• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Kalinat, kierros 13

Aloittaja Kilhammer, 29.11.2025 klo 18:00:50

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Selski

Voi vittujen kevät. Se oli viihdyttävä peli tähän asti.

Sergei Analtov

Vääjämätöntä tuolla pelityylillä että välillä lipsahtaa nilkkaan nuo taklaukset. Älä silti koskaan muutu Caicedo, tuo aggressivisuus on ihan taidetta.

Furu

Kahdeksan kertaa kymmenestä punainen. Chelsean varmaan kannattaisi ottaa Cucurella jo nyt vaihtoon, tai kohta pelaavat kahden vajaalla. Kuuma peli niin monella tapaa.

EloRinne

Oli muuten hauskaa miten Caicedo oli ihan mietaana kun Taylor aluksi nosti keltaisen. Olen tainnut ennenkin ehdottaa että tuollaisista voisi sitten samantein korottaa sen keltaisen punaiseksi.

salomoninkalu

Moises lähti heti alusta asti aivan liian kovilla kierroksilla liikkeelle. Junnumaista höntyilyä.

Forester

Ei ollut edes lähellä oranssia. Oikea tuomio.

Poistettu

Ikävästi linkuttaa, toivottavasti ei satuttanut itseään pahemmin tuossa. :(

kikherne

Monesko punainen Chelsealle tällä kaudella?

Jorma Koskenkorva

Nyt vain odotellaan toista keltaista jollekin Arsun pelaajalle tasoituksena.

Paitsi Ossa


Jupehh

Jos lähtee kenkä jalasta taklatessa,  niin punainen on aika ansaittu :D

Glorious

Mitä ihmeen vapaaottelumatsia katselen?

kikherne


Ryu

Caicedo kehtaa vielä kitistä tuosta päivänselvästä punaisesta.

655321

Lainaus käyttäjältä: Paitsi Ossa - 30.11.2025 klo 20:10:41
Taylor pilaa pelit.
Ainahan se. Nyt jäi yritykseksi, kun VAR pakotti vaihtamaan kortin väriä

H.Incandenza

Lainaus käyttäjältä: Paitsi Ossa - 30.11.2025 klo 20:10:41
Taylor pilaa pelit.

Ihan oikea tuomiohan tuo oli. Ei kai punaista voi jättää antamatta vain sen takia, että hyvä matsi lässähtää. Ei pitäisi tulla holtittomasti tilanteisiin.

Tuo maassa sätkiminen on rasittavan näköistä.

JohnDeere

Lainaus käyttäjältä: Selski - 30.11.2025 klo 20:06:18
Pakko lähteä? Siis miksi?

Napit edellä nilkan yläpuolelle. Ihan selvä.

Himalajan huippu

Hyvin aloitti Chelsea, mutta tyhmään rikkeeseen kaatuu tämä peli.

Tai no Estevaolle vaan palloa ja painetta keltaisella kortilla pelaavaa Calafioria kohtaan niin voi puntit saada tasoitettua.

kikherne

Chalobahilta murtui naama

Paitsi Ossa

Lainaus käyttäjältä: 655321 - 30.11.2025 klo 20:11:55
Ainahan se

Ei pitäisi päästää viheltää tällaisia pelejä. Millä näytöillä?

Suloinen Agentti

Lainaus käyttäjältä: Paitsi Ossa - 30.11.2025 klo 20:10:41
Taylor pilaa pelit.
Sätkiminen pilaa pelit. Onhan tolle sätkimiselle syynsä, mutta älytöntä touhua.

Poistettu

Tämäkin toki ihan selkeä lappu, mutta Chelsean pojat ilmeisesti yrittävät jotain Fallon D'Floor -ennätystä?

Coulijoe

Selvä röödä, hökelö meno Caicedolta.

Fin_Gooner

Lainaus käyttäjältä: EloRinne - 30.11.2025 klo 20:10:02
Oli muuten hauskaa miten Caicedo oli ihan mietaana kun Taylor aluksi nosti keltaisen. Olen tainnut ennenkin ehdottaa että tuollaisista voisi sitten samantein korottaa sen keltaisen punaiseksi.

Ja miten helvetissä Caicedo muka loukkaantui itse tuossa? Taisi olla vain epätoivoinen sumutusyritys: "muakin sattui kato".

kaksi vasenta jalkaa

Lainaus käyttäjältä: kikherne - 30.11.2025 klo 20:10:27
Monesko punainen Chelsealle tällä kaudella?
Kuudes brittiselostajan mukaan