PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #75 : 19.12.2025 klo 16:51:45 |
|
On tosiaan semmonen vonkale että alta pois. Gambian lahja äänekoskelaiselle futikselle. Ihan mahtava juttu että Momo saatiin Äänekoskelle. Oulun stinttiään ennen hänellä on ollut virityksiä vähän sinne sun tänne Euroopassa, jotka ovat kuitenkin erinäisistä syistä kariutuneet. Esim. Slavia Prahassa Momo on käynyt näytillä. OLSissa Ykkösen puolella Momon pelimäärä oli sinänsä iso, mutta minuuttejahan kertyi vain alle kuuden ottelun verran. Edellä olivat melkein 20 häkkiä mieheen latoneet Raittinen ja Suutari, joten murtautuminen avaukseen oli aika hankala tehtävä. Cupissa tuli kunnolla vastuuta ja tehoja myös. Pituutta Momolla on 191 cm ja pomppu on pojalla aikamoisen väkevää sorttia. Tulee olemaan ihan uudenlainen palanen HuHon hyökkäyspeliin, kun aiemmin varsinaista targettia/pääpeliuhkaa boksissa ei ole ollut. Nyt meillä onkin sitten yksi sarjan parhaista, ellei paras kaveri siihen rooliin. Momon viime kauden highlight-pätkä löytyy tuosta: https://youtu.be/Q_Ase-Sh3Fo?feature=sharedRuudusta löytyy nuo pari OLSin cup-matsia, joissa Momo pelasi. Tietysti siellä on myös MIFK-AC Oulu, jossa Momo puski teaserissa vihjatun voittomaalin. Jos vielä enemmän haluaa nähdä Momon pelaamista, niin Gambian-ajoiltakin löytyy materiaalia. Tässä Momo on valkoisten ysi: https://youtu.be/BvGzFODtPV0?si=ixdhl5DDxFOCS_CkKamalaa disrespectiä Goat Joni Terhon suuntaan!
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #76 : 19.12.2025 klo 16:56:22 |
|
Lisätään sinne virkkeeseen viime kaudella. 
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #77 : 19.12.2025 klo 17:02:49 |
|
Lisätään sinne virkkeeseen viime kaudella.  Kiitos!
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #78 : 24.12.2025 klo 09:52:48 |
|
Oikein hyvää joulua kaikille HuHo-henkisille ja kaikille muillekin tämän lukeville, henkisyydestä riippumatta!
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #79 : 24.12.2025 klo 17:56:31 |
|
Oikein hyvää joulua kaikille HuHo-henkisille ja kaikille muillekin tämän lukeville, henkisyydestä riippumatta!
Kiitos samoin ja samaten kaikille muillekin! Joululahja nyt taisi tulla jo hitusen etukäteen, mutta jospa muutama paketti tulisi vielä myöhemmin. Lauria kovasti odotellen.
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #80 : 02.01.2026 klo 13:09:39 |
|
Hiljaista on. Onkos minkälaisella aikataululla odotettavissa otteluohjelmaa julki?
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #81 : 02.01.2026 klo 15:34:23 |
|
Viime vuonna julkaistiin helmikuun 20. päivä. Toivottavasti tulisi aikaisemmin tänä vuonna. Kakkosjoukkueen ensimmäinen cup-vastustaja arvotaan tämän kuun 29. päivä. Helmi-maaliskuussa sitten pelit käyntiin. Harjoittelupelejä taitaapi olla jo lähiviikkoina. Edustuksen cup-juna starttaa huhtikuussa. Regions cupiin ei Kakkosesta käsin enää ole asiaa, joten europeleihin päästäkseen täytyy voittaa varsinainen cup. Sivumennen sanoen tänä vuonnahan ei Regionsistakaan europaikkaa irtoa. Laitapas Lauri nimeä alle, niin saadaan jotain uutisoitavaa tähän hiljaisuuden keskelle. 
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #82 : 11.01.2026 klo 17:44:14 |
|
Laitapas Lauri nimeä alle, niin saadaan jotain uutisoitavaa tähän hiljaisuuden keskelle.  Joo tosiaankin hiljaista on ollut jo tovin. Joulutauon jäljiltä on taidettu palata jo ihan todenteolla. Onko treeneissä ollut ketään uusia/vielä ilman sopimusta olevia pelaajia?
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #83 : 11.01.2026 klo 22:07:02 |
|
Onko treeneissä ollut ketään uusia/vielä ilman sopimusta olevia pelaajia?
On siellä joitakin em. kategorioihin osuvia pelimiehiä pyörinyt. 
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #84 : 15.01.2026 klo 18:44:41 |
|
Paikallisvastustaja julkaisi uuden päävalmentajansa, mikä saikin someosaston heräämään talviunilta pelaajasopimusteaserin muodossa. Kyseisen teaserin ääninauhasta aika helppo päätellä mitä sieltä huomenissa olisi tuloillaan ja toivottavasti ei johdeta harhaan vaan todellakin kyseessä olisi samainen jantteri!
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #85 : 16.01.2026 klo 15:16:04 |
|
Laurihan se siellä toden totta. Ihanaa saatana! Hyökkääjiltä odotettavissa ainakin 40 maalia Kakkosessa. 
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #86 : 16.01.2026 klo 16:17:13 |
|
Voi luoja, että maistuu! Eipä tässä liikaa ole tarvinnut pettyä offseasonin pelaajasopimuksista.
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #87 : 16.01.2026 klo 16:31:47 |
|
--------------------------------Ikäheimo-----------------------
--------Ylönen-------Voikar------Ettanen----Heinonen-----
-------------------------Suutari----------Verkko-----------------------------
-----Rantamäki-----------------‐-------------------------Nurmi----------
--------------------------Rutanen----------Fadera--------------------------
Tervakangas, Sumanen, Hautanen, Manninen, Duka, Lampila
Nelinelikakkoseen tämä sakki mahtaapi kääntyä, kun kärkeen on heittää tuommoiset timantit. Timi voisi laidalta paukutella kesoja oikeallaan ja leikata sisään viuhuttamaan murhaavaa vasuritykkiä.
Hyvältä näyttää, eikä tämä sakki vieläkään ihan lopullinen taida olla.
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #88 : 17.01.2026 klo 09:11:49 |
|
Pelipäivä!
Nimittäin kakkosjoukkue saa tänään harkkapeliin vastaansa SaPan. SaPa nousi syksyllä Kolmoseen, joten haaste lienee ihan kovaa luokkaa. Mulla ei toki ole minkään valtakunnan käsitystä, minkälaisella sakilla Pieksämäeltä matkaan lähdetään.
Mahtavaa päästä taas pelien makuun.
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #89 : 18.01.2026 klo 15:37:43 |
|
Kirjoitetaan nyt tännekin pelistä sen verran, että tuloksena tosiaan mairea 8-1 -voitto.
Suhtaudun eiliseen tulokseen melko maltillisesti, mutta oon kuitenkin miettinyt edarin kokoonpanoa uudelleen. Tällä ei hävitä peliäkään:
--------------------------------Tervakangas------------------ --J.Heinonen--J.Heinonen--J.Heinonen--J.Heinonen-- ‐-------------------------------Hautanen--‐---‐-------------- ------------Hautanen---------------------Hautanen ------------ -------------------------------Hautanen----------------- -----------------------Tupla-Viinikainen-------------------
Lukkari soitetaan paikalle jos tarvii tehdä vaihto.
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #90 : 19.01.2026 klo 08:14:22 |
|
Eli hyvinkin maltillisesti suhtaudut!  31.1. olisi sitten seuraavaa treenipeliä tarjolla. Silloinkin nimenomaan reservijoukkueen ja vastassa Neloseen noussut Nousu. Vaikka lähdökohdat osoittavatkin muuta niin uskoisin vastuksen olevan napsun kovempi kuin lauantaina nähty. Huhut osasi kertoa, että ainakin MVP Hautanen olisi tuosta pois käytettävistä ja JJK:n B-junioreiden mukana. Hieno juttu pojalle, että saa lisää hyviä pelejä!
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #91 : 21.01.2026 klo 14:54:41 |
|
Johonkin väliin kokoonpanoa pitäisi varmaan tuo Tanskassa Vejlen akatemiassa tällä viikolla treenaamassa oleva Lehtosen Lukakin sijoittaa. Tulee olemaan kova tekijä Kakkosessa ensi kaudella.
Harkkapelejä ei vielä tullut tänne listattua. Tällaista on luvassa:
31.1. HuHo2-Nousu 14.2. HuHo-Komeetat 21.2. JJK-HuHo 7.3. HuHo-JJK 14.3. FCV-HuHo 21.3. HuHo-??? 28.3. HuHo-FCV
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #92 : 21.01.2026 klo 15:40:03 |
|
Johonkin väliin kokoonpanoa pitäisi varmaan tuo Tanskassa Vejlen akatemiassa tällä viikolla treenaamassa oleva Lehtosen Lukakin sijoittaa. Tulee olemaan kova tekijä Kakkosessa ensi kaudella.
Harkkapelejä ei vielä tullut tänne listattua. Tällaista on luvassa:
31.1. HuHo2-Nousu 14.2. HuHo-Komeetat 21.2. JJK-HuHo 7.3. HuHo-JJK 14.3. FCV-HuHo 21.3. HuHo-??? 28.3. HuHo-FCV
Ei siinä montaa lauantaita ole ilman peliä ennen huhtikuuta. Niin se kausi vaan kohta alkaa! Aivan varmasti Lukalle paikka löytyy. Nyt siis kun kuulemma myös pelioikeudet on kunnossa 
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #93 : 23.01.2026 klo 12:35:18 |
|
Paikallisessa lounasravintolassa kuiskuteltiin, että uusi pelaaja olisi haaviin tarttunut ja verkkoja olisi yhä vesillä. Kelpaa kelpaa! 
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 23.01.2026 klo 12:59:31 |
|
Joo, kuulemma kyseessä on oikea pikakiituri!
Toinen aiemmin kariutunut värväys on myös saanut uutta tuulta purjeisiin. Toivottavasti menee maaliin.
|
|
|
|
|
PlussaPallo
Poissa
Suosikkijoukkue: HuimaUrho
|
 |
Vastaus #95 : 23.01.2026 klo 17:33:15 |
|
Pelaajasopimusuutisia ei tullut, mutta valmentajista tiedottiin vihdoista viimein! Tiedossa Hessun jatko toki oli jo pitkään eikä samanlaista hätää ollut missään vaiheessa kuin eteläisellä naapurilla. Kokonaan uutena nimenä valmennustiimiin hyppää Eveliina Ruuska fysiikkavalmentajan rooliin. Kehuja on kaupungilla hänen ammattitaidostaan kuultu, mutta annetaan tulosten puhua puolestaan.
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #96 : 28.01.2026 klo 17:23:48 |
|
Valmennusjohdolle  Huomenna arvotaan kakkosjoukkueelle ensimmäinen cup-vastus. Joku näistä se on: KOLMONEN FC Metso Jippo-j/PunaMusta JPS KeuPa Komeetat MiPK NiemU SaPa STPS
NELONEN FC Marski FC Soho FCV/Reds
Huima/Urho 2 Komeetat/Piuku Nousu OuPa PoPS-78
VITONEN FC Jyväskylä Inter Jyväskylä JiiKoo MuurY
KUTONEN FCV/Reds II Harjun Potku
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #97 : 29.01.2026 klo 15:05:34 |
|
Rääkkylässä mahtoi tipahtaa tuokkonenen mämmiä lattialle arvonnan tuloksena: kolmannen kerran neljään vuoteen cup-bussinsa Äänekoskelle suuntaa NiemU. Kolmosen lohkossaan olivat viime kaudella neljänsiä. Aiemmat reissunsa tänne ovat olleet ykkösjoukkueen vieraaksi. Molemmilla kerroilla ratkaisua haettiin pilkuilta. Voitot niissä 1-1.
|
|
|
|
|
Penkkitopi
Poissa
|
 |
Vastaus #98 : 31.01.2026 klo 09:20:18 |
|
Tänään jatkuu kakkosjoukkueen harkkapelit, kun Nousu matkaa vierailulle kuplaan. Kapeanpuoleisella ringillä ollaan liikenteessä, mutta saavatpahan pojat pelata kyllikseen.
|
|
|
|
|
burmis
Poissa
Suosikkijoukkue: Jyväskylä
|
 |
Vastaus #99 : 31.01.2026 klo 10:56:20 |
|
Syksyn ja alkutalven hankinnoilla/panostuksilla HuHo:lle kaikki muu paitsi nousu (vähintään lohkovoitto) on ehdottomasti pettymys.
|
|
|
|
|
|
|
|