Kertoo IS:
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/jalkapallo/1435619 11.9.2007 12:21
Suomen entinen mäkihypyn päävalmentaja Hannu Lepistö arvelee Roy Hodgsonin miesten olevan keskiviikkona ilman voittomahdollisuuksia EM-karsintalohko A:n kärkikamppailussa. Lepistö on vuodesta 2006 alkaen valmentanut Puolan mäkihypyn maajoukkuetta.
- Tiedän, että Suomi taistelee kesän 2008 EM-kisapaikasta, mutta Puolan voittaminen tulee olemaan vaikeaa. Uskon, että tasapeli on paras tulos, mihin voimme keskiviikkona yltää - joko 0-0 tai 1-1, Lepistö linjaa puolalaiselle Sport-lehdelle antamassaan haastattelussa.
Mäkihyppyvalmentajan mukaan Suomen vuoden takaisella Puola-voitolla ei ole Helsingin Olympiastadionilla painoarvoa, sillä silloinen kentän kuningas on nyt poissa sinivalkoisten riveistä.
- Voitimme Puolan vuosi sitten, mutta kyseessä oli ainoastaan yksi erillinen ottelu. Sitä paitsi tilanne oli silloin eri, sillä Jari Litmanen oli joukkueessa mukana. Tällä kertaa hän ei pelaa.
Lepistö kertoi puolalaislehdelle tuntevansa Litmasen hyvin, sillä hänen poikansa kävi Litmasen kanssa samaa koulua. Mäkihyppyvalmentaja ilmoitti pelaavansa itsekin jalkapalloa.
- Pelaan silloin tällöin futista, tietenkin myös Puolan mäkihyppääjien kanssa. Se on hyvää lämmittelyharjoitusta.
Tiistaina käyty toinen Suomen ja Puolan välinen tärkeä kohtaaminen ei Lepistöä juurikaan säväytä.
- Olen kuullut, että Suomi ja Puola ovat vastakkain myös lentopallon EM-kisoissa. Minä en kuitenkaan ole kiinnostunut lentopallosta.
IS
ULOS!!!!! :keskari:

:keskari: