Jasko#9
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C.S.
|
 |
Vastaus #2450 : 10.09.2008 klo 13:12:00 |
|
.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.09.2019 klo 16:59:23 kirjoittanut Jasko#9 »
|
|
|
|
|
pertsa vippunen
Poissa
|
 |
Vastaus #2451 : 10.09.2008 klo 13:50:06 |
|
Tismalleen näin. Vaikka kentällä sattuu ja tapahtuu, ja tulee välillä sanottua "vähemmän kunnioittavia" juttuja, niin kyllä vastustajaa täytyy kunnioittaa edes sen verran, että loppuseremoniat hoidetaan kunnialla himaan. Kättelyssä on myös hyvä tilaisuus antaa aina tunnustusta vastustajajoukkueen onnistujille, kuten itselläni on tapana tehdä.
Samaa mieltä olen näistä. Eipä antanut PJK2:n irokeesipikkupoikakaan onnitella itseään voitosta ja vanhan sedän lämmittämisestä tässä taannoin. Toiselle oli varmasti tullut paha mieli kun tuhma setä oli hieman tökkinyt pelin aikana takaisin.  Jose muuten kävi kättelemässä ainakin muutaman Tribeläisen varsinaisen tapahtuman jälkeen, kun sai kuulla aika voimakasta kannanottoa Triben penkiltä. Ei silti mielestäni pelastanut enää nahkaansa tuolla jälkikättelyllä.
|
|
|
|
|
#16
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Melody, Pelikassit ja As Roma
|
 |
Vastaus #2452 : 10.09.2008 klo 14:00:43 |
|
Samaa mieltä olen näistä. Eipä antanut PJK2:n irokeesipikkupoikakaan onnitella itseään voitosta ja vanhan sedän lämmittämisestä tässä taannoin. Toiselle oli varmasti tullut paha mieli kun tuhma setä oli hieman tökkinyt pelin aikana takaisin.  Jose muuten kävi kättelemässä ainakin muutaman Tribeläisen varsinaisen tapahtuman jälkeen, kun sai kuulla aika voimakasta kannanottoa Triben penkiltä. Ei silti mielestäni pelastanut enää nahkaansa tuolla jälkikättelyllä. Kukaan ei varmaan yllättyis mutta kyllä meikäläinen ainakin tuulettais kunnolla jos tekisin maalin vanhaa seura vastaan ja vittuilisin päälle  Mutta pelin päätyttyä kyllä tulisin kätteleenkin. Tottahan se oli että kyllä Tribe Josee yrititte vetää surutta jaloille muutaman kerran tilanteessa ja tilanteen jälkeen.Mutta se oli varmaan sallittua koska YPalaiset on vaan "lätkäjanareita".... 
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #2453 : 10.09.2008 klo 14:37:41 |
|
Eikä yritetty! Ja vaikka oltais yritetty niin sillä ei olis ollu mitään tekemistä YPAn tai kendojanarien kanssa, pelkästään Josen tapaa hoitaa asioita. Vois ottaa mallia vaikka Makosta kuka kuitenkin hoiti homman tyylillä. Ja toivottavasti saadaan Mako takasin. 
|
|
|
|
|
Juninho Paulista
Poissa
|
 |
Vastaus #2454 : 10.09.2008 klo 15:31:51 |
|
Josella Tribessä 15 kassia (13 peliä?) ja YPa:ssa 9 (5 peliä?) = 24. Tolla ollaan jo aika lähellä hoidella maalipörssi, pitäisköhän kaapata mies Neloseen ensi kaudeksi.. minkäpituinen pahvi teillä oli sen kanssa?  vallitsevat tuntomerkit kliininen viimeistelijä, ei tunnettu syöttöinnokkuudestaan??
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.09.2008 klo 15:44:00 kirjoittanut Juninho Paulista »
|
|
|
|
|
pertsa vippunen
Poissa
|
 |
Vastaus #2455 : 10.09.2008 klo 16:00:07 |
|
Josella Tribessä 15 kassia (13 peliä?) ja YPa:ssa 9 (5 peliä?) = 24. Tolla ollaan jo aika lähellä hoidella maalipörssi, pitäisköhän kaapata mies Neloseen ensi kaudeksi.. minkäpituinen pahvi teillä oli sen kanssa?  vallitsevat tuntomerkit kliininen viimeistelijä, ei tunnettu syöttöinnokkuudestaan?? En usko että suostuu vaihtamaan seuraa tuosta vain. Eikös miehellä kuitenkin paidan alla syki YPA-sydän 
|
|
|
|
|
#16
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Melody, Pelikassit ja As Roma
|
 |
Vastaus #2456 : 10.09.2008 klo 18:57:47 |
|
En usko että suostuu vaihtamaan seuraa tuosta vain. Eikös miehellä kuitenkin paidan alla syki YPA-sydän  YPa:an ei tulla, sinne synnytään!  Onko halukkaita ensikaudelle??? Mako ja Jose ei ole kaupan.Meillä on siirtopaperit ja en anna niitä ilman kunnon korvausta.... 
|
|
|
|
|
|
|
aku
Poissa
|
 |
Vastaus #2458 : 10.09.2008 klo 22:07:24 |
|
YPa:an ei tulla, sinne synnytään!  Onko halukkaita ensikaudelle??? Mako ja Jose ei ole kaupan.Meillä on siirtopaperit ja en anna niitä ilman kunnon korvausta....  #16 asiaaaa! Ensi kaudella haastetaan lohkon kärkijoukkueet. PJK nousee neloseen ja YPA:lle annetaan tilaisuus taistella lohkonsa kärkipaikasta. Tuleva harjoittelukausi käytetään joukkueen pallolliseen pelaamiseen ja hyvään pohjakuntoon. Se, että keitä joukkueeseen otetaan lisä "vahvistukseksi" katsotaan syksyn aikana, kunhan olemme saunoneet hyvän kauden lopuksi ja otettu kunnon kännit ilman tusseja. Tässä vaiheessa todella hieno kausi ja siitä voimme nostaa itsellemme Jose, Mako ja mv Tiusanen ovat todella olleet joukkueelle hieno vahvistus ja toivonkin kavereiden jatkavan joukkueessa mukana jatkossakin. He ovat ansainneet paikkansa joukkueessa. Lokakuussa aloitamme reenit urheilutalolla ja katsomme saammeko myös Kissat-hallia käyttöön kauden aikana. Tulevan kauden aikana ottelemme mielellämme harjoitusotteluita muiden joukkueiden kanssa, siitä voi jo nyt sopia #16 kanssa
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #2459 : 11.09.2008 klo 09:11:20 |
|
Asiaan vihkiytymättömänä todettakoon, että loppukättely kuuluu jalkapallo-otteluun siinä missä maalipotku ja sivurajaheitto. Erotuksena toki on se, että tällä eleellä osoitetaan kunnioitusta vastustajaa kohtaan ja kiitetään pelistä, mikä omissa kirjoissani nousee melko korkealle.
Miekin oon aikamoinen mulkku kentällä,mut peli päättyy loppuvihellykseen ja sen jälkeen kätellään vastustaja,oli tilanne mikä tahansa.
|
|
|
|
|
Mxyz
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC ´95, RoPS ´85, FF2 Kuningasidea ´07
|
 |
Vastaus #2460 : 11.09.2008 klo 09:19:50 |
|
En ole koskaan ymmärtänyt miksi pitäisi kätellä kentällä täysin sikamaisesti käyttäytyneitä pelaajia. Jos ajelee vastustajaa vahingoittamistarkoituksella, pelaa törkeää jälkipeliä ja käyttää suoranaista väkivaltaa kanssapelaajaa kohtaan, niin ei ole mitään syytä näitä pelaajia kiitellä matsin jälkeen. 2-3 kertaa olen jättänyt kättelemättä yksittäisen pelaajan (muut toki kätellyt) ja näistä yksi mielenvikainen yritti tästä syystä johtuen käydä päälle ja mojauttaa nyrkillä naamaan...
|
|
|
|
|
pertsa vippunen
Poissa
|
 |
Vastaus #2461 : 11.09.2008 klo 09:58:26 |
|
En ole koskaan ymmärtänyt miksi pitäisi kätellä kentällä täysin sikamaisesti käyttäytyneitä pelaajia. Jos ajelee vastustajaa vahingoittamistarkoituksella, pelaa törkeää jälkipeliä ja käyttää suoranaista väkivaltaa kanssapelaajaa kohtaan, niin ei ole mitään syytä näitä pelaajia kiitellä matsin jälkeen. 2-3 kertaa olen jättänyt kättelemättä yksittäisen pelaajan (muut toki kätellyt) ja näistä yksi mielenvikainen yritti tästä syystä johtuen käydä päälle ja mojauttaa nyrkillä naamaan...
Naisia ei saa kyllä lyödä, siitä olen ehdottomasti samaa mieltä.Onneksi jäi vain yritykseksi. Ottelutapahtuma kuitenkin päättyy loppukättelyyn. Siinä tilanteessa haudataan sotakirveet ja unohdetaan pelissä tapahtuneet koiruudet, oli ne sitten mitä tahansa. Kättelemättä jättäminen kertoo aika paljon pelaajasta. Tämä sama sääntö pätee jokaisessa urheilulajissa! Erityisesti tässä lajien kuninkaassa.
|
|
|
|
|
Playmaker
Poissa
|
 |
Vastaus #2462 : 11.09.2008 klo 10:13:42 |
|
Jippiiii!! Ens sunnuntaina pääsee taas kätteleen vastustajia, joutuu vaan sen perk....n pelin pelaan eka 
|
|
|
|
|
pertsa vippunen
Poissa
|
 |
Vastaus #2463 : 11.09.2008 klo 10:18:29 |
|
Jippiiii!! Ens sunnuntaina pääsee taas kätteleen vastustajia, joutuu vaan sen perk....n pelin pelaan eka  Sama vika.  Sitten joutuukin koko talven kätteleen itse itseänsä "  "
|
|
|
|
|
Mortal
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #2464 : 11.09.2008 klo 10:18:59 |
|
Ainahan sitä voi homoilla sen toisen kättelyn väliin jättävän kanssa jos peruslajintuntemus ja kunnioitus vastustajaa kohtaan puuttuu.
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #2465 : 11.09.2008 klo 11:09:48 |
|
YPa:an ei tulla, sinne synnytään!  Onko halukkaita ensikaudelle??? Mako ja Jose ei ole kaupan.Meillä on siirtopaperit ja en anna niitä ilman kunnon korvausta....  Tietääkseni teillä on ns.lainapaperit. Molempien pelaajien oikeudet siirtyy meille takaisin kauden päätyttyä. Pitäkää Jose :keskari:
|
|
|
|
|
#16
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Melody, Pelikassit ja As Roma
|
 |
Vastaus #2466 : 11.09.2008 klo 12:14:04 |
|
Tietääkseni teillä on ns.lainapaperit. Molempien pelaajien oikeudet siirtyy meille takaisin kauden päätyttyä. Pitäkää Jose :keskari:
Tässä tapauksessa luulo ei ole tiedon väärtti. Kyllä ne on ihan normaalit kunnon siirrot ilman paluuta.... 
|
|
|
|
|
valdanito
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, TamU
|
 |
Vastaus #2467 : 11.09.2008 klo 13:03:47 |
|
e. Hoidetaan jossain muualla.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.09.2008 klo 13:40:39 kirjoittanut valdanito »
|
|
|
|
|
Bogus
Poissa
|
 |
Vastaus #2468 : 11.09.2008 klo 13:20:55 |
|
Nättiä..
|
|
|
|
|
pertsa vippunen
Poissa
|
 |
Vastaus #2469 : 11.09.2008 klo 13:35:21 |
|
Saattaa se satanenkin kohta paukahtaa 
|
|
|
|
|
VEIjari
Poissa
|
 |
Vastaus #2470 : 11.09.2008 klo 13:50:00 |
|
Ton sirtoa seuranneen hälinän jàlkeen olen sen jo sanonut että tuskin olen tulossa takaisin! En usko että Tribeen edes halutaan takinkääntäjiä kun sitä showta seurasin! Mutta jos tribe haluaa mun paperit takaisin niin voin kyllä pelata ensi kaudella vaikka harraste sarjoja jos paperit ei ypaan saa jäädà! johtuko asiallinen käytòs mua kohtaan siitä että porukka ajatteli että olen tulossa takaisin?
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #2471 : 11.09.2008 klo 15:38:09 |
|
Kaikille potkut 
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #2472 : 11.09.2008 klo 15:59:34 |
|
Saattaa se satanenkin kohta paukahtaa  Joko nyt?
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #2473 : 11.09.2008 klo 16:00:12 |
|
Ton sirtoa seuranneen hälinän jàlkeen olen sen jo sanonut että tuskin olen tulossa takaisin! En usko että Tribeen edes halutaan takinkääntäjiä kun sitä showta seurasin! Mutta jos tribe haluaa mun paperit takaisin niin voin kyllä pelata ensi kaudella vaikka harraste sarjoja jos paperit ei ypaan saa jäädà! johtuko asiallinen käytòs mua kohtaan siitä että porukka ajatteli että olen tulossa takaisin?
Vaiko siitä että hoisit asian kunniallisemmin kuin miten Juudas teki?
|
|
|
|
|
Jasko#9
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C.S.
|
 |
Vastaus #2474 : 11.09.2008 klo 16:08:12 |
|
.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.09.2019 klo 16:58:42 kirjoittanut Jasko#9 »
|
|
|
|
|
|
|
|