Igor Tudor sai siis lähtä kahdeksan voitottoman ottelun myötä. Kroatialaisen pesti ehti seitsemän kuukauden ikään
ja jatkuu kirjanpidossa vielä kesään 2027 asti. Myös Thiago Mottan palkanmaksu päättyy samaan aikaan. Tudorin mukana
poistuivat myös hänen apuvalmentajansa Ivan Javorcic, Tomislav Rogic ja Riccardo Ragnacci. Massimo Brambilla vetää
stunttina siihen asti kunnes seuraava päävalmentaja palkataan. Näin nopeita potkuja ei ole Juvessa jaettu sitten kauden 1969.
Muutenkin seurassa ollaan koettu tuulisia vuosia.
Mikä siis meni vikaan?
Tehdäänpä hieman retrospektiiviä:
Kelataan kesäkuuhun 2017. Juventus on juuri hävinnyt mestarien liigan finaalin Cardiffissa Real Madridille numeroin 1-4.
Häviön teki entistä katkerammaksi se, että Juve oli hävinnyt vain kaksi vuotta aiemmin Barcelonalle saman kilpailun loppuottelussa.
Kotimaassa kulki. Vanha rouva oli kruunattu Scudettolla kuudetta kertaa perätysten ja Coppa italian voitto oli taskussa kolmatta
peräkkäistä kertaa. Juventus oli kiistatta euroopan yksi suurimmista seuroista, vaikka erityisesti valioliigajoukkueet olivat jo saavuttaneet
taloudellisen ylivoiman. Kuten Juventuksen DNA:han kuuluu, vain voitto merkitsi -
Vincere non è importante, é l'unica cosa che conta.
Bonipertin kuuluisaksi tekemään mottoon tiivistyy toisaalta Juventuksen voittamisen kulttuuri, mutta toisaalta mammuttitauti, joka aika ajoin kaataa jättiläisen.
Olen kirjoittanut tästä ennenkin - eikä tämä jääne viimeiseksi kerraksi.
Tällä kertaa mammuttitauti ilmeni seurahistorian suurimpana siirtona. Cristiano Ronaldon siirto Juventukseen kesällä 2018 paisutti joukkueen kulurakenteen vuosiksi eteenpäin, eikä kuitenkaan johtanut seuran himoitsemaan mestarien liigan pokaaliin. Saman vuoden syksyllä Peppe Marottan sopimus päättyi, eikä sitä jatkettu yhteisymmärryksessä. Marottan mukaan seura oli menossa Andrea Agnellin johdolla eri suuntaan, kuin mihin hän olisi halunnut.
Marotta nosti Paraticin kanssa Juventuksen Calciopolin raunioista ja siirtyi Juventuksen jälkeen nostamaan Interin takaisin mestariksi. Voidaan
hyvällä syyllä sanoa, että Marottan lähtö oli Ronaldon oston ohella keskeisimpiä virstanpylväitä Juventuksen nykyiseen ahdinkoon johtaneella reitillä.
Juventus pelasi Ronaldon aikana koko ajan huonommin ja huonommin. Silti Ronaldo itse kykeni mättämään maaleja entiseen tapaansa. Ronaldo pelaa varmasti yhtä paljon itselleen, kuin muulle joukkueelle, mutta maaleillaan hän pystyy kannattelemaan huonoakin joukkuetta. Siihen, paljonko Ronaldo vaikutti muun joukkueen huonontumiseen, en ota jyrkkää kantaa. Varmasti jonkin verran. Ronaldo on nykyjalkapallon super-pepsin ruumiillistuma - ajan jossa pelaajat ovat seuroja suurempia. CR7:n profiili oli kuin Mole Antonellianan torni toisen maailmansodan pommituksissa…ja muu joukkue oli kuin sitä ympäröivä Torino. Torni säilyi vahingoittumattomana, kun kaupunki mureni.
Ronaldo jättää taakseen menestysvuosien jälkeisen krapulaisen vanhan rouvan, leidin joka on juhlinut pitkään ja hartaasti, mutta ei aivan saanut sitä juhlien komeinta oria naarattua buduaariinsa. Ronaldo oli rouvan juhlissa illan viimeinen sherry. Se viimeinen liikaa.
Fabio Paraticilla (joka jäi Marottan jälkeen urheilujohtajan pallille) ja Andrea Agnellilla oli varmaankin olemassa jokin tyköistuva suunnitelma Ronaldon megalomaanisten palkkakulujen kattamiseen ja seuran talouden luotsaamiseen. Se ei voinut kuitenkaan kestää jalkapallon ulkopuolelta tulevaa katastrofia, joka muistetaan nimellä koronapandemia.
Pandemian myötä taloudenhoito muuttui mahdottomaksi ja sen seurauksena seurassa syyllistyttiin kirjanpitorikoksiin. Tämä taas johti presidentti Agnellin, varapresidentti Nedvedin ja toimitusjohtaja Arrivabenen irtisanoutumiseen. Pyörremyrsky oli kerännyt kierroksia ja perkelöityi.
Seurajohdon ja kentän ulkopuolisen toiminnan ollessa sekaisin, eivät peliesitykset menneet lainkaan sen paremmin. Vaikka Ronaldon tulon jälkeen seura voittikin mestaruuden vielä Maurizio Sarrin alaisuudessa, oli pelillinen taantuma helppo havaita. Sarrin jälkeen penkin päässä nähtiin Andrea Pirlo jonka jälkeen minestronea lämmitettiin uudelleen Max Allegrin toisella tulemisella. Allegrin jälkeen uutta vauhtia haettiin Mottan projektilla, mutta ei seissyt sekään.
Vaikutti myös, että pelaajahankinnat menivät yksi toisensa jälkeen metsään. Paraticin jälkeen onneaan urheilutoimen johdossa onneaan kokeili Federico Cherubini ja viimeistä edellisenä vielä Cristiano Giuntoli.
Tällä hetkellä paikka on virallisesti vapaa.
Seuran johdossa, valmentajistossa sekä pelaajarekrytoinneissa on epäonnistuttu systemaattisesti edelliset seitsemän vuotta. Vaikea sanoa mikä tapahtuma on johtanut mihinkäkin ja onko kaikilla tapahtumilla edes kausaalisuhdetta korrelaatiosta huolimatta. Asioiden todellista laitaa voi näin sivustaseuraajana vain arvailla.
Voinee kuitenkin sanoa, että Marottan lähtö, Ronaldon tulo ja niiden jälkeinen pandemia ovat merkittävimmät käännekohdat. Näistä johtuen ollaan sitten tilanteessa, jossa koko sirkusteltta on sekaisin. Uskallan väittää, että nimenomaan seurajohdon kaaos johtaa epännostuneisiin pelaajahankintoihin ja valmentarekrytointeihin. Niin kauan, kuin tämä puoli ei oikene, on ihan se ja sama kuka penkin päässä pikkutakkiaan repii tai ketä siirtoikkunoissa tuodaan Allianzin viheriölle kadottamaan itsensä. Seurajohdosta puuttuu edelleen punainen lanka. John Elkann on halunnut kiristää kukkaronnyörejä ja Damien Comolli onkin sitä yrittänyt jo tehdä. Talouden tasapainottaminen on edelleen tärkeimpiä toimintalinjoja, mutta sen myötä koko organisaatio on vaarassa muuttua taskulaskinkoneeksi ja kadottaa viimeisetkin rippeet seuraidentiteetistään ja voittamisen kulttuurista.
Jotain asioita Juventuksessa tehdään edelleen hyvin, eikä kurimus kaikesta huolimatta ole pohjaton. NextGen on toistaiseksi ollut varsin toimiva projekti, stadion on seuran omistuksessa ja seuran mustavalkoraita houkuttaa edelleen ainakin kotimaan parhaita pelaajia. Mistään pikavoitoista ei voida unelmoida - sen verran sekaisin seura tällä hetkellä on. Juventuksen resursseilla se seuraavakin voittokulku on onneksi aina horisontissa. Myös suurseurojen tiellä on kuoppia.
On mahdoton sanoa mitä olisi tapahtunut ilman koronapandemiaa? Entä olisiko pandemiasta selvitty ilman Ronaldon hankintaa? Entä jos Marotta olisi jatkanut taikojaan Juven konttorilla ja saanut Agnellin vakuutettua vähemmän mahtipontisesta visiosta? Jossittelu voi olla kivaa, mutta turhaa se ainakin on.
Varmaa on vain, että jotain tällaista vastaavaa tulemme kohtaamaan toistamiseenkin elinaikanamme. Se on nimittäin seurausta kilpailusta ilman rajoja ja siitä, kun vain voitto merkitsee. Mutta onko Juventusta ede olemassa ilman tätä "vain voitto merkitsee" -mentaliteettia?
Kuinka kauan se on tosiasiassa ollut osa Torinolaisjätin identiteettiä ja onko se loppujenlopuksi kuinka pysyvää?
Entä voiko seuraa oikeastaan kannattaa ilman, että hyväksyy ilmiön ja sen mahdolliset seuraukset?
Sanoisin, että sitä voi ainakin yrittää ymmärtää. Ja sen myötä sen hyväksymisestä saattaa tulla hieman helpompaa.
Lainaan lopuksi itseäni muutaman vuoden takaa vetoamalla postauksen ajankohtaisuuteen:
Ehkä syy seuran alennustilaan on nimenomaan tuo pakkomielteinen suhde voittamiseen.
Jos voittaminen on kaikista tärkeintä, niin minkä kustannuksella sitä tavoitellaan?
Voittamiseen liittyy tietenkin valtavasti hyvää. Onhan se kilpaurheilun kenties keskeisin fundamentti. Voittamisen halun vuoksi Juventus teki itsestään Italian ensimmäisen modernin suurseuran, rakensi oman stadioninsa ja nousi Calciopolin raunioista kymmenen vuoden ylivoimaan. Mutta voiton tavoittelu voi olla osa seuran jokapäivästä toimintaa ja kulttuuria olematta rasite toiminnalle. Voiton pitää olla tärkein arvo, mutta se ei saa arvo muiden arvojen kustannuksella.
Juventuksessa voittamisen on tapahduttava heti. Tämä estää jälleenrakennusprojektit. Tämä estää selkeän peli-identiteetin muodostumisen. Tämä estää satsauksen omiin kasvatteihin ja nuoriin pelaajiin. Kun voitto on ainoa asia mikä merkitsee, niin seuralegendat eivät saa lopettaa uraansa seurassa.
Kun voitto on ainoa asia mikä merkitsee, niin panostetaan ”valmiisiin” pelaajiin nuorten kustannuksella.
Kun voitto on ainoa asia mikä merkitsee, niin kannattaja ei nauti otteluista.
...jos edes pääsee otteluun.
Kun voitto on ainoa asia mikä merkitsee, niin moraali on vapaaehtoista.
Juventuksella on parempikin arvopohja.
Fino alla fine – Loppuun asti.
