Viltsu
Poissa
|
 |
Vastaus #75 : 12.11.2007 klo 17:00:39 |
|
Kotka on aloittelevan koutsin paikkana rankka korkeakoulu, sillä luulen että jos täällä pärjää ja homma toimii, niin kaikkialla Suomessa tulee myös pärjäämään. Syinä siihen on se, että Kotkassa resurssit ovat olemattomat, mutta jalkapallon tiimoilta ihmisten vaatimustaso ja suorasukaisuus , on joskus jopa armotonta. Voin taata, että Kautosella ei tule kaupungilla puuttumaan tuimana jututtavia katsomovalmentajia ja jos hyvin menee, niin ei myöskään selkääntaputtelijoita tai tuopin tarjoajia.
Hieman kuin Rovaniemi ja RoPS jokunen vuosi sitten, kun valmentajaksi tuli edullisia ja kokemattomia nimiä. Olihan siellä kaikenlaista; Holappa, Hamori, Lumijärvi, Vikman...Onpa jopa Jyrki Roviota kyselty RoPS:n päävalmentajaksi, että silleen. No nyt on toki hieman viisastuttu, mutta ei tässä vieläkään tohdi helpotuksesta huokaista. Tommi Kautoselle kuitenkin 
|
|
|
|
Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #76 : 12.11.2007 klo 17:05:36 |
|
Mitenkäs Hänninen onnistui viime kaudella? Televisiossa näytti onnistuvan ihan ok, mutta muun keskikentän ollessa tasoa Davidson-Helenius ei paljon syöttökuvioita pukannut. Kaipailetko uutta pelaajaa Hännisen rinnalle, Hännisen tilalle vai sekä tilalle että rinnalle?
Kyllähän Hänninen oli joukkueen ehdotonta parhaimmistoa lähes koko kauden. Loppukaudesta alkoi jaloissa selvästi painaa, mutta silti erittäin hyvä liigakausi takana. Aikaisempina vuosina samalla pelipaikalla on ollut mm. Savolaisen Juskaa ja Koskelan Tonia, joten saappaat olivat suuret täytettäväksi. Eli mielestäni erittäin hyvä kausi takana ja ansaitsisi joka tapauksessa jatkosopimuksen. Itse oli ainakin kiinnostunut jatkamaan. Mielummin varmasti jatkaisikin täällä, kun tuo rovaniemeläisten tilanne ei ole vielä täysin selvä. Vesse ei peluuttanut missään vaiheessa Hoopia laidalla, toki varmasti perusteena se, että keskellä Hoopi pelasi hyvin. Auge on nyt siis sanonut, että joukkueen rakentaminen täyteen vauhtiin. Eli jos siellä on toimistolla videoita katseltu, niin luulisin, että seuraavat pelaajat saavat puhelinsoiton lähipäivien aikana: Kinnaslampi Liljeqvist Tuunainen Henriksson Hänninen Eronen Lauretsalo Karhu (?) Tämän jälkeen varmasti tarjotaan näyttöpaikka seuraaville pelaajille: Inutile Majava Helenius Rikberg Tämän jälkeen todennäköisesti on vuorossa uusien pelaajien hankinta, joten täsmäostoksia pitäisi suorittaa. Haussa varmasti laitalinkki ja laitapuolustaja. Noilla kahdella listalla on 12 pelaajaa ja vähintään 8 sopimusta pitäisi tässä kuussa julkistaa. Toki "Auge" rakentaa oman näköisensä joukkueen. Jo pelkkä pelitaktiikka tulee olemaan uusi, joten sen mukaan pelaajille tarjotaan sopimuksia. Nyt ei muuta kuin tulta päin!!! Ja loppukaneettina vielä, Tervetuloa Kotkaan, AUGE!!! Ihan mielenkiinnosta, mihin tämä ennustus perustuu? Lauretsalo pelasi kesällä 2006 lainalla Kuusankoskella eikä ainakaan silloin osoittanut mitään merkkejä joiden perusteella miehen voisi olettaan nousevan liigassa säännölliselle peliajalle.
Laitetaan nyt, kun kerran kysyit. Ässä pelasi kauden 2007 alun LoPassa lainalla ja onnistui siellä erittäin hyvin, ollen joukkueen kantavia voimia. Lisäksi loppu kaudesta esitti erittäin positiivisia otteita useassa ottelussa. Lauretsalo pystyy pelaamaan molempiin suuntiin ja on pallollisena valovuoden edellä esimerkiksi Tyyskää tai Davidsonia. Lisäksi hän taklaa surutta ja on kykeneväinen kovaan peliin. Toki ailahtelua näkyi, mutta se on täysin luonnollista, kun säännöllistä peliaikaa ei vielä tullut ja kokemusta ei ollut vielä karttunut. Oli kauden alkaessa selkeä 3. vaihtoehto keskikentän alemmaksi pelaajaksi, mutta ohitti nokkimisjärjestyksessä Tyyskän ja Davidsonin. Ja ainakin itse pidän parempana pelaajana kuin. em Tyyskä ja Davidson. Jos siis kk-pelaajista puhutaan.
|
|
|
|
Xenom
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotka
|
 |
Vastaus #77 : 12.11.2007 klo 17:14:01 |
|
Ei mihinkään. Jos pelaa ensi kaudella yli 15:ssä pelissä, niin se kertoo enemmän joukkueesta kuin Lauretsalon taidoista.
Tottakai toivon ässän läpilyöntiä ja loistokautta, mutta millä eväillä sen tekee, niin on ainakin minulle täysi mysteeri. 
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.11.2007 klo 17:18:28 kirjoittanut Xenom »
|
|
|
|
|
Eero
Poissa
|
 |
Vastaus #78 : 12.11.2007 klo 17:16:26 |
|
Muutama peli vieraassa joukkueessa ei kerro pelaajasta yhtään mitään; toiset sopeutuu paremmin ja toiset vähän huonommin.
Lauretsalo pelasi muistaakseni >5 peliä, kun ittekin näin pelkästään kotipeleissä muutaman kerran. Lähtökohtaisesti kolmessa (mitä siis itse arviolta näin) pelissä pitäisi jo näkyä jotain. Tuolloin 2006 liikkuminen ja tilannekovuus olivat hädintuskin Kakkosen tasolla. Lauretsalon (ja Rikbergin) lainojen aikaan FCK oli levällään oleva paskasakki mutta kyllä kakkosen paskasakistakin pitäisi erottua jos tavoitteet on korkeammalla  Ei ole mitenkään tarkoitus tyrmätä pelaajaa, itse olisin ennemmin B katsomon linjoilla mutta varmasti kaveri on kehittynyt reilun vuoden aikana.
|
|
|
|
Benny Pronssijalka
Poissa
Suosikkijoukkue: Super Tele, SVHK & Super-Vesku maalivahtina
|
 |
Vastaus #79 : 12.11.2007 klo 17:58:05 |
|
Lauretsalo oli kyllä tällä kaudella ihan pirteä ilmestys kentällä. Jos Kautonen onnistuu Kotkassa ensi kaudella, niin eiköhän vuonna 2009 valmenna FC Lahtea. "  "
|
|
|
|
naula
Poissa
|
 |
Vastaus #80 : 12.11.2007 klo 18:13:32 |
|
Jos Kautonen onnistuu Kotkassa ensi kaudella, niin eiköhän vuonna 2009 valmenna FC Lahtea. "  " Ja sitten alkaa taas perinteinen spekulointi seuraavan kauden valmentajalla. Kyllä aina jostain löytyy joku (tottakai halpa) noviisivalmentaja, joka pystyy pitämään KooTeePeen liigassa. "  "
|
|
|
|
Puukatsomo
Poissa
Suosikkijoukkue: simaa ja tippaleipiä,KTP
|
 |
Vastaus #81 : 12.11.2007 klo 20:57:05 |
|
Samoin Vaasassa. Luojan kiitos että Auge on poissa Vepsun valmentajakuvioista.
Joo kiva juttu että saitte sinne Vaasaan oikein valmentaja-velhon, en nyt vaan muista kukakohan helvetti sekään oli :keskari:
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #82 : 12.11.2007 klo 21:00:48 |
|
Joo kiva juttu että saitte sinne Vaasaan oikein valmentaja-velhon, en nyt vaan muista kukakohan helvetti sekään oli :keskari:
Vuoden päästä ehkä jo muistat  . Kyseinen nobody on sentään valmentanut jo useamman vuoden ja seura on parantanut tuloksiaan kausi kaudelta. Kyseinen nobody oli myös Vilkin papereissa yhtenä vaihtoehtona KooTeePeen valmentajaksi (E: ei ehkä vaan sopinut, kun tykkää kauniista ja hyökkäävästä jalkapallosta). Kautonen on valmentanut vain junnuja ja kuulemma vähän myös Vaasassa kaudella 2002, jolloin Vepsu putosi  .
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.11.2007 klo 21:02:39 kirjoittanut werner »
|
|
|
|
|
Puukatsomo
Poissa
Suosikkijoukkue: simaa ja tippaleipiä,KTP
|
 |
Vastaus #83 : 12.11.2007 klo 21:23:18 |
|
Sittehän se nähdään oliko velho vai ei 
|
|
|
|
Xenom
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotka
|
 |
Vastaus #84 : 12.11.2007 klo 21:30:22 |
|
Vepsun tasoin sakki tarvitseekin vähintäin jonkin Merlinin puikkoihin.
|
|
|
|
Arpin Lusène
Poissa
|
 |
Vastaus #85 : 12.11.2007 klo 21:32:33 |
|
Vepsun tasoin sakki tarvitseekin vähintäin jonkin Merlinin puikkoihin.
Tästä tulikin mieleen, että onko Benny kustantanut sen kotkanpoika lakin jo?
|
|
|
|
Goimari
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
 |
Vastaus #86 : 12.11.2007 klo 21:55:41 |
|
Ahtaajafutiksen tulevaisuus taattu: Auge Kotkassa!
Kautosen pelityylistä ja kommenteista UK:n lähetyksistä päätellen siis.
Ei mitää, tsemppiä kotkaan!
|
|
|
|
ALLY G
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #87 : 12.11.2007 klo 23:23:52 |
|
Ahtaajafutiksen uudistisyntyminen mahdollista: Auge Kotkassa!
Kautosen pelityylistä ja kommenteista UK:n lähetyksistä päätellen siis.
Ei mitää, tsemppiä kotkaan!
Korjailin pahimpia asia virheitä pois. Lauretsalo mielestäni täytti paikkansa ihan ok tosin hieman hätäilevän oloinen aikaajoin mutta eiköhän karttuva kokemus anna tarvittavaa rauhallisuutta.
|
|
|
|
ALLY G
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #88 : 13.11.2007 klo 05:45:49 |
|
Aamun kysärin otsikko: PALLO MAAHAN JA LUJAA SUKILLE. Kautonen kun saa ton vielä kentällä esille niin palkka tuplaksi ja optio käyttöön.
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #89 : 13.11.2007 klo 08:24:09 |
|
Aamun kysärin otsikko: PALLO MAAHAN JA LUJAA SUKILLE. Kautonen kun saa ton vielä kentällä esille niin palkka tuplaksi ja optio käyttöön. Ei kannata etukäteen mainostaa. Tuomarit ovat oppivaisia, joten tulevat jakelemaan keltaisia ja punaisia ihan ilman syytäkin, koska joukkueen maine sukittelijoina on näköjään pahentumassa. Toisaalta ihan kivahan muiden on miesylivoimalla pyöritellä eksyneitä kotkanpoikasia. KooTeePee:n (kuten myös Vepsun) ainoa mahdollisuus päästä eurokentille olisi fairplay-kisan voitto eli nyt meillä on ainakin yksi kilpailija vähemmän  . Tämä tilasto siis tuskin ensi kaudella muuttuu ainakaan peränpitäjän osalta. Loppuun vielä maininta, että itse toki arvostan kovia ja puhtaita taklauksia ja pallonriistoja  .
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.11.2007 klo 08:25:59 kirjoittanut werner »
|
|
|
|
|
Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #90 : 13.11.2007 klo 14:14:05 |
|
Fair Play kilpailuhan on virallinen vitsi. Kas kun ei kaikki pelaa ja kentiltä kivat kaverit?
Kautosen palkkaaminen on tottakai riski, kun valmentajana ei suuria saavutuksia vielä ole. Mutta uskoisin kuitenkin että paskaan ei missään nimessä ole käsiä työnnetty, sillä yli 300 liigaottelun kokemuksella on varmasti Kautonen nähnyt aika paljon Suomifutista ja näkemys jalkapallosta on varmasti kovaa tasoa.
KooTeePee tulee pelaamaan vahvuuksillaan ensi vuonna, jos siis uutta päävalmentajaa on uskominen. Ahtaajafutis on kuitenkin merkki kotkalaisuudesta ja Kautonen omalla profiilillaan kaikin puolin sopii tähän kuvioon.
"Pallo maahan ja lujaa sukille" on hyvä motto. Tästä on hyvä lähteä vahvistamaan kotkalaista jalkapalloidentiteettiä. Välillä myöhästytään, mutta se kuuluu peliin.
Kautonen on varmasti suoraselkäisempi mies kuin Tauriainen, josta jäi turhan harmaan hiirulaisen kuva, vaikka valmentajana hyvä olikin. Kautoselta nyt siis itse odotan lisää kovia ja suoraselkäisiä kommentteja, jos niitä pyydetään. Kotkalaiseen jalkapalloiluun on tullut uusi vahva persoona ja uskon, että tätä koko Kotka kaipasi.
Itse olen kärkkäästi pitkin syksyä arvostellut KooTeePeen seurajohdon toimintaa, mutta nyt täytyy ottaa hattu päästä ja kehua, kun sen paikka on. Hyvä Vilkki ja muu johtokunta, mielestäni teitte loistavan ratkaisun palkkaamalla Kautosen uudeksi päävalmentajaksi Kotkaan!
|
|
|
|
Spude
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakuunat
|
 |
Vastaus #91 : 13.11.2007 klo 18:47:06 |
|
Kautosella on nyt näytön paikka onko hän sanojensa mittainen mies vai pelkkä paskanpuhuja. Mieshän jaksoi koko kauden itkeä VL-studiossa valmentajien passiivisista ja epäviihdyttävistä pelityyleistä. Kotkassa nähdään 2008 varmaan nättiä neppailua ja nopeaa lyhytsyöttöpeliä?
|
|
|
|
ALLY G
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #92 : 13.11.2007 klo 19:22:27 |
|
Ei kannata etukäteen mainostaa. Tuomarit ovat oppivaisia, joten tulevat jakelemaan keltaisia ja punaisia ihan ilman syytäkin, koska joukkueen maine sukittelijoina on näköjään pahentumassa. Toisaalta ihan kivahan muiden on miesylivoimalla pyöritellä eksyneitä kotkanpoikasia. KooTeePee:n (kuten myös Vepsun) ainoa mahdollisuus päästä eurokentille olisi fairplay-kisan voitto eli nyt meillä on ainakin yksi kilpailija vähemmän  . Tämä tilasto siis tuskin ensi kaudella muuttuu ainakaan peränpitäjän osalta. Loppuun vielä maininta, että itse toki arvostan kovia ja puhtaita taklauksia ja pallonriistoja  . No parempi saada ne kortit asiasta kun parina viime kautena niitä on jaeltu ihan vanhan maineen perusteella. Fairplay-kisat nyt voi vaikka tuupata .. ja poikittain. Pääasia että saataisiin enemmän erilaisilla tavoilla pelaavia joukkoeita. Ei ole yhtä toimivaa tapaa vaan kelvollista peliä voi esittää monella tavalla.
|
|
|
|
Harri Kehari
Poissa
|
 |
Vastaus #93 : 13.11.2007 klo 19:28:22 |
|
Joo kiva juttu että saitte sinne Vaasaan oikein valmentaja-velhon, en nyt vaan muista kukakohan helvetti sekään oli :keskari:
Eräs fiksu kaveri. Auge on muuten idiootti ja tulette sen huomaamaan.
|
|
|
|
Nessu
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 13.11.2007 klo 20:48:32 |
|
Ässä läpipaska, hyvä kun ei sukita itseään ulos siinä ajassa kun normaalisti kentällä on eli max 10 min. DD on ehkä paskin hankinta ikinä eikä kaveria huvittanut edes harjoitella loppusyksystä -> takaisin afrikkaan. Rikberg on kiinnostava vaihtoehto ja ainakin harkkojen perusteella vie esim ässää 100-0. En tiedä mihin kahden ensimainitun kehut perustuu, kun toinen pelannut ehkä sen 100 minuuttia kaudessa ja toinen ei hallitse yhtään tekniikka eikä taistelutahtoakaan näytä riittävän koko kauden ajan.. Ei taistelu sitä taitoa korvaa, vaikka vähän kompensoikin sen puutetta 
|
|
|
|
Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #95 : 14.11.2007 klo 09:28:31 |
|
Ässä läpipaska, hyvä kun ei sukita itseään ulos siinä ajassa kun normaalisti kentällä on eli max 10 min. Vittu mitä perustelua. Taidat olla aikamoinen jalkapalloguru... : 
|
|
|
|
Xenom
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotka
|
 |
Vastaus #96 : 14.11.2007 klo 15:40:02 |
|
Ässä läpipaska, hyvä kun ei sukita itseään ulos siinä ajassa kun normaalisti kentällä on eli max 10 min. DD on ehkä paskin hankinta ikinä eikä kaveria huvittanut edes harjoitella loppusyksystä -> takaisin afrikkaan. Rikberg on kiinnostava vaihtoehto ja ainakin harkkojen perusteella vie esim ässää 100-0. En tiedä mihin kahden ensimainitun kehut perustuu, kun toinen pelannut ehkä sen 100 minuuttia kaudessa ja toinen ei hallitse yhtään tekniikka eikä taistelutahtoakaan näytä riittävän koko kauden ajan.. Ei taistelu sitä taitoa korvaa, vaikka vähän kompensoikin sen puutetta  Nessu pistää täällä haisemaan, mutta virallisella kannattajien sivulla kieli ruskeana. : 
|
|
|
|
Orme
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #97 : 15.11.2007 klo 01:11:20 |
|
Ässä läpipaska, hyvä kun ei sukita itseään ulos siinä ajassa kun normaalisti kentällä on eli max 10 min. DD on ehkä paskin hankinta ikinä eikä kaveria huvittanut edes harjoitella loppusyksystä -> takaisin afrikkaan. Rikberg on kiinnostava vaihtoehto ja ainakin harkkojen perusteella vie esim ässää 100-0. En tiedä mihin kahden ensimainitun kehut perustuu, kun toinen pelannut ehkä sen 100 minuuttia kaudessa ja toinen ei hallitse yhtään tekniikka eikä taistelutahtoakaan näytä riittävän koko kauden ajan.. Ei taistelu sitä taitoa korvaa, vaikka vähän kompensoikin sen puutetta  Samaa mieltä. Tyyskä on se todellinen tähtipelaaja, niin kuin on jo vuosia meille todistanut. Vähän kun saisi enemmän peliaikaa, niin saattaisi kolkutella jo maajoukkueen porttejakin. Huikea pelikäsitys, upeat syötöt, vahva kuin härkä ja aina yhtä valmis taklaamaan joukkueen eteen.
|
|
|
|
Maquina
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #98 : 15.11.2007 klo 01:16:02 |
|
Samaa mieltä. Tyyskä on se todellinen tähtipelaaja, niin kuin on jo vuosia meille todistanut. Vähän kun saisi enemmän peliaikaa, niin saattaisi kolkutella jo maajoukkueen porttejakin. Huikea pelikäsitys, upeat syötöt, vahva kuin härkä ja aina yhtä valmis taklaamaan joukkueen eteen.
Moi Tyyskä!
|
|
|
|
Nessu
Poissa
|
 |
Vastaus #99 : 15.11.2007 klo 13:30:51 |
|
Ormen kanssa samaa mieltä :ylos:n osittain, sillä peliesitykset vaihtelevat vielä aika rutkasti.. Toivottavasti saa vastuuta tulevalla kaudella ja todistaa miksi kuulunut alle 17-,19- ja 20-vuotiaiden maajoukkueisiin...
Mulle voi kyllä perustella miksi tai millä osa-alueilla DD tai Ässä ovat parempia kuin tyyskä?
|
|
|
|
|
|