Sama. Paljon suurempaa lipunmyyntipottia ei voi kaudessa saada. Espanja-ottelun yleisömäärä kertoi jo siitä, että pieni saturaatio on tapahtunut katsojissa, kun ei höntsiin enää jakseta mennä.
Varmasti ei myöskään jakseta mennä höntsyihin, mutta on se kumma jos ei edes Espanja koveta tuulipukuja. Pekan myöntämä markkinoinnin puute oli suurin virhe juhlaottelun järjestämisessä. Itse kun kerroin joillekin olleeni Espanja-ottelussa ja valitin yleisön vähäisyyttä ja ottelun näkymättömyyttä, niin ihmiset sanoivat että
eivät edes tienneet ottelun olemassaolosta. Päivittäin kaikkia jalkapalloviestimiä seuraavat tietävät otteluista, mutta ei suuri yleisö herää samalla tavalla.
- Serbia ja Belgia keväällä sekä Puola syksyllä. Meillä on ollut tänä vuonna kolme katsomot täyteen vetänyttä kotiottelua ja nyt jalkapalloväki luulee, että myös Azerbaidzhan-ottelu on loppuunmyyty, Hämäläinen huokaa.
Ei vaan jossain tässä Espanja- ja Azerbaidzhan-ottelun välissä Pekka on ymmärtänyt, että ihmiset tulevat vanhasta muistista syksynkin otteluihin, vaikka eivät edes tietäisi niiden olemassaolosta. Luulisi nyt että edes juhlavuoden takia Pekan markkinointimiehet olisivat laittaneet tuulemaan markkinoinninkin saralla. :

Onneksi Peksi heivataan parin vuoden päästä hiuksista *sinne*.
