Vanja
Poissa
Suosikkijoukkue: Punainen on värimme!
|
 |
Vastaus #775 : 16.03.2008 klo 21:22:40 |
|
Noo, ens viikonloppuna sinisillä Hammers kotona, kun taas punaiset matkaavat Old Traffordille, joten viikon päästä saatetaan taas olla tasoissa.
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #776 : 16.03.2008 klo 22:09:30 |
|
Aika sanattomaksi veti kyllä tän päiväinen esitys, sekä managerilta, että keskikentältä. Moyesin taktiset kuningasideat Louhis kävikin tuossa jo läpi, mutta kyllä tänään homma hävittiin keskikentällä. Pienaar oli todella vaisu laidallaan. Ilmeisesti loukkaantumiset vaivaavat etelä-afrikkalaista vielä, mutta sopivan korvaajan puuttuessa häntä on pakko peluuttaa. Carsley vaikutti olevan lähes poukkeuksetta myöhässä joka tilanteessa, mutta pahiten ulapalla ui kuitenkin tänään Mikel Arteta. Baskia oli yksinkertaisesti mahdoton löytää kentältä ensimmäisellä puoliajalla ja toisellakin olivat kyllä juoksuaskeleet vähissä. Todella haluton esitys pelaajalta, joka on totuttu näkemään Evertonin pelillisenä johtajana.
Eiköhän se taistelu nelostilasta voida tän myötä unohtaa ja keskittyä vaan siihen omien asemien säilyttämiseen...
|
|
|
|
|
FutisForum nimimerkki
Poissa
|
 |
Vastaus #777 : 16.03.2008 klo 23:42:05 |
|
Toki kyseessä oli ensimmäinen Toffeesin peli, jonka tänä vuonna näin. Ilmeisesti ei kannata vastaisuudessakaan katsoa, jos vaikka voittoja sitten taas lohkeaisi. 
|
|
|
|
|
ilmapallo
Poissa
|
 |
Vastaus #778 : 17.03.2008 klo 12:00:46 |
|
Toki kyseessä oli ensimmäinen Toffeesin peli, jonka tänä vuonna näin. Ilmeisesti ei kannata vastaisuudessakaan katsoa, jos vaikka voittoja sitten taas lohkeaisi.  Niin, Evertonhan ei ollut liigassa kärsinyt tappiota vuonna 2008 ennen tätä peliä. Kummallinen kirous Craven Cottagella. Loppuvaiheilla näkyi kyllä pahasti tuo Louhikkokoskettajan mainitsema oikean laidan kasa, jossa Hibbert, Neville ja Arteta yrittivät murtautua keskityspaikkoihin. Pahalta vaikuttaa leveyden suhteen, mutta ethän tosissaan ollut Van der Meydea tuomassa vaihtopenkille? Onkos hänellä nyt 7 esiintymistä kasassa vajaassa kahdessa kaudessa?
|
|
|
|
|
BVB
Poissa
Suosikkijoukkue: Borussia Dortmund, Suomen maajoukkue
|
 |
Vastaus #779 : 17.03.2008 klo 13:41:35 |
|
Eiköhän se taistelu nelostilasta voida tän myötä unohtaa ja keskittyä vaan siihen omien asemien säilyttämiseen...
Eroa jopa kolme pistettä ja luovutusmieliala on jo päällä. Tilanne Evertonin kannalta on tietenkin hankala, mutta en näe mitään estettä etteikö Everton voisi nousta neljän joukkoon. Etenkin nyt kun Liverpool on vahvasti mukana vielä Mestareiden liigassa, Evertonin keskittyessä pelkästään Valioliigaan. Sekä Liverpoolin, että Evertonin loppuohjelma on samantyylinen, kummallakin on kaksi kohtaamista kolmen suuren kanssa, Liverpoolilla kummatkin kohtaamiset ovat vieraissa ja piakkoin, jolloin varmasti panosta on. Evertonilla Chelsea peli on kotona ja Arsenal peli vieraissa toiseksi viimeisellä kierroksella, erittäin hyvällä onnella tuo peli on Arsenalille täysin panokseton sarjatilanteen ratkettua. Kummallakin joukkueella on myös kaksi kohtaamista sarjan heittopussien kanssa, joista on ilman totaalista puppelointia odotettavissa täydet pisteet. Edellämainituista otteluista todennäköisesti kummallekin joukkueelle on tulossa hyvin samanlainen pistepotti, ratkaisevaksi muodostunevatkin loput peleistä. Keskikastin joukkueista Everton saa vastaansa West Hamin, Newcastlen* ja Aston Villan, kaikki näistä peleistä pelataan Evertonin kotikentällä!! Liverpool saa keskikastista vastaansa Blackburnin, Tottenhamin ja M.Cityn, näistä Tottenham peli on vieraspeli. Ainakin minun mielestä Liverpoolin ohjelma tuolta osin näyttää kokonaisuudessaan haastavammalta. Ratkaisevin yksittäinen peli on tietenkin paikalliskamppailu, jossa voitto Liverpoolille tietäisi lähes varmasti neljättä sijaa, ennen tuota skenaariota en kuitenkaan näe mitään syytä luovutusmielialaan. Paikalliskamppailuhan tulee vielä mainioon saumaan muutamia päiviä ennen Liverpoolin ratkaisevia Mestareiden liiga kamppailuja. *Keskikasti määritelty hyvin väljästi 
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #780 : 17.03.2008 klo 16:53:14 |
|
Andy Van der Meyden poissaolo Fulham-ottelusta johtui loukkaantumisesta, kuten Thomas Gravesenkin. Plymouthissa lainalla oleva hyökkääjä Lukas Jutkiewicz on sairaana, joten hyökkäyspään pelaajia ei todellakaan ollut eilen mistään saatavilla.
John Paul Kissock saattaa palata Evertoniin kieltäydyttyään pelaamasta Gretnan riveissä viikonloppuna. Skottiseura ei ole hoitanut kaikkia sille kuuluvia velvoitteita, joten Kissockia ilmeisesti ohjeistettiin Evertonin toimesta jättämään ottelu väliin. Mutta Kissock on rekisteröity kevääksi Gretnan pelaajaksi, joten ilmeisesti oikeutta pelata Evertonin ykkösmiehistössä ei loppukaudella taitaisi kuitenkaan irrota.
Sairaslista on tällä hetkellä erittäin masentava: Andy Johnson, Victor Anichebe, Tim Cahill, James Vaughan, Iain Turner, Manuel Fernandes, Van der Meyde ja Gravesen. Lisäksi Nuno Valente ja Joseph Yobo kärsivät lievistä jalkavammoista, mutta olivat ainakin viikonloppuna pelikunnossa. Tosin Yobon otteissa loukkaantuneena pelaaminen on selkeästi näkynyt. Vain Vaughan on ilmeisesti pitempään poissa, kaikkien muiden pelaaminen on mahdollista jo West Hamia vastaan ja ainakin pari hyökkäyspään pelaajaa olisi Evertonin saatava ehdottomasti takaisin.
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #781 : 17.03.2008 klo 20:10:08 |
|
Joo onhan tuossa nelossijan taistelussa toki teoriassa vielä kaikki auki, varsinkin kun paljon ratkaiseva derby odottaa vajaan parin viikon päässä. Fulham kotonaan on paha "banaaninkuori" kenelle tahansa kärkijoukkueelle tässä vaiheessa. Saman sai todeta Villa muutama viikko takaperin. Turhan paljon tässä kuitenkin annettiin naapurille siimaa nyt. Tasapisteissä Liverpool on selkeästi edelle paremman maalieronsa turvin. Käytännössä tämä tappio tarkoitti sitä, että derbystä olisi oltava jonkinlainen tulos tuomisina. Hävitä sitä ei yksinkertaisesti voi. Ei Liverpool parhaimmassakaan tapauksessa yli kolmea peliä viimeisistä kahdeksasta häviä. Sen ohittaminen vaatii Evertonilta lähes virheetöntä suoritusta loppukaudella.
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #782 : 18.03.2008 klo 14:04:36 |
|
Jack Rodwell on sitten allekirjoittanut ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Evertonin kanssa. Hieno homma, että nämä lupaavimmat juniorit saadaan pidettyä Goodisonilla isompien seurojen houkutuksista huolimatta. Varmasti tärkeä tekijä tässä on se, että nykyisessä ykkösmiehistössä on useampi akatemiasta valmistunut pelaaja mukana näyttämässä esimerkkiä. http://www.evertonfc.com/news/archive/rodwell-signs-deal.htmlhttp://www.skysports.com/story/0,19528,11661_3317681,00.htmlDaily Mail tietää myös kertoa, että Steven Pienaar haluaa siirtyä pysyvällä sopimuksella Evertoniin. Viime aikoina on ollut huhuja Arsenalin ja Valencian kiinnostuksesta pelaajaa kohtaan, joten hyvä olisi jos pysyvä siirto saataisiin mahdollisimman pian varmistettua. Pelaaja on ilmaissut olevansa tyytyväinen elämäänsä Merseysidella, joten jatkosopimus on ihan odotettava ratkaisu. Toisaalta jos Arsenal osoittaa olevansa todellisesti kiinnostunut pelaajasta saattaa tilanne vielä mutkistua. Mutta kannattanee odotella tässä asiassa vielä vahvistusta vähän luotettavammasta lähteestä. http://www.dailymail.co.uk/pages/live/articles/sport/football.html?in_article_id=537370&in_page_id=1779
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #783 : 18.03.2008 klo 15:56:35 |
|
Jack Rodwellin sopimus on kaksivuotinen, mikä on tuon ikäisten pelaajien sopimuksille maksimipituus. Steven Pienaarin mahdolliseen siirtoon ovat tarttuneet nyt myös Liverpoolin paikallislehdet, joiden mukaan siirto on lähellä, joskaan ei aivan Daily Mailin kertoman 48:n tunnin sisällä. Kenties loppuviikosta Pienaar on jo Evertonin pelaaja kaiken mennessä putkeen. Andy Johnsonilta jää lähes varmasti ensi viikonlopun ottelu West Hamia vastaan väliin. Hyökkääjän tähtäin paluulle nivusvamman jälkeen onkin asetettu Merseysiden derbyyn Anfieldilla kahden viikon päästä.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #784 : 18.03.2008 klo 16:32:35 |
|
AJ SCAN RESULTS :  Nyt Evertonissa on sitten tehty täyskäännös Andy Johnsonin tilanteen kanssa. Hyökkääjää yritetään kaikin tavoin saada pelikuntoon jo Hammersia vastaan. Mikähän järki tässäkin on? Liian aikaisin takaisin, vamma pahemmaksi, kausi ohi, vai mitähän siellä taas ajatellaan? Yakubu on kuitenkin pelikunnossa ja Tim Cahill ja Victor Anichebe toipuvat pikkuvammoistaan lauantaiksi. Jos nyt AJ pitää lauantaiksi kokoonpanoon saada, niin ainoastaan penkille ja kentälle vain, jos tarve vaatii.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #785 : 19.03.2008 klo 16:44:59 |
|
Vaikka hetken Everton-leirissä eläteltiin toiveita muustakin, on James Vaughanin kausi ohi. Hyökkääjän oletetaan kuitenkin kuntoutuvan hyvissä ajoin ennen ensi kauden alkua ja olevan täydessä pelikunnossa jo harjoitusotteluissa. Vaughanin kolme vuotta kestäneestä ajasta Evertonin ykkösjoukkueessa karkeasti arvioiden puolet on sujunut sairauslomilla. Polven nivelsidevamma, katkennut jalan valtimo, sijoiltaan mennyt olkapää, polven rustovamma ja vielä useampia pikkuvammoja päälle, jokohan nyt riittäisi, vai mitä hajoaa seuraavaksi? Jälleen kerran saa toivoa sitä ehjää harjoituskautta ja onnistumista ensi kaudella, koska nousu potentiaalin edellyttämiin suorituksiin ei tälläkään kaudella Vaughanilta onnistunut loukkaantumisten takia.
|
|
|
|
|
feverton
Poissa
|
 |
Vastaus #786 : 19.03.2008 klo 17:42:45 |
|
|
|
|
|
|
The Chosen One
Poissa
|
 |
Vastaus #787 : 19.03.2008 klo 18:54:50 |
|
Derbyssä avaukseen?
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #788 : 21.03.2008 klo 23:41:57 |
|
Andy Johnson? Tim Cahill? Victor Anichebe? Manuel Fernandes? Ja lisäksi Iain Turner, James Vaughan ja Andy Van der Meyde ovat varmuudella sivussa. Siinähän sitä on David Moyesilla mietittävää. Pahimmassa tapauksessa Yakubu on huomisessa West Ham -ottelussa Evertonin ainoa pelikuntoinen hyökkääjä ja lisäksi vielä pari keskikentän hyökkäävää pelaajaa saattaa olla sivussa, joten erittäin vaikea ottelu saattaa olla tulossa. Yllä mainitun nelikon pelaaminen ratkeaa vasta aivan ottelun alla, mutta Johnsonin oletetaan lähes varmasti olevan sivussa ottelusta. Toisaalta Anicheben pitäisi pystyä pelaamaan ainakin osa ottelusta, samoin Fernandesin. Thomas Gravesen sentään on pelikunnossa, mutta tuskin tulee ottelussa pelaamaan. Todennäköisesti Jack Rodwell saa ennemmin vastuuta kuin tanskalainen. Yakubu Anichebe Pienaar Carsley Osman Arteta Lescott Jagielka Yobo Neville Howard
Yakubu Osman Pienaar Carsley Fernandes Arteta Lescott Jagielka Yobo Neville Howard Eiköhän noista kahdesta vaihtoehdosta jompi kumpi toteudu. Tietysti voi toteutua pahin mahdollinen tilanne, jossa koko epävarma nelikko joutuu jäämään ottelusta sivuun. Tällöin saattaa olla hyvin lähellä Fulham-ottelusta tutut kuviot - Kapteeni keskikentällä ja Hibbert oikeana pakkina. Erittäin vaikea ottelu Evertonille tulee huominen olemaan loukkaantumistilanteen takia, vaikka West Hamin viimeaikojen otteet ovatkin olleet suorastaan surkeita. Vähämaalinen ja heikkotasoinen ottelu luvassa huomenna. : 
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #789 : 23.03.2008 klo 21:32:12 |
|
Everton West Hamia vastaan: Yakubu Anichebe Osman Carsley Cahill Arteta Baines Lescott Jagielka Neville Howard Wessels Hibbert Valente Fernandes Cahill '9 Gravesen Maalit: 1-0 Yakubu '7 1-1 Ashton '67 Varoitukset: - Everton ja West Ham pelasivat erittäin vauhdikkaan 1-1-tasapelin Goodison Parkilla. Everton oli ensimmäisen tunnin ehkä hienoisesti niskan päällä. Tosin West Ham sai luotua muutamia erittäin hyviä maalipaikkoja erikoistilanteista. Viimeinen puolituntinen sujui vieraiden hallitessa ja Hammers oli tasoituksensa lähellä hyvin lähellä voitto-osumaa. Valitettavan selvästi Evertonin pelissä näkyi useamman tärkeän pelaajan puuttuminen ja David Moyes harmittelikin, ettei penkiltä löytynyt käytännössä mitään vaihtoehtoja ottelun lopulla, kun ainoa kelvollinen vaihtopelaaja, Manuel Fernandes, jouduttiin ottamaan kentälle jo alussa Tim Cahillin jouduttua vaihtoon lonkkavamman takia. Aussipelaaja on kärsinyt samasta vammasta jo pidempään ja pelaaminen ensi viikonloppuna Merseysiden derbyssä on epävarmaa. Steven Pienaar puuttui ottelusta ruokamyrkytyksen takia, Andy Johnson nivusvamman takia sekä Joseph Yobo jo African Nationsista asti vaivanneen jalkavamman takia ja kaikkien pelaaminen derbyssä ratkeaa todennäköisesti vasta ottelun alla. James Vaughan ja varamaalivahti Iain Turner ovat sairaslomalla pidempään. Yobon ja Turnerin puuttuminen ei ole Evertonille merkittävä ongelma, mutta hyökkäyspään materiaali on siinä määrin kapea, ettei nykyisen kaltaiseen loukkaantumissumaan olisi varaa. Maalilla Tim Howard joutui urakoimaan tavanomaista enemmän ja selviytyi urakastaan hyvin, tosin Dean Ashtonin puskumaali ei näyttänyt aivan mahdottomalta torjuttavaksi. Howard sai kättään aavistuksen väliin, mutta pallo meni tolpan kautta sisään. Jenkkiveskarilta nähtiin huikea pelastus ensimmäisen puoliajan lopulla, kun Joleon Lescott ohjasi pallon kohti omaa maalia. Puolustuslinja oli ottelun loppupuolella yllättävän suurissa vaikeuksissa, erityisesti Phil Jagielka oli suurissa ongelmissa Ashtonin ja Fred Searsin kanssa. West Hamin tasoitusmaalissa Ashton voitti Jagsin "satanolla" pääpalossa ja muutenkin iso hyökkääjä oli erittäin hyvässä vireessä. Lescott selviytyi aavistuksen topparipariaan paremmin, mutta Ashton vei Englannin maajoukkueeseen valitulta pelaajalta luvattoman monta pääpalloa. Laitapakit Leighton Baines ja Phil Neville tekivät monta hyvännäköistä nousua, mutta tulos oli tasan nolla. Kumpikaan laitapakki ei saanut yhtään hyvää keskitystä boxiin. Hammersin laitapeli oli melko vaisua, joten puolustussuuntaan ei tehtäviä paljoa ollut. Lee Carsleyltä jälleen hirvittävä työmäärä, mutta työmaa vaikuttaa hieman liian suurelta hitaalle irlantilaiselle, liike ei yksinkertaisesti riitä. Fernandesilta kenties paras ottelu paluunsa jälkeen, ainakin asenne oli kunnossa. Pelaamattomuus tosin näkyi selkeästi portugalilaisen otteissa, erityisesti syöttötyöskentelyssä. Keskikentän laidoilla Leon Osman ja Mikel Arteta olivat melko vaisuja. Arteta pääsi kenties hieman useammin palloon ja yritti rakentaa paikkoja, mutta melko vaatimattomalla tuloksella. Osman oli pääosan ottelusta pimennossa ja jälleen nähtiin pelaajalle tuttuja sumppuun ajamisia, joita seuraa tyylikäs kaatuminen, joihin tuomari ei mene. Lisäksi Osman oli aivan hukassa tasoitusmaaliin johtaneessa tilanteessa, kun Hammers-pelaaja pääsi täysin vapaasti keskittämään laidaltaan. Kärjessä Yakubu oli loistavassa vireessä tehden uskomattoman määrän töitä ja kaksi maalia vielä päälle. Toista maalia ei tilastoissa tosin näy tuomarien Everton Way -ideologian mukaisesti. Tällä kertaa maalia tosin saattoi nopeassa tilanteessa aidosti jopa luulla paitsioksi, ehkä... Victor Anichebe toi mieleen lähinnä Emile Heskeyn, hirveä määrä työtä ja vääntämistä, mutta ei käytännössä mitään tulosta. Sijoittuminen ei ole parasta mahdollista ja viimeistely vielä heikompaa, eikä Big Vic ole vielä kunto-ominaisuuksiltaan kelvollinen pelaamaan vauhdikasta 90:n minuutin ottelua kokonaan. Tähdet: *** Yakubu ** Howard * Arteta Ensi viikonloppuna on siis Merseysiden derby, jonka tulos saattaa olla hyvinkin merkittävä Valioliigan nelossijan kannalta. Evertonin ja Liverpoolin loppuohjelmat derbyn jälkeen ovat hyvinkin samankaltaiset, joten merkittäviä muutoksia loppukaudesta tuskin enää piste-eroon syntyy. Liverpoolille kotivoitto Anfieldilla ja Valioliigan neljä parasta ovat käytännössä selvät, tasapelillä kaikki on auki ja etu Liverpoolilla, vierasvoitolla myös kaikki jää avoimeksi, mutta hienoinen etu Evertonille. Big win for Moyes in Rooney libel row  Oikeus on päättänyt väännön Wayne Rooneyn elämänkerrassa esittämistä väitteistä Moyesin eduksi ja manageri saa kirjan kustantamolta kuusinumeroisen korvaussumman. Kuten oli oletettavaakin ei oikeuskaan löytänyt mitään perusteita Fat Judaksen väitteille, että Moyes olisi ajanut pelaajan pois seurasta.
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #790 : 23.03.2008 klo 22:11:56 |
|
Hyvä, että Moyes voitti tuon oikeuskäsittelyn. Eihän tuo summa Rooneyn rahoissa tunnu juuri missään, mutta ihan sopiva näpäytys pojalle ja muistutus, ettei noissa "muistelmissakaan" voi kuitenkaan ihan mitä tahansa paskaa julkaista faktatietona. Rooney on tosiaan jo osoittanut tasonsa muutenkin kuin muistelmaosastolla. Kannattaisi ehkä ottaa Fernando Torresilta oppia siitä, miten vanhaa seuraa voi kuitenkin kohdella kunnioituksella.
|
|
|
|
|
feverton
Poissa
|
 |
Vastaus #791 : 24.03.2008 klo 16:50:10 |
|
Taitaa olla Evertonin valioliiga uran yksi tärkeimmistä otteluista horisontissa poijjaat! Ja meitsi lähtee paikan päälle! kuuma ottelu luvassa. pitänee pitää siniset vaatekappaleet piilossa Analfieldin punasten joukossa.  Toivotaan että Tim,Andy ja Mikel saadaan parsittua kuntoon sunnuntaiksi niin paikat olisi voittoonkin asti huippu suorituksella. Räkä kiinnittää huomionsa kuitenkin tuomarin mollaamiseen.  COYB!
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #792 : 25.03.2008 klo 11:29:29 |
|
Tim Cahill ilmeisesti liittyy James Vaughanin seuraan sairastuvalle loppukauden ajaksi. Vahvasti huhutaan, että aussin jalasta olisi löytynyt murtuma ja kausi olisi ohi. Pelkona on, että Cahill olisi murtanut saman metasarsaalin jo kolmannen kerran, mutta odotellaan vielä Evertonin fysion kertomusta asian tiimoilta. Evertonin viralliset sivut varmaankin saavat jotakin kerrottua jo lähipäivinä, tai viikkoina, tai edes joskus... :  John Ruddyn lainasopimusta Stocportin kanssa on jatkettu kauden loppuun asti. Nuori maalivahti on jälleen ollut erittäin vakuuttava League Two -seuran tolppien välissä. Paddy Boyle jatkaa loppukauden lainalla Crewen riveissä. Myös Boyle on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa avauksessa laitapakkina ja esityksissä League Onessa ei ole ollut valittamista.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #793 : 25.03.2008 klo 22:39:35 |
|
Merseysiden derbyn tuomari on Howard Webb. Kerrankin FA:n valintaa voi pitää ainakin ennakkoon onnistuneena. Webb on ollut kauden selkeästi paras tuomari Valioliigassa ja toivottavasti hallitut esitykset jatkuvat sunnuntainakin.  Toki neljäntenä erotuomarina mukaan on pitänyt saada eräs Rob Styles. 
|
|
|
|
|
PAN
Poissa
Suosikkijoukkue: En muista...
|
 |
Vastaus #794 : 26.03.2008 klo 07:39:48 |
|
Toki neljäntenä erotuomarina mukaan on pitänyt saada eräs Rob Styles.  Mikäs tuon neljännen erotuomarin käytännön rooli on? Astua kehiin jos joku kolmesta loukkaa itsensä tjsp...?
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #795 : 26.03.2008 klo 11:10:53 |
|
Mikäs tuon neljännen erotuomarin käytännön rooli on? Astua kehiin jos joku kolmesta loukkaa itsensä tjsp...?
- The fourth official may be appointed under the competition rules and officiates if any of the three match officials is unable to continue, unless a reserve assistant referee is appointed. He assists the referee at all times.
- A reserve assistant referee may also be appointed under competition rules. His only duty shall be to replace an assistant referee who is unable to continue or to replace the fourth official, as required.
- Prior to the start of the competition, the organiser states clearly whether, if the referee is unable to continue, the fourth official takes over as the match referee or whether the senior assistant referee takes over as referee with the fourth official becoming an assistant referee.
- The fourth official assists with any administrative duties before, during and after the match as required by the referee.
- He is responsible for assisting with substitution procedures during the match.
He supervises the replacement footballs, where required. If the match ball has to be replaced during a match, he provides another ball, on the instruction of the referee, thus keeping the delay to a minimum. - He has the authority to check the equipment of substitutes before they enter the field of play. If their equipment does not comply with the Laws of the Game, he informs the referee.
- He must indicate to the referee when the wrong player is cautioned because of mistaken identity or when a player is not sent off having been seen to be given a second caution or when violent conduct occurs out of the view of the referee and assistant referees. The referee, however, retains the authority to decide on all points connected with play.
- After the match the fourth official must submit a report to the appropriate authorities on any misconduct or other incident which has occurred out of the view of the referee and the assistant referees. The fourth official must advise the referee and his assistants of any report being made.
- He has the authority to inform the referee of irresponsible behaviour by any occupant of the technical area.
|
|
|
|
|
Vanja
Poissa
Suosikkijoukkue: Punainen on värimme!
|
 |
Vastaus #796 : 26.03.2008 klo 11:46:50 |
|
Ja meitsi lähtee paikan päälle! kuuma ottelu luvassa. pitänee pitää siniset vaatekappaleet piilossa Analfieldin punasten joukossa.
Kannattaa tosiaan hieman olla varuillaan. Takavuosien Friendly-derbyt ovat muisto vain ja asetelmat fanien kesken ovat kuuleman mukaan melkoisen räjähdysherkät, ja onkin vain ajan kysymys koska pamahtaa kunnolla.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #797 : 27.03.2008 klo 15:08:56 |
|
Tim Cahillin kausi oli sitten siinä. Testien tulos oli juuri se pelätty, murtuma jalkapöydässä ja jälleen sama metatasarsaali. Kyseessä on jo kolmas kerta vuoden sisään, kun Cahill joutuu sivuun saman vamman takia. Sairauslomaa tulee puolestatoista kolmeen kuukauteen, todennäköisesti liikutaan lähempänä kolmea kuukautta, koska on kyse uusiutuneesta vammasta. Saapa nähdä mikä Cahillin tulevaisuus Evertonissa on. Kovinkaan hyvältä ei tuo vamman uusiutuminen vaikuta, varsinkin kun tällä kertaa kyse ei ollut siitä, että pelaaja olisi palannut liian pian takaisin kentille loukkaantumisen jälkeen.
Cahill ja James Vaughan loppukauden ulkona, joten Evertonilla on loppukaudesta käytössä kolme hyökkääjää, joista vielä Andy Johnsonilla ja Victor Anichebellä on ollut ongelmia vammojen kanssa. AJ:n pelaaminen sunnuntain derbyssä on edelleenkin epävarmaa nivusvamman takia. Sitä vastoin Anichebe on toipunut lonkkavammastaan ja pelasi eilen ensimmäistä kertaa Nigerian riveissä. Anichebe iski jälkimmäisen maalin Nigerian U23-maajoukkueen voittaessa Olympiakarsintaottelussa Etelä-Afrikan vastaavan joukkueen maalein 2-0. Nyt nigerialaiset voivat ainakin lopettaa spekulaatiot hyökkääjän kiinostuksesta edustaa maata.
Cahillin ja Vaughanin lisäksi derbystä ovat varmuudella sivussa Iain Turner ja Andy Van der Meyde, joiden poissaololla ei ole suurempaa merkitystä. Johnsonin ohella jalkavaivaisen Joseph Yobon pelaaminen on edelleenkin epävarmaa. Steven Pienaar on toipunut ruokamyrkytyksestä ja on mukana sunnuntaina.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #798 : 27.03.2008 klo 21:59:55 |
|
Everton teki £6 miljoonan "epävirallisen tarjouksen" Standard Liegen Marouane Fellainista, mutta Belgian Jupiler-liigaa johtava seura haluaa keskikenttäpelaajasta £10 miljoonaa. Belgian maajoukkuemies olisi David Moyesin tyylinen hankinta, Fellaini pystyy pelaamaan keskikentän keskustassa niin hyökkäävässä kuin puolustavassa roolissa ja hätätapauksessa puolustajanakin.
Heerenveenin Michael Bradley on jälleen yhdistetty Evertoniin, kun USA:n maajoukkuepelaaja ilmaisi halunsa siirtyä pois Heerenveenistä kesällä. Lyonin Kim Källström on taasen haastattelussa kertonut olevansa kiinnostunut siirrosta Evertoniin, vaikkakaan ei aiemmin ole Toffeesin kiinnostuksesta kuullutkaan.
Näemmä siirtohulinat ovat jo täydessä vauhdissa, vaikka kautta on vielä noin viidennes jäljellä. Positiivista että Everton on tällä kertaa ajoissa liikkellä, eikä viimekesän kaltaista loppukesän Fernandes-episodia toivottavasti nyt nähdä. Keskikenttäpelaajia tuntuu Moyes tällä hetkellä pääasiallisesti tarkkailevan, mikä onkin ylivoimaisesti tärkein osa-alue vahvistuksia ajatellen.
Jack Rodwell on myös sivussa sunnuntain derbystä. Englannin U17-maajoukkue pelaa EM-karsintaturnausta sunnuntaihin asti, joten Rodwell ei ole Evertonin käytettävissä. Englanti tosin pupelsi jo mahdollisuutensa selviytyä kisoihin pelaamalla tasan Ranskan kanssa ja häviämällä Venäjälle, joten sunnuntainen päätösottelu Israelia vastaan on Englannin kannalta merkityksetön, mutta tuskinpa kuitenkaan Rodwellia päästetään turnauksesta kesken kotiin.
Irlannin U21-maajoukkuepelaaja Aidan Downes siirtyy loppukaudeksi lainalle Yeovilin riveihin. 19-vuotias Downes on ollut vakiokasvo Evertonin reserveissä tällä kaudella, mutta tuskin tulee Evertonissa sen pidemmälle koskaan pääsemään. Lainasiirto enteillee nuoren hyökkääjän pysyvää siirtoa pois Evertonista mahdollisesti jo kesällä.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #799 : 28.03.2008 klo 19:32:25 |
|
Premier League Everton - Chelsea Thu 17th 20:00 Goodison Park
Mitähän vittua nyt taas? Evertonin ja Chelsean kohtaaminen Valioliigassa on siirretty torstaille 17. huhtikuuta. Alunperin ottelu piti pelata lauantaina kaksi päivää myöhemmin. Torstai Valioliigan pelipäivänä. :keskari:
|
|
|
|
|
|
|
|