• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

SMJK:n katsomon ääliöt

Aloittaja magpies, 16.09.2007 klo 09:25:15

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Stadin huuhkaja

Frendillä oli lippu lohkoon B17. Järkkäri sano että mee toisesta sisäänkäynnistä ja hypi sieltä sitten B20:seen :).

Chegue

Lainaus käyttäjältä: Stadin huuhkaja - 19.11.2007 klo 13:26:52
Frendillä oli lippu lohkoon B17. Järkkäri sano että mee toisesta sisäänkäynnistä ja hypi sieltä sitten B20:seen :).

Kun itse lensin pihalle pelistä niin tuli juteltua parkkipaikalla erään turkulaisen kannattajan kanssa, joka oli yrittänyt kyseistä temppua. Tuloksena oli lentänyt pihalle stadionilta jo ennen pelin alkua :alas:.

rokelvis

Ei nyt varsinaisesti mene otsikkoon, mutta tultiin stadionille sen verran myöhässä, että ei ollut mahdollisuuksia päästä lähellekään maajoukkuekannattajia (tai sinne ei raaskinut ruveta änkeämään), mutta komealta näytti ja kuulosti niinkin ylhäälle se kannattaminen ja todella paljon oli väkeä mukana lauluissa. Mekin oltiin kuin ytimessä, vaikka matkaa sinne ydinjoukkoon oli jo jonkin verran. Ihan loistava meininki.

Soihduille  :ylos: :tuoppi:

anttij

Niin, melko vähänhän niitä ääliöitä siellä on, mutta ei se tarkoita etteikö siitä pitäisi täällä avautua. Tätä foorumiahan ne ääliötkin lukee. Ja kesken pelin harvoin niille menee viesti perille, joten tarkoitus on että näitä juttuja lukiessa edes joku niistä tajuaisi käyttäytyvänsä ääliömäisesti.

Te, jotka huutelitte koko pelin ajan azerien nro 13:n saadessa pallon jotakin "Uhuhuhuhuhuh"-tapaista rasistista chanttia: OOTTE IHAN VITUN ÄÄLIÖITÄ  :keskari: Te näytätte ihan hemmetin urpoilta lädeiltä sitä huutaessanne ja suurin osa muista katsojista tuntee säälinsekaista myötähäpeää teidän toimintaa katsoessaan. Onks tää Henri Lloyd -takki muuten joku ääliöstatussymboli vai oliko vain sattumaa, että pari ääliötä oli sellaiseen pukeutunut?

Tän threadin otsikko huomioiden täällä ei pitäisi joutua kertomaan tätä, mutta kerrotaan nyt kuitenkin taas kerran:

KOKONAISUUTENA KATSOMOTOIMINNALLE VAHVA  :ylos: JA  :tuoppi:

Kikkara

Henri Lloyd runkkarit teidät saadaan vielä  >:(

Big Brother

Lainaus käyttäjältä: Kikkara - 19.11.2007 klo 15:38:19
Henri Lloyd runkkarit teidät saadaan vielä  >:(

Ei koske kaikkia  >:(

JDredd

Lainaus käyttäjältä: anttij - 19.11.2007 klo 15:35:33
Te, jotka huutelitte koko pelin ajan azerien nro 13:n saadessa pallon jotakin "Uhuhuhuhuhuh"-tapaista rasistista chanttia: OOTTE IHAN VITUN ÄÄLIÖITÄ  :keskari:

En huutanut mutta voisiko anttij ystävällisesti koostaa jonkun listan niistä kansallisuuksista, joita vastaa uhhittelu on sallittua niin osaa sitten jatkossakin käyttäytyä? ::)

Chegue

Lainaus käyttäjältä: JDredd - 19.11.2007 klo 15:52:00
En huutanut mutta voisiko anttij ystävällisesti koostaa jonkun listan niistä kansallisuuksista, joita vastaa uhhittelu on sallittua niin osaa sitten jatkossakin käyttäytyä? ::)

Oletan että numero 13 oli se alunperin nigerialainen kaveri. Eli eiköhän uhittelun taustalla ole ollut rotusyrjintään liittyvät motiivit.

Omasta puolesta toki ihan sama, jos joku haluaa tehdä itsestään pellen tuollaisella huutelulla. Ei pitäisi vaikuttaa SMJK:n maineeseen suuntaan eikä toiseen.

Bunuel

Muistaakseni ughittelin "loukkaantuneina" kieriskeleville azereille, minulle  :keskari:

ozku

Itselläni oli lippu B17 ja olin ensimmäinen ketä tuli B-katsomoon. Järkkärit sanoivat, että D-katsomoissa on hyvä paikka. Pääsin kuitenkin pienillä itkupotkuraivareilla B20.

ozku

#260
Lainaus käyttäjältä: Kikkara - 19.11.2007 klo 15:38:19
Henri Lloyd runkkarit teidät saadaan vielä  >:(

Parempi niin kuin juntti RoPsin kannattaja. Eikö kannattajat casuaalisti saa pukeutua  :D ??? Ja muutenkin koko topic on ollut täynnä paskaa pienistä jutuista.

e: Ja ugh ughit eivät kyllä mielestäni mistään alariviltä lähteneet vaan sieltä 4-7 riviltä.

John Devey

Lainaus käyttäjältä: ozku - 19.11.2007 klo 16:09:33
e: Ja ugh ughit eivät kyllä mielestäni mistään alariviltä lähteneet vaan sieltä 4-7 riviltä.

Olin koko pelin alimmalla rivillä enkä kertaakaan tälläistä huutelua kuullut, joten eiköhän ne jostain muualta tulleet kuin alhaalta

ps. ei omista Henri Lloyd kuteita  :redface:

stjames

Lainaus käyttäjältä: John Devey - 19.11.2007 klo 16:22:09
Olin koko pelin alimmalla rivillä enkä kertaakaan tälläistä huutelua kuullut, joten eiköhän ne jostain muualta tulleet kuin alhaalta

ps. ei omista Henri Lloyd kuteita  :redface:

Molempiin sama.

Välimalli

Piti tulla laittamaan, että lauantaina SMJK:n katsomossa ei ollut ainoatakaan ääliötä vaan pelkästään hienoja suomen kannattajia. Mutta kyllä on näköjään monenlaista itkun aihetta taas löytynyt. Jos nyt jostain haluaa välttämättä huomauttaa niin hiljaisen hetken olisi voinut pitää hiljaisena, muuten meininki oli mielestäni varsin upeaa ja asiallista.

Rhew

Lainaus käyttäjältä: Tsei Tsei - 18.11.2007 klo 20:08:01
...Raportit kyllä kertoo jälleen hyvän syyn siihen, miksi en halua liittyä SMJK:iin. Ehkä tuollainen aktiivinen kannatustoiminta ei tässä muodossa ole minua varten...

Täysin sama! Tai periaatteessa voisi sen Huikeen Setin vuoksi liittyä kannattajiin, mutta tuollaiseen katsomokäyttäytymiseen ei kiinnostusta löydy!

hoffa

Alarivistö ja megafonimiehet hoisivat homman tällä kertaa todella mallikkaasti. Rumpalille vielä vähän varmuutta lisää niin homma toimii entistäkin paremmin. Hyvin luovi kuitenkin ensikertalaiseksi vaikka ylempänä tempo kasvoi aina välillä.

Penkin alla kärynnyt savu tuli aika voimakkaasti suoraan naamaan parisen minuuttia, ainoa mikä vähän häiritsi koko tapahtumassa.

anttij

Niin, silmätikuksi oli tosiaan otettu azerien ainoa musta pelaaja, kuten täällä jo pääteltiinkin. Ja tämä näkemäni Henri Lloyd -ughittelija löytyi tosiaan ylempää katsomosta, mukana oli toki paljon kavereita siitä ympäriltäkin. En halua leimata kaikkia kyseiseen merkkiin pukeutuvia, mutta pisti silmiin kun tuolla aiemmin viitattiin näihin takkeihin ja siinä oli selvästi kyse eri henkilöstä.

Pukeutukoon jokainen miten haluaa, mutta rasistiset huudot on syytä kitkeä katsomosta. Ei liene sattumaa, että ne näyttävät lähtevän aina niiden junttimaisimmilta vaikuttavien lädien suusta. Joukkoon mahtuu myös vanhempaa väkeä eli ei leimata pelkkiä Henri Lloyd -nuorukaisia  ::)

anttij

Lainaus käyttäjältä: Välimalli - 19.11.2007 klo 16:35:47
Jos nyt jostain haluaa välttämättä huomauttaa niin hiljaisen hetken olisi voinut pitää hiljaisena, muuten meininki oli mielestäni varsin upeaa ja asiallista.

Niin, kumpi pahempi: järkkärin päähänsä unohtama pipo vai "homo!"- ja "kalju!"-huudot tälle kesken hiljaisen hetken?  :)

Vielä yksi asia: poliisia kohtaan purettu viha ei ole vain harvojen ääliöiden asia, vaan näyttää olevan paljon yleisempää. Tätäkin voisi yrittää vähän hillitä, kyllä se suomalainen poliisi yleensä kuitenkin toimii meidän kannattajienkin kannalta oikein. Ainakin paremmin kuin järjestysmies. Mutta eihän ne anarkistit A-katsomoonkaan mene, joten jossain määrin tätä on kai pakko suvaita. Itse tunsin suurta häpeää, kun marssiletkasta lensi poliisia kohti pulloja ja paukkupommeja. Onneksi sietivät hyvin tällaista paskaa, jotta suuremmalta rähinältä vältyttiin.

Hodari

Lainaus käyttäjältä: mdm - 19.11.2007 klo 12:08:40
Pointti taitaakin suurimman osan mielestä olla kuitenkin se, että jos soihdut palaa poikittain siellä jossain jaloissa penkin alla, niistä on kovin vähän iloa kenellekään - päin vastoin.

Sitten on todellista lutuuria, kun soihdut laitetaan kiertään katsomossa. Jos soihtu menee kädestä käteen, niin järkkärit ei voi poistaa vain yhtä, ja koko katsomon ulostaminen taitaa olla mahdotonta :ylos:

ozku

Onhan siinä kuitenkin sille sytyttäjälle "uhka".

qwertyuiopå

#270
Lainaus käyttäjältä: ozku - 19.11.2007 klo 16:09:33
Parempi niin kuin juntti RoPsin kannattaja. Eikö kannattajat casuaalisti saa pukeutua  :D  Ja muutenkin koko topic on ollut täynnä paskaa pienistä jutuista.

e: Ja ugh ughit eivät kyllä mielestäni mistään alariviltä lähteneet vaan sieltä 4-7 riviltä.
Peruukkipää saatana. Vahe henri loidi.  :D Eikö kannattaja juntisti saa pukeutua? " :ylos: "

ozku

Lainaus käyttäjältä: Mika - 19.11.2007 klo 17:19:06
Peruukkipää saatana. Vahe henri loiri.  :D

uuh/uhh en kyllä saanut puolestakaan selvää. Pysytään siinä Suomen kielessä.

Kikkara

Lainaus käyttäjältä: ozku - 19.11.2007 klo 16:09:33
Parempi niin kuin juntti RoPsin kannattaja.


Wikipedialla on asiaa


Juntti on halventava ilmaisu ja tarkoittaa henkilöä, jolta puuttuu sivistystä ja käytöstapoja. Juntilla viitataan usein erityisesti maaseudulla asuviin henkilöihin, jolloin siihen liittyy ajatus maalaisten takapajuisuudesta.

Junttiuteen liitetään usein "huono" käytös sekä puhetapa. Käsite on laajentunut kuvaamaan myös kaupunkilaisten huonoa käytöstä.

Juntti on myös suomalainen sukunimi.



Huuda vahe ugh ughia ja käyttäydy huonosti mjötöööh  ;) :keskari:

ozku

Entä jos käyn muokkaamassa Wikipediassa junttia käsittelevää ilmaisua ja muutan sen, että Kikkara ja Mika ovat juntteja :o ;)

Kikkara

Lainaus käyttäjältä: ozku - 19.11.2007 klo 17:25:05
Entä jos käyn muokkaamassa Wikipediassa junttia käsittelevää ilmaisua ja muutan sen, että Kikkara ja Mika ovat juntteja :o ;)

Jos se on siellä edes viikon putkeen, niin uskon siihen ja hyväksyn faktat  :alas: