"Jukka Vanninen sai kapteeninauhan käteensä ensimmäisellä kaudellaan FC Lahden paidassa.
Keskikentän pohjalla kovasti taisteleva Jukka Vanninen palasi Veikkausliigaan vuoden mittaisen tauon jälkeen. Vanninen pelasi Ykköstä viime kaudella FC Hämeenlinnan riveissä. Valkopaita vaihtui FC Lahden mustaan, ja mies sai heti hienon tunnustuksen valmennusjohdolta, kun hänet valittiin joukkueensa kapteeniksi.
- Tulihan se yllätyksenä, kun olen vasta ensimmäistä kautta seurassa. Kunniatehtävähän se aina on, niin ylpeänä otin tittelin vastaan.
31-vuotias Vanninen ei ole ensikertalainen kapteenina Veikkausliigassa. Hän kuului FC Hämeenlinnan varakapteenistoon vuonna 2003 ja tämän lisäksi hän toimi pari vuotta (2005-2006) FC KooTeePeen kapteenina. Vannisen mielestä hyvän kapteenin täytyy olla esimerkki joukkueelleen.
- Hyvä kapteeni on esimerkki jokaisessa asiassa, niin kentällä kuin myös kopissa. Hyvä kapteeni huolehtii joukkueen asioista seurajohtoon ja valmennukseen päin.
Jokainen kapteeni hoitaa omalla tyylillään johtamisen kopissa ennen otteluita. Vanninen ei tunnustaudu kovaäänisimmäksi pelaajaksi kopissa.
- En pidä puheita kopissa, vaan esimerkilläni pyrin johtamaan. Kuitenkin semmoinen hengen ja positiivisen ilmapiirin luominen on tärkeä kapteenin velvollisuus.
Vannisella on Veikkausliigakokemusta 129 ottelun verran. Hänen mielestään kokemuksesta on kapteenilla etua.
- Tietysti kapteenilla pitää vähän kokemusta olla. Siitä on paljon etua. Itse olen pyörinyt näissä porukoissa ja nähnyt aikaisempia kapteeneja, niin se on auttanut minua paljon, Vanninen tunnustaa
Ikä ei kuitenkaan ole este kapteeninvalinnalle.
- Kapteenin pestiin sopii nuori, vanha tai siltä väliltä. Ei se ikä siinä mitään merkitse.
Jukka Vanninen tunnetaan peräänantamattomuudestaan ja kovasta taistelutahdostaan. Tämän kauden puolessa välissä kutsu kävi loukkaantumishuolien vuoksi keskikentän pohjalta topparin tontille. Vanninen on pelannut puolustuksessa erinomaisesti, mikä kertoo hänen venymiskyvystään pelaajana. Mutta miksi hyökkääjät ovat niin harvoin kapteeneita?
- Voi olla, että he ovat enemmän taiteilijasieluja, Vanninen naurahtaa.
- Kyllä hyökkääjät voivat olla kapteeneita. Ei se pelipaikkaan katso, mutta ehkä puolustuspäässä on enemmän taistelua ja tämän takia puolustajat kantavat useammin nauhaa, Vanninen jatkaa.
Jukka Vannisellakin on kokeneiden pelaajien tapaan ollut monia kapteeneita urallaan, mutta silti hän pystyy nimeämään uransa parhaan.
- 18-vuotiaana pojankoltiaisena pelasin Porin Jazzissa. Sieltä hyvänä kapteenina jäi mieleen Jani Riippa. Hän kohteli kaikkia tasapuolisesti, kokeneita ja nuoria pelaajia. Hänen asenne oli aina tosi rautaista niin treeneissä kuin peleissä, Vanninen muistelee.
Jukka Vanninen suuntaa joukkueensa kanssa sunnuntaina Hongan vieraaksi Tapiolaan, jossa on luvassa tärkeä kamppailu mestaruus- ja mitalitaiston kannalta."
Vanninen ollut kyllä kauden parhaimmistoa ja sopimuskin vuoteen 2010 saakka

Parhaat ominaisuudet Vannisella on pallovarmuudessa, taistelussa, pääpelissä ja potkutekniikassa.