyöttöjen jälkeen paineistamaan ja otti vielä lähestulkoon joka kerralla itse pallon takaisin Milanin haltuun. Siinäpä jälleen malliesimerkki mikä ero on hyvällä pelaajalla, ja saksalaisittain ”weltklassella”
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #115 : 30.11.2025 klo 17:22:49 |
|
...jumalauta millä draivilla 40v pappa lähti harhasyöttöjen jälkeen paineistamaan ja otti vielä lähestulkoon joka kerralla itse pallon takaisin Milanin haltuun. Siinäpä jälleen malliesimerkki mikä ero on hyvällä pelaajalla, ja saksalaisittain ”weltklassella”
Joo  oli kyllä upea paikkaus! Siitä on hyvä Milanin poikien katsoa esimerkkiä, millä asenteella punamustaa paitaa kuuluu kantaa.
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #116 : 02.12.2025 klo 12:07:00 |
|
Sergio Ramos on kuulemma tarjonnut itseään AC Milaniin tammikuun siirtoikkunassa. Allegri haluaa vahvistusta toppariosastolle, joten tarve on olemassa. Lisäksi Allegri haluaa tähän pestiin mieluiten valmiin ja kokeneen pelaajan eikä mitään kehityskelpoista raakiletta. Ramos on 39-vuotias, mutta yhä huippukunnossa. On pelannut Meksikon liigassa hyvällä tasolla ja Monterrey olisi halunnut pitää Ramosin, mutta hän valitsi itse hakea uutta kokemusta Euroopasta pitääkseen ohuen ohuet MM-kisahaaveet elossa. Minusta tässä voisi olla aika hyvä diili Tarelle tarjolla. Ramos ei ole kallis (pari miltsiä), hän on erittäin kokenut, yhä huippu-urheilijan kondiksessa ja pelannut koko ajan ysikymppisiä Meksikossa. Teki muuten maalin Interiä vastaan seurajoukkueiden MM-kisoissa kesällä. Lisäksi Ramos on Modricin komppis ja entinen pitkäaikainen joukkuekaveri, jonka kanssa on voittanut kaiken. Ramos voisi tuoda lisää voittamisen kulttuuria koppiin ja kirittää Gabbiaa, Pavlovicia, Tomoria ja De Winteriä. On nimittäin varmaa, että Ramos haluaa pelata ja tekee treeneissä aivan kaikkensa päästäkseen kentälle, ja Allegri takuulla peluuttaa parhaita. Siinä joutuisivat nuoremmat kovaan testiin, joka puolestaan kehittää heitä lisää. Mainittakoon, että Ramos on ottanut kuluneella kaudella pelaamassaan 15 ottelussa 7 keltaista korttia, mutta ei yhtään punaista 
|
|
|
|
|
IlDiavolo
Poissa
Suosikkijoukkue: Nkunkun Milan
|
 |
Vastaus #117 : 02.12.2025 klo 13:07:20 |
|
Thiago Silva parempi  Lazio-peli jäi näkemättä. Onneksi on kuitenkin youtube ja Heek, joidenka ansiosta sen pelin kulusta melko selkeä kuva. Nyt viikolla ei haittaisi sikäli pätkääkään vaikka Lazio nappaisi nopean revanssin.
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #118 : 02.12.2025 klo 14:47:29 |
|
Thiago Silva parempi  Lazio-peli jäi näkemättä. Onneksi on kuitenkin youtube ja Heek, joidenka ansiosta sen pelin kulusta melko selkeä kuva. Nyt viikolla ei haittaisi sikäli pätkääkään vaikka Lazio nappaisi nopean revanssin. Meikäpoika kirjoittelee Milan-höpinää, vaikka kukaan ei lukisi  kiva harrastus. Mistähän noita coppa-pelejä muuten voisi väijyä?
|
|
|
|
|
migi111
Poissa
|
 |
Vastaus #119 : 03.12.2025 klo 09:25:59 |
|
Meikäpoika kirjoittelee Milan-höpinää, vaikka kukaan ei lukisi  kiva harrastus. Mistähän noita coppa-pelejä muuten voisi väijyä? Tuskin mikään tunnettu suoratoistopalvelu näyttää. Itse olen turvautunut IPTV:hen.
|
|
|
|
|
The Missionary
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #120 : 03.12.2025 klo 12:58:33 |
|
Hommahan ei ihan hirveästi helpotu noin otteluohjelman puolestakaan, sillä Milanille on saunottu mielenkiintoinen otteluohjelma loka-marraskuulle ja seuraavaan kahdeksaan peliin vastaan tulevat Juventus, Fiorentina, Pisa, Atalanta, Roma, Parma, Inter ja Lazio. Tämä Napoli-matsista alkanut pätkä antaakin hyvin selkeän kuvan siitä, onko Milanin osana tällä kaudella taistella mestaruudesta vai sijoituksesta neljän joukkoon.
 Ihan tyylikkäästihän se paperilla hankala pätkä Milanin osalta sujui, ennakkoon ei olisi olettanut, että tuon rupeaman jälkeen Milan olisi sarjakärjessä - varsinkaan jos olisi vielä kerrottu, kuinka paljon kaikenlaisia loukkaantumisia tälle jaksolle olisi riittänyt. Tietysti sehän tässä vähän pistää naurattamaan, että vihreää väriä löytyy huomattavasti paremmin taulukon vasemmalta kuin oikealta puoliskolta ja valtaosa tulevista peleistä ovat sitä oikeaa puoliskoa vastaan. Esimerkiksi seuraava peli Serie A:ssa vieraissa Torinoa vastaan on historiallisesti todellista myrkkyä Milanille, sillä viimeiseen kymmeneen vuoteen Milan on voittanut Toron vieraissa yhden kerran (peli päättyi 0-7). Pelillisesti näkisin, että viimeiset pelit ovat olleet enemmän sellaista tasaista suorittamista ja selviytymistä kuin mitään uuden rakentamista ja pallollisessa vaiheessa pitäisi saada näkymään hieman enemmän variaatiota. Positiivista on se, että puolustus pitää pääosin hyvin, etenkin omaa boksia suojellessa, mutta sama pitää saada toimimaan myös nimettömämpiä vastustajia vastaan, jolloin se puolustaminen tapahtuu enemmän keskikorkeassa blokissa. Hyökkäyspäässä selkeitä onnistujia ovat olleet Leao ja Pulisic, jotka ovat paukuttaneet kumpikin hyvän määrän maaleja, mutta erikoista kyllä ovat kumpikin olleet samaan aikaan pelikunnossa vain yhdessä ottelussa. Hyökkäyspään suhteen hyvää on myös se, että kyllä pääosin pelissä kuin pelissä Milan on pystynyt lopulta luomaan enemmän paikkoja ja maaliodottamaa kuin vastustajansa ja seuraavana askeleena onkin, että viimeistelyssä alkaa onnistumaan joku muukin kuin Leao tai Pulisic. Se on aika tylsä narratiivi, että Milan voittaa pelejä vain Maignanin takia. Derbyn jälkeen sen osaltaan ymmärtää, koska italialaisessa mediassa perinteisesti Interin tappiot ottavat koville, mutta ei Maignanin torjuntavireessä ole sinänsä mitään erikoista tai tavanomaisesta poikkeavaa. Kyllä hyvävireiseltä huippumaalivahdilta kuuluukin odottaa sitä, että sellaisen yhden huipputorjunnan pystyy lähes jokaisessa pelissä ottamaan ja tilastollisesti Maignankin vetää suunnilleen samalla tasolla kuin Serie A:n maalivahtien tilastollinen kärkiviisikko (Provedel, Maignan, Svilar, Muric ja Butez). Jos kyse on pidemmästä tasonnostosta, niin jatkosopimusta vaan tiskiin ehdottomasti, mutta ymmärrän epäilyt, koska tätä ennen taustalla oli kolme peräkkäistä kautta, joiden aikana Maignan ei ollut edes Serie A:n keskitason maalivahti. Ei ole tosiaan itsellänikään aavistusta Coppan pelien näkymisestä, mutta luultavasti mielenkiintoinen matsi tulossa Laziota vastaan. Ainakin kova yritys Rooman suunnalla vaikuttaisi olevan sen suhteen, että stadionillekin luodaan kunnon kostotunnelma viime viikonlopusta, koska tällä kertaa eivät saaneet yhtä halpaa lisäajan pilkkua kuin viime kaudella. En usko, että Italian Tuomiopäivässä eilen annettu oikea vastaus tuohon kohutilanteeseenkaan on hirveästi laannuttanut tunnelmia. Saas nähdä, miten suurella pieteetillä Allegri haluaa Coppa Italiaa lähteä valloittamaan, mutta kierrätystä on toivottavasti tulossa ainakin jonkin verran. Modricia nyt sinänsä olisi turha ottaa edes mukaan tuonne, ukko jääköön kotiin, menköön nukkumaan aikaisin jne, mutta myös vaikka Ricciä, Jasharia, Loftus-Cheekkiä ja Estupiniania olisi hyvä peluuttaa. Nkunkua tietysti myös.
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #121 : 03.12.2025 klo 13:36:15 |
|
Saas nähdä, miten suurella pieteetillä Allegri haluaa Coppa Italiaa lähteä valloittamaan, mutta kierrätystä on toivottavasti tulossa ainakin jonkin verran. Modricia nyt sinänsä olisi turha ottaa edes mukaan tuonne, ukko jääköön kotiin, menköön nukkumaan aikaisin jne, mutta myös vaikka Ricciä, Jasharia, Loftus-Cheekkiä ja Estupiniania olisi hyvä peluuttaa. Nkunkua tietysti myös.
Samaa toivon, että vähemmän pelanneet saavat nyt vastuuta. Nkunkulle olisi tosi tärkeää saada toinen startti, ja tuleehan se, koska penkillä ei ole hyökkääjiä ehjänä.
|
|
|
|
|
-bob-
Poissa
|
 |
Vastaus #122 : 04.12.2025 klo 21:31:46 |
|
Meikäpoika kirjoittelee Milan-höpinää, vaikka kukaan ei lukisi  kiva harrastus. Mistähän noita coppa-pelejä muuten voisi väijyä? Kaakon kulmalla onnistuu TV:stä kun virittää lisäantennin kohti itärajaa. Match tv näyttää livenä. Selostus mutelle. Jashari avauksessa ja Modricille lepoa
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.12.2025 klo 21:39:25 kirjoittanut -bob- »
|
|
|
|
|
IlDiavolo
Poissa
Suosikkijoukkue: Nkunkun Milan
|
 |
Vastaus #123 : 05.12.2025 klo 01:39:21 |
|
Coppasta hus hiiteen ja keskittymään Scudettoon.
Pyörihän se tuossa taustalla mutta ei oikeasti jaksanut kyllä kiinnostaa yhtään. Lazio ansaitusti jatkoon.
|
|
|
|
|
hermannisuur
Poissa
Suosikkijoukkue: Hifk, Internazionale Milano
|
 |
Vastaus #124 : 05.12.2025 klo 09:17:19 |
|
“Remember what I said about Mourinho being finished and that sooner or later he would end up being forgotten. The same will happen to Allegri,” Cassano said during Viva El Football podcast via Milan News.
“I can’t imagine Milan in 2025 playing dreadful football because of their coach: Milan are history, beauty, aesthetics and quality. And what do they do? Everyone sits in front of the goalkeeper; there’s no depth, then you win the ball back, counter-attack and score.”
Cassano kertoo totuuden allegrin paska futiksesta.
|
|
|
|
|
|
|
|