el Blanco
Poissa
|
 |
Vastaus #300 : 19.09.2007 klo 08:41:03 |
|
Diego oli erittäin pirteä, kentän parhaimmistoa ehdottomasti. Hän pelasi selvästi parhaan pelinsä mitä itse olen häneltä nähnyt.
No nyt on kyllä hieman liioittelua ilmassa. Mielestäni Diego ei mitenkään erityisemmin esiintynyt. Gago antoi ihan hyvän vastuksen taiturille, mutta enimmäkseen Diego oli toki niskan päällä - tämä tosin ei ollut yllätys, koska Diego oli kentällä olleista pelaajista kaikkein nopein ja taitavin. Siltikään mitään erikoista ei brassi esittänyt, muttei nyt erityisen kehnostikaan pelannut. Eilisen perusteella kuitenkin Diarra on selkeästi Gagoa edellä pivoten paikasta puhuttaessa. Toisella jaksolla Madridin yrittäminen oli hyvin selkeää: keskeltä piti päästä läpi. Lopulta yksi Bremenin virhe riitti ja van Nistelrooy kiitti. Siltikin tämä pistää ajattelemaan, että Valkoisten yrittäminen alkoi näyttää melkoiselta päänpuskemiselta seinään. Ja Guti voisi tosiaan joskus yrittää itsekin laukoa - muutoinhan numero 14 oli pari kertaa elementissään syvyyteen lähetetyillä maagisilla syötöillään. Ja tosiaan, yksikin onnistunut suoritus riittää ja voitto oli pääasia. Kaiken kaikkiaan Madridin on tästä hyvä jatkaa kohti seuraavia haasteita. Bremeninkin peli lähtee varmasti kulkemaan Bundesissa (ja CL:ssä) paremmin loukkaantumisten helpotuttua; tosin itse toivon, että Lazio nappaa toisen jatkopaikan.
|
|
|
|
|
Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #301 : 19.09.2007 klo 08:53:28 |
|
elBlanco ilmeisesti tarkoittaa pivotella keskikentän ankkuria/EDIT: kontrolloivaa pelaajaa? Jos näin, niin itse kiinnitin ainakin siihen asiaan huomiota. Etenkin tämän vasemman pakin aktiivisesti hyökätessä, keskikentän ja puolustuksen väliin jää väkisinkin aukkoja. Nyt Diego löysi hyvin paikat kuljetuksillaan, mutta Werdan munattomat kärjet eivät tehneet juuri lainkaan hyviä aloitteita. Verrattaen Rauliin ja Nisterroyhin, Werdan kärjet eivät hakeutuneet laidoille, vaan tuntui että jäivät seisoville jaloille liian usein, eivätkä pakottaneet toppareita ajamaan laidoille.
Realin keskikenttä kyllä huusi eilen laadukasta kontrolloivaa pelaajaa, huonommalla tuurilla olisi tasapeli ollut täysin mahdollinen. Toki selvästi parempi joukkue eilen voitti, mutta jossittelun varaa jäi. Gago ei todellakaan täyttänyt keskikentän ja puolustuksen välisiä aukkoja, vaan siitä Diego pääsi kohtalaisen helposti jopa menemään läpi. Eikö Emersonille tosiaan ollut enää käyttöä?
|
|
|
|
|
el Blanco
Poissa
|
 |
Vastaus #302 : 19.09.2007 klo 09:06:20 |
|
Eikö Emersonille tosiaan ollut enää käyttöä?
Ei. Diarra on pelikelpoisena ollessaan selkeä ykkösvalinta keskikentän ankkuriksi. Viimekin kaudella pystyi monta kertaa huomaamaan, ettei Gagon parhaimmat avut ole puolustussuuntaisessa työskentelyssä; toki mies puolustaakin osaa, mutta kerta toisensa jälkeen vaikuttaa siltä, että jo yksistään Gagon halut pelata rohkeasti eteenpäin syövät hyvää puolustustekemistä pois. Tai sitten pelaamisessa on mukana turhaa hätäilyä, mikä kostautuu harhasyöttöinä ja huonoilla sijoittumisilla. Emerson sen sijaan ei edes halunnut jäädä Madridiin. Puolustavista keskikenttämiehistä puhuttaessa Madrid päätti ennen kauden alkua lähettää Esteban Graneron ja Rubén de la Redin Getafeen, ensin mainittu lainalle ja toinen mainittu kokonaan (tosin sopimuksessa on Madridilla takaisinosto-oikeuspykälä). Niin, ja pivoteista puhuttaessa Pablo García jatkoi lainapestejään ja pelaa nykyään Real Murciassa. Eli ei Gago kuitenkaan missään tapauksessa ole huono paikkaaja Diarralle. Oikeastaan pieni vääryys puhua paikkaajan roolista, sillä Gago on hyvä ja kehityskelpoinen pelaaja; hänen roolinsa nyt vain näyttäisi olevan enemmälti muualla kuin avauksessa. Schuster tuntuisi kuitenkin sen verran harrastavan rotaatiota, että Gago tullee saamaan kauden aikana muulloinkin mahdollisuuksia kuin vain toisten loukkaantumisten tai pelikieltojen takia; eikä pelkästään Diarran kustannuksella.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.09.2007 klo 10:21:00 kirjoittanut el Blanco »
|
|
|
|
|
Speedy
Poissa
|
 |
Vastaus #303 : 19.09.2007 klo 09:39:42 |
|
Liverpoolin seuraavat kaksi peliä on onneksi keskiviikkona.. :  Ja YLE:n seuraava tv-peli on keskiviikkona 3.10... : 
|
|
|
|
|
Aktiivi
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P Antonio Puerta
|
 |
Vastaus #304 : 19.09.2007 klo 09:47:14 |
|
Raúúúúúúúúúúúl Selkeästi kentän paras pelaaja. Tulee pelastamaan paskanvalkoiset vielä monta kertaa :  Raul oli hyvä ja ennen kaikkea realin paras eilen, mutta nostaisin kyllä Diegon muiden ylle.... Loistava pelaaja, täydellinen timantti . Peetulle vielä 
|
|
|
|
|
ex-paristoradio
Poissa
|
 |
Vastaus #305 : 19.09.2007 klo 10:29:13 |
|
Raul oli hyvä ja ennen kaikkea realin paras eilen, mutta nostaisin kyllä Diegon muiden ylle.... Loistava pelaaja, täydellinen timantti . Peetulle vielä  Peetua vietiin kyllä välillä aika pahasti; oli aika hidas monessa tilanteessa.
|
|
|
|
|
Rela
Poissa
|
 |
Vastaus #306 : 19.09.2007 klo 10:58:21 |
|
Peetua vietiin kyllä välillä aika pahasti; oli aika hidas monessa tilanteessa.
No ei kyllä todellakaan viety. Peetu pelasi loistavan pelin 
|
|
|
|
|
toonraider
Poissa
Suosikkijoukkue: Maki ja Kurre studiossa
|
 |
Vastaus #307 : 19.09.2007 klo 11:06:30 |
|
Voisikohan tämän Lehtisen Jarmon (vai kuka lie olikaan) jo poistaa tuolta selostuskopista. Tässä on aineksia uuden Hoopin syntymiseen Ylen selostushierarkiaan jos jotain ei tehdä nopeasti. Asiavirheitä kauheasti, yleistä pihalla oloa ja Robbenin nuoleskelua. Nyt uutta miestä tilalle ennen kuin Jarmolle annetaan 20-vuoden sopimus ylen futislähetyksiin.
|
|
|
|
|
knäppy
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, Bayern München
|
 |
Vastaus #308 : 19.09.2007 klo 11:07:29 |
|
Peetua vietiin kyllä välillä aika pahasti; oli aika hidas monessa tilanteessa.
Pari kertaa siel ehk koneeseen meni,mut eipä ollu apujakaan peetul. Mutta silmiinpisti varsinkin nis telrooyn jyrääminen pääpallotilanteessa ja upea liukuminen nis telrooyn läpiajossa,josat olisi varma maali tullut ellei peetu olisi tullut hätiin. Jopa valmentaja schaaf innostui tästä pelin aikana! Eli Peetulle 
|
|
|
|
|
Cetot Windusta
Poissa
|
 |
Vastaus #309 : 19.09.2007 klo 11:47:28 |
|
Werda oli yllättävän hyvä ja onnistui luomaan tilanteitakin kohtuullisesti. Diego oli kentän parhaita, mutta aika yksin kun Vranjesilta ja Jenseniltä ei paljon apuja tullut. Kärjistä selkeästi paras oli Sanogo. Käsitykseni hänestä on muuttunut nyt paljon, pidin häntä ennen yksipuolisempana pelaajana. Peetu pärjäsi pääsääntöisesti varsin hyvin oikealla laidalla. Wiese otti monta tärkeää torjuntaa pelin aikana. Ensi kerralla Werda pystynee taistelemaan tosissaan voitostakin, jos ja kun Frings, Borowski ja kumppanit ovat toipuneet vammoistaan. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä peli katsottavaksi johtuen siitä, että kentällä oli kaksi hyvää hyökkäävää jalkapalloa pelannutta joukkuetta. Jos mitään ihmeitä ei tapahdu, eilen nähtiin Bernabeulla lohkon jatkoonmenijät. e. Werdan koiranripulilla värjätyille paidoille vielä erikseen  .
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.09.2007 klo 15:16:00 kirjoittanut Cetot Windusta »
|
|
|
|
|
Jii
Paikalla
|
 |
Vastaus #310 : 19.09.2007 klo 11:59:07 |
|
Tuliko kenellekään muulle Diegosta mieleen Deco pari vuotta sitten? Minulle tuli lähes joka kerta, kun juoksi pallon kanssa.
|
|
|
|
|
Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #311 : 19.09.2007 klo 12:13:13 |
|
Ei.
Diarra on pelikelpoisena ollessaan selkeä ykkösvalinta keskikentän ankkuriksi. Viimekin kaudella pystyi monta kertaa huomaamaan, ettei Gagon parhaimmat avut ole puolustussuuntaisessa työskentelyssä; toki mies puolustaakin osaa, mutta kerta toisensa jälkeen vaikuttaa siltä, että jo yksistään Gagon halut pelata rohkeasti eteenpäin syövät hyvää puolustustekemistä pois. Tai sitten pelaamisessa on mukana turhaa hätäilyä, mikä kostautuu harhasyöttöinä ja huonoilla sijoittumisilla.
Emerson sen sijaan ei edes halunnut jäädä Madridiin. Puolustavista keskikenttämiehistä puhuttaessa Madrid päätti ennen kauden alkua lähettää Esteban Graneron ja Rubén de la Redin Getafeen, ensin mainittu lainalle ja toinen mainittu kokonaan (tosin sopimuksessa on Madridilla takaisinosto-oikeuspykälä). Niin, ja pivoteista puhuttaessa Pablo García jatkoi lainapestejään ja pelaa nykyään Real Murciassa. Eli ei Gago kuitenkaan missään tapauksessa ole huono paikkaaja Diarralle. Oikeastaan pieni vääryys puhua paikkaajan roolista, sillä Gago on hyvä ja kehityskelpoinen pelaaja; hänen roolinsa nyt vain näyttäisi olevan enemmälti muualla kuin avauksessa. Schuster tuntuisi kuitenkin sen verran harrastavan rotaatiota, että Gago tullee saamaan kauden aikana muulloinkin mahdollisuuksia kuin vain toisten loukkaantumisten tai pelikieltojen takia; eikä pelkästään Diarran kustannuksella.
Vääryys tai ei puhua Diarran paikkaajasta, mutta eilen ei todellakaan onnistunut pelissä. Hyökkäävän puolustajan ja Gagon ollessa yhdessä kentällä, muodostui paljon tyhjää tilaa keskikentän ja puolustuslinjan väliin. Werdan olisi pitänyt pystyä pelaamaan näihin tyhjiin tiloihin, mutta Diego hautoi palloa usein liian pitkään. Kärkien pallojen hakeminen laidoilta ja Diego + toinen kärki maalille=vaarallinen tilanne. Tähän ei Werda eilen pystynyt kunnolla. Selväähän oli että Werdalle tasapeli olisi ollut voitto. Guti ja Sneijder pelaavat selvästi ylempänä ja he kaipaavat Diarran tyyppisen pelaajan taakseen. Eilen tuli mieleen Makelelen jälkeinen Madrid, jossa ei paljoa puolustamisella hurrattu. Toki Realin kulttuurin ymmärtäen, ei ehkä yleisölle tämä ollut se ottelun pointti. Kontrolloitu puolustaminen, nopeat vastahyökkäykset ja tehokas viimeistely olisivat olleet eilen aseet Realin kaatoon. Tappiosta olisin syyttänyt ensimmäisenä tehotonta hyökkäystä ja seuraavana kontrolloivan kk:n (= pivote?) puuttumista.
|
|
|
|
|
Rhintintin
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, Huuhkajat, San Lorenzo
|
 |
Vastaus #312 : 19.09.2007 klo 12:43:58 |
|
No ei kyllä todellakaan viety. Peetu pelasi loistavan pelin  Olikos se Hänninen, joka selosti ottelun? Ensinnäkin mies oli totaalisen jäässä ja höpötteli omiaan, mutta joku ihme kansallistunneko sen sydämestä kaiken lisäksi puski, kun Peetua piti niin kovasti kehua. Ei Peetu millään tavalla säväyttänyt. Jos aivan oikein näin, niin Peetuhan oli RvN:ssä kiinni kaarella ja kun pallo pelattiin Ruudille, missä olikan maajoukkuepakkimme kun Ruuti maalasi? Siinä vaiheessa Hänninen syytti Mertesackeria kun Pasanen sai ottaa syyt niskoilleen lopettamalla miesvartiointinsa tyystin kesken.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #313 : 19.09.2007 klo 12:45:53 |
|
Olikos se Hänninen, joka selosti ottelun? Ensinnäkin mies oli totaalisen jäässä ja höpötteli omiaan, mutta joku ihme kansallistunneko sen sydämestä kaiken lisäksi puski, kun Peetua piti niin kovasti kehua. Ei Peetu millään tavalla säväyttänyt. Jos aivan oikein näin, niin Peetuhan oli RvN:ssä kiinni kaarella ja kun pallo pelattiin Ruudille, missä olikan maajoukkuepakkimme kun Ruuti maalasi? Siinä vaiheessa Hänninen syytti Mertesackeria kun Pasanen sai ottaa syyt niskoilleen lopettamalla miesvartiointinsa tyystin kesken.
Ei ollut. Jarmo Lehtinen selosti.
|
|
|
|
|
Rhintintin
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, Huuhkajat, San Lorenzo
|
 |
Vastaus #314 : 19.09.2007 klo 12:49:51 |
|
Ei ollut. Jarmo Lehtinen selosti.
Joka tapauksessa ihan sysipaska selostaja. 
|
|
|
|
|
edekingi
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #315 : 19.09.2007 klo 17:05:34 |
|
Bremeniltä kauden ensimmäinen hyvä peli, vaikka tappio tulikin. Jensenillä ja Vranjesilla ei mitään annettavaa hyökkäyspeliin ja tuskinpa asiaa avaukseenkaan kunhan loukkaantuneet toipuvat. Olisi voinut peli näyttää hieman erilaiselta Borowskin ja C. Alberton kentällä ollessa. Myös hurri-Rosenberg oli näkymätön ja jos ei ollut näkymätön niin oli huono aina kun näkyi. Diegolle, Sanogolle ja puolustuslinjalle vahva  Peetulle tietenkin erikseen parista pelastuksesta joiden ansiosta Real pidettiin ahdingossa aina sinne 74. minuutille asti. Myös Almeidalle lopun rynnistyksistä varovainen  Kunhan vaan tuo taso säilyisi myös avauksessa pelatessa. Schaafilla nyt parempi tilanne lähteä rakentamaan tämän pelin päälle tulevia BuLi-otteluita varten. Ja kyllä tuolla pelillä taistellaan lohkon kakkospaikasta.
|
|
|
|
|
Herra
Poissa
|
 |
Vastaus #316 : 19.09.2007 klo 17:51:28 |
|
Diego oli loistava, Pasanen ok ja muutenkin peli oli hyvää viihdettä. Ehkä olisin suonut Bremenille yhden pisteen loistavan puolustaistelun ansiosta. Realilta todella viihdyttävää peliä, Raul tuhri monta hyvää hyökkäystä. Peli olisi ollut vielä parempi, jos Bremen olisi mennyt johtoon 1-1 tasoituksen jälkeen. Kai ensi kerralla tulee jo taas, ah niin viihdyttäviä, Liverpoolin pelejä? Pakkohan on tulla nyt ainakin 3 putkeen!
Selostaahan Lehtinen & Kuusela parivaljakko kaikki pelit? Ei tule Hoopia ikävä.
|
|
|
|
|
ex-paristoradio
Poissa
|
 |
Vastaus #317 : 19.09.2007 klo 18:02:24 |
|
Olikos se Hänninen, joka selosti ottelun? Ensinnäkin mies oli totaalisen jäässä ja höpötteli omiaan, mutta joku ihme kansallistunneko sen sydämestä kaiken lisäksi puski, kun Peetua piti niin kovasti kehua. Ei Peetu millään tavalla säväyttänyt. Jos aivan oikein näin, niin Peetuhan oli RvN:ssä kiinni kaarella ja kun pallo pelattiin Ruudille, missä olikan maajoukkuepakkimme kun Ruuti maalasi? Siinä vaiheessa Hänninen syytti Mertesackeria kun Pasanen sai ottaa syyt niskoilleen lopettamalla miesvartiointinsa tyystin kesken.
Kyllä, Ruudin maali oli kyllä osaltaan Peetun moka, kun ei huomannut vartioida hyökäykseen hiipivää hollantilaista.
|
|
|
|
|
Cetot Windusta
Poissa
|
 |
Vastaus #318 : 19.09.2007 klo 18:09:16 |
|
Vranjes ja Jensen :  , milloin Borowski, Frings ja Carlos Alberto toipuvat? Tusinatursaista kun ei paljoa hyötyä ole, ainakaan hyökkäyspäähän. Vanha sotaratsu Frank sen sijaan on hyvä pulustamaan, mutta Frings on hyökkäyssuuntaan valovuosia edellä.
|
|
|
|
|
|
|
|