Addick
Poissa
Suosikkijoukkue: tähtivalmentaja.
|
 |
Vastaus #275 : 02.02.2008 klo 01:12:33 |
|
Joskus olen kysynyt "ketkä pelasi". Joku aika sitten kerrottiin eka kokonainen kentällinen. En tiedä ketkä niistä oli olssilaisia ketkä muita, mutta olen kysynyt myös "ketä haluttiin pelaamaan?"
Addick tietänee, jos kerran tietää ettei heitä päästetty....
Minulle on vain sanottu suurin piirtein näin, että "OLS taas kussut hommat, ei päässy kaikki pelaan, jos oli omat treenit" ja jatkossa lähteeni kommentoi, että "AC:lla sama juttu, Siekkinen ja Hanhela ei päässy, ku AC:n piti treenata". Minähän en asiasta sen enempää tiedä kuin korvakuulolta olen kuullut ja lähteitäni en tällaisessa asiassa paljasta. Lähteeni ei kuitenkaan ole kukaan Tervareiden toiminnassa mukana oleva henkilö.
|
|
|
|
Obsy
Poissa
|
 |
Vastaus #276 : 02.02.2008 klo 01:30:01 |
|
Taisin jo pari vuotta sitten mainita, että AC Oulu-nimen käyttäminen koko kaupungin yhteisen junioriakatemian toiminnassa ei ole millään tapaa järkevää tai edes perusteltavissa. Esimerkiksi Kärpät on "kaupungin ainoa " kiekkojoukkue, mutta kastellin kiekkojoukkue ei silti huseeraa missään näkyvissä listoissa tai medioissa Kärppien nimellä. Toivottavasti tästä opittiin taasen jotain. Voin hyvin kuvitella, kuinka joissain piireissä rasva suupielistä valuen hieroskeltiin käsiään jo yhteen yltiötoiveikkaina suorasta junioriportista AC OULU Akatemian kautta suoraan, korvauksitta AC Oulun edustusjoukkueen listoille ja omistukseen; toki ilman asiaankuuluvia korvauksia ja kasvattajamaksuja. Malja oikeutetulle turmiolle 
|
|
|
|
osuuskauppa
Poissa
Suosikkijoukkue: Keski-Arvot
|
 |
Vastaus #277 : 02.02.2008 klo 03:00:53 |
|
Itseasiassa ei tarvitse kysyä ollenkaan, kun satun omasta mielestäni olemaan täysin ajantasalla.
Selvää Miiga -ainesta.
|
|
|
|
Decarol
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomifutis
|
 |
Vastaus #278 : 02.02.2008 klo 12:59:27 |
|
Jos tuo Ac Mitä vittua- Akatemia nyt on suljettu sarjasta nii miten niiden pisteiden ja otteluiden kanssa menetellään?
|
|
|
|
posti_pate
Poissa
|
 |
Vastaus #279 : 02.02.2008 klo 13:40:28 |
|
Selvää Miiga -ainesta.
sitäpä sitä justiisa.
|
|
|
|
Derik
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Jaro
|
 |
Vastaus #280 : 02.02.2008 klo 21:03:33 |
|
|
|
|
|
WiZ
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, Reima, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #281 : 03.02.2008 klo 17:02:09 |
|
KPV - JJK 1-0, tasainen peli jossa molemmilla joukkueilla oli hyviä paikkoja. Yleisöä n. 100~ (Pikainen arvio)
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.02.2008 klo 18:57:01 kirjoittanut WiZ »
|
|
|
|
|
mele
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, FC Ruusu
|
 |
Vastaus #282 : 03.02.2008 klo 17:23:07 |
|
eli KPV varmisti voitolla paikkansa jatkossa  yleisömäärälle 
|
|
|
|
R.A
Poissa
Suosikkijoukkue: kaik.
|
 |
Vastaus #283 : 04.02.2008 klo 12:37:44 |
|
100-unta painii karsonnoissa.
|
|
|
|
mele
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, FC Ruusu
|
 |
Vastaus #284 : 04.02.2008 klo 13:19:51 |
|
1.Mielenkiinnosta kyselen, että minkälaisia yleisömääriä muilla akatemia joukkueilla on?
WIZ:in mukaan KPV:llä viime pelissä noin 100 katsojaa, ja itse muistelisin että KPV:een pelissä Kemijokea vastaan ehkä jonkin verran alle 100.
2.Onko AC Oulun akatemia suljettu sarjasta? vai saavatko jatkaa?
|
|
|
|
Addick
Poissa
Suosikkijoukkue: tähtivalmentaja.
|
 |
Vastaus #285 : 04.02.2008 klo 15:15:01 |
|
AC Oulu Akatemian lopettamisen varmistusta odotellaan liitosta, ensi kaudella sitten uusin eväin liikkeelle.
|
|
|
|
Wecce
Poissa
|
 |
Vastaus #286 : 04.02.2008 klo 15:40:32 |
|
100-unta painii karsonnoissa.
Ei sekään kai vielä varmaa ole.
|
|
|
|
Sommelo
Poissa
|
 |
Vastaus #287 : 04.02.2008 klo 18:31:36 |
|
Minulle on vain sanottu suurin piirtein näin, että "OLS taas kussut hommat, ei päässy kaikki pelaan, jos oli omat treenit" ja jatkossa lähteeni kommentoi, että "AC:lla sama juttu, Siekkinen ja Hanhela ei päässy, ku AC:n piti treenata". No, joo.... Yhtä "oikein" olisi kertoa, että AC Oulu taas kussu hommat... Kuseminen alkoi silloin kun akatemiajoukkue julkistettiin... aaceen nettisivujen mukaan akatemiajoukkueessa on 4 ACn pelaajaa 4 olssin pelaajaa ja kaksi tervareista. Näistä neljä on ysikolmosta. Ihmettelen edelleen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.02.2008 klo 18:34:41 kirjoittanut Sommelo »
|
|
|
|
|
Sommelo
Poissa
|
 |
Vastaus #288 : 04.02.2008 klo 18:34:22 |
|
AC Oulu Akatemian lopettamisen varmistusta odotellaan liitosta, ensi kaudella sitten uusin eväin liikkeelle.
Minkähän niminen akatemia silloin perustetaan?
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #289 : 05.02.2008 klo 11:25:54 |
|
Taisin jo pari vuotta sitten mainita, että AC Oulu-nimen käyttäminen koko kaupungin yhteisen junioriakatemian toiminnassa ei ole millään tapaa järkevää tai edes perusteltavissa. Esimerkiksi Kärpät on "kaupungin ainoa " kiekkojoukkue, mutta kastellin kiekkojoukkue ei silti huseeraa missään näkyvissä listoissa tai medioissa Kärppien nimellä. Toivottavasti tästä opittiin taasen jotain. Voin hyvin kuvitella, kuinka joissain piireissä rasva suupielistä valuen hieroskeltiin käsiään jo yhteen yltiötoiveikkaina suorasta junioriportista AC OULU Akatemian kautta suoraan, korvauksitta AC Oulun edustusjoukkueen listoille ja omistukseen; toki ilman asiaankuuluvia korvauksia ja kasvattajamaksuja. Malja oikeutetulle turmiolle  Ensimmäisestä pääosin samaa mieltä, neutraali nimi voisi olla paras ratkaisu. Toinen kappale kuvastaa taas enemmän syvälle kirjoittajan sieluun iskostuneita AC-antipatioita. Asiaa laajemmin tarkasteltaessa kannattaa muistaa, että joukkue pelasi aiemmin neutraalilla Oulu Akatemia -nimellä ja ongelmat olivat silloinkin OLS:n kanssa täysin samanlaisia. Vika ei ole tietenkään vain yhdessä seurassa, mutta onhan tämä touhu jo oikeasti surullista. Kukaan ei ajattele junioreiden etua asiassa. Myös Maliselle lähtee rekka-autollinen pyyhkeitä, jos pitää tosiaan paikkansa, että Hanhelaa ja Siekkistä ei päästetty matseihin harjoitusten takia. Itse en ainakaan voi nostella maljoja sille, että tilanne on päästetty tähän pisteeseen. Oulun junnupuolella ei vieläkään pystytä edes yhdessä asiassa puhaltamaan yhteen hiileen. Toki EOM:ää on tapahtunut esimerkiksi tuon varainkeruuhomman suhteen, mutta silti tällainen perseily vetää mielen matalaksi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.02.2008 klo 11:42:05 kirjoittanut Kolomen Kopeekan Keegan »
|
|
|
|
|
R.A
Poissa
Suosikkijoukkue: kaik.
|
 |
Vastaus #290 : 05.02.2008 klo 12:50:27 |
|
Ei sekään kai vielä varmaa ole.
No mutta onhan se.
|
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #292 : 05.02.2008 klo 17:48:34 |
|
Huutoitkua Oulun juniorijalkapalloilulle  Korjasin.
|
|
|
|
KeijoK
Poissa
|
 |
Vastaus #293 : 05.02.2008 klo 18:50:27 |
|
AC Oulu Akatemian lopettamisen varmistusta odotellaan liitosta, ensi kaudella sitten jälleen uusin eväin liikkeelle.
korjasin! Liitolta tullut jo varmistus sarjasta sulkemiselle? vai? 
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.02.2008 klo 19:00:51 kirjoittanut KeijoK »
|
|
|
|
|
|
Addick
Poissa
Suosikkijoukkue: tähtivalmentaja.
|
 |
Vastaus #295 : 06.02.2008 klo 02:57:41 |
|
korjasin! Liitolta tullut jo varmistus sarjasta sulkemiselle? vai?  Maanantaina asiasta keskustelin erään enemmän Akatemia-touhua seuranneen henkilön kanssa ja kuulemma varmistusta vasta odotellaan.
|
|
|
|
KeijoK
Poissa
|
 |
Vastaus #296 : 06.02.2008 klo 12:42:55 |
|
Maanantaina asiasta keskustelin erään enemmän Akatemia-touhua seuranneen henkilön kanssa ja kuulemma varmistusta vasta odotellaan.
http://www.tp-seinajoki.fi/2_1673.html
|
|
|
|
Addick
Poissa
Suosikkijoukkue: tähtivalmentaja.
|
 |
Vastaus #297 : 06.02.2008 klo 17:08:58 |
|
TP-Seinäjoen uutisoinnilla kannattanee tällä hetkellä lähinnä pyyhkiä persettä, vaikka uutiset totta olisivatkin, niin mielipidekirjoitusmainen tyyli virallisella sivustolla on mielestäni erittäin alatyylistä. Hienoa toimintaa pyörittävä seura pilaa maineensa ainakin minun silmissäni.
|
|
|
|
fusse
Poissa
|
 |
Vastaus #298 : 06.02.2008 klo 17:12:44 |
|
TP-Seinäjoen uutisoinnilla kannattanee tällä hetkellä lähinnä pyyhkiä persettä, vaikka uutiset totta olisivatkin, niin mielipidekirjoitusmainen tyyli virallisella sivustolla on mielestäni erittäin alatyylistä. Hienoa toimintaa pyörittävä seura pilaa maineensa ainakin minun silmissäni.
Onks oululaisilla ja s-jokelaisilla jotai pihviä vai mistä tää molemminpuolinen **ttuilu..?
|
|
|
|
bayor
Poissa
Suosikkijoukkue: arsenal
|
 |
Vastaus #299 : 06.02.2008 klo 17:12:52 |
|
TP-Seinäjoen uutisoinnilla kannattanee tällä hetkellä lähinnä pyyhkiä persettä, vaikka uutiset totta olisivatkin, niin mielipidekirjoitusmainen tyyli virallisella sivustolla on mielestäni erittäin alatyylistä. Hienoa toimintaa pyörittävä seura pilaa maineensa ainakin minun silmissäni.
Totta. Parissa otteluraportissa on ollut havaittavissa hyvin ylimielistä tekstiä.
|
|
|
|
|
|