Maikkarin netti juuri äsken:
Terrorismista väitelleen Parosen mukaan Isis saattaakin harkita näyttäviä iskuja Euroopassa, esimerkiksi vajaan kahden viikon päästä alkaviin jalkapallon MM-kisoihin Ranskassa.
Siteeraako MTV tuossa jutussa suoraan Parosta vai onko toimituksessa jäkiksen MM vielä liian tuoreessa muistissa, mene ja tiedä, sanoisi Suomisen Tapsa.
Kun jutun otsikossakin komeilee "ISIS suunnittelee iskua jalkapallon MM-kisoihin", niin toimituksen piikkiin menee. Ensin luulin, että onpas veijareilla pitkän tähtäimen suunnittelua ja samalla halua kostaa Venäjälle, mutta väärässä olin.
E: syytin aiheetta Maikkaria, tuo oli msn.com sivulla, lähteenä oli mainittu MTV, jolla kisat oli kuitenkin oikein. No, kisat kun kisat, Mikkisoftalle sillä ei niiv väliä.
E:n E: Eipäs, tokihan se oli kopioitu suoraan Maikkarilta, joka kertoi juttunsa lopussa:
Otsikkoa ja tekstiä korjattu 31.5. kello 19.06:, Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että Ranskassa pelattaisiin MM-kisat eikä EM-kisat
Maailmankuva säilyi.
Nyt ne mömmöm kisat jäävät tietysti joka ikiselle uutissivulle, joka on siteerannut juttua.