Se oli selvää jo vuodenvaihteessa, että tänäkin vuonna oli tahtotila jonnekin matkalle. Olihan kyseessä sentään harrastukseksi tunnistetun futisturismin 20-vuotisjuhlavuosi. Irwinillä kaikki alkoi siitä, kun hän lopputilin sai, mutta kahden hengen futisturistiryhmämme lähtöruutu oli kesän 2006 MM-kisoissa Saksassa. Kotimaan juhannuskokkoilun ja -simojen sijaan vietimme mittumaaria Berliinissä, yhteislaulutilaisuudessa Ukraina-Tunisia -ottelussa.
Sen jälkeen tavoitteena on ollut reissata joka vuosi jossain.
Seikkaperäisempi listaus kiinnostuneille&tirkistelynhaluisille löytyy Ulkomailla nähdyt ottelut -topicin alta.Usein olemme päätyneet huhtikuiseen Saksaan, mutta tänä vuonna johtoryhmä teki strategisen valinnan jostain muusta kohdemaasta. Sarjaohjelmien pikaisen (hyvin pintapuolisen) tutkimisen jälkeen päädyimme Hollantiin. Päätöstä tukivat lentoajat sekä kotimaan logistiikkaan liittyvät aikataulut, joista alla lisää.
Ensimmäinen mallinnus oli lentää Hollantiin perjantaina ja palata sunnuntaina, mutta koska perjantai oli pelitarjonnaltaan hyvin köyhä, päädyimme siirtämään palettia päivällä eteenpäin, la-ma -haarukkaan. Tätä tuki Jensin kriteerit päästä Helsinki-Vantaalle ajoissa, viimeistään iltapäivällä, koska edessä olisi vielä siirtymätaival omille kotihoodeilleen.
Sarjaohjelmasta poimimme nopeasti Eredivisien
De Klassikierin, Feyenoord-Ajax -kohtaamisen, mutta päätimme skipata haaveilut kohteen lippujahtiin liittyvien haasteiden takia. Itse olin käynyt De Kuipilla viime vuonna superjunnun kanssa Zwolle-pelissä, mutta toki tuo kohtaaminen olisi kiinnostanut – ilman muuta ja muut ilman.
Tämän sijaan ruksimme listan lauantailta Sparta Rotterdamin, kaupungin kakkosseuran, joka pelaisi historiallisella ”linnastadionilla” Volendamia vastaan. Seuran sivuilta löytyi englanninkielinen lippulomake, jonka täyttämällä maksulinkki saapui parisen viikkoa ennen ottelua. Rahat siirtoon, ja pääsylippu sekä seuran huivi pitäisi olla odottamassa stadionin lippuluukulla ottelun alla.,
Toinen, sunnuntaille suunniteltu kohde aiheutti enemmän päänvaivaa. Hollanti on ulkomaalaisille futis-entusiasteille vaikea paikka, sillä monet (kaikki?) seurat vaativat rekisteröitymistä ja tämä vaatisi hollantilaista pankkitiliä. Ymmärrykseni mukaan tällä taklataan sitä, ettei yhdellä henkilöllä voi olla jäsenyyksiä useampaan seuraan.
Osa otteluista avataan kuitenkin avoimeen myyntiin. Utrecht-Go Ahead Eagles ei valitettavasti näihin kuulunut, kuten seuran (lämpimästä?) officesta vastattiin. Groningen puolestaan oli liian pitkän junamatkan päässä, joten riittävän kiinnostavaksi vaihtoehdoksi ”sopivan” junamatkan päästä jäi lopulta NEC Nijmegen.
Yksi viesti seuran toimistoon, joka tuotti vastauksen pari päivää myöhemmin: pankkitilin numeron, jonne voisimme siirtää pääsylippujen hinnan. Mahtavaa palvelua! Pienien ulkomaanmaksuepäselvyyksien jälkeen rahat matkaan ja paluupostissa sähköpostilootaan kaksi lippua Nijmegen-Heerenveen -otteluun. Geweldig!
Matkustusviikko alkoi puhtaan suomalaisella vitutuksella. Kurkkukipu iski alkuviikosta ja perjantaina, lähtöaamua edeltävänä iltana, päänsärky oli jo tasolla armoton jomotus, siihen päällä voimistuva flunssa. Aku Ankan sanoin, ”ei aikaakaan kuin voi kauhistus”. Taasko tämä oli toistumassa?
Edellinen flunssaisena matkustaminen oli vain vuosi sitten ryhmämme matkalla Magdeburgiin – lentäminen räkätaudissa on irrottaa korvat muusta ruumiista, siihen päälle nelisen tuntia Deutsche Bahnissa, ja olo on oletettavasti kuin pääsiäislampaalla viimeisen voitelun jälkeen.
Vuosi sitten olo parani vasta matkan loppuhetkillä.
Nyt maaliskuisena lauantaiaamuna kello 6 fiilis oli karsea. Särkylääkettä sekä pihisevää sumppia naamaan, ja kohti Helsinki-Vantaata.
Läntisestä suunnasta Suomea oli saapunut ryhmämme toinen äänivaltainen jäsen, jota tässä yhteydessä voidaan kutsua vaikka Jensiksi (nimi muutettu).
Oma kipeä olo oli kuitenkin täysin yliarvostettua, kun Jens ilmoitti oman kriisinsä – housujen farkkukangas oli edellisenä iltana ratkennut niin, että polvi paistoi kaikelle kansalle. Koska housut olivat nuorison (?) nykytrendin (?) mukaisesti muutenkin revityt, niin en ihan täydellä sydämellä pystynyt asettumaan Jensin asemaan – persvaon vilkkuminen se olisi ollut oikean katastrofin paikka.
(Jensin esittelemä tyyli ennen kaikkea.)Kahvilasta mukaan pieni lentokenttähinnoiteltu aamukahvi (4,30 euroa) ja portille, jossa Finnairin A320 jo odotteli matkustajia kohti Amsterdamia.
Menomatka sujui hyvän myötätuulen vauhdittamana ja olimme Schipholin kansainvälisellä lentokentällä etuajassa. Kentän juna-asemalta juna Rotterdamiin.
Kävely hotellille, jonne reput hetkeksi säilöön. Lyhyen kävelymatkan päästä löytyi kauppahallin tapainen keskittymä, jossa oli useita ruokailupaikkoja. Päädyimme hampurilaispaikkaan (ei McDonalds), jossa lähti nälkä kohtuuhinnalla. Vieressä oli jonkinlainen kaupunginosan lauantaikirppis, mutta vahvasta suosittelusta huolimatta Jens ei lähtenyt housuostoksille.
Respa näki kuumehouruisen olemukseni&Jensin rikkinäisten housujen häpeän, joten saimme huoneen jo heti puolenpäivän jälkeen. Hetkellinen lepo ja uusi annos särkylääkettä tulivat tarpeeseen.
Hotellin viereisen supermarketin pystybaarista kävimme noukkimassa iltapäiväkahvit, (1,70 euroa kpl) itse kaupan puolelta juotavaa sekä sipsejä perinteemme mukaisesti. Perinteisesti näistä iso osa jäi siivoojalle ”tipiksi”.
Sparta Rotterdam-Volendam -ottelun alkamisaika oli 18.45 paikallista aikaa. Saavuimme ratikkamatkan jälkeen Spartan stadionille noin tuntia ennen. Passi lippuluukulle, ja nimellä varustettu kirjekuori sisälsi 2 pääsylippua sekä Spartan 2 huivia.
Kustannus oli 55 euroa per henkilö eli 110 euroa kahdelta tallaajalta. Ei halpaa, mutta kun otteluun piti päästä...
(Paikallisen ESPN:n väki teki ennakkohaastatteluita kentän laidalla ottelun alla.)Istumapaikat olivat lähellä Volendamin vierassektiota, joka piti hyvin ääntä jo lämmittelyn aikana.
Kaljaa (rapiat 4 euroa per tuoppi+pantti, jota ei saanut rahana takaisin, vaan poletteja seuraavaa vierailua varten), sai katsomon alta, kentän vierestä. Kaljajonossa tuli tavattua myös kolme suomalaista, jotka olivat menossa seuraavana päivänä Telstar-PSV -otteluun. Terveisiä vaan, jos tätä lukevat.
Syömispuolen kioski tarjoili hodarisämpylän tapaista leipää, jonka väliin tungettiin jotain lihaa. Ihan maistuvaa, kun huuhtoi oluella kohti valoa.
(Matsievästä sai kentän laidalta. Jonoihin on syytä varautua täälläkin: tiskillä oli kaksi palvelupistettä.)Itse ottelu ratkesi kohtuullisen nopeasti Volendamin surkeuteen ja Spartan kahteen maaliin avauspuoliskolla. Vierasfanit jaksoivat kuitenkin kannustaa ja jopa tifoilla.
(Volendamin pieni, mutta äänekäs vierasjoukko edusti värikkäästi.)Illan viileys ja tuulenvire hiipivät katsomon yläriveille oluttankkauksesta huolimatta/johtuen, joten köhivälle ja räkivälle futisturistille pipo oli tarpeen.
Mynthon sopii muuten hemmetin huonosti yhteen kaljan kanssa! Jens kyseli aiheellisesti, eikö jatkuvasta imeskelystä tule laksatiivisia vaikutuksia?! Ei tullut. Mutta edes hitusen helpotti aivastelua ja tukkoisuutta – vaikken nenään niitä pastilleja tunkenutkaan.
(Näkymät 55 euron, sis. Spartan huivin, katsomopaikoilta, ylimmältä riviltä.)Lopputulos 2-0, katsojia rapiat 10 000, joten ei aivan täysi stadion. Kotijoukkueen kannustuksesta ei saanut kunnon käsitystä, kun vierasposse rummutti vieressä kuin Anssi Nykänen primessaan. Ei kuitenkaan mitään kollektiivista hurmosta edes maalin tullessa kotifanien sektoreissa, mistään riehasta puhumattakaan.
Ehkäpä ottelu oli sitten vain näitä tavallisia kohtaamisia vailla mitään sen kummempaa tunnetta. Aivan varmasti (?) tilanne on toisenlainen, kun joku iso, esim. Feyenoord tulee kylään. Sarjataulukon puolesta Sparta on tätä kirjoittaessa iskuasemissa viimeisiin europaikkoihin, joten panosta kyllä riittää loppukaudeksi.
Suomalaislasien takaa tiirailtuna oli pettymys, ettei Casper Terho päässyt tässä pelissä edes vaihdosta kentälle.
Vedonlyönnistä tuli sen sijaan aihetta juhlaan, kun lisälivejännitykseksi ruksittu rivi (Spartan tasan kahden maalin voitto+Evertonin voitto Chelseasta) osui – siitäkin huolimatta, että Spartan kaveri pääsi viime sekunneilla yksin läpi vain tuhriakseen miljoonan guldenin paikan chippiin, joka osui maalivahdin päähän. Yhteiskerrointa yli 14 ja panosta yksi euro. Voitolla yöhön!
Ottelun jälkeen vielä tutustuminen stadionin toisella puolella sijaitsevaan fanikauppaan, jonka alelaarista t-paita 9 eurolla ja huppari 19 eurolla, tuliaisiksi superjunnuille.
Oletettavasti suomen kieli herätti paikallisten mielenkiinnon, sillä jonossa edellä ollut kaveri rupesi kyselemään meidän kotimaasta ja jalkapallomatkailuharrastuksesta ylipäätään. Finland-sana toimi taikanappina takana olleelle saksalaiselle, joka huikkasi olevansa Kaiserslauternista, jonka ”best player comes from your home country”.
Siitä sitten ostosten kanssa ratikkaan. Isompien stadionien ympäristössä olisi ollut taatusti vielä ruuhkaa, mutta Spartan katsomo oli tyhjentynyt niin, että raitiovaunussa oli hyvin tilaa niin turisteille kuin paikallisille seniorikatsojillekin.
Hotellilla vielä yhdet oluet ja päätä tyynyyn. Olo oli päässyt jo kohtuullisen karmeaksi – eikä tässä kuitenkaan ole hillityllä oluenjuonnilla osuutta asiaan – toki ehkei sitä suuresti ”helpottanutkaan”.
Sunnuntaina aamiaiselle heti seiskalta. Kolme varttia myöhemmin lähtisi juna Nijmegeniin. Puolentoista tunnin etappi sisälsi yhden vaihdon Tilburgissa.
Nijmegenissä olimme pian kello 10 jälkeen. Ottelu alkaisi jo epäseksikkäästi lounasaikaan, kello 12.15.
Hotelli oli kirjaimellisesti kivenheiton päässä juna-asemalta, joten jälleen reput säilöön ja aseman pysäkiltä bussi kohti Nijmegenin Goffertstadionia.
Sää oli lauantailta lämpimämpi ja ehkä se hitusen vaikutti positiivisesti myös omaan oloon – nenä ei valunut samaan tapaan, mutta olihan se edelleen aika ”sinnittelyä”: päässä humisee kuin ilmalämpöpumppu talvipakkasilla.
(Kevättä ja kerrostaloelämää Nijmegenissä.)Jäimme pois pysäkiltä, josta oli noin kilsan kävelymatka perille. Reitti vei läpi kerrostalojen piha-alueen, josta siirryimme isoon puistoon, jonka päässä odotti vain hitusen Spartan stadionia isompi pelipaikka.
Kävelytiellä, kuten Rotterdamissakin, sai varoa pyöräilijöitä, joita tuli edestä ja takaa. Totaalisena offtopicina todettakoon, että oman superjunnun vakavan pyöräkolarin jälkeen olen pitänyt pyöräilykypärää itsestäänselvyytenä, mutta ehkäpä Hollannissa sitten tiedetään asiat (liikenneturvallisuus) paremmin. Jokainen tavallaan. Ja asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta…
(Just a walk in the park.)Koska aikaa oli yli tunti, päätimme tehdä perinteisen kävelyn stadionin ympäri. Yhdellä portilla meidät pysäytti kotifanien joukko, joka keräsi kolehtia tulevaan cup-finaaliin. Kaadoin oman lompakon kolikko-osaston lippaaseen ja toivotimme onnea tulevaan. Jens ei kehdannut kysyä, kelpaisiko kortti tai maksu kännykällä.
(Goffertstadionin päärakennus kylpi pelipäivänä auringossa. Fanikaupan alelaari oli sen sijaan pettymys.)Nijmegenin toimiston myymät istumapaikat (a´28 euroa) olivat maalin takaa, ihan keskeltä, riviltä 10. Vieressä oli jälleen vierasfanien, eli pleksin taakse passitetun Heerenveenin runsaslukuinen osasto.
Täälläkin paukkui rumpu, liput liehuivat ja kannustus oli reipasta koko ottelun ajan. Vastapäisessä kulmauksessa näytti olevan Nijmegenin ”ultrien” (kolehdinkerääjien?) sektori, mutta voimatasapainoa oli jälleen vaikea arvioida, omasta istuinpaikasta johtuen. Omassa katsomossa istui paljon lapsiperheitä, maalin takana ihan ensimmäisillä riveillä heilutettiin isoja Nijmegenin lippuja, mutta yhtä paria hyvin lyhyeksi vedoksi jäänyttä chanttia lukuunottamatta mitään kollektiivikannustusta ei syntynyt.
(28 eurolla pääsi seuraamaan pelitapahtumia maalin takaa.)Ottelu sai harvinaisemman alun, kun kotijoukkueen veskari otettiin vaihtoon jo muutaman minuutin jälkeen. Vaikutti siltä, että olivat ottaneet riskin ja sitten se kostautui – kun varaveskari (varaveskarin varaveskari, kun kokoonpanoja katseli) otettiin kentälle.
Kotijoukkue siirtyi johtoon 19 minuutin jälkeen, mutta puoliajan kalja- ja vessatauolle mentiin 1-2 tilanteessa, kun näimme vierasjoukkueen molemmat osumat silmiemme edessä – erityisesti jälkimmäinen Ringo Meerweldin osuma oli sarjassamme klassinen soolomaali.
Oluesta puheen ollen, hinnat olivat täällä hieman Rotterdamia halvempia, oisko ollut hitusen yli 4 euroa tuoppi, mutta panttikäytäntö sama – nyt annoin tyhjistä tuopeista vastaanotetut poletit matsin jälkeen oletetulle paikalliselle isälle tyttärensä kanssa – tuskin tuonne tulee uudestaan mentyä, ja ehkä poleteissa on joku parasta ennen pvm. Tuliaistuoppeja on myös kotona kaappi täynnä, ja nyt repussa oli jo Spartan muovimuki.
Vessat olivat hämmentävästi tasoa kusilaarit lattian tasossa ja ovet luonnollisesti auki ohikulkijoille. Yhtä lutuurinen muisto on jostain Bochumin stadionilta viime vuosikymmeneltä, kun kusi lainehti lattialla.
Kotifanit saivat toisella puoliajalla haluamansa, komean ylärimasta sisään -vedon seurauksena, ja matsi tasoihin. Rajusta yrityksestä huolimatta johtomaalia ei tullut ja (tämän kirjoitushetkellä) jopa suoraa UCL-paikkaa tavoitteleva Nijmegen jäi 2-2 tasuriin täpötäyden (12650 katsojaa) stadionin edessä.
Heerenveen ei toki ollut eikä ole yhtä heikko kuin Volendam. Taisi kelvata tasuripiste heille, sen verran pahasti olivat purjeessa toisella nelivitosella.
Matsin jälkeen pissat latt...ränniin vanhemman liiton järjestysmiehen seuratessa (takaa), että jokohan se turistikin saisi tipautettua viimeiset virtsat viemärijärjestelmään. Ja kun näin tapahtui, niin toiletin ovi lukkoon, show ja yleinen käymälöinti oli ohi tältä iltapäivältä.
Koska sää oli ”kuin morsian”, päätimme suunnistaa takaisin kaupungin keskustaan jalkapatikassa. Reitti kulki läpi ison (samaisen) puiston, jossa Jens teki päivän hyvän työn nostamalla kyljelleen menneen RC-auton pystyyn itse ohjaaja-ajajan katsoessa tilannetta jostain kauempaa, heiluttaen kättänsä kiitokseksi.
Koska itse olin antanut panttipolettini paikallisille, olivat päivän hyvät työt tasan 1-1. Päästin yhden auton paluumatkalla ylittämään tien sopuisasti, joten laskettakoon tämä itselleni voittopisteeksi.
Noin kolmen kilometrin kävely meni arviolta puolessa tunnissa (mm. pyöräilykulttuuria havainnoiden). Hotellilla oli jo huone saatavissa, joten kamat huoneeseen ja jälleen lyhyt lepohetki.
Pian oli aika ja tarve iltaruokailulle, johon yhdistimme kävelyn Waal-joen rannassa. Toisen maailmansodan aikaan täällä "sattui ja tapahtui", josta muistona vanha konekivääribunkkeri ja useita historiasta kertovuia opastauluja.
(Hiljaa virtaa Waal. Iltapäivällä rannan parhaat terassipaikat olivat täynnä.)Ruoka ja juoma löytyivät sporttibaarista, jossa oli samaan aikaan alkamassa brittien cup-finaali Arsenal-ManCity. Useampi Arsenal-paitainen kaveri joutui poistumaan paikalta pettyneenä. ”They scored again”, huikkasi yksi janari, tietenkin hetkeä ennen maalia – oletettavasti vekkulia Livescorea vilkuillen.
Itse poistuimme hotelliin ravittuina ja muutaman oluen kumonneena. Jos paria tuntia aiemmin kaupungin terasseilla oli todella paljon väkeä, niin illan hämärtyessä kadut olivat hiljentyneet. Olihan toki sunnuntai. Nijmegen vaikutti kuitenkin sellaiselta, että kesällä täällä voisi viihtyäkin tätä lyhyttä vierailua pitempään, esimerkiksi Waalin varrella, oluen(kin) merkeissä.
Oma vointi alkoi taas hivenen heikentyä, joten palasimme hotellille. Television urheilutarjonta rajoittui yleisurheilun halli-MM-kisoihin ja siitä tehtyihin hollantilaistiivistelmiin (Lieke Klaver on ihqu, mutta missä oli Femke Bol?), loppuillasta löytyi joku paikallinen futisstudio Eredivisie-koosteineen.
Maanantaina aamulla, paluupäivänä, oli taas (turhan) aikainen junailu. Juna kohti Schipholia starttasi Nijmegenin asemalta kello 7.58. Eli pikainen aamukahvi ja pari leipää hotellin aamiaistarjonnasta, reput selkään ja näkemiin Nijmegen.
Juna oli täynnä oletettuja maanantaiaamun työmatkalaisia. Historiallisesti kiinnostava Arnhem jäi vain asemanäyksi likaisen ikkunan takaa, Ajaxin stadion näkyi paremmin.
Schipholin turvatarkastuksessa riitti säätöä, kun turvatarkastuksen hihna heitti Jensin ja miltei kaikkien muiden pakaasit manuaalitarkastukseen. Niitä tsekkasi pääasiassa vain yksi henkilö, 3-4 muun keskittyessä seisoskeluun ja ahkeraan suojakäsineiden vaihtoon.
Totesimme Jensin kanssa, että prosessien tehostamistoimet olisivat täällä tarpeen. Oma reppu tuli kuitenkin yllätykseksi suoraan saataville. Ilmeisesti läpivalaisumasiinassa oli kuitenkin jotain teknistä häikkää, jonka takia tällainen sirkus.
Paluulento A321:n kyydissä oli täpösen täynnä ja arvonnassa keskipaikan voittaneen Jensin toiselle(kin) puolelle tuli pärskijä, saksankielistä sudokulehteä täyttänyt, passin kannen perusteella suomalaisnainen.
Rytmiryhmämme tiet erosivat kotimaan kamaralla pääradan varrella molempien suunnatessa takaisin kotiseuduillensa. Kumpikaan ei osannut heti kättelyssä sanoa, jäikö Spartasta tai Nijmegenistä ”tänne voisi tulla uudelleenkin” – fiilistä, ensimmäisestä tuskinpa, jälkimmäisestä ehkä – todennäköisesti kuitenkin ei. Onhan jalkapalloilullisessa Euroopassa vielä paljon uutta koettavaa.
Joka tapauksessa Eredivisie toimi hyvänä futismatkailullisena irtiottona arjesta, ja näin ollen matkan makrotason tavoitteet tulivat saavutetuiksi - vaikka flunssailu veikin "parhaan terän" omasta matkustuksesta.
Ensi vuonna sitten taas jonnekin. Irwinin tai pikemminkin Emil Reteen sanoin: ”Kaikkihan me täällä ollaan pieni hetki vaan”.
Ja loppuun
disclaimer niille, jotka tänne asti päätyivät: tämä on ensimmäinen matkaraportti kuvilla, joten jos kuvien koot sattuvat silmään tai ovat muutoin edustuskelvottomia, niin sori siitä! Otetaan ATK:sta oppia, nukutaan ja mennään eteenpäin.
