Kun kerran muutkin, niin lottoanpa minäkin sarjataulukon kärjen sijoitukset. Kuten sanottua, kolmen kärki on tasainen ja voisi mennä melkein miten tahansa, mutta veikataan seuraavaa:
1.Chelsea
- Kun manu ja pool häslää ja häslää ja heiluu otsikoissa, chelski on keskittynyt olennaiseen

ja pariin täsmä-hankintaan. Suht matalan profiilin kesä, joukkueen yhteen hitsautuminen ja viime kauden kovien hankintojen esiin nousu voisivat tuoda mestaruuden.
2. Pool
- Kovia hankintoja ja melkein suurin mestarisuosikki mun papereissa, mutta veikkaisinpa että puppeloivat poolmaisesti yllättäen kauden alussa hommat sillä tavalla, ettei edes kevään kova kunto nosta kakkossijaa korkeammalle
3. Manu
- Ikävä kyllä munalla on taas ihan pirun kova porukka kasassa, selkeästi kovempi paperilla kuin viime vuonna, mutta toivotaan jotakin mestaruuskrapulan kaltaista, usennousemista päähän tai jotain. Veikkaan myös, että lapsihuora Ronaldolle tulevasta kaudesta tulee vaikeampi. Vähemmän vihelletteyjä pilkkuja ja enemmän oikeita kontakteja olis toivelistalla, paradoksaalisesti.
4. Tottenham
- No veikataan nyt ihan vaan vittuillakseen Arsun edelle, vaikka taitaa olla vielä askeleen rakkaita vihollisiaan jäljessä...
5. Arsu
- Päässee melko paineettomasti kauteen, kun media on keskittynyt Henryn lähtöön. Fabregasilta on sattunut silmiini kyllä niin typeriä "voitetaan mestaruus"- kommentteja, että joukkueelle voi tulla ongelmiakin. Jos kuitenkin kaikki natsaa kohdalleen ja puolustus toimii, voi Arsu yllättää. Veikkaisin kuitenkin, että pitkässä juoksussa pojille tulee ongelmia nimenomaan näitä hiukan ilkeämpiä joukkueita vastaan, jotka ei välttämättä pelaa niin nätisti.
6.Newcastle
- Vedetään nyt sen verran kotiinpäin ja oletetaan, että sitä puolustuspäätä saadaan vahvistettua vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Kun Big Sam saa joukkueesta kaiken potentiaalin irti (ja sen puolustuksen kuntoon) niin voidaan haastaa kärkinelikko vielä ihan tosissaan. Eri asia onnistuuko tuo vielä tulevalla kaudella, mutta toivotaan ja uskotaan.
