Se on siinä ja siinä, onko siinä alapuolella kaksi pelaajaa. Kyllä tuo kuitenkin väärältä tuomiolta haiskahtaa.
Kickerillä on muuten ensimmäinen linjanosoitus edessään Notejensa kanssa, sillä kauden alla lupailtiin jokaiselle ottelun kulkua sukeltamisella oleellisesti muuttavalle suora kutonen. Nyt oman - tai Bayernin vahvistuttua entisen oman - kultaseuran Werder Bremenin uusi kultapoika Boubacar Sanogo filmasi komeasti pilkun joukkueelleen, jonka Diego lopulta ampui sisään. Videolta katsottuna aivan järkyttävän näköinen loikka, mutta kukin muodostakoon oman mielipiteensä:
http://www.youtube.com/watch?v=AmSb0c-qKqQ. Jokainen voi sitten kauhistella tahollaan, kuinka selostajan mukaan kyseessä ei ole täysin varma filmi. Kickerissäkään ei tuosta taidettu mainita, mutta kyllä useammalla taholla "pienet ihmiset" ovat tuon komeaksi sukellukseksi tuominneet ja video on kuitenkin melkoisen yksiselitteinen. Lastuvka ei osu missään vaiheessa Sanogoon.
Werdan puolustukselta aika järkyttävän oloinen esitys molemmissa maaleissa.
Sunnuntaipeli vielä pelaamatta, mutta kierroksen pelaaja lienee Miroslav Klose. Loistodebyytti uudessa paidassa, mikä omalla tavallaan vielä lisäsi paineita ensi lauantaiksi. Muutoinkin Bayern oli erittäin hyvä, ja ensimmäistä kertaa näin Hitzin joukkueen pelaavan todella kaunista fitista. Kausiennustetta tällaiset eivät tietenkään muuta suuntaan tai toiseen.
Joo, eiköhän tuo valinta osu Kloselle. Ansaitustikin, vaikka ei Bayernin hirveästi täytynyt työtä tehdä tuon ottelun voittaakseen. Onneksi jo tulevana viikonloppuna on seuraava testi, jos Werda saa puolustuksen kuntoon niin kaikki mahdollisuudet löytyvät. Etenkin Bayernin hyökätessä yhtä kevytmielisesti kuin eilen.
Wolkkarin ja Berliinin alku oli juuri sellainen kuin "tarkkiksen pojille" sopii. Kausi jatkukoon, ja nyt voitaisiin jo vihdoin ryhtyä keskustelemaan ensimmäisistä valkkupotkuista

Berliinin alku oli kyllä useampaa astetta järkyttävämpi. En oikein usko, että Favre tietää lainkaan mitä tehdä. Jos uusia hankintoja ei saada sitä paria kolmea, joiden mukana Raffael kärkeen, niin kusessa ollaan. Dieter joutunee pitämään SWEITSIläisen ruorissa vielä vastoin tämänkin tahtoa, sillä luultavasti mulkku heittäisi muuten pyyhkeen hyvin aikaisin kehään. On tainnut olla (huolimatta huhuista aikaisesta eropyynnöstä) melkoinen shokki Favrelle tämä siirto, kun mies on huomannut olevansa täysi turisti tämän tason sarjassa.
Wolkkarista on vaikea sanoa mitään. Jörg Böhme kuitenkin oli dominoimassa kentällä ja kun Artturikin jatkaa kovaa menoa, niin tappioitahan se tietää vastustajille

.
Ensimmäisenä potkut saa muuten Petrik Sander. Keskivertoa huomattavasti parempi ja älykkäämpi valmentaja, mutta muukalaislegioonan johdossa ei miehestä pidetä. Seuraava tappio Piplican söhläyksellä ja Sander voi olla ulkona. Jonkun soisi tarttuvan tilaisuuteen ja nappaavan Sanderin penkkinsä päähän kokeilemaan hieman paremmalla materiaalilla. Ei kuitenkaan Hansa, joskaan en usko Läski-Frankin potkuihin ennen joulua. Silloin on jo liian myöhäistä.