J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #25 : 14.10.2007 klo 18:30:22 |
|
Vähän OT, mutta eikö Rafael höntsännyt toissa vuonna Forssassa kakkosta? Uskomaton kaveri, kun pystyy mukautumaan eri tasoille kerta toisensa jälkeen. Aasin siltana tähän topicciin: nykyisistä nuorista kakkosdivaritähdistä voi kasvaa maajoukkueeseenkin maalitykkejä.  Miten Rafael sopeutui mukautui Hollantiin ja Turkkiin? Onhan tuo hyökkääjätilanne toki ongelmallinen. Toisaalta, olihan joku Sumialakin, hänelle sopivassa pelitavassa, vähintään maailman paras kärki maajoukkueessa - eikö? Mielestäni Suomen hyökkäyspeli tulisikin rakentaa "pitkä ja pätkä" -ajatukselle. Kun Hodari tykkää sitä roiskroiskia pelata, niin miksi siellä piikissä ei ole Kuqi näitä palloja jatkamassa? Tuon hän kuitenkin osaa, rankkareita ei tarvitse pistää maajoukkueessa vetelemään. Vierelle sitten Tintti/Miklu. Riittävän tasoisia laitapelaajia Suomella ei ole, joten laitureista voisi mielestäni luopua. Lopputulos olisi kutakuinkin seuraava: -----------Miklu-----------Kuqi ------------------Losa -------Väykkä--------------Tainio -----------------Roman loukkaantumiset huomioiden esimerkiksi eilen kutakuinkin siis: ----------Tintti----------Kuqi -----------------Losa -------Sjölund----------Riihilahti ----------------Roman
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.10.2007 klo 18:37:38 kirjoittanut jp72672 »
|
|
|
|
|
Hylje
Poissa
Suosikkijoukkue: Charles "Charlie" Charles ja Bielsan Bilbao
|
 |
Vastaus #26 : 14.10.2007 klo 18:43:42 |
|
Mielestäni maalintekoa voidaan vain tiettyyn rajaan saakka harjoitella eli toistaa tiettyjä juttuja. Mutta loppujen lopuksi kyse on kuitenkin tietynlaisesta vaistosta ja hajusta. Vaikka tekisit kaiken periaatteessa oikein, se pallo ei vaan toisilla kavereilla uppoa.
Otetaan nyt esimerkiksi nämä perusrotat Nistelrooy ja Inzaghi, joilta ei kummaltakaan löydy mitään supertekua, räjähtävää nopeutta tai jardel-maista pääpelitaitoa. Paitsiossa ollaan varmaan joka pelissä sen puolenkymmentä kertaa, mutta kun muutaman kerran herrat jotenkin vain sattuvat vain hakemaan ne juuri ne oikeat juoksut oikeaan aikaan on tuloksena sitten maali. Tai vaikka Ronaldo, ylipainoinen tai ei, laiska paska tai ei, 127/83 Realissa kertoo riittävästi.
Toinen mikä vaikuttaa on se kliseinen ketsuppipurkki-ilmiö ja itseluottamus. Esim. paljon parjatun Shefkin 20 maalia englannin ykkösessä on oikeasti helvetin kova suoritus. Kun katsoo noita koosteita, niin mahtuu sinne joukkoon melkoinen kassa paskaa, mutta ketä se kiinnostaa? Kun on vireessä niin silloin kaikki uppoaa, näinhän se menee. Esim. Lampard, keskikentältä 20 maalia kaudessa joista puolet vastustajan perseiden kautta - ketä kiinnostaa? Oliko Fabregas viime kaudella oleellisesti paskempi maalintekijä? Tuskin, tällä kaudella ne vedot ovat vain menneet sisälle.
Maajoukkueeseen vaan rohkeasti niitä jannuja jotka ovat verkkoihin osuneet vähänkin säännöllisemmin. Riittävä tekniikka, riittävä nopeus 20 metrin matkalla ja pallo maaliin. Saatana.
|
|
|
|
|
Salarakas
Poissa
Suosikkijoukkue: Sinivalkoiset & KyIF:n D-tytöt
|
 |
Vastaus #27 : 14.10.2007 klo 18:52:21 |
|
Kyllä tohon ainakin Aleksei Kangaskolkan voisi lisätä. Lahjakas pelimies, jolla on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta toisaalta on kuuleman mukaan aika laiska harjoittelemaan. Pukki ja Dalla Valle kai noista ne kaikkein lupaavimmat on. Harmi jos molemmat siirtyvät jonnekin suurseuran reserveihin, joka siirtää mahdollista maajoukkuedebyyttiä parilla vuodella. Parikan ja Vuorisen voisi tosiaan tuosta listasta heivata pois.
Allun voisi jättää listasta pois mikäli tosiaan häntä ei treenaaminen niin kiinnosta. Maajoukkueeseen pitää päästä vain hillittömällä ja pitkäjänteisellä treenillä. Kyllä se näin on.
|
|
|
|
|
totti#10
Poissa
Suosikkijoukkue: as roma.seuraan myös cassanon urakehitystä
|
 |
Vastaus #28 : 14.10.2007 klo 18:58:11 |
|
Veikkausliigasta löytyy kansainvälisen vertailun kestäviä suomalaisia toppareita ja myös joitakin laitapakkeja, mutta suomalaisista hyökkääjistä ei yksikään ole lähelläkään tarvittavaa tasoa.
Esimerkiksi Tamun toppari Mathias Lindström ja laitapuolustaja Antti Ojanperä ovat hyvää kansainvälistä tasoa.
[lisätty: suomalaisuus-kriteeri]
"Ojanperä hyvää kansainvälistä tasoa," okei tuon oli pakko olla vitsi eikö totta?
|
|
|
|
|
IS
Poissa
|
 |
Vastaus #29 : 14.10.2007 klo 19:05:44 |
|
Allun voisi jättää listasta pois mikäli tosiaan häntä ei treenaaminen niin kiinnosta. Maajoukkueeseen pitää päästä vain hillittömällä ja pitkäjänteisellä treenillä. Kyllä se näin on.
Jos kaveri on tarpeeksi lahjakas niin olkoon mun puolesta vaikka treenaamatta. Parhaat pelaa, ei eniten treenanneet.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #30 : 02.09.2009 klo 07:46:58 |
|
Jälleen ajankohtainen:
Johansson -> ikääntyvä pelaaja kortistossa Kuqi -> Saksan vittudivari (mistä riittävän kovatasoisia otteluita?) Forssell -> kangistunut / rampa ex-lapsitähti
Mistä ratkaisu / ylipäätään laatua tälle maajoukkueen heikoimmalle osa-alueelle?
|
|
|
|
|
Sheriffi8
Poissa
Suosikkijoukkue: \o/ _o_ HUUUUUU HUUUUUU _o_ \o/
|
 |
Vastaus #31 : 02.09.2009 klo 09:03:04 |
|
Mistä ratkaisu / ylipäätään laatua tälle maajoukkueen heikoimmalle osa-alueelle?
Teinifoorumistien pravdan mukaisesti: Teemu Pukki. Suoraan avaukseen.
|
|
|
|
|
|
BlyzR
|
 |
BlyzR
Vastaus #32 : 02.09.2009 klo 09:06:14 |
|
Teemu Pukki ja Hermanni Vuorinen.
|
|
|
|
|
hazu
Poissa
Suosikkijoukkue: I HATE FF2
|
 |
Vastaus #33 : 02.09.2009 klo 09:56:57 |
|
Joulupukki ja Pelle Hermanni
|
|
|
|
|
la bromista
Poissa
Suosikkijoukkue: SMJ | FC Barcelona
|
 |
Vastaus #34 : 02.09.2009 klo 10:10:13 |
|
Teemu Pukin vastuun saamista odotellessa.. Hermanni Vuorinenkin voisi olla ihan mainittava kokeilu maajoukkueen kärkeen, koska ei hän ainakaan voi olla huonompi kuin Forssell.
Dalla Vallenkin odotan nousevan maajoukkueen mukaan parin vuoden sisällä, vaikka poikaa itseään tuntuu kiinnostavan vain Liverpoolin reservien ottelut mahdollisen ykkösjoukkueeseen nousun perässä. No, kunnioitettavaa että hänellä on kunnianhimoa, joka sekin tuntuu tyystin puuttuvan suomalaisilta pelaajilta (lue. Shefki).
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #35 : 02.09.2009 klo 10:17:23 |
|
Hermanni Vuorinenkin voisi olla ihan mainittava kokeilu maajoukkueen kärkeen, koska ei hän ainakaan voi olla huonompi kuin Forssell.  Kai tuo oli joku huono vitsi?
|
|
|
|
|
la bromista
Poissa
Suosikkijoukkue: SMJ | FC Barcelona
|
 |
Vastaus #36 : 02.09.2009 klo 10:18:28 |
|
 Kai tuo oli joku huono vitsi? Kuinka monta maalia Forssell on tehnyt näissä karsinnoissa?
|
|
|
|
|
jykke
Poissa
|
 |
Vastaus #37 : 02.09.2009 klo 10:19:44 |
|
Niin, maalinteko Veikkausliigassa liukuhihnalta ei välttämättä tarkoita sitä, että maaleja tulisi myös maaotteluissa. Toisaalta Forssellia vähemmän maaleja on kenenkään vaikea maajoukkueessa tehdä. Ainakin jos hyökkääjänä pelaa.
|
|
|
|
|
la bromista
Poissa
Suosikkijoukkue: SMJ | FC Barcelona
|
 |
Vastaus #38 : 02.09.2009 klo 10:20:38 |
|
Niin, maalinteko Veikkausliigassa liukuhihnalta ei välttämättä tarkoita sitä, että maaleja tulisi myös maaotteluissa. Toisaalta Forssellia vähemmän maaleja on kenenkään vaikea maajoukkueessa tehdä. Ainakin jos hyökkääjänä pelaa.
Juuri näin. Tätä ajoin takaa.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #39 : 02.09.2009 klo 10:25:12 |
|
Sinänsä Vuorinen tuntuu hieman hupaisalta vaihtoehdolta maajoukkueen kärkeen, mutta toisaalta kyllä itse ainakin kaipaan maajoukkueen hyökkäykseen ns. kuumia pelaajia (esim. Johanssonin lento ruotsissa, Sumiala aikanaan, Miklu aikanaan). Onnistumiset ruokkivat onnistumisia, mutta onhan maaottelut pääsääntöisesti ihan eri luokan otteluita kuin Veikkausliigassa tai jossain Saksan kakkosessa pelataan.
e. Pukki toki kovettaa itseänikin, mutta onhan sekin jossain määrin huolestuttavaa, että Suomen maajoukkueen avaukseen etsitään hyökkääjää jostain reservijoukkue-/divaritasoilta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.09.2009 klo 10:28:02 kirjoittanut jp72672 »
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #40 : 02.09.2009 klo 10:44:37 |
|
Kuinka monta maalia Forssell on tehnyt näissä karsinnoissa?
2. Ja juu varmasti Pelle-Hermanni pystyisi vähintäänkin samaan määrään ja samanlaiseen target-pelaamiseen yksinäisenä kärkenä 
|
|
|
|
|
jykke
Poissa
|
 |
Vastaus #41 : 02.09.2009 klo 10:55:33 |
|
2. Ja juu varmasti Pelle-Hermanni pystyisi vähintäänkin samaan määrään ja samanlaiseen target-pelaamiseen yksinäisenä kärkenä  Taktiikka on toki kiveen hakattu ja sitä ei tule Suomen itsenäisyyden aikana muutettaman.
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #42 : 02.09.2009 klo 11:01:28 |
|
Taktiikka on toki kiveen hakattu ja sitä ei tule Suomen itsenäisyyden aikana muutettaman.
No näinhän se on Bäxin aikana ollut. Toki itsekin olisin kahden kärjen kannalla, kun yksinäisenä kärkenä aikoinaan vielä loistaneen Ripulin parhaat vuodet ovat eittämättä jo takana päin.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #43 : 02.09.2009 klo 11:21:20 |
|
Mielestäni maalintekoa voidaan vain tiettyyn rajaan saakka harjoitella eli toistaa tiettyjä juttuja. Mutta loppujen lopuksi kyse on kuitenkin tietynlaisesta vaistosta ja hajusta. Vaikka tekisit kaiken periaatteessa oikein, se pallo ei vaan toisilla kavereilla uppoa.
Otetaan nyt esimerkiksi nämä perusrotat Nistelrooy ja Inzaghi, joilta ei kummaltakaan löydy mitään supertekua, räjähtävää nopeutta tai jardel-maista pääpelitaitoa. Ihan turhaa maalintekotaidon mystifiointia. Kyllä noilta mainituilla herroillakin on ihan mitattavissa olevia ominaisuuksia, jotka selittävät maalimäärät. Tuo vaisto ja haju on sijoittumista. Monet kärkimiehet lakkaavat ikääntymisen ja hidastumisen myötä kärkkymästä ylhäällä, mikä näkyy sitten maalimäärissä. Toinen tärkeä ominaisuus räjähtävyys. Ei tarvitse päästä paljon irti, mutta jos ei (enää) pääse, niin sekin vähentää maalien määrää. Kylmähermoisuudestakin on apua, vaikka ihan huippukärjissäkin on ollut melkoisia housuunpaskojia, kuten vain kotikentällä osunut Elber, jolle maalinteko oli helpompaa vaikeasta kuin helposta paikasta. Mutta uskoisin, että esim. juuri van Nistelroy ja Pippo ovat niitä kovahermoisimpia viimeistelijöitä. Kärkimiehen tärkein ominaisuus on kuitenkin tekniikka. Pallo on saatava sinne minne sen haluaa. Juuri se esim. erottaa Kevin Kuranyin van Nistelroysta. Samoin esim. Pippon salaisuuksiin kuuluu loistava kosketus, jolla se saa pallon näpsästi laukaisupaikkaan.
|
|
|
|
|
parkkeri
Poissa
|
 |
Vastaus #44 : 02.09.2009 klo 11:23:14 |
|
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.11.2011 klo 13:44:25 kirjoittanut parkkeri »
|
|
|
|
|
rukkanen
Poissa
|
 |
Vastaus #45 : 02.09.2009 klo 11:50:57 |
|
Ihan turhaa maalintekotaidon mystifiointia. Kyllä noilta mainituilla herroillakin on ihan mitattavissa olevia ominaisuuksia, jotka selittävät maalimäärät. Tuo vaisto ja haju on sijoittumista. Monet kärkimiehet lakkaavat ikääntymisen ja hidastumisen myötä kärkkymästä ylhäällä, mikä näkyy sitten maalimäärissä. Toinen tärkeä ominaisuus räjähtävyys. Ei tarvitse päästä paljon irti, mutta jos ei (enää) pääse, niin sekin vähentää maalien määrää.
Kylmähermoisuudestakin on apua, vaikka ihan huippukärjissäkin on ollut melkoisia housuunpaskojia, kuten vain kotikentällä osunut Elber, jolle maalinteko oli helpompaa vaikeasta kuin helposta paikasta. Mutta uskoisin, että esim. juuri van Nistelroy ja Pippo ovat niitä kovahermoisimpia viimeistelijöitä.
Kärkimiehen tärkein ominaisuus on kuitenkin tekniikka. Pallo on saatava sinne minne sen haluaa. Juuri se esim. erottaa Kevin Kuranyin van Nistelroysta. Samoin esim. Pippon salaisuuksiin kuuluu loistava kosketus, jolla se saa pallon näpsästi laukaisupaikkaan.
Mystifiointikritiikkiin sama, mutta viimeiseen kappaleeseen osittain eri. Voi olla, että juuri erinomainen tekniikka on se ominaisuus, joka tekee van Nistelrooysta erinomaisen hyökkääjän vertailussa Kevin Kuranyiin, mutta erinomaisella tekniikallakin tulevat rajat pian vastaan, jos sitä ei osaa hyödyntää tehokkaasti. Toisin sanoen, vaikka osaisit sijoittaa pallon mistä tahansa asennosta ja paikasta millintarkasti mihin tahansa kohtaan vastustajan maalissa, ei tästä kyvystä ole mitään hyötyä, jos et tiedä, mihin pallo kannattaa haluta sijoittaa. Eli kyllä tekniikka ja pääkoppa (peliäly) kulkevat tässä aika lailla käsi kädessä. Jos joku osaa perustella, miksi toinen näistä olisi toista ehdottomasti tärkeämpi (otetaan nyt perusolettamuksena kuitenkin, että jonkinlainen perustaso täytyy molemmissa olla kunnossa), niin luen kyllä mielenkiinnolla 
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #46 : 02.09.2009 klo 14:23:25 |
|
vaikka osaisit sijoittaa pallon mistä tahansa asennosta ja paikasta millintarkasti mihin tahansa kohtaan vastustajan maalissa, ei tästä kyvystä ole mitään hyötyä, jos et tiedä, mihin pallo kannattaa haluta sijoittaa. Eli kyllä tekniikka ja pääkoppa (peliäly) kulkevat tässä aika lailla käsi kädessä. Jos joku osaa perustella, miksi toinen näistä olisi toista ehdottomasti tärkeämpi (otetaan nyt perusolettamuksena kuitenkin, että jonkinlainen perustaso täytyy molemmissa olla kunnossa), niin luen kyllä mielenkiinnolla  Ok, en kinaa vastaan, vaikken kyllä muista yhtään hyökkääjää, joka ei tajuaisi mihin pallo kannattaa laittaa.
|
|
|
|
|
Bob Common
Poissa
Suosikkijoukkue: Antijalkapallo
|
 |
Vastaus #47 : 02.09.2009 klo 14:31:32 |
|
Ok, en kinaa vastaan, vaikken kyllä muista yhtään hyökkääjää, joka ei tajuaisi mihin pallo kannattaa laittaa.
Ei varmaan noin on/off -kysymyksenä, mutta erinomainen maalintekijä tekee 100 maalipaikasta useammin maalinjohtavia ei-suoraan-tekniikasta riippuvia ratkaisuja (vetää ensimmäisellä kosketuksella, sijoittaa tolpan juureen, kiskaisee kovaa epätarkemmin, harhauttaa 1 tai 2 tai 3 pelaajaa...) kuin se ihan ok 8-10 maalia kaudessa tekevä. Itse otsikon tiimoilta ainoa kommenttini olkoon, että surettaa valtavasti, ettei Furuholmia otettu nuorisokisaryhmään mukaan. Pelaajatyyppinä todella harvinainen Suomessa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.09.2009 klo 14:32:33 kirjoittanut Bob Common »
|
|
|
|
|
abuuva
Poissa
Suosikkijoukkue: Palloliitto
|
 |
Vastaus #48 : 02.09.2009 klo 14:34:58 |
|
Vuorinen ei saanut edes maalia Karabakhia vastaan, joten ei se taso riittäisi edes Azerbaizhania vastaan.
|
|
|
|
|
MestariM
Poissa
Suosikkijoukkue: TamUn hengityskone, Huuhkajat, São Paulon bambit
|
 |
Vastaus #49 : 02.09.2009 klo 17:42:16 |
|
Suomessa otetaan urheilu liian tosissaan ja hauskanpito on junnuna kielletty. Ja koska maalinteko on hauskaa ja linjassa seisominen topparina ei, niin suomalainen seisoo topparina linjassa, koska valmentaja käskee.
Erona esim. Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan on se, että kun suomalaislapset pelaavat jalkapalloa, se tarkoittaa sitä, että maksetaan seuran jäsenmaksu ja vanhemmat kuskaavat kolme kertaa viikossa treeneihin, jossa sitten valmentaja huutaa, että "Jesse muista tiivis joukkuepuolustus". Jalkapallolutuurimaissa kun lapsi pelaa jalkapalloa, hän ottaa pallon ja lähtee kavereiden kanssa leikkimään nurmikolle ja kaikki ovat Drogbia, Ronaldoja ja Messejä. Kukaan ei halua olla Sami Hyypiä ja lopulta se läski pikkuveli joutuu tähän noloon rooliin.
Miksi suomalaislapsi ei pelaa ihan muuten vaan? Onko Rion slummeissa tai Norsunluurannikolla enemmän nurmia ja hyväkuntoisia kunnallisia liikuntapaikkoja? Vai onko vika vanhemmissa, jotka ottavat ensimmäiseksi yhteyttä paikalliseen urheiluseuraan kun lapsi sanoo "haluavansa pelata jalkapalloa", sen sijaan että ojentaisivat pallon ja sanoisivat "tossa on, soittele kaverit messiin... kattellaan sitten jossain vaiheessa jos sulle löytyy ihan oikea joukkue".
Suomessa pelaamista ei nähdä riittävästi leikkinä. Näille on kielessämme kaksi eri sanaakin, kun useimmissa kielissä näitä kahta ei erotella... Kulttuurieroja.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.09.2009 klo 17:43:29 kirjoittanut MestariM »
|
|
|
|
|
|
|
|