• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Yleistä keskustelua Hollannin maajoukkueesta

Aloittaja shots, 02.10.2006 klo 23:25:17

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Edmundo

Olisikin ollut näky nähdä Vorm tolppien välissä :D Robert Zwinkelsin maajoukkuekutsu lähellä? Hollannin veskaritilanne on lähinnä surullinen tällä hetkellä.

vilsu

Rutiinivoitto, ei kai tässä muuta voi sanoa?

Apea Metsuri

Mark van Bommelin paluulle oranssipaitoihin.  :tuoppi: :ylos:

Edmundo

Ismail Aissati teki nyt sitten päätöksensä ja valitsi Marokon maajoukkueen Hollannin sijasta. Eipä nuorukainen olisi tällä hetkellä mahtunut Oranjen paitaan, mutta potentiaalia sinne asti olisi kyllä ollut. Utrechtissa syntynyt ja kasvanut Aissati vahvistaa siis osaltaan sitä yleistä käsitystä, että marokkolaiset eivät ole integroituneet Hollantiin yhtä hyvin kuin olisi toivottu, toisin kuin esimerkiksi turkkilaiset.

Blue Rock

#254
Lainaus käyttäjältä: Edmundo - 30.12.2008 klo 22:07:49
Ismail Aissati teki nyt sitten päätöksensä ja valitsi Marokon maajoukkueen Hollannin sijasta. Eipä nuorukainen olisi tällä hetkellä mahtunut Oranjen paitaan, mutta potentiaalia sinne asti olisi kyllä ollut. Utrechtissa syntynyt ja kasvanut Aissati vahvistaa siis osaltaan sitä yleistä käsitystä, että marokkolaiset eivät ole integroituneet Hollantiin yhtä hyvin kuin olisi toivottu, toisin kuin esimerkiksi turkkilaiset.

Kaverihan pelasi U-21 kisoissa kuitenkin Oranjen paidassa. Ei ole mitään henk.kohtaista Aissatia vastaan, mutta aika naurettavan helposti nykyään pääsee maajoukkuepaitaa vaihtamaan muutaman vuoden säteellä   >:(

Mágico Madrid

Hollanti otti tärkeän voiton kun Skotlanti kaatui 3-0. Huntelaar aloitti maalinteon Van Bommelin hyvästä keskityksestä. Seuraavaksi iski Van Persie kulmasta, jonka tarjoili toinen lasinilkka Robben. Kolmannen maalin teki Dirk Kuyt pilkusta, jonka hankki Hunter.

Puukengät johtavat lohkoaan melko ylivoimaisesti. Heillä on kasassa 12 pistettä eli maksimipisteet. Toisena ja kolmantena neljällä pisteellä ovat Islanti ja Skotlanti. Norja pitää perää kahdella pisteellä. Makedonia on pisteen edellä norskeja.

lepa

Robin van Persie jää sivuun keskiviikon Makedonia-ottelusta loukkantumisen takia. Saakohan Sneijder tilaisuutensa nyt vai rankaiseeko van Marwijk lauantain kiukuttelusta. Vaihtoehtona toki "hyvin huilannut" vd Vaart, joka katseli Skotlanti-matsin penkiltä. Muita muutoksia tuskin on joukkueeseen luvassa, ellei lisää loukkaantumisia ilmene.

lepa

Hollanti meni sitten kiireisimpänä Euroopan edustajana varaamaan MM-kisamatkan. Islanti-matsi oli avausjaksolla selkeästi hallussa ja lukemat olisivat voineet olla paljon rumemmatkin. Toinen jakso oli sitten jo selvästi heikompaa ja lopussa Islanti pääsi nousemaan iholle. MM-karsinnoissa on nyt takana 20 ottelun tappioton putki, kun edellisen kerran vuonna 2001 Irlanti tarjoili tappion karvasta kalkkia. Kotipeli Norjaa vastaan on vielä edessä ennen kesälomaa. Syksyn ohjelmassa on vain yksi karsintapeli ja valmistautuminen kisoihin etenee pääosin harjoitusotteluiden parissa.

vilsu

Mainittakoon nyt sitten täälläkin, että Hollanti pelasi eilen harjoitusmaaottelun Englantia vastaan. Tuloksena oli 2-2 tasuri ja Hollannin maalit viimeistelivät Dirk Kuyt (10. minuutilla) ja Rafael Van Der Vaart  34. (?) minuutin pelin jälkeen.

zaccardo

Etelä-Afrikassa varmasti kovat odotukset hyvien karsintojen ja laadukkaiden pelaajien myötä. Viime vuoden EM-kisoissa romahti Venäjää vastaan ennen aikojaan.

theo850

Lainaus käyttäjältä: zaccardo - 16.10.2009 klo 11:30:20
Etelä-Afrikassa varmasti kovat odotukset hyvien karsintojen ja laadukkaiden pelaajien myötä. Viime vuoden EM-kisoissa romahti Venäjää vastaan ennen aikojaan.

Ainahan Hollannilla on hyvä joukkue. Pelaavat viihdyttävää futista, mutta notkahdus tuppaa aina tulemaan jatkopeleissä, silloin kun ei saisi :(

Savon keisari

Niin, melko yleistä on että joukkue häviää kun vastaan tulee parempi joukkue.

Josef K.

Hollannin tämä sukupolvi sneijdereineen ja vandervaarteineen alkaa lähestyä huippuaan iän puolesta. Harmi vain, että maalivahti ja puolustus eivät ole edellisen sukupolven tasoa.

Tuo edellinen sukupolvihan oli laadultaan ihan arvokisojen voittajatasoa. Välierissä vain kävi pari kertaa hollannit.

zaccardo

Lainaus käyttäjältä: Josef K. - 18.10.2009 klo 12:27:51
Hollannin tämä sukupolvi sneijdereineen ja vandervaarteineen alkaa lähestyä huippuaan iän puolesta. Harmi vain, että maalivahti ja puolustus eivät ole edellisen sukupolven tasoa.

Tuo edellinen sukupolvihan oli laadultaan ihan arvokisojen voittajatasoa. Välierissä vain kävi pari kertaa hollannit.

Kyllähän sekä MM-Ranskassa että koti-EM:issä oli mahollisuudet kultaan.

Josef K.

Lainaus käyttäjältä: zaccardo - 19.10.2009 klo 12:02:26
Kyllähän sekä MM-Ranskassa että koti-EM:issä oli mahollisuudet kultaan.

No enkös minä juuri noin kirjoittanut?

Materiaaliltaan Hollanti oli tuolloin Ranskan ohella kenties paras maailmassa. Tosipeleissä vaan isot pojat veivät tikkarit tuttuun oranssityyliin.

Taavetti_Merimies

Lainaus käyttäjältä: Josef K. - 18.10.2009 klo 12:27:51
Hollannin tämä sukupolvi sneijdereineen ja vandervaarteineen alkaa lähestyä huippuaan iän puolesta. Harmi vain, että maalivahti ja puolustus eivät ole edellisen sukupolven tasoa.

Toki meriittien ja seurojen nimien puolesta tilanne ei ole Van Der Sar'in tasoinen, mutta ykkösvahti on vielä maalivahdiksi "nuori" ja tulossa on muutama lupaava nimi. (Van Der Sar tämäkin muuten pelasi Ajaxissa yli 200 ottelua ja oli lähes kolmekymppinen siirtyessään Juventukseen, eli ei tämäkään noussut ihan maailman huipulle kun jalkapalloilijaksi melko kypsällä iällä).

Todennäköinen ykkönen ensi kesän kisoissa siis on 27- vuotias Ajaxin Maarten Stekelenburg joka Jolin valmentajakaudella on pelannut Ajaxin jokaisessa ottelussa. Kakkoseksi on tarjolla Eredivisiessä vähiten tällä hetkellä maaleja päästänyt 25- vuotias Michael Vorm, joka pelasi mm. Skotlantia vastaan. Tähän avauskokoonpanon kaksikkoon on lisätä Newcastlen U-21 vahti Tim Krul. Näiden taustalla kyttää B-maajoukkueessakin esiintynyt Ajaxin kakkonen, 23- vuotias Kenneth Vermeer.

Josef K.

No onhan van der Sar kuitenkin kiistatta sukupolvensa eliittimaalivahteja. Ja olihan mies kuitenkin jo arvokisojen ykkösvahtidebyytissään kaksinkertainen CL-finalisti. Muutenkin veisi myös erään suomalaisen kunniasta aika paljon, jos ei laske 1990-luvun Ajaxia huipputasolla pelaamiseksi. Olisi melkoista kaunistelua väittää, että kukaan nykyisistä vaihtoehdoista olisi lähelläkään.

Ja sama koskee puolustusta. Stam ja de Boer olivat huippupari ja täydensivät toistensa ominaisuuksia liki täydellisesti. Myös Reiziger oli aivan maailman huippua omalla pelipaikallaan. Kaikki kunnia mathijseneille ja kumppaneille, jotka ovat ihan hyviä pelaajia, mutta eihän tuo arvokisojen loppupeleissä yksinkertaisesti riitä, minkä Venäjä jo EM-kisoissa todisti.

Panze

Itselläni on pitkäaikaisena Hollannin symppajaana kovat odotukset ensi(kin) kesän kisoihin. Useinhan näissä odotuksissa on joutunut pettymään. Hollannin keskikenttä on ehkäpä yksi kovimmista, ainakin jos katsotaan puhtaasti materiaalia. Sneijder, van der Vaart hyökkäävissä rooleissa, Nigel de Jong sitten puolustavamassa, sitten laidoilla voi pelata Robben, Kuyt ja van Persie, joka tosin voi pelata myös piikissä. Puhtaan kärkipelaajan rooliin taitaa olla tyrkyllä Huntelaar, joka ei tosin ole Milanissa loistanut. Puolustuksen osalta tosiaan on vähän epävarmaa ja minun pitää myöntää, etten ole edes aivan varma ketä Hollanti on viime aikoina peluuttanut puolustuksessa, Heiting, Boulahrouz, Oijier, Mathijsen? Maalivahtiosastokaan ei vaikuta aivan timanttiselta, mutta Stekelenburg taitaa kuitenkin olla ihan kohtuullinen perustorjuja, eikä Hollanti varmaankaan maalivahtiin kaadu edes ensi kesän kisoissa.

Taavetti_Merimies

Van Persie on nyt sitten sivussa NU.nl- sivuston mukaan ainakin kuusi viikkoa tuon harjoitushöntsän taklauksen takia. Ja nyt aamun Metrossa jo kyseltiin otsikossa että mitä järkeä on pelata näitä harjoitusmaaotteluita jos seuraukset ovat tällaisia?

Tässä vielä tuo tilanne jossa mies loukkaantui.

lepa

Odotetusti Ruud van Nistelrooy on kääntämässä kelkkaansa maajoukkueen suhteen. Mies haluaa vielä kokea MM-kisahuuman ensi kesänä Etelä-Afrikassa.

http://www.nu.nl/sport/2124387/van-nistelrooij-wil-zuid-afrika.html

Transfer

Lainaus käyttäjältä: lepa - 17.11.2009 klo 13:00:33
Odotetusti Ruud van Nistelrooy on kääntämässä kelkkaansa maajoukkueen suhteen. Mies haluaa vielä kokea MM-kisahuuman ensi kesänä Etelä-Afrikassa.

http://www.nu.nl/sport/2124387/van-nistelrooij-wil-zuid-afrika.html


Ooh, jos pitää paikkansa niin aivan loistava uutinen 8) :ylos: :ylos:
Tätä uutista olen odottanut jo kohta puolitoista vuotta...mietiskelinkin silloin kun Ruud ilmoitti lopettavansa että ehkä hän ei vaan jaksa pelata tylsiä karsintaotteluita ja ilmoittaa sitten kisojen kynnyksellä että on taas käytettävissä. Hollanti tarvitsee yhä Ruudia, maalla ei ole laittaa kärkeen ketään muuta hänen tasoistaan pelaajaa. Ja joku Dirk Kuyt on kyllä sen verran mulkeromainen tyyppi, että kyllä sinne hyökkäykseen joku sympaattisempi pelaaja tarvitaan :hymiö:

peruslauste

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Van+Persien+toiveet+MM-jalkapallosta+haalistumassa/1135251672766?ref=rss Eli nyt kun van Persienkin kisamatka näyttää erittäin epätodennäköiseltä niin mistä löytyvät ne kärjet? Huntelaarinkin kausi ei mitenkään ole mennyt tällä hetkellä toivomuksien mukaan joten on Ruud van Nistelrooyin pitäisi tehdä tammikuussa täydellinen seuravalinta missä vastuuta tulisi koko ajan, eikä missään kolmoskärjen roolissa.

ZacPalmer

Ruud :ylos: Yksi suosikkipelaajiani. Maailman parhaan boksipelaajan näkisi mielellään kesällä tositoimissa.

nachox

Lainaus käyttäjältä: ZacPalmer - 23.12.2009 klo 15:05:01
Ruud :ylos: Yksi suosikkipelaajiani. Maailman parhaan boksipelaajan näkisi mielellään kesällä tositoimissa.

Sanasta sanaan sama.

Hollanin tulevat harjoitusottelut ennen MM-kisoja:

3.3. Hollanti vs. USA
26.5. Hollanti vs. Meksiko
1.6. Hollanti vs. Ghana


Mielenkiintoisia kamppailuja.

lepa

Edwin van der Sar on ilmoittanut, että lopettamispäätös pitää ja maajoukkue ei saa tätä veteraania avukseen MM-kisoissa. Tämä rauhoittanee huhuilut maalivahtien ympärillä ja antaa Stekelenburgille rauhan keskittyä kisoihin.