MM-karsintaa 9.10. Stadikalla (vs.Liettua) ja 12.10 Amsterdamissa (vs.Hollanti)

[Wissi]

Huuhkajien entiset pikkuveljet ovat nyt isoveljiä – konkari ja tulokas kertovat, miten Hollantia lähdetään kaatamaan

Huuhkajat on kokenut tänä syksynä nuorennus­leikkauksen. Ville Koski ja Benjamin Källman ovat sitä mieltä, että tähtiä vilisevää Hollantia ei lähdetä kumartelemaan.

https://yle.fi/a/74-20187911

[Papin]

En sanoisi, että tähtipelaajaa välttämättä tarvitaan EM-kisoihin pääsyyn. Toki riippuu sitten mihin lohkoon arvotaan ja millaisessa vireessä muut joukkueet ovat. MM-kisat on sitten ihan eri asia. Toki tuollaiset huippuvireiset pelaajat auttaisivat todella paljon.

Muuten toki samaa mieltä materiaalista. Ja taas edellisen nuorennusleikkauksen aikana materiaalin taakse meneminen oli todella huono tekosyy. Paksun joukkue harjoitteli vuosia ja sitten vaan puppeloi tosipaikan tullen.

Tuen argumenttiani tähtipelaajan tärkeydestä sen verran, että Riven aikana, silloin kun meni vielä hyvin, Suomi hävisi useimmissa otteluissa maaliodottaman, mutta Hradecky otti lähes jokaisessa ottelussa sellaisia palloja, joista keskinkertaisempi maalivahti olisi päästänyt maalin. Ja muutenkin hallitsi boksia maailmantähden elkein.

Pukki taas käänsi otteluita tekemällä matalan xg:n tilanteista maaleja säännöllisesti. Ja viimeistelemällä hyvistä paikoista maailmanluokan kärjen tehokkuudella.

Toinen esimerkki samasta asiasta on nyky-Liettua. Joukkueessa on yksi laatupelaaja, Gineitis, joka Suomea vastaan kotipelissään vei joukkueelleen pisteen yksilösuorituksellaan. Hollanti-kotipelissä Liettuan xg oli 0,33, mutta niin vain Liettua oli pitkään kiinni pisteessä, kun Gineitis teki ensin itse yhden maalin ja sitten alusti toisen.

Lisäksi voisi mainita esimerkiksi Georgian ja Kvaratskhelian, vaikka heillä nyt toki on nykyisellään muutenkin Suomea parempi pelaajamateriaali.

Mixun aikana Suomen materiaali oli paljon nykyistä parempi, mutta avainpelaajat olivat kokemattomia ja roolitukset eivät toimineet. Pelin rakentaminen perustui Mixun kauden alusta loppuun siihen, että annetaan Romanille pallo ja katsotaan, mitä maestro keksii.

Edit. Tarkennetaan vielä sen verran, että Mixun ajan materiaali ei ollut välttämättä keskimäärin nykyistä parempaa, mutta joukkueen parhaat pelaajat todella olivat kansainvälisiä huippupelaajia. Nyt tällaisia pelaajia on vain Luke, joka ei ole tässä ikkunassa mukana.

Ja toisaalta nykyjoukkueessa on tietyillä pelipaikoilla niin pahoja ongelmia, ettei sellaisia ole nähty tässä mittakaavassa Suomen A-maajoukkueessa vuosikymmeniin. Ennen kaikkea topparitilanne on surullinen. Pelaajisto on etenkin sillä pelipaikalla sillä tasolla, että se on este menestymiselle, roolittaa pelaajat sitten miten tahansa.

[Tsei Tsei]

Joo, ymmärrän kyllä tähtipelaajapointtisi ja ihan samoja esimerkkejä mietin. Kyllähän sellainen vähintään auttaa. Pohjois-Makedoniallakin oli Pandev, vaikkakin uran ehtoopuolella.

Suhonen ainoana katsomossa. Väänänen ja Uronen mukana. Eli mennään varmaan 523 sitten tänään?

Tämä kyllä yllätti, kun Marhiev kuitenkin loukkaantui. No, Väänänen tuli toisaalta kokoonpanoon.

[HomeTeamHeroes]

Toki paljon karumpi että asiakirjoittajaksi profiloituva HTH katseli kokonaisen puoliajan viiden linjaa Rolleyes

Palautteesi on minulle tärkeä.
Nostan käden pystyyn asiavirheen merkiksi. Oli valitettava työtapaturma jossa yhdistyivät kiire ja hässäkkä, pieni pikakänni, väsymys, iso harmistus sekä tulospalvelun grafiikka muodostelmasta. Koita siinä sitten tavata pelaajien nimiä ovatko oikeilla paikoillaan.

Tänään uusi yritys.

P.S. yleisellä tasolla jännä että uefamafia sallii joukkueiden ilmoittaa wtf-tason hömppää kokoonpanojen/muodostelmien osalta.

[HomeTeamHeroes]

Ei kyllä toimi tässä(kään) ottelussa viiden linja.

[22pistepirkka]

Hieman Liettua ja Hollanti -pelien jälkipuintia.

Liettua-pelissä Suomi ei pelannut tarpeeksi aktiivisesti ja/tai rohkeasti kuin toisen jakson alkupuoliskon.

Hollanti-pelissä puuttui pelirohkeutta, mikä näkyi monen kohdalla esimerkiksi hätiköityinä ratkaisuina, laadullisesti huonoina syöttöinä (joista moni vastustajalle / ilman osoitetta) sekä ylipäänsä kyvyssä pitää edes hetki palloa ja havainnoida vastustajaa ja omia mahdollisuuksia. Hollantia vastaan tämä varmasti johtui siitä, että osalla pelaajista tekninen taito ja kyky eivät ole riittävällä tasolla huipputason vastustajaa vastaan.

Liettuaa vastaan olisin toivonut voitosta huolimatta joukkueelta kaikin puolin parempaa suoritusta. Hollanti-pelin osalta olisin ollut peliin tyytyväisempi jo silloin, mikäli pelaajat olisivat uskaltaneet enemmän - selvä tappio olisi toki silti tullut.

[Salming]

Suomi - Liettua 2-1 9.10.2025, MM-karsinnat

Suomi 4-3-3

Antman 7 - Pohjanpalo 20 - Källman 19
Walta 9 - Kairinen 14 - Marhiev 11
Lähteenmäki 5 - Ivanov 4 - Koski 21 - Alho 17
Sinisalo 12

Liettua 5-2-3

Dolzhnikov 7 - Paulauskas 9 - Golubickas 22
Gineitis 15 - Vorobjovas 6
Lasickas 13 - Tutyskinas 2 - Girdvainis 4 - Armalas 18 - Sirvys 17
Svedkauskas 1

Tutkin Liettuan pelaamista jo tammikuussa ennen MM-karsintojen alkua, mutten sitten koskaan koostanut huomioista kuvakaappauskatsausta. Lohkoarvonnan tuloshan oli pirskatin mieluisa, koska olin odottanut syytä esimerkiksi juuri Liettuan scouttaamiseen ja kaikki maat olivat ennennäkemättömiä paikan päällä minulle. Katsoin alkuvuodesta eritoten Liettuan kotimatsia Romaniaa vastaan (1-2 tappio) Kansojen liigasta ja viittaan siihen tässäkin tekstissä, kun valmentajana on yhä Edgaras Jankauskas. Tuossa pelissähän Liettua puolusti 4-4-1-1:llä, mutta hyökkäsi 3-1-4-1-1 muodolla. Pelaajista odotin eniten näkeväni livenä tietysti Gineitisin, mutta myös topparitähti Utkusin, joka kuitenkin taisi olla loukkaantuneena. Toivoin myös, että J. Pikkaraista muistuttava 22-vuotias Tutyskinas avaisi puolustuslinjassa taitavana pelinavaajana vasurillaan. Niin tapahtuikin. Yläoksilta jäi positiivisesti aiemmin mieleeni puolestaan Lasickas vikkelyytensä ansiosta. Kotijoukkueelta kiinnosti Lähteenmäen puolustaminen, joten otin lipun kattamattomaan katsomoon ollakseni hänen laidallaan Suomen ottaessa vastaan ja toki se oli halvinkin mesta. Parikymppiä oli siedettävä hinta tästä pallopelistä. Toiveeni on, että Kansojen liigassa takasuoralle pääsisi 25 eurolla kaikkialle E-katsomoon eivätkä liput olisi sinne 40+ euroa kuten viime vuosina, vaan lähempänä Ratinan hintoja. Tuon kattamattoman B2-katsomon rivillä 15 istuessani mietin, että se oli juuri ja juuri riittävän korkealla havaintojen tekemiseen. Veritaksella vastaavalla rivillä olisi ollut priimanäkyvyys, joten otan tuosta opikseni jatkoon ja menen ylemmäs Stadikalla.

Kyseessähän oli hurja painepeli molemmille, kun koko Euroopan katseet oli suunnattu maanosan lokakuun maaotteluikkunan ensimmäiseen peliin Helsingissä. S. Frappart oli siistiä nähdä livenä tuomaroimassa ottelua. Paluumatkalla koin kauheuksia, kun vietettyäni koko päivän PK-seudulla, akunvaraus oli laskenut kuuteen prosenttiin eikä linja-autossa ollut latauspistokkeita tarjolla. En täten päässyt työstämään raporttia, vaan jouduin pari tuntia katselemaan vain maisemia ikkunasta muiden saadessa näpyttää älypuhelimiaan. Selvisin kuitenkin tuosta koettelemuksesta.

Liettua pallollisena vs. Suomi pallottomana

Liettua oli ja on pallollisena aika suoraviivainen joukkue pyrkien etenemään nopeasti viimeiseen linjaan ja voittamaan siellä kaksinkamppailuja kaaospalloista vähän kuten Slovenia, Kazakstan, San Marino, Pohjois-Irlanti jne. Tuon profiilin vastustaja ei ole selviö piestävä Suomen toisinaan kamppailuvoimattomalle puolustuslinjalle kuten EM-karsinnat osoittivat ja maaliskuussakin tuloksena oli 2-2 tasapeli. Puola toki kaatui komeasti kotona, kun kaksinkamppailupelaaminen puolessa kentässä toimi yli odotusten. Samoin Hollanti-kotipelin viimeisillä 20 minuutilla Suomen aktivoitettua prässiään ja Hollannin avatessa enemmän puolipitkillä syötöillä, kahden alimman linjan pelaajat olivat yllättävänkin kamppailuvahvoja 1v1-tilanteissa, joten ehkä olemme kuitenkin menossa oikeaan suuntaan Friisin alaisuudessa. Liettuan pelaajat eivät ole teknisesti niin taitavia, että varsinkaan huonokuntoisella nurmella sen lyhytsyöttöpelaaminen olisi voittava valinta, joten se pienentää pallonmenetysten riskiä omalla kenttäpuoliskollaan avaamalla mielellään alhaalta tosiaan ilmassa yli keskikentän ja laittaen suosiolla painetta vastustajan puolustuslinjaan kukkupalloillaan. Suomihan sai rankkarin viimeksi Håkansin prässiriistosta, kun LTU leikki voitolla. Niinpä Hollantia vastaan Liettua veti maalipotkut usein pitkänä.

Liettua harrasti Romaniaa vastaan jonkin verran rotatointia pallollisessa vaiheessa, kun esim. Gineitis liikkui kympiksi ja Golubickas putosi vasemmalle välikaistalle ikään kuin kasiksi 3-1-4-1-1:ssä. Täten Gineitis oli paremmassa positiossa voittamaan kakkospalloja ja antamaan avainsyöttöjä pitkien roiskaisujen jälkeen. Pelinavaus ilmassa kulki vasemmaksi sivutoppariksi jääneen Tutyskinasin avoimen jalan kautta monesti. Mahdollisten voitettujen ykkös- ja kakkospallojen jälkeen liettualaisten ajoitukset ja syöttöjen painot nopeissa kombinaatioissa selustaan eivät olleet mintissä, joten kaaospallot eivät sikäli hirveästi johtaneet mihinkään ja Romaniaakin vastaan toisella jaksolla maaliodottama jäi 0.14:een. Koska Suomi pärjäsi loistavasti Puola-kotipelissä keskiviivalla kamppailupalloissa, aavistelin, että Liettuaakin vastaan Suomi kyllä saisi voitettua isolla prosentilla palloja takaisin itselleen puolessa kentässä, vaikka Hoskonen olikin yhä poissa, mutta vieraissahan Tenho muun muassa pärjäsi ilmassa ihan kivasti eikä silloinkaan Liettua kaaospalloillaan kohti yläviisikkoaan pahemmin päässyt maalipaikoille, vaan ainoastaan sai painopisteen siirrettyä puoleen kenttään niistä ja Suomi ehti pallon alle ennen kombinaatioita. Maaliskuun kohtaamisessahan avausmuotona oli 2-3-2-3, kun Utkus toimi ankkurina ja pohjakaksikko Gineitis-Matulevicius kaseina. Sirvys ja Milasius olivat laitapakkeina Utkusin kanssa samassa tasossa ja yläkolmikkona viimeisessä linjassa 3v4-alivoimaisina oli Lasickas-Kucys-Dolznikov. Hollantia vastaan viimeksi Liettua avasi 3-4-3:lla alhaalta, mutta yhä suosiolla ilmassa kohti yläkolmikkoa vastustajan prässin yli. Periaate pysyi samana.

Tässä matsissa Liettuan avausmalli oli samainen 3-4-3, kun paperiryhmitys oli 5-2-3/5-4-1. Suomi prässäsi 4-3-3:lla. Ensimmäisessä maalipotkuprässissä Suomi voitti jätti molemmat wingbackit auki (yläviisikko hoiti topparit ja pohjaparin Kairisen jäädessä suojausrooliin puolustuslinjan eteen), mutta toisella kertaa enää Lasickasin, kun Walta pumppasi Sirvysiin ja Kairinen perässä Vorobjovasiin, jolloin alas jäi enää 4v3-ylivoima Liettuan yläkolmikkoa vastaan. Liettua ei lähtenyt avaamaan lyhyellä, vaan Hollanti-matsin tapaan avasi suosiolla maalipotkut ilmassa puoleen kenttään. Suomi voitti minusta hyvällä prosentilla pelivälineen noista hetkistä takaisin itselleen eikä Liettua päässyt etenemään kaaospalloista kohti Suomen maalia oikein kertaakaan vaarallisesti, vaan vieraiden maaliodottama jäi yhtä nuhaiseksi kuin Romania-pelin toisella jaksolla. Lähteenmäestä kirjasin muistiin sen, että hän pääsi kakkospalloissa kivasti karkuun liettualaisten vastaprässiä ensiaskeleiden kepeyden vuoksi. Ja hän meni ihan miehekkäästi kamppailemaan pääpalloistakin vastustajan kylkeen muutamaan otteeseen. Fysiikka mielestäni riittää jo nyt aikuisten maaotteluihin siis.

Avoimessa pelissä Suomen korkea prässi oli organisoitu suunnilleen siten kuin maalipotkuissakin. Antman prässäsi Armalasia, Pohjanpalo Girdvainisia ja Källman Tutyskinasia. Marhiev ja Walta peilasivat aluksi Gineitisin ja Vorobjovasin, mutta sitten tehtiin sama muutos kuin maalipotkuprässiin eli Walta iskikin Sirvysiin sivurajalle ja Kairinen perässä Vorobjovasiin. Gineitis ei juurikaan lähtenyt nostamaan ylemmäs kärjen alle kakkospalloille kuin joskus muinoin, vaan pysytteli keskikentän pohjaparissa. Alho puolestaan puski laidallaan monesti ylöspäin Lasickasiin, jolloin Koski kavensi sivurajalle tukkimaan tilan Dolznikovilta ja jättäen Ivanovin hetkeksi yksin Paulauskasin kanssa. Suomen laitapakeista Lähteenmäki oli konservatiivisempi puolustamaan eteenpäin debytanttina johtuen juurikin siitä, että vasemmalla laidalla roolijako oli se, että Walta prässäsi wingbackia, jolloin Juho jäi makaamaan laituri-Golubickasiin. Kenties valmennus ajatteli tuolla tavoin helpottaa debytantin elämää viheriöllä. Toki sekin on huomioitava, että Liettuahan suosi Tutyskinasin vasuria pelinavaamisessa tässäkin pelissä ja luonnollisesti painollinen laitapakki/wingback on ollut se, joka on liittynyt yläviisikon tai -kuusikon seuraan tukemaan korkeaa prässiä aiemmissakin peleissä, joten siksikin Alho oli se, joka joutui puolustamaan Lähteenmäkeä enemmän eteenpäin. Viime matseissahan Suomi on yleensä käyttänyt kuutta pelaajaa korkealta prässäämiseen (yläviisikko + painollinen wb), mutta tässä pelissä siis jopa seitsemää, kun laitapakki auttoi yläkuusikkoa. Numeroita oli siis jälleen riittämiin pallonriistoja silmällä pitäen.

Heti matsin alussa Liettuan ensimmäisen prässinpurku päättyi siihen, että Tutyskinas lähetti Källmanin ohitse syötön Alhon selustaan, kun Lasickasillekaan ei kannattanut sivurajalle syöttää Alhon ollessa tässä jo kiinni. Paulauskas spurttasi keskeltä leveyteen, mutta Koski tukki väkevästi tilan siten kuin Peltola vaikkapa Puolassa useaan otteeseen Zalewskilta. Hollanti-peliä ennen studiossakin huomioitiin hyvin se, että Kosken ison tilan 1v1-puolustaminen oli mallikasta ja se minullekin jäi parhaiten mieleen nähdessäni hänet nyt ensi kertaa livenä A-maajoukkueessa. Kahden minuutin kohdalla sitten tapahtui jo se, että Walta hyppäsi Vorobjovasista Sirvysiin ja Kairinen kipitti perässä vapaaksi jääneeseen pohjapelaajaan. Sirvys hukkasikin pallon sivurajalle paineen alla eikä Liettua kyennyt löytämään pakoreittiään painottoman puolen vapaata wingbackia. Kuudennellakin minuutilla pakotus pitkään palloon onnistui. Lähteenmäki ei lähtenyt irtoamaan linjasta, vaikka Golubickas putosi palloa vastaan hänen luotaan Wallan takana olleeseen tilaan, mutta onneksi Leon syöttövarjo piti ja Liettuan alakerta joutui turvautumaan epätarkkaan pystysyöttöön, jonka Suomen puolustuslinja jälleen klaarasi itselleen. 12. minuutilla Golubickas valui vielä alemmas vastaan puolustuskolmannekselle asti, muttei silläkään kertaa häntä löydetty ja Armalas lähetti pitkän pallon suoraan oikeasta sivurajasta yli.

Minua hieman kummastutti jälkikäteen lukea jostakin siitä, että prässi olisi ollut avausjaksolla ongelma. Mielestäni Puola-pelien ja Hollanti-kotimatsin lopun tavoin tämäkin peli osoitti, että Suomen kannattaa vain uskaltaa pitää korkeaa linjaa, koska sen palloton tekeminen vastustajan kenttäpuoliskolla kestää vertailun ihan hyvin varsinkin kakkoskorin ja sitä heikompia valtioita vastaan. Pelinavauksen tukahduttaminen Friisin alaisuudessa on ollut hyvää ja katkoja viimeistään keskiviivalla kertyy pelistä toiseen mukavasti. Tietysti yläalueriistoja ja sitä kautta maalipaikkoja organisoimatonta vastustajaa vastaan pitäisi prässillä vielä saada enemmän aikaiseksi ennen kuin vastustaja ehtii roiskaista sen pitkän pallon, mutta ainakin Suomi saa voitettua pelivälineen itselleen tarpeeksi usein takaisin ylhäältä prässätessään ja pääsee vähintäänkin puolustamaan pallolla. Se on aina poissa blokkipuolustamisesta, joka vuorostaan on se ongelmakohta tunnetusti. Sinisalo osoitti myös tässä pelissä olevansa liberona pätevä tullen pari kertaa oikea-aikaisesti vastaan selustaan lentänyttä syöttöä. Jos olisin Suomen päävalmentaja, ohjeistaisin prässäämään ylhäältä hurmiossa 70-75 minuuttia tukahduttaen pelinavauksen ja sitten pistäisin kädet ristiin viimeisiksi 15-20 minuutiksi, että kilpikonnapuolustus matalalla kestäisi. Puola- ja Liettua-kotivoitot ovat nimittäin osoittaneet, että päätösvartilla Suomi on saanut putsatuksi keskityspallot onnistuneesti muualle tarpeeksi hyvin.

18. minuutilla Liettuan toppari chippasi laitaan, josta pallo jatkettiin keskelle, mutta Kairinen oli Vorobjovasin iholla ahdistaen tämän menetykseen. Liettuan terävä vastaprässi kuitenkin osasi kaataa Antmanin ajoissa ennen kuin Suomi olisi päässyt kerrankin haavoittamaan organisoimatonta vierasnippua. 29. minuutilla puolestaan jäi mieleen se, että Lähteenmäki ensimmäistä kertaa laidallaan seurasi melko syvälle asti Golubickasin vastaantuloa, mutta olihan hänelläkin siihen luotettava tukipilari, kun Ivanov on tunnetusti vielä Koskeakin laadukkaampi kaventamaan ajoissa laitaan tukkimaan laitapakin/sivutopparin jättämän tilan ja pari kertaa tässäkin matsissa oli vastassa ajoissa Lähteenmäen taakse lentäneitä palloja.

Toisella puoliajalla korkeassa prässissä muutettiin tuota vasemman laidan roolitusta. Esimerkiksi 52. minuutilla Lähteenmäki pomppasi Sirvysiin ja kommunikoi Wallalle Golubickasin seuraamisen, kun Kairinen oli yhä Vorossa. Lähteenmäki ehti hyvin iholle, kun Liettua kierrätti toppareiden kautta pelivälineen sen oikeaan laitaan. Sirvys sai silti tökättyä pallon kohti Golubickasia, mutta Walta torppasi tämän nurmeen maakaksinkamppailussa osoittaen tilannekovuuttaan, vaikka pari kertaa kyllä myös Leo oli aika kukkakeppi vastaavissa hetkissä lentäen itse nurmeen, joten raati on vielä ulkona sen suhteen, että riittääkö hänen puolustuspelaamisensa, mutta tässä matsissa toisella jaksolla siitä jäi hyvä maku 1v1-puolustamisen osalta. Nimittäin 70. minuutillakin Walta oli päineen välissä, kun Liettua yritti sivurajaa pitkin pelata ilmassa Lähteenmäen selustaan kohti vaihtomies-Slivkaa, joka teki pystyjuoksun, mutta Leo katkaisi sen. Välissä 57. minuutillakin Lähteenmäki kommunikoi selvästi viittomalla Wallalle, että tämä seuraa Golubickasin juoksun hänen selustaansa ja sinnehän myös Paulauskas tuppasi liikkua, mutta Ivanov oli puolestaan tämän selässä aina. Tuolla kertaa Wallalle riitti kuitenkin vain Golubickasin kääntymisen estäminen, kun tämä jätti pystyjuoksun tekemättä ja KuPS-peluri palautti pallon takaisin Sirvysilla, joka lähti kuskaamaan muodon sisään Antmanin ja Wallan välistä löytäen 10-alueelle liikkuneen Lasickasin, jonka yhden tatsin jatko oikeaan laitaan vasta puolustuslinjaan palaamassa olleen Lähteenmäen selustaan karkasi Suomen onneksi pitkäksi Vorobjovasille. Golubickas oli juuri toisella jaksolla se peluri, jonka Liettua löysi toisella puoliajalla pari kertaa välikaistalta vastaavaan tyyliin puolustuslinjan etupuolelta ja pääsi sitä kautta etenemään hyökkäyskolmannekselle toisin kuin avausjaksolla, joten varmaan Liettuan kopissa oli näytetty klippejä siitä, miten Golubickas oli avausjaksolla auki (tosin silloin syvemmällä kuin toisella jaksolla).

Joitain kertoja Liettua varioi avaamistaan muuntuen 2-3-2-3:een, kun Girdvainis nosti keskikentän pohjalle ankkuriksi kuten Utkus teki kotipelissä ja pohjapelaajat muuntuivat kasipaikan pelaajiksi kutosista. Tuosta positiosta se Vorobjovasinkin yllättävä pystyjuoksu ylempänä läpikäydyssä tilanteessa taisi tulla. Suomen vaihtopelaajista Terhon prässissä pisti silmään se, että hän lähestyi hyvin Tutyskinasia, mutta olisi voinut vielä ne pari viimeistä askelta painaa täysillä vastustajasta ns. läpi eikä himmailla ihan viime metreillä. Hieman aggressiivisempi lähestyminen olisi lähettänyt vielä uhkaavamman signaalin Liettuan alakerralle ja kenties tuottanut jokusen yläalueriiston jalasta. 67. minuutilla hän teki parhaan prässinsä, mutta rikkoi Tutyskinasia liian innokkaasti. Olisin kuitenkin halunnut nähdä tuollaista paahtamista lisää, mutta ehkä tuo rike alitajuntaisesti vaikutti siihen, että hän vähän himmasi jatkossa.

Hitaissa hyökkäyksissä aiemmin silloin, kun Liettua eteni puoleen kenttään rakentelu- ja murtautumisvaiheeseen, se pisti silmään, että se yritti aika paljon murtautua läpi keskeltä, koska sillä oli paljon pelaajia välikaistojen välissä. Heti kun ylätaskupelaajalla oli jalka avoinna, viimeisessä linjassa roikkunut liettualainen teki syvyysjuoksun, joten niidenkin kanssa oli toki oltava hereillä. Muutamia kertoja Romania-pelissä leveyden kautta hyökätessä Lasickas väläytti leikkauskykyjään keskustaan oikealle jalalleen ja se laita tuntui vaarallisemmalta, kun Gineitiskin siellä välillä hääräsi tukemassa tai vasemmassa ylätaskussa tiloja hakien.

Tässä pelissä Liettuan rakentelu- ja murtautumisvaiheen muoto oli useimmiten perus 3-2-5. Kaistat olivat aika tasaisesti täytetty. Suomi valui 4-1-4-1:een. Gineitis toki käväisi aina välillä 10-alueella tai vasemmassa ylätaskussa kuten ennenkin ja mahdollisesti joku varmisti tai sitten Liettua hyökkäsi hetkellisesti sillä 3-1-6:lla kuten mm. Romaniaakin vastaan Voron jäädessä yksin Suomen yläviisikon puristuksiin keskiympyrään. Sinällään se oli ennallaan, ettei Liettua liiaksi hieronut palloa, vaan pyrki suoraviivaisesti löytämään murtautumisreitin ja pelaamaan puolustuslinjan aukoista pystyyn. Esimerkiksi 23. minuutilla Dolzhinov ja Lasickas olivat molemmat hetkellisesti leveydessä houkutellen Källmanin ja Alhon itseensä, jolloin Tutyskinasille jäi vapaa jalka poimia Gineitisin välikaistajuoksu aukosta läpi, kun vielä Marhievinkin sijoittuminen oli hitusen pielessä eikä hän saanut aukkoa tukituksi. Koski pysyi kyllä kyydissä tuossakin pystyjuoksussa, muttei saanut peitettyä matalaa ja kovaa vasurikeskitystä luukulle. Suomen onneksi pallo valui koko pakan läpi. Liettua on aiemminkin hakenut Gineitisia vasemmasta ylätaskusta, joten mitään uutta tuossa ei ollut. Muut selusta-aloitteet Suomi mielestäni puolusti blokissa vielä tarkemmin eikä tekopaikkoja niistä syntynyt. 33. minuutillakin oli kyllä ovela yritys, kun ensin Lasickas hakeutui ylätaskuun ja imi Kosken irtoamaan häneen ennen tiputusta Tutyskinasille. Samalla 3-2-5 muuntui 3-1-6:een, kun Gineitis juoksi keskikentän pohjalta Kosken jättämään aukkoon ja Tutyskinas chippasi pallon hänelle, mutta Koski ehti kuitenkin palata omalle paikalleen ja piti Gineitisin selkäpuolellaan suojaten syötön yli päädystä, kun liettualaisen ensimmäinen tatsi karkasi liiaksi.

Leveyttäkin Liettua on tosiaan jonkun verran käyttänyt ja vyörynyt varsinkin vasemman laitansa kautta kuten tässäkin ottelussa. Lasickasin ohituskyvyistä saatiin näyte heti pelin alussa, kun Girdvainis pelasi yhden ristipallon hänelle ja Alho jäi ilman tukea. Laadullisessa ylivoimatilanteessa Lasickas keskitti boksiin Ivanovin jalkaan. Suomi kyllä yritti muutoin iskeä aggressiivisesti laitoihin, kun Liettua sinne pelivälineen kierrätti leveyspelaajilleen (Lasickas ja Dolznikov rotatoivat varsinkin jonkun verran). Avausjaksolla intoa oli jopa liikaa, kun Suomi antoi ilmaisia sivuvapaapotkuja liiallisista rappauksista eikä sellaisia paranisi antaa, kun vastuksella on käytössä Gineitisin vasuri. Marhiev ainakin rappasi kertaalleen liian lujaa ja samoin taisi tehdä Koski. Lopulta sitten minua ei yllättänyt, että Liettua iski maalinsa vasemman laitansa kautta. Tilannehan alkoi siitä, että harvinaisesti Paulauskas voitti ykköspallon toppareita vastaan ja onnistui pudottamaan pallon omille. Jatkotilanteessa Suomi haki riistoa vasemmassa laidassaan siinä onnistumatta ja sitten kierrätys toiselle puolelle isoon tilaan oli tarpeeksi nopea, jolloin Suomen muoto ei ehtinyt liikkua sivuttaisuunnassa, vaan Källmaninkin prässi Tutyskinasiin oli myöhässä ja tämä laadukkaalla vasurillaan sai syötettyä pelivälineen suoraan Dolznikovin yläjalalle positiiviseen peliasentoon. Alho ei ollut kuullutkaan viivan puolustamisesta, vaan peruutti boksiin turhan passiivisesti. Ehkä takaraivossa kolkutti se, ettei paranisi antaa enää sivuvapaapotkuja liiallisella aggressiivisuudella? Muuta syytä en keksi hänen peruutteluunsa. Matala keskitys meni toistamiseen boksin läpi, mutta nyt painottomalla puolella oli ajoissa Sirvys painamassa nahkakuulan etunurkasta sisään Lähteenmäen längistä, kun Antmankaan ei miestään seurannut loppuun asti.

Toisella jaksolla sitten esim. 57. minuutilla Alho hoiti 1v1-tilanteen paremmin blokaten Dolzin keskityksen. Suunnilleen 75. minuutilla kuitenkin vielä kolmannen kerran Suomen taka-alueella oli tilaa viimeistelylle, kun Slivka oli hiipinyt sinne, mutta laukoi onneksi päin Sinisaloa. Tuo tilannehan alkoi siten, että Ivanov puolusti pystyjuoksun selustaan onnistuneesti, mutta purku päätyi suoraan vasempaan laitaan, josta sitten Gineitis keskitti toistamiseen vasurillaan painavasti ja Alhosta kimmoten peliväline päätyi Lähteenmäen hyppysistä peruuttaneelle Slivkalle. Päätösvartilla keskitysten ehkäisy sujui muuten aika hyvin ja suomalaiset pääsivät blokissa vaihteeksi tarpeeksi lähelle pallollista pelaajaa, vaikka jokunen kukkupallo läpi tulikin, mutta Ivanov ainakin hoiti niistä yhden vuorenvarmasti silmieni edessä. Mitä tulee 10-alueen puolustamiseen, sen Suomi hoiti aika hyvin enkä muista Liettualta onnistuneita kombinaatioita kahden alimman linjan välissä.

Liettua oli helisemässä negatiivisissa tilanteenvaihdoissa Romaniaa vastaan, joten olin etukäteen positiivinen sen suhteen, että Suomikin voisi vastaiskumaalin jopa tekaista tässä pelissä ylittämällä vain vastaprässin ilmassa nostolla viimeiseen linjaan tai jopa suoraan selustaan. Puolustuslinja kyllä pumppasi eteenpäin tukemaan vastaprässiä, mutta kurkkaukset tapahtuivat joitain kertoja myöhässä ja puolustuslinjaan jääneistä aukoista romanialaiset sitten iskivät vastaan tekopaikoille. Voittomaalikin syntyi Gineitisin muuriin jääneen vapaapotkun jälkeisestä vastaiskusta. Tässä matsissa toisen jakson lopussa oli Suomen paras positiivinen tilanteenvaihto. 88. minuutilla Girdvainisin syöttö maitse oli turhan hankala haltuunotettavaksi keskiviivalla ja Keskinen prässäsi pallon pois Jankauskasilta sekä tempokuljetti ohi Voron vastaprässin, mutta laukaus pienestä kulmasta ei veskaria yllättänyt. Muutoin sitten Suomi ei oikein edes saanut vastaiskupaikkoja varsinkaan syvältä, kun Liettua ei siellä niin montaa kertaa pelivälineen kanssa ollut tai haki niitä aikaisia keskityksiä tai läpisyöttöjä aukoista, jolloin peliväline tuppasi päätymään jotain kautta Sinisalolle tai meni yli sivurajasta, jolloin Liettua ehtikin sitten jo pallon alle. Sikäli siis Liettuan puolustuslinjan vastaprässiosaamista ei tässä ottelussa pahemmin testattu muistini mukaan. Aiemmin 66. minuutillakin ollut transitiosauma tuli Alhon keskialueen katkosta, jonka jälkeen Antman kuljetti, Lod leikkasi 10-alueelle, jätti pallon Jollelle ja tämä tällasi ohi alakulman.

[Salming]

Suomi pallollisena vs. Liettua pallottomana

Kansojen liigassa Liettuan korkeassa prässissä (4-4-1-1/4-1-4-1) etäisyydet venyivät, kun puolustuslinja jäi yläkuusikosta turhan kauas ja Romaniakin löysi tilaa pelata puolustuslinjan etupuolelle useita kertoja (mm. yhdeksännellä minuutilla kääntyminen ja eteneminen boksiin selustaan vaarallisesti), vaikka Liettuan painoton laituri saattoikin tulla lisäämään "numeroita" pallon puolelle riistotodennäköisyyksien kasvattamiseksi. Pohdin, että puolustuslinjan etupuolelle chippaamisen lisäksi toinen helpohko pakoreitti ahtaasta tilasta isoon tilaan olisi vain puolenvaihto/kierrätys alakautta painottomalle laitapakille/topparille. Hollantiakin vastaan Liettua uskalsi prässätä ylhäältä vähintään maalipotkuissa löyhällä 4-4-2 muodollaan, kun oikea wingback nousi kk-linjaan. Etäisyydet olivat hieman aiempaa paremmat eikä toisaalta Hollanti lähtenyt avaamaan ilmassa puolustuslinja eteen siten kuin Romania, vaan eteni mieluummin maitse linja kerrallaan hiljalleen puoleen kenttään, jolloin Liettuakin ehti siirtyä blokkiinsa siinä sivussa. Maaliskuussa Suomikaan ei muistaakseni pahemmin roiskinut, vaan Jolleakin tavoiteltiin ensisijaisesti maitse esim. Alhon kautta. Suomi myös kertaalleen aika hienosti tuli vasemmalta laidaltaan prässin alta pois, kun lopuksi Kamara taisi pelata puolustuslinjan edestä olleesta tilasta seinän kolmannelle ja Håkans pääsi porhaltamaan laitaansa pitkin pystyyn sössien toki viimeisen syötön boksin tuntumassa. Tuossa pelissä Liettuan prässi oli 4-2-3-1 muotoinen löytääkseen sopivat vastinparit Suomen 2-3-2-3:ta vastaan.

Tässä matsissa asetelma ei ollut sama. Liettuan muoto oli 5-2-3 ja se käynnisteli siitä prässejä Suomen 2-3-2-3 avausmallia tai 2-3-5 rakentelumallia vastaan. Silloin kun Liettua valui keskiblokkiinsa eli kuitenkin aika usein, se jätti suosiolla Suomen toppariparin auki tai sitten Paulauskas antoi näennäistä painetta keskittyen kuitenkin enimmäkseen sulkemaan syöttösuunnan Kairiselle. Laiturit Dolzhinov ja Golubickas puolestaan prässäsivät Suomen laitapakkeja alataskuihin, koska Suomen 2-3-5:ssä laiturit Antman ja Källman pitivät leveyden ja kasipaikan pelaajat Walta ja Marhiev olivat välikaistoilla. Liettua keskittyi siis prässäämään Suomen keskimmäistä tasoa tiukasti ja samalla pohjapari Gineitis-Vorobjovas hiillosti välikaistoilla Marhievia ja Waltaa estäen näiden kääntymisiä muodon sisässä. Puolustuslinjassa Liettualla oli jopa 5v3-ylivoima, kun wingbackit eivät sieltä mielellään irronneet blokissa ollessaan. Melko kivasti Liettua onnistui avausjaksolla paineistamisessaan ja Suomen pallollinen pelaaminen meni muodon ulkopuolella hieromiseksi, kun se joutui monesti palauttelemaan pelivälinettä vain vapaille toppareille.

Muutamia kertoja keskiblokissa Liettuan muoto muuntui kuitenkin siihen maaliskuulta tuttuun 4-2-3-1:een, kun joko Gineitis tai Vorobjovas nosti keskikentän pohjalta Kairiseen eritoten silloin, jos Paulauskas lähti aktiivisemmin prässäämään toppareita. Useimmiten se oli Gineitis, joka seurasi perässä ja sitten Tutyskinas nosti tältä vapaaksi jääneeseen Marhieviin. Noin tapahtui ensi kertaa 21. minuutilla ja toistamiseen muistan niin käyneen vielä lähempänä omaa boksia noin viitisen minuuttia ennen taukoa. Liettualle jäi silti 2v1-ylivoima Pohjanpaloa vastaan, vaikka sivutoppari nostikin tosiaan pykälän ylemmäs tukkimaan 10-aluetta.

Palatakseni Liettuan korkean prässin hetkiin, silloin Paulauskas sai usein apuja Dolzhnikovilta ylimpään prässilinjaan ja Lasickas nosti kk-linjaan merkkaamaan Alhoa (Liettualle jäi alas silti 4v3-ylivoima), joten Liettuan prässimuoto muistutti noina hetkinä sitä löyhää 4-4-2:ta kuten Hollantia vastaan viime kuussa. Periaatteessa tuolloin siis Dolzi ja Paulauskas olivat 2v3-alivoimaisia keskellä toppareita ja Kairista vastaan. Välillä puolestaan toinen laituri Golubickas oli se, joka irtosi Lähteenmäestä Ivanoniin, mutta Sirvys sitten taasen ei pumpannut eteenpäin siten kuin Lasickas, vaan Lähteenmäki jäi auki sivurajalle ja häntä käytettiinkin avausjaksolla joitain kertoja pakoreittinä Liettuan prässin alta kuten pohdinkin ennalta, mutta Juho pelasi suht varmasti eikä lähtenyt kiihdyttämään hyökkäyksiä ehkä siten kuin olisi voinut, vaan piti palloa ja antoi Liettuan organisoitua muotoonsa ennen palautusta Ivanoville. Liettuan laiturit periaatteessa olivat kahden tulen välissä eli topparin ja laitapakin, mutta heistä Dolznikov oli minusta aktiivisempi ravaamaan tuota väliä. Sijoittuminen oli melko kapealla lähtökohtaisessa prässimuodossa 5-2-3:ssa, jotta laiturit pystyisivät sijoittumisillaan estämään Suomen toppareiden suoria syöttöjä Wallalle ja Marhieville ja pakottamaan kierrätyksiä laitapakeille. Ja jos tuosta Dolzhnikov intoutui nostamaan Koskeen saakka prässin eikä vain pysymään syöttölinjalle Marhieville, Lasickas tosiaan seurasi Alhoon ja muoto muuntui hetkeksi lähemmäs 4-4-2:ta. Toisinaan se oli myös samainen 4-2-3-1 kuin blokissa, jos Paulauskasin syöttövarjo kastui ja kk:n pohjalta piti pumpata Kairiseen estämään kääntyminen tai ylipäätään Paulauskas intoutui viemään prässin veskariin saakka, mutta erona blokkipuolustamiseen Liettuan sivutoppari ei kyllä sitten juurikaan seurannut perässä vapaaksi jääneeseen Suomen kasiin, vaan tälle olisi voinut pelata puolustuslinjan etupuolelle.

Suomen paras prässinpurku tapahtui neljän minuutin jälkeen. Kairinen vapautui pois Paulauskasin syöttövarjosta ja Koski löysi hänet pelintekoalueelta. Gineitis oli liian kaukana Marhievissa ehtiäkseen prässäämään kääntyvää Kairista, mutta Torinon mies hölmösti päätti silti puolustaa eteenpäin. Samalla Dolzhikov jäi ei-kenenkään-maalle Kosken ja Alhon väliin. Kaan syötti Dolzin ja Gineitisin välistä Alholle tyhjään tilaan. Tämä jatkoi pelivälineen ohi myöhässä olleen Lasickasin välikaistalle Marhieville, johon Tutyskinas ei ollut uskaltanut pompata kilometrien päästä, vaan Adam oli auki juuri siinä tilassa puolustuslinjan edessä, johon Romaniakin niin monesti pelasi. Marhiev vaihtoi puolen Wallalle, joka kuljetti kuudentoista rajalle. Sitten Lähteenmäki teki takakierron ja Antman poimi hänet 2v1-tilanteessa Sirvysta vastaan, mutta Juhon keskitys päätyrajalta blokattiin kulmapotkuksi, vaikkei Frappart sitä nähnytkään oikein. Muutoin olikin sitten vähän hiljaisempaa noin laadukkaiden kiihdytysten suhteen eikä Liettuakaan ottanut ylhäältä kiinni niin aktiivisesti kuin väkevimmillään, vaan vetäytyi tosiaan aika herkästikin puoleen kenttään. 28. minuutilla oli poikkeus ja Paulauskas juoksi prässin Sinisaloon asti, joka turvautui roiskaisuun kohti Källmania, vaikka Walta olisi ollut auki, kun Vorobjovas pohjapelaajista pumppasi Kairiseen, mutta sitä Viljami ei tunnistanut. Benjamin voitti kyllä ykköspallon Tutyskinasia vastaan kuten niin monesti pelin aikana, mutta ketään ei ollut menossa hänen liippaukseensa. Hetkeä myöhemmin maalipotkuprässissä Alho syötti kohti Kairista, jota Paulauskas rappasi jaloille vaparin arvoisesti ja sitten Liettua jo vetäytyikin.

Toiselta puoliajalta jäi mieleen myös muutamia tilanteita. Jakson alussa maalipotkuprässissä Walta olisi ollut toistamiseen auki Vorobjovasin takana, kun tämä nosti Kairiseen, kun Dolzi ja Paulauskas prässivät yhtä aikaa molempia toppareita eikä puolestaan Liettuan oikea toppari Armalas uskaltanut pumpata eteenpäin Leoon toisin kuin matalammalla ollessa blokissa olisi varmasti tapahtunut kuten Tutyskinas teki Marhievia vastaan. Sinisalo kuitenkin turvautui taas nostoon kohti Källmania, mutta se oli epätarkka mennen Girdvainisille. 51. minuutilla jussiniskamaisesti Lähteenmäki tuli kertaalleen prässin alta pois kuljettaen suoran vastustajansa Golubickasin ohitse muodon sisään tyhjään tilaan. Sain myös nauhalle yhden komean prässinpurun hetki sen jälkeen. Siinä Huuhkajat houkutteli erinomaisesti Liettuaa ylemmäs Ivanovin johdolla. Ensin tämä imi vaihtolaituri Slivkan itseensä ja chippasi sitten pelivälineen tarkasti Alholle yli Dolzhnikovin, kun Gineitis oli noussut Kairiseen ja Tutyskinas Marhieviin, joten Robertin havainnointi vapaasta pelaajasta oli suht oikea. Lasickas kuitenkin pakotti Alhon kierrättämään pelivälineen alaspäin. Sinisalon kautta se päätyi uudelleen Ivanoville, joka toisella kertaa syötti Lähteenmäelle ja tämä jatkoi heikommalla jalallaan yhdellä tatsilla Pohjanpalolle puolustuslinjan eteen toistamiseen siihen tilaan, johon Romaniakin niin monesti pelasi, kun vihreäpaitojen etäisyydet vaihteeksi venyivät puolustuslinjan jättäessä tukematta prässiä. Sirvyskin oli rajusti myöhässä Juhosta ja topparit makasivat varsinkin keskiviivalla. Hienoa, että houkuttelun päätteeksi edes pari kertaa Suomi sai pelattua siihen tilaan, jossa tosiaan Waltakin olisi ollut pelattavissa joitain kertoja paremmalla havainnoinnilla. Girdvainisin jäätyä makaamaan alemmas Jolle sai rauhassa kääntää pallon Alholle, joka otti tyhjät pois ja jätti sen nahkakuulan Källmanille, joka lähti kuskaamaan muodon sisään ja poimi Antmanin liikkeen 10-alueelle Jollen jättämään tilaan, mutta Oliverin heikko haltuunotto vesitti hyökkäyksen kuudentoista rajalle, äsh. Tuo oli kuitenkin illan toinen mainio kiihdytysaihio. Parhaimmillaan Suomi pelaa hyvin yhteen houkuttelun päätteeksi, mutta turhan harvassa väläykset ovat.

Päätösvartilla Liettuan korkea prässi sai aikaan ongelmia pelinavauksessa 2-3 otteeseen. Ensin 74. minuutilla Slivkan avopaikan jälkeen se sai 4-2-3-1 muotoisella kotipelistä tutulla prässillään pakotettua Suomen roiskaisuun aina Liettuan toppareille asti, kun ainoa vapaa pelaaja oli tuolloin vain toinen omista toppareista. Vorobjovas nosti pysyvämmin Kairiseen ja laiturit olivat tosiaan valmiiksi laitapakeissa. Hetken päästä Lähteenmäki avasi suoraan päin Slivkaa ja Ivanov purki vain irtopallon yhtä lailla puoleen kenttään kohti Jollea, joka rikkoi Girdvainisia. 78. minuutilla puolestaan Liettua toi vielä Gineitisin keskikentän pohjalta Suomen ankkuriin, kun vaihdosta sisään tullut Sirgedas kymppinä auttoi Petkeviciusta toppareiden prässäämisessä, joten koko Suomen alakolmikko oli 3v3-tilanteessa merkattuina. Sinisalo yritti vapaana pelaajana syöttää Koskelle, joka päästi pallon kuitenkin lävitseen aina sivurajasta yli yritettyään jekuttaa Petkeviciusta. Tuon jälkeen oli vielä se yksi Lodin menetys välikaistalla Gineitisin prässin alla, mutta onneksi Sirgedas sössi vastaiskuaihion.

Kun Liettua istui 4-4-1-1 keskiblokissaan, Romania pyrki luomaan laadullisia ylivoimia laitureilleen ristipalloilla ennen kuin Liettuan laitapakit saivat tuen. Oletin, että Suomi tekisi samaa tässä ottelussa. Eritoten Tutyskinas oli ajoittain viennissä Romaniaa vastaan Lasickasin tuesta huolimatta ja Hollanti-pelissä tämäkin wingbackina joutui repimään kertaalleen Malenin nurmeen, joten toivoin, että Suomi vyöryisi ennemmin oikealta laidaltaan. Hollantia vastaan Liettua yritti tukkia laitoja suomimaisella kapealla 5-4-1:llä, joten en poissulkenut siis viiden alakerrankaan näkemistä. Hollanti ei sallinut tuplauksia kovin usein, vaan Suomi-pelin tapaan esim. Aken pakosti seurattavilla välikaistajuoksuilla eristi Gakpon 1v1-tilanteisiin oikeaa wingbackia Upstasia vastaan ja tuollaisesta tilanteesta seurasi avausmaalikin, kun Gakpo meni laidan puolelta ohi löytäen keskityksellään Depayn luukulta. Toisella jaksolla vasen wingback Lasickas ei ehtinyt kapealta ajoissa leveyteen peittämään Dumfriesin keskitystä ja Depay puski voittomaalin alanurkkaan topparien välistä. Maaliskuun kohtaamisessahan Suomen avausmaali tuli puolestaan siten, että Håkans oli se, joka teki välikaistajuoksun päästen 1v1-tilanteeseen topparia vastaan ja taiteili siitä pallon boksiin Pohjanpalolle, joka tuhlasi avopaikan, mutta Kairinen oli rynnännyt boksiin kimmottamaan riparin verkkoon.

Huomioin myös, että se, mitä Kanerva-Honkavaara yritti implementoida vuosi sitten syksyllä, tuottaisi todennäköisesti maalipaikkoja Liettuaakin vastaan, koska liettualaiset ainakin Kansojen liigassa vuotivat välikaistojen väliseltä alueelta jonkun verran, sillä kk-linjan suojaamiskyvyt eivät vakuuttaneet, vaan pohjakeskikentät jättivät tiloja taakseen irrotessaan muodosta puolustamaan eteenpäin! Oli jopa jokseenkin harvinaista, että muodon sisässä oli niin isoja tiloja kuin esim. tuossa Romania-matsissa oli houkuttelujen päätteeksi ja etäisyys laitapakista toppariinkin venyi toisinaan suureksi. Ajatukseni oli, että Suomi voisi hyökätä siten kuin Romania teki eli kierrättäisi pallon ensin laitaan ja jos Liettua sallisi 1v1-haaston ilman tuplausta, sitten se sauma pitäisi käyttää, mutta jos laitapakki saisi tuen, sitten Suomen laituri syöttäisi joko laitapakin ja topparin välisestä aukosta selustaan välikaistajuoksun tehneelle pelaajalle tai jopa suoraan jalkaan ylätaskuun auenneeseen tilaan. Hollantikin toteutti tuota kaavaa viime ikkunassa saaden pienelläkin liikuttelulla avattua Liettuan pakkaa ja varsinkin ylätaskuihin pystyi yhä syöttämään suoraan jalkaan leveydestä, joten mielestäni keltapaidoille varsinkaan valuminen 5-4-1 bussiin ei ole voittava valinta, koska sen kahden alimman linjan välit eivät pysy tarpeeksi tiiviinä, vaan vastustajat pääsevät kääntymään liian helposti ja hakemaan kaukokuteja tai seiniä kolmannelle puolustuslinjan aukoista. Hollanti ei noita hetkiä vain täysin huolellisesti vienyt loppuun asti.

Mitä tulee suoraan selustaan pelaamiseen, viimeksihän Håkans ja Källman ainakin kerran voittivat juoksukisat, mutta ajautuvat turhan lähelle päätyrajaa ampuakseen laadukkaasti. Hollantia vastaan minusta Liettuan viiden alakerta sen sijaan hoiti pystysyötöt ihan jees. Puolassa Suomi teki syvyysaloitteita selvästi enemmän toisella jaksolla, mutta nyt niitä nähtiin jo ensimmäisellä puoliajalla runsaasti, mikä oli hyvä asia. Kun Liettua keskiblokissaan jätti avoimen jalan Suomen toppareille, Ivanov varsinkin hyötykäytti sitä lähettäen useita ristipalloja kohti Källmania, mutta Tutyskinas pysyi pelin alla eikä päästänyt suomalaista selustaansa. Benjamin toki voitti pääpalloja ilmassa, muttei saanut ohjattua niitä Pohjanpalolle keskelle. Selvästi muuten Källman oli eristetymmässä roolissa laidallaan, kun vasemmalla puolella Huuhkajat ylimiehitti laita- ja välikaistoja Kanervan aikakauden jäänteenä. 30. minuutilla Källman hävisi harvinaisesti ykköspallon, mutta Alho sai irtopallon itselleen keskittäen vitosen viivalle osoitteettomasti ja sitten Marhiev rikkoi vastaprässissä. Terho jatkoi Källmanin aloitteita toisella jaksolla, muttei vain ehtinyt kipittää pystysyöttöihin, jotka lensivät ainakin noilla kerroilla Tutyskinasin yli toisin kuin avausjaksolla. Ainoa poikkeus oli 68. minuutilla, kun Alho poimi hänet chipaten pelivälineen juuri Tutyn ja Lasin ylitse. Terho kipitti perään, mutta keskitti päin Girdvainisia. Toisella laidalla Antmankin teki muutamia aloitteita Armalasin taakse. 20. minuutilla Ivanovin pystysyöttö syvältä omista jäi vajaaksi, mutta avausjakson loppupuolella Antman karkasi sivutopparilta puolittaiseen maalipaikkaan. Kääntö maalille ei kuitenkaan tavoittanut Jollea. Walta oli se, joka oli pudonnut muodon ulkopuolelle pois Vorobjovasin pihdeistä ja avoimella jalallaan poimi Oliverin liikkeen, hyvä.

Mitä tulee leveyden käyttöön, olihan Suomellakin pyrkimystä laadullisten ylivoimatilanteiden luontiin verrokkimaiden tavoin. Sirvys teki kuitenkin hyvää työtä ollen ajoissa häiritsemässä Antmanin "koppauksia", kun pallo tälle kierrätettiin vasempaan laitaan eikä Oliver päässyt kiihdyttämään positiiviseen peliasentoon vaikkapa siten kuin Dolzhnikov Liettuan avausmaalissa. Lähteenmäkikin yritti taustakierroillaan akemaisesti vaikeuttaa tuplauksia ja pakottaa joko Golubickasin tai Sirvysin seuraamaan häntä ja eristää Antmania paremmin 1v1-tilanteeseen. Mutta sen verran tarkasti Liettua puolusti, ettei Antman pahemmin päässyt haastamaan. Waltakin oli monesti täydentämässä kolmiota, mutta silloin Liettua toi apuun Vorobjovasin ja joskus siellä oli Gineitis tai Armalas vielä neljäntenä pelaajana estäen Suomen ylimiehittämisen toimimista, jos Kairinenkin liikkui laitaa kohden. Suomi sai kyllä painettua Liettuan syvälle 5-4-1:een noissa hetkissä, muttei ratkaisemaan kovin onnistuneesti varsinkaan avausjaksolla tilanteita laidoilla. Kierrättäminenkin oli turhan hidasta välillä.

Parhaat aihiot olivat vartin tienoilla. Ensin Koski haastoi hyvin ylintä prässilinjaa vapaalla jalallaan ennen siirtoaan Alholle ohi Dolzhnikovin. Lasickas joutui pomppaamaan, mutta Alho ehti tökätä pallon Källmanille. Sen sijaan, että sivutoppari Tutyskinas olisi kaventanut laitaan tukkimaan wingbackin jättämän tilan, se olikin Dolzhnikov, joka vielä ravasi pallon alle tultuaan ohitetuksi. Noh, ehkä valmentaja Jankauskas oli sitten saanut tarpeeksi Tutyskinasin aiempien pelien vuotavasta laitapuolustamisesta ja käskyttänyt tämän vain pysymään lähellä muita toppareita puolustamassa boksia. Dolzhnikov ei täysin ehtinyt Källmania saada kiinni ja kaatoi tämän boksin reunalla vapaapotkun arvoisesti. Koski muuten kertaalleen avausjaksolla myös kokeili kaukolaukausta samantapaisesta prässilinjan haastokuljetuksestaan, joten annan siitä plussaa, että hän yritti hyödyntää avointa jalkaansa ihan kivasti ja toisellakin jaksolla melko läheltä ylintä prässilinjaa antoi pari murtavaa passia 10-alueelle asti, joten en täysin allekirjoita Koskelan nostoa studiossa siitä, etteivätkö Suomen topparit olisi hyödyntäneet vapaita jalkojaan puolen kentän rakentelussa jo avausjaksollakin. 16. minuutilla puolestaan Walta hääräsi taas vasemmalla laidalla muodon ulkopuolella AS Monacon A. Golovinin tyyliin ja lähetti sieltä sisäkierteisen namun boksiin, mutta se katkesi liettualaisiin.

Toisella jaksolla Suomen voittomaali syntyi lopulta vasemman laidan kautta yhteen pelaamalla. Ensinhän sekä Lähteenmäki että Antman yrittivät laitakaistan tasavoimaisesta tilanteesta vuoron perään keskittää boksiin siinä onnistumatta. Juhon keskitys taidettiin kokonaan blokata ja Antmanin oli osoitteeton, mutta Suomi vastaprässäsi irtopallon takaisin ja pallonhallinta jatkui. Walta oli rotatoinut leveyteen ja Kairinen tuli neljänneksi pelaajaksi apuun luomaan hetkellisen lukumääräisen 4v3-ylivoiman. Leveysreitti oli Leolla tukossa Sirvysia vastaan, joten hän ymmärsi olla haastamatta ja sen sijaan romania- ja hollantimaisesti käyttää kakkos- ja kolmosoptioita! Noh, ylätaskuunkaan ei voinut pelata jalkaan Antmanille, kun Vorobjovas oli siellä. Niinpä ratkaisuksi jäi hyödyntää wingbackin ja sivutopparin välinen aukko, josta Lähteenmäki teki aloitteen pystyyn. Gineitis ei ehtinyt tukkimaan rakoa tai peittämään päätyrajakeskitystä. Matala pallo kimposi Antmanille, joka vielä siirsi sen viereen Marhieville, joka avausjakson tapaan oli kaventanut 10-alueelle haistelemaan tunnelmaa silloin, kun peliväline oli Suomen vasemmassa laidassa ja Liettuan pohjapelaajatkin siellä monesti tukemassa puolustamista (tästä lisää alempana). Nyt pallo päätyi Adamille ikään kuin vaikeimman kautta, mutta vasemman jalan viimeistely takanurkkaan oli priimaa. Suomi kaksi, Liettua yksi. Maaliskuussakin Suomi teki yhden osuman välikaistajuoksusta ja matalasta keskityksestä. Myös muut vastukset ovat Liettuaa niillä rankoneet, joten mikään ei sikäli muuttunut. Liettuan pakka löyheni tarpeeksi pienellä liikuttelulla ja osuma syntyi aika lailla sellaisen päätöksentekoketjun päätteeksi kuin ennalta ajattelinkin olevan mahdollista käyvän.

Mainittakoot 67. minuutilta vielä Terhon mainio leikkaus keskustaan ohi Gineitisin ja Lasickasin tuplauksen. Vasemman jalan kuti vain päätyi suoraan päin maalivahtia, mutta tuo oli illan paras suomalaishaasto leveydessä olleesta tilasta. Terholla on hujopiksi kerrassaan silkkinen pallokosketus. Kun katsoin häntä, sain voimakkaita mielleyhtymiä Andriy Yarmolenkoon niin pallokosketuksen, pystyjuoksujen kuin ruumiinrakenteen osalta. Terho on Suomen versio hänestä. Ja olihan Casperkin ainakin kertaalleen pidemmän pallon kohteena kuten verrokki monesti Ukrainan paidassa, vaikkei sitä voittanutkaan.

Liettuan kahden alimman linjan välinen tila oli pienempi kuin ennen ja linjat vähän tiiviimmät, joten komplimenttini siitä vierasjoukkueelle. Suomella oli kyllä ajatusta tehdä tilaa 10-alueelle esimerkiksi sitä vasenta laitaa ylimiehittämällä, kun Walta hakeutui sinne usein pois vasemmasta ylätaskusta ja houkutteli Vorobjovasia mukaansa, mutta sitten ylätaskuun syöttäminen oman pelaajan jalkaan syntyneeseen tilaan sakkasi. Esimerkiksi 17. minuutilla vasemmalla laidalla oli jopa 4v4-asetelma, kun Gineitiskin oli mennyt sinne tukemaan, jolloin Marhiev hiipi omalta puoleltaan täyttämään syntynyttä tilaa 10-alueella, mutta häntä ei vain löydetty noissa hetkissä! Pahus sentään. Siinä olisi ollut juurikin oiva paikka pelata muodon sisään melko isoonkin tilaan, kun reitti leveydessä oli tukossa. Vastaavasta kun Pohjanpalo tuli pari kertaa palloa vastaan lähemmäs Suomen oikeaa laitaa, Antman leikkasi 10-alueelle, muttei häntäkään oikein kyetty löytämään kuin siinä yhdessä prässinpurussa toisella jaksolla. 26. minuutilla Alho rotatoi oikeaan ylätaskuun kuljetuksensa päätteeksi ja Marhiev putosi varmistamaan alataskuun. Källmanilla oli tie tukossa laidalla, joten hän sitten ymmärsi poimia Alhon jalan välikaistalta. Tämä haki vielä seinää takaisin Källmanille Lasickasin taakse, mutta siihen Benjamin ei ehtinyt ennen Tutyskinasia, joten tuloksena oli vain kulmapotku. Mitä tulee muuten Marhieviin muodon sisässä, pidin hänen pallonhallinnastaan ja suojauskyvyistään välikaistalla Gineitisia vastaan.

Vasta noin tunnin pelin jälkeen Huuhkajat alkoi löytää tiloja 10-alueelta toisiaan täydentävillä liikkeillä siten kuin jo avausjaksolla toivoin tapahtuvaksi Liettuan historiallisen löyhyyden tuntien. Ehkä myös ylipäätään Suomi haki rohkeammin syöttöjä puolustuslinjan eteen muodon sisään. 63. minuutilla Liettua puolusti blokissa hetkellisesti 4-2-3-1:llä, kun Tutyskinas oli noussut toiseksi pohjapelaajaksi Gineitisin sulkiessa Kairista. Niinpä Koski avoimella jalallaan hyvin poimi Pohjanpalon vastaantulon irti Girdvainisista. Samalla Källman yritti hyökätä Tutyskinasin jättämästä aukosta pystyyn, mutta Lasickas piti hänet nuhteessa ja Jollen yhden kosketuksen jatko karkasi veskarille. 69. minuutilla puolestaan toteutui ainoita kertoja leveydestä syöttäminen ylätaskuun, kun Suomi houkutteli Liettuaa taas vasemmalle laidalle ja Pohjanpalo pudotti ylätaskuun syntyneeseen tilaan, jonka Vorobjovas jätti siis taakseen. Pohjanpalo sai Terholta syötön laidalta, kääntyi ja pelasi sitten vielä nopeasti yhteen Wallan kanssa topparien edessä. Lopulta Jolle päätti aihion laukomalla ohi taka-alakulman. Tuollaista toisteisuutta olisi saanut olla vielä enemmän hyökkäyskolmanneksella, mutta tietysti oli sekin parempi kuin ei mitään, että edes kertaalleen Suomi pystyi toteuttamaan samoja juttuja kuin Hollanti ja Romania. Tuossa tilanteessa sitä tilaa 10-alueella oli taas kerran lentokentän verran Liettuan muodon sisässä.

Positiivissa tilanteenvaihdoissa piilee Liettuan voimavara. Se lähtee todella räväkästi kohti vastustajan maalia riiston saatuaan ja sai hankittua rankkarin sitä kautta Romaniaakin vastaan. Kunhan Suomi selvittäisi kunnialla negatiiviset tilanteenvaihdot, Liettua olisi jo sillä melko hyvin eliminoitu. Varsinkin Lasickasin tempokuljetusten aikainen pysäyttäminen oli toivelistani kärjessä, koska Hollantiakin vastaan hän alusti isäntien kavennusmaalin huikealla soolollaan omalta alueelta Hollannin boksiin asti ennen syöttöä viereen Gineitisille. Koska Suomi sai painettua Liettuaa 5-4-1:een syvälle, olivathan vieraiden vastaiskuaihiot kovin vähissä ja muutamien keskialueen pallonmenetysten jälkeen vastaprässi toimi ihan kivasti. 40. minuutillakin Ivanovin harhasyötön jälkeen Antman vastaprässäsi pallon Vorolta ja lähti kuskaamaan sitä. Walta päätti vastaiskun vastaiskun matalaan laukaukseen boksin sisästä veskarin käsiin. Suomen pallovarmuus oli muutoin aika hyvällä tasolla hitaissa hyökkäyksissä ja nehän myös usein tuppasivat päättymään jossain määrin päätyrajaratkaisuun, joten siksikään Liettua ei pahemmin päässyt iskemään organisoimatonta vihollista vastaan. Toiselta jaksolta jäi mieleen pari pysäytystä alimmilta pelaajilta, kun Lähteenmäki oli varmistamassa kulmapotkuissa ja katkaisi keskiviivalla yhden vastaiskun siten, että hän hämäsi menevänsä päälle, mutta kääntyikin kohti omaa maalia samalla, kun vastustaja otti kosketuksen eteenpäin ja täten Lähteenmäki sai pallon itselleen suojaukseen nerokkaasti. Alhokin oli kertaalleen viimeinen lukko liukutaklauksellaan vastaprässissä eikä Lasickas päässyt näyttämään yhtään parhaita puoliaan tässä mittelössä. Siitä annan sulan Friisille ja pelaajistolle.

Erikoistilanteet

Kulmapotkuissa Liettua käytti ainakin aiemmin kahta aluepuolustajaa ja loput olivat vartioijia. Toki pari pelaajaa se uhrasi myös kulmalipulle estämään lyhyitä variaatioita, mutta Romania ei siitä välittänyt, vaan pelasi silti kulmansa lyhyenä 2v2-tilanteissa. Hollantia vastaan aluepuolustajien ja vartioijien määrä oli neljä, joten hollantilaisille jäi kaksi vapaata kohdepelaajaa pilkun maastoon, kun se käytti 1+5 variaatiota. Elättelin toiveita, että ehkä Suomi pystyisi tuota hyödyntämään jotenkin uudehkon erikoistilannevalmentajansa voimin. Suomen variaatio oli kuitenkin 2+4, kun Walta ja Marhiev olivat aluepuolustusnelikon seassa häiritsemässä veskariakin sekä taaempana topparit, Jolle ja Källman. Pilkun maastossa ei vapaita kohteita ollut, vaan kaikki neljä vartioinnissa. Ehkä olisin itse siirtänyt toisen vitosen alueella olleista miehistä sinne sekoittamaan Liettuaa. Entiseen malliin aika suoraviivaisesti Kairinen ja Alho keskittivät sisään päin kohti vitosen viivaa, mutta Liettuan aluenelikko ja veskari kestivät helpohkosti uhittelun, kun Svedkauskas nyrkkeili kauemmas yhden Kairisen kulmista ja Alhonkin sisäkierteinen pallo jäi ensimmäiseen aluepuolustajaan avausjaksolla Suomen annettua kulmia siinä päädyssä, jossa istuskelin. Välissä oli potentiaalisin aihio, kun Pohjanpalo vapautui Tutyskinasin vartioinnista Ivanovin blokin ansiosta juosten kuuteen metriin, mutta pusku vaikeasta asennosta meni yli. Tuossa toimitus oli silti kohdillaan Liettuan aluepuolustajien etupuolelle kuten Hollanti-pelissä Wallan kulma Tenhon päähän samaan kohtaan. Sivuvapaapotkukin oli juonikas, kun Kairinen pelasi sen takaviistoon Wallalle, jonka laaki yläriman alle olisi uponnut ilman veskarin näppejä välissä. 1-1 tasoitus puolestaan syntyi lyhyestä rajaheittokuviosta, kun Alhon kaaospallo pomppi Källmanille.

Liettuan erikoistilanteista vastuussa on ollut ykköstähti Gineitis vasurillaan. Hollantia vastaan sivuvapaapotku löysi topparikonkari Girdvainisin päänupin 2-2 tasoituksessa. Tässäkin matsissa hänen kierteiset keskityksensä putosivat pari kertaa omien pelaajien päihin, mutta vaikeista asennoista jatkot kohti maalia eivät vaarallisia olleet. Se kuitenkin pisti silmään livenä, että vaikkapa Kairiseen nähden Gineitisin palloissa oli vielä piiru lisää painavuutta ja siksikin toinen heistä pelaa TOP4-sarjassa ja toinen ei. Toki onhan Gineitisin räjähtävyys myös parempaa. Suomen kulmapotkupuolustus aluepuolustajien johdolla toimi edelleen hyvin ja mm. Koski putsasi ensimmäisen sisäkierteisen keskityksen vitosen alueelta varmasti pois.

Lopuksi pari sanaa tapaus Leo Wallasta. Jos Casper Terho on Suomen Andriy Yarmolenko, Leo Walta on Youri Tielemans. Olen itse asiassa jo hyvän tovin saanut hänestä vastaavia fiiliksiä. Belgian maajoukkue ei ole oikein vuosien saatossa kyennyt löytämään sopivaa roolia Tielemansille, kun on pitänyt voittaa jalkapallopelejä kaikkein kovimmalla tasolla. Olen pohtinut, ettei Suomella tule välttämättä olemaan yhtään sen helpompaa istuttaa Waltaa kansainväliseen jalkapalloon, kun pelataan kaikista marmoreista. Walta on kohtalainen molempiin suuntiin, muttei varsinainen puolustusspesialisti kutosena tai hyökkäysvirtuoosi kymppinä, vaikka Ruotsissa on tehoja tullutkin. Sama pätee Tielemansiin. Hän ei ole esim. priima-Witselin tasoinen puolustuslinjan suojelija tai De Bruynen kaltainen kymppipaikan maestro, vaan jotain siltä väliltä. Siksi MM-kisoissa 2018 Tielemans tuli penkiltä sisään mm. Tunisia-väännössä, jota olin katsomassa ja ihanalla oikean jalan chipillä linjan taakse alusti loppuhetkillä Batshuayin osuman. Wallalla on Suomen oloihin vastaava erikoisase.

Tielemansilla ei ole kovia maita vastaan riittänyt toisena kutosena prässinpurussa, vaan Belgia on monesti tarvinnut sitä, että De Bruyne on pudonnut kuitenkin kovin alas auttamaan pelinavaamisessa. Pelkään jossain määrin Wallan kohdalla käyvän samoin, jos häntä harkitaan jossain vaiheessa toiseksi kutoseksi esim. 4-2-3-1:een eli hän ei toisi tarpeeksi lisäarvoa pallolliseen vaiheeseen kompensoidakseen muita puutteita. Kun Tielemans on ollut Belgian avauskokoonpanossa arvokisoissa, EM-kisoissa 2021 se oli pullahtaa ulos jo neljännesvälierissä Portugalia vastaan, mutta tie katkesi sitten puolivälierissä Italian käsittelyssä. MM-kisoissa 2022 Tielemans putosi penkille avausmatsin avausnelivitosen jälkeen. Viime EM-kisoissakin rooli vaihteli, joten Tedescokin oli epävarma hänen hyötypanoksestaan.

Ennen Liettua-matsia olin jo veikkaamassa, että aikanaan EM-karsinnoissa vuoden 2028 kisoihin Wallan rooli on olla avauksessa heittopusseja vastaan ja tehoilla siten kuin vaikkapa näissä karsinnoissa Tielemans teki Liechtensteinia vastaan (2+0), mutta tulla muutoin vaihdosta sisään joskus tunnin kohdalla tielemansmaisesti taikomaan läpisyöttöjä ja tuoreena hänellä riittäisi myös eväät sijoittua syöttölinjoille muodossa sekä maakaksinkamppailla. Kazakstanillahan oli pari vuotta sitten ainakin aina ohjelmoitu ensimmäiset vaihdot 60 minuutin haminoille riippumatta pelin tilanteesta.

Liettua-pelissä kuitenkin Friis sai mielestäni kerralla nappiin Wallalle optimaalisen roolituksen eli vasemmanpuoleisen kasin 4-1-4-1/4-3-3:ssa. Kun Belgia pelasi samalla ryhmityksellä Wembleylla Englantia vastaan, Tielemans niin ikään esiintyi puolustussuuntaan kerrankin oikein mallikkaasti samassa positiossa osana kk-linjaa ja iski muistaakseni toisesta aallosta boksin rajalta yhden osuman toiseen päätyyn. Sikäli siis kannatti raahautua paikan päälle tähän otteluun, jotta sain livenä aistia sen, että Wallalla on kamaramaista kurinalaisuutta eritoten noiden välikaistajuoksujen seuraamiseen. Sen todisti toinen puoliaika, kun hän seurasi Golubickasin aloitteita Lähteenmäen taakse ja varmasti sama sujuisi myös blokissa puolustaessa syvemmällä. Liettua ei vain sitä testannut pidettyään palloa niin vähän hyökkäyskolmanneksella. Wallan peliäly, havainnointi, työmoraali ja kurinalaisuus riittävät juuri tuollaiseen puolustusrooliin, jossa peitetään syöttöjä ylätaskuun osana kk-linjaa ja tarvittaessa seurataan pystyjuoksuja. Korkeassa prässissäkin hän kipitti ihan kivasti avausjaksolla ahdistamaan wingbackia roiskaisuihin.

Pallollisessa vaiheessa Walta pääsee tekemään peliä vasempaan alataskuun tai muodon ulkopuolelle laitapakin jättämään tilaan ja lähettämään sieltä läpisyöttöjä jopa omalta kenttäpuoliskolta saakka kuten tässä pelissä kerran Antmanille ja Kansojen liigassa Keskiselle. Lisäksi hyökkäyskolmanneksella sitten tässäkin pelissä nähtiin väläys siitä golovin- ja tielemansmaisuudesta, kun hän kertaalleen 16. minuutilla haki vasemmalta sivurajalta sitä sisäkierteistä namia maalivahdin ja puolustuslinjan väliin, mutta Vorobjovas oli päineen välissä boksissa. Noihin kun Terho rynnii painottomalta puolelta, peliväline löytyy verkosta. Summa summarum, jos ja kun Wallan johonkin rooliin istuttaa piilottaen heikkoudet ja tuoden vahvuudet esiin, vasen kasi on se oikea valinta ja muut vaihtoehdot ovat sitten jo reippaasti huonompia Tielemans-kokemuksienkin perusteella. Melkeinpä siis Suomen on nyt mielestäni pitäydyttävä tuossa 4-3-3:ssa, jos Wallasta haluaa saada parhaan irti. Sitten pitäisi enää keksiä, että kuka on se toimiva kutonen ja kuka oikea kasi (Marhiev?). Muilla pelijärjestelmillä luulen, että Wallalle optimaalisen pelipaikan löytämisessä tulee ongelmia kv-vaatimustasossa.