Kilhammer
Poissa
|
 |
Vastaus #75 : 10.09.2007 klo 09:23:14 |
|
En tunnusta rakkauttani Nurea kohtaan, mutta myönnän kyllä kuuluneeni/kuuluvani Nurea kritisoivien alati kasvaneeseen joukkoon. Serbiaa vastaan Nure hoiti löysinsä mukiinmenevästi. Tulosurheilussa tarvitaan työmiehiä, ja lauantain peli osoitti tuon vanhan totuuden tarkasti oikeaksi. Toisaalta Serbia-matsin kaltaisia matseja ei voi tulla tiiviillä aikataululla vastaan. Mutta tulosurheilussa tarvitaan myös maaleja ja mielikuvitusrikasta hyökkäyspeliä, syöttöjä omille pelaajille, ja lienee päivänselvää, että Nure on vaihtopenkillä keskiviikkona. Lopussa sitten kentälle turvaamaan 2-0 -johtoa ja antamaan kulma. Nurelle kuitenkin 
|
|
|
|
Sudeetti
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Banzai, kukkahattu
|
 |
Vastaus #76 : 10.09.2007 klo 15:59:01 |
|
Avauskokoonpanon nähtyäni oli helppo päätellä, että nil-nil oli Hodgsonin tavoitteena. Yhtä helppoa oli arvata, että täällä foorumilta löytyisi "muutama" itkuraivari (otteluketju yhä lukematta) Nurmelan valinnasta.  Loistava peli Nurelta, mutta siitä huolimatta baarissa kuului jatkuvasti Nurelle naureskelua ja suoritusten vähättelyä. Liekkö olleet foorumistien kokoontumisajot, josta en ollut tietoinen? Pasasen alkava pälvikalju vaikeutti muuten huomattavasti oikean laidan pelaajien tunnistamista. 
|
|
|
|
Fräntin kakkosnikki
Poissa
|
 |
Vastaus #77 : 10.09.2007 klo 17:16:00 |
|
Nure hoiti ihan ok puolustusroolin, mutta mikään loistava peli se ei ollut. Nure hukkasi välillä aika pahasti miehensä, ja jäi selän puolelle. Ensimmäisenä mieleen tulee se ensimmäisen puoliajan tilanne, jossa Nuren mies pääsi laidalta läpi. Kun Peetu seurasi omaa miestään hieman vastaan, Nuren mies teki legendaarisen taustakierron(vai oliko etupuolelta?) ja pääsi lähes yksin läpi, koska Nure ei seurannut omaa miestään. Mut kuitenkin parempi peli kuin tähän mennessä yksikään. Puolaa vastaan ei kuitenkaan asiaa avaukseen.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #78 : 10.09.2007 klo 17:25:17 |
|
Ihan hyvinhän Nure täytti ruutunsa. Mutta aivan turha alkaa kehumaan loistavaksi. Aivan liikaa pallonmenetyksiä ja harhasyöttöjä noin ylitsevuotavaan kehuskeluun. Puolustussuuntaan toki teki Peetun hommista hiukan helpompia, aivan kuin tarkoitus olikin. Rakkauttani en silti tunnusta.
Ääripuolustavassa roisk-roisk-roolissa Nurmela on näemmä edelleen kokemuksensa ansiosta ihan kelpo pelimies. Toivon kuitenkin suuresti, ettei miestä nähdä kentällä Puolaa vastaan nyt, kun Suomen pitäisi pystyä myös hyökkäyspeliin.
Pelkään toivoni olevan turha.
|
|
|
|
j0ww1
Poissa
|
 |
Vastaus #79 : 11.09.2007 klo 16:35:28 |
|
Nurmela hoiti ihan ok nuuskaajan roolinsa  kyllä se oli pelillisestikki kuulema hyvä esitys 
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #80 : 11.09.2007 klo 16:57:30 |
|
Oi Nurmela! Olet sympaatinen kuin Antonio Cassano. Olet luotettava kuin Lada. Olet nopea kuin kaalimato. Olet yhtä hyödyllinen kuin Ferrari aavan meren autiolla luodolla. Olet uskollinen Oululaiselle jalkapallolle, niin kuin Figo ja Saviola Barcelonalle. Luet peliä kuin juniori.
|
|
|
|
WiZ
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, Reima, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #81 : 11.09.2007 klo 17:09:20 |
|
Oi Nurmela! Olet sympaatinen kuin Antonio Cassano. Olet luotettava kuin Lada. Olet nopea kuin kaalimato. Olet yhtä hyödyllinen kuin Ferrari aavan meren autiolla luodolla. Olet uskollinen Oululaiselle jalkapallolle, niin kuin Figo ja Saviola Barcelonalle. Luet peliä kuin juniori.

|
|
|
|
fertsi
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
 |
Vastaus #82 : 11.09.2007 klo 17:10:38 |
|
Oi Nurmela! Olet sympaatinen kuin Antonio Cassano. Olet luotettava kuin Lada. Olet nopea kuin kaalimato. Olet yhtä hyödyllinen kuin Ferrari aavan meren autiolla luodolla. Olet uskollinen Oululaiselle jalkapallolle, niin kuin Figo ja Saviola Barcelonalle. Luet peliä kuin juniori.

|
|
|
|
Cetot Windusta
Poissa
|
 |
Vastaus #83 : 11.09.2007 klo 17:13:00 |
|
Oi Nurmela! Olet sympaatinen kuin Timo Jutila. Olet luotettava kuin Lada[LADA ON MUUTEN IHAN VITUN LUOTETTAVA :keskari:sulle]. Olet nopea kuin Obafemi Martins. Olet yhtä hyödyllinen kuin Ferrari moottoritiellä. Olet uskollinen Oululaiselle jalkapallolle, niin kuin Figo ja Saviola Barcelonalle  . Luet peliä kuin kuningas. Korjasin liioitellen
|
|
|
|
Weide
Poissa
|
 |
Vastaus #84 : 26.09.2007 klo 23:03:53 |
|
Pakkohan tää on tänne laittaa  Luin Hollantilaista Voetball Magazinea, jossa oli paikallinen kausiennakko. Jokaiselle joukkueelle oli jutussa valittu All Stars joukkueet. Meidän Nure löytyi sekä Heerenveenin, että kakkosliigan FC Emmenin tähdistöistä  Muista suomalaisista tähdistöön oli noteerattu Hyypiä (Willem). Litmanen ei mahtunut Ajaxin vastaavaan.
|
|
|
|
analoogi
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47
|
 |
Vastaus #85 : 27.09.2007 klo 01:25:22 |
|
Litmanen ei mahtunut Ajaxin vastaavaan.
Mitä vittua  :keskari: Nurelle toki  ettei ihan offtopikiksi mene.
|
|
|
|
nimim.huhkaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Josef Matula ja sen rökitykset!1!
|
 |
Vastaus #86 : 02.10.2007 klo 16:26:40 |
|
Rakastan enemmän Nurmisen pälvikaljua kuin itse miestä 
|
|
|
|
Chapinno
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, AIK
|
 |
Vastaus #87 : 02.10.2007 klo 23:03:03 |
|
Tänään oli IS Veikkaajassa Veikkausliigan pelaajat(kapteenit) äänestivät Mika Nurmelan ylivoimasesti yliarvostetuimmaksi pelaajaksi. 
|
|
|
|
en göl
Poissa
Suosikkijoukkue: Apinasafari, papukaijalaakso ja tippukiviluola
|
 |
Vastaus #88 : 02.10.2007 klo 23:04:25 |
|
Yhdennäköisyys Zidanen kanssa on huimaava, pelillisesti "  "
|
|
|
|
Jalgpall mängija
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Etureppu
|
 |
Vastaus #89 : 03.10.2007 klo 00:04:25 |
|
Tänään oli IS Veikkaajassa Veikkausliigan pelaajat(kapteenit) äänestivät Mika Nurmelan ylivoimasesti yliarvostetuimmaksi pelaajaksi.  Vitun kateelliset.!
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #90 : 03.10.2007 klo 01:55:37 |
|
Mitä teiniforumisteja Veikkausliigalla on nykyään kapteeneina? Veikkausliigan nurennusleikkaus tekee tuhojaan  Kapteenikyselyn tulokset kiinnostaisi ihan kokonaisuudessaan, onko näille jossain jotain otsikkoa? Viittauksia on näkynyt eri otsikoissa, mutta sopisihan tuo Veikkausliigaosioon ihan omana otsikkona.
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #92 : 18.10.2007 klo 01:22:57 |
|
Jälleen ajankohtainen 
|
|
|
|
Cetot Windusta
Poissa
|
 |
Vastaus #93 : 18.10.2007 klo 01:44:00 |
|
Nurella oli pari hyvää keskitystä.  Mielestäni oli Hodgsonilta hyvä vaihto tuo Riihilahti  Nurmela.
|
|
|
|
Aarniza
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #94 : 18.10.2007 klo 09:01:34 |
|
Pakko myöntää että Nure oli eilen yllättävä positiivinen yllätys kentälle tullessaan.
|
|
|
|
|
|