Melkoista paskaa taas kirjoittelet. Avunantaja on yhtä syyllinen murhiin. Mutta kun Suomi, niin aivan eri asia. Hyvin maistuu Belarus-lasti.
Melko taitavasti väärinymmärretty koko viesti, mutta eipä nyt taas yllätä kirjoittajan huomioiden. Pointtini on siinä, että jos kerran se kelpaa lieventäväksi asiahaaraksi, että venäläinen kisaa joku ”neutraali” kisa-asu päällä eikä Venäjän kisa-asu päällä, niin kyllähän sitten näitä lieventäviä asianhaaroja voi keksiä loputtomiin muistakin syistä, kuten vaikka siitä, että toisen maan osallistuminen sotaan on enemmän alueensa käyttöön antamista ja toisen taas ihan sitä suorittavaa liipasimesta vetämistä.
Siksi tuo neutraalin urheilijan status kansainvälisissä kisoissa on perseestä, koska se avaa loputtomat mahdollisuudet selitellä hommia sillä, että ne on neutraaleja eivätkä edusta maataan, kuten toi Salppurin keissin selittely osoittaa. ”Leikitään, ettei ne ole venäläisiä, kun Vladimirilla on neutraali paita päällä.”
Omasta mielestäni on ihan yksi lysti onko venäläisellä tai valkovenäläisellä neutraali paita päällä vai ei ole. Ne ovat siellä venäläisiä tai valkovenäläisiä riippumatta paidan väristä. Tämä on se lähtökohta, josta asioita on myös syytä pohtia. Silloin voi tosiaan jättää kisaamatta näitä vastaan ja kantaa negatiiviset urheilulliset seuraukset tai tehdä kaikkensa kabineteissa, mutta jos se ei tuo tulosta, niin kisata vastentahtoisesti oma urheilullinen etu mielessä.
Henkilökohtaisesti voisin kunnioittaa päätöstä olla vaikka pelaamatta koko otteluita, jos se olisi ihan johdonmukainen Suomen urheiluväen linja kaikissa lajeissa ja liitot perustelisivat ennen kaikkea omilla arvoillaan. Nythän näin ei ole, kun kisa kerrallaan tehdään hyvin erilaisia päätöksiä, ja Palloliiton tapauksessa kätkeydytään oman arvopohjaisen päätöksen sijasta jonkun epämääräisen ministeriön kannan taakse, joka ei yllättäen sitten olekaan niin yksiselitteinen, kun urheiluministeri pääsee ääneen.
Ai. Minä näen asian vähän eri tavalla. Yksi demokratian tunnusmerkkejä on se, ettei yhteiskuntaa ohjata pelkästään määräyksillä vaan myös pehmeämmällä ohjaamisella saavutetaan yhdessä asetetut tavoitteet. Sinä olet ilmeisesti sitä mieltä, että ainostaan SMJK ry:n mielipiteellä on merkitystä asiassa ja muu yhteiskunta on merkityksetön? Tämä ajattelutapa on aika paljon lähempänä autoritääristä yhteiskuntaa kuin oma ajatusmaailmani.
Jos on niin typerä, että pystyy tästä jotenkin vetämään johtopäätöksen, että pidän ainoastaan SMJK:n mielipidettä merkityksellisenä, niin mitäpä sitä tässä enää vastaan väittämään, varsinkaan kun en ole maininnut koko järjestöä sanallakaan.
No yritetään nyt kuitenkin… Taannoin eräs lottaveteraani sanoi jossain itsenäisyyspäiväjutussaan, että tälle merkityksellinen asia isänmaassa on siinä, että ”tälläinen ämmänkäppänäkin voi laukoa asioista vapaasti mielipiteensä ilman rajoituksia”. Näinollen isänmaallisuuden rinnastaminen siihen, että on samaa mieltä jonkun ulkopoliittisen linjan mukaisen suosituksen kanssa, on jokseenkin outoa. Ainakin oma isänmaallisuuteni linkittyy enemmän tuon mielipiteen vapauden kanssa.
Varsinkin, kun Suomen poliittishistoriallisessa kontekstissa ulkopolitiikan virallinen linja ja sen mukaisten suositusten noudattamisen vaade on jokseenkin mielenkiintoinen isänmaallisuuden näkökulmasta, ja on siinä nykyulkopolitiikassakin omat kommervenkkinsä, vaikka Venäjä-suhde onkin saatu kondikseen…