• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Etelä-Amerikkaan

Aloittaja Leopoldo Luque, 01.12.2007 klo 06:06:35

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

roberto carlos

No hyvä tietää, että lisäinfoa on jostain saatavilla tarpeen tulleen. Liian paljoa ei pidä reissua suunnitella etukäteen, mutta olen pyrkinyt haalimaan asioista jonkinlaiset pohjatiedot, ettei aika mene siellä enää mihinkään sekoiluun ja etsiskelyyn.

^amoresperros^

Lainaus käyttäjältä: roberto carlos - 07.12.2008 klo 00:44:04
No hyvä tietää, että lisäinfoa on jostain saatavilla tarpeen tulleen. Liian paljoa ei pidä reissua suunnitella etukäteen, mutta olen pyrkinyt haalimaan asioista jonkinlaiset pohjatiedot, ettei aika mene siellä enää mihinkään sekoiluun ja etsiskelyyn.
Jep, ei missään nimessä kannata suunnitella liikaa etukäteen. Pätee pitkälti kaikkeen reissaamiseen :ylos:

Leopoldo Luque

Kävin kattelemassa reissullani Vasco - Flamengo ja Brasilia-Kolumbia Maracanâlla, River-Newells's Monumentalilla ja Atlético Rivadavia-SC Aldosivi Mendozassa. Rion paikallispelissä oli ratsupoliisit ja pullojen heittely sallittu, mutta muuten erittäin leppoisia otteluita kaiken kaikkiaan seurata paikanpäällä :tuoppi: Erityismaininta menee Argentiinan Nacional B:n Rivadavian ottelutunnelmalle :ylos:

ForzaInter

Lainaus käyttäjältä: Leopoldo Luque - 14.12.2008 klo 07:09:17
Kävin kattelemassa reissullani Vasco - Flamengo ja Brasilia-Kolumbia Maracanâlla, River-Newells's Monumentalilla ja Atlético Rivadavia-SC Aldosivi Mendozassa. Rion paikallispelissä oli ratsupoliisit ja pullojen heittely sallittu, mutta muuten erittäin leppoisia otteluita kaiken kaikkiaan seurata paikanpäällä :tuoppi: Erityismaininta menee Argentiinan Nacional B:n Rivadavian ottelutunnelmalle :ylos:

Hiukan kun järkeä käyttää niin selviää mukavasti otteluista.

Kuulostaa mainiolta reissulta, kateeksi käy  :ylos:

Ginola

Olen menossa tammikuussa Fortalezaan, ihan turistimatkalle. Onkos vinkkejä jalkapallo tarjonnasta? Tietääkseni sarja on tauolla joulu-tammikuun. En ole mikään hirveän kokenut reissaaja, mutta kaikki valaiseva info tervetullutta.

Todo Poderoso

Lainaus käyttäjältä: Ginola - 14.12.2008 klo 21:54:30
Olen menossa tammikuussa Fortalezaan, ihan turistimatkalle. Onkos vinkkejä jalkapallo tarjonnasta? Tietääkseni sarja on tauolla joulu-tammikuun. En ole mikään hirveän kokenut reissaaja, mutta kaikki valaiseva info tervetullutta.

Silloin kun itse tuolla suunnalla pyörähdin niin matkanjärjestäjän aloitteesta tehtiin reissu alasarjajengien harkkamatsiin. Sarjatsydeemeistä ei ota sikakaan selvää, joten suosittelen kääntymään rohkeasti matkatoimiston puoleen. Tietysti jos portugalin taito riittää, niin voihan sitä paikallisiltakin kysellä  8)
Kannattaa kyllä ehdottomasti mennä, on kokemus!

roberto carlos


Olen menossa tammikuussa Fortalezaan, ihan turistimatkalle. Onkos vinkkejä jalkapallo tarjonnasta? Tietääkseni sarja on tauolla joulu-tammikuun. En ole mikään hirveän kokenut reissaaja, mutta kaikki valaiseva info tervetullutta.

Fortaleza sijaitsee Cearan osavaltiossa ja sen alueen mestaruussarjan nimi on Cearense. Esim. vuonna 2007 sarja käynnistyi 13.1. Fortalezan joukkueita sarjassa ovat Ceara, Ferroviario, Fortaleza sekä Uniclinic. Anna tietooni ajanjakso, jolloin olet siellä, niin alan etsimään katseltavia pelejä.

Vavá

Mjaah! En ole Nordestessa koskaan käynyt. Stadionkokemukseni rajoittuvat São Pauloon ja Maracanãlle. Tässä Cearensen ohjelma vuodelle 2009.

Tabela (20/11/2008)
Campeonato Cearense 2009
Formatação
Imprimir Enviar Aumentar Diminuir Primeiro Turno*

10/01/2009 - Sábado - 1ª Rodada

16h30 - Ceará x Quixadá (A definir) TV Diário

11/01/2009 - Domingo

16h30 - Fortaleza x Itapipoca (Alcides Santos)
16h30 - Ferroviário x Horizonte (Elzir Cabral)
16h30 - Icasa x Boa Viagem (Romeirão)
16h30 - Guarany x Maranguape (Junco)

14/01/2009 - Quarta-feira - 2ª Rodada

20h30 - Fortaleza x Guarany (Castelão)
20h30 - Horizonte x Icasa (Domingão)
20h30 - Itapipoca x Maranguape (P. Teixeira)

15/01/2009 - Quinta-feira

20h30 - Ceará x Boa Viagem (Castelão)
20h30 - Quixadá x Ferroviário (Abilhão) TV Diário

17/01/2009 - Sábado - 3ª Rodada

16h30 - Boa Viagem x Fortaleza (Serjão) TV Diário

18/01/2009 - Domingo

16h30 - Ferroviário x Ceará (Castelão)
16h30 - Guarany x Horizonte (Junco)
16h30 - Itapipoca x Quixadá (P. Teixeira)
16h30 - Maranguape x Icasa (Moraizão)

21/01/2009 - Quarta-feira - 4ª Rodada

20h30 - Ceará x Maranguape (Castelão)
20h45 - Icasa x Fortaleza (Romeirão) TV Verdes Mares
20h30 - Boa Viagem x Ferroviário (Serjão)
20h30 - Quixadá x Horizonte (Abilhão)

22/01/2009 - Quinta-feira

20h30 - Itapipoca x Guarany (P. Teixeira) TV Diário

24/01/2009 - Sábado - 5ª Rodada

16h30 - Horizonte x Boa Viagem (Domingão) TV Diário

25/01/2009 - Domingo

16h30 - Fortaleza x Ferroviário (Castelão)
16h30 - Icasa x Itapipoca (Romeirão)
15h - Guarany x Ceará (Junco) TV Verdes Mares
16h30 - Maranguape x Quixadá (Moraizão)

28/01/2009 - Quarta-feira - 6ª Rodada

20h30 - Ferroviário x Itapipoca (Elzir Cabral)
20h45 - Horizonte x Ceará (Domingão) TV Verdes Mares
20h30 - Boa Viagem x Quixadá (Serjão)
20h30 - Guarany x Icasa (Junco)

29/01/2009 - Quinta-feira

20h30 - Maranguape x Fortaleza (Moraizão) TV Diário
31/01/2009 - Sábado - 7ª Rodada
16h30 - Horizonte x Itapipoca (Domingão) TV Diário

01/02/2009 - Domingo

16h30 - Fortaleza x Ceará (Castelão)
15h - Icasa x Ferroviário (Romeirão) TV Verdes Mares
16h30 - Boa Viagem x Maranguape (Serjão)
16h30 - Quixadá x Guarany (Abilhão)

04/02/2009 - Quarta-feira - 8ª Rodada

20h30 - Ferroviário x Guarany (Elzir Cabral)
20h45 - Quixadá x Fortaleza (Abilhão) TV Verdes Mares
20h30 - Itapipoca x Boa Viagem (P. Teixeira)

05/02/2009 - Quinta-feira

20h30 - Ceará x Icasa (Castelão)
20h30 - Maranguape x Horizonte (Moraizão) TV Diário

08/02/2009 - Domingo - 9ª Rodada

15h - Fortaleza x Horizonte (Castelão)
15h - Itapipoca x Ceará (P. Teixeira) TV Verdes Mares
15h - Icasa x Quixadá (Romeirão)
15h - Guarany x Boa Viagem (Junco)
15h - Maranguape x Ferroviário (Moraizão) TV Diário

11/02/2009 - Quarta-feira - Semifinais(Ida)

12/02/2009 - Quinta-feira - Semifinais (Ida)

14/02/2009 - Sábado - Semifinais (Volta)

15/02/2009 - Domingo - Semifinais (Volta)

18/02/2009 - Quarta-feira - Final (Ida)

21/02/2009 - Sábado - Final (Volta)


Ginola

Lainaus käyttäjältä: roberto carlos - 19.12.2008 klo 18:16:02
Olen menossa tammikuussa Fortalezaan, ihan turistimatkalle. Onkos vinkkejä jalkapallo tarjonnasta? Tietääkseni sarja on tauolla joulu-tammikuun. En ole mikään hirveän kokenut reissaaja, mutta kaikki valaiseva info tervetullutta.

Fortaleza sijaitsee Cearan osavaltiossa ja sen alueen mestaruussarjan nimi on Cearense. Esim. vuonna 2007 sarja käynnistyi 13.1. Fortalezan joukkueita sarjassa ovat Ceara, Ferroviario, Fortaleza sekä Uniclinic. Anna tietooni ajanjakso, jolloin olet siellä, niin alan etsimään katseltavia pelejä.


12.1-27.1. Välisen ajan oleskelen maassa. Google.mapsin karttaa tuossa tutkailin ja olin ymmärtävänäni että noin 10km säteellä hotellistani on parikin futis-stadionia. Kiitos jo etukäteen tieodoista.

roberto carlos

Terve! Ajanjaksolla 12.1.-27.1. Fortalezassa pelataan viisi ottelua Castelaon stadionilla. Osoite on Avenida Alberto Craveiro, 2901. Kaiken järjen mukaan lippuja ainakin saa, koska stadionin kapasiteetti on 80.000 henkeä. Joukkueista Ceara oli juuri päättyneessä serie B:ssä 11. ja Fortalexa EC 16. Tämä kolmas jengi, Ferroviario pelaa käsittääkseni serie D:ssä. Koska portugalinkielen taitoni on hyvin minimaalinen, niin tämä ei ole täysin varmaa tietoa.

14.1. Fortaleza EC-Guarani Juazeiro do Norte  klo 20.30
15.1. Ceara Fortaleza-Boa Viagem EC klo 20.30
18.1. Ferroviario-Ceara klo 16.30 (paikallisottelu !)
21.1. Ceara-Maranguape klo 20.30
25.1. Fortaleza EC-Ferroviario klo 16.30 (paikallisottelu !)

Ginola


Siperia

Suunnitteilla äkkilähtö kaverin kanssa Fortalezaan kahden viikon päästä. Lennot olisi 850 kaksi viikkoa 3* hotellissa jossa olisi aamupala. Hinta houkuttelee, mutta koulut painaa vähän pahasti päälle. Minkälainen mesta on kyseessä?  ??? :) :ylos:

P.Albert

26 päivä itsellä lähtö Fortalezaan, kiinnostais tietää miten ois jalkapallotarjontaa siellä aikavälillä 26.1-9.2.

Siperia

Lainaus käyttäjältä: P.Albert - 20.01.2009 klo 12:25:48
26 päivä itsellä lähtö Fortalezaan, kiinnostais tietää miten ois jalkapallotarjontaa siellä aikavälillä 26.1-9.2.
Samaa matkaa ilmeisesti katseltu :D

Ally

Lainaus käyttäjältä: P.Albert - 20.01.2009 klo 12:25:48
26 päivä itsellä lähtö Fortalezaan, kiinnostais tietää miten ois jalkapallotarjontaa siellä aikavälillä 26.1-9.2.

http://www.futebolcearense.com.br/tabela.asp?idcamp=214


Ginola

Terveisia taalta Fortalezasta. Jalkapallo tarjonta on taalla ihan ok  ;), Estadio Castellao on noin 60000 vetava stadion jolla kylla kannattaa kayda. Itse olen ollut taalla nyt kaks viikkoa ja tanaan on lahto pois. Kaksi paikallis pelia kaytiin katsomassa Ferroviario- Ceara ja Fortaleza-Ferroviario. Katsojia oli noin 15000. Kyllahan tanne kannattaa tulla lamminta on koko ajan ja edullista. Myos vatsavaivoja on hyva mahdollisuus saada. Tarkemapaa raporttia asioista huomenna.

Ginola

Jos Ally ja P.Albert on menny nyt sinne Fortalezaan niin menkää ihmeessä katsomaan 1.2. Fortaleza - Ceara ottelu, siinä on kaupungin kaksi suurinta joukkuetta vastakkain.Ja odotettavissa on todella kuuma ottelu. Itse kävin seuraamassa molempien otteita Ferroviariota vastaan joka on kaupungin kolmos seura. Molemmilla on aika mukavan kokoiset kannattajaryhmät. Matkanjärjestäjä varmaan järjestää tuohon otteluun reissun. Itse kävin katsomassa yhden pelin matkanjärjstäjän holhouksessa ja toisen omin avuin. Noin puolet säästää jos menee taksilla ja ostaa itse lipun.

LaCas

Parit pätkät Alianza Liman ja Comando Svr:n menosta muutaman viikon takaa. Stadikka Villanueva La Victorian alueella, joka on paitsi Alianzan kotiseutua myös keskustan yhtä vaarallisinta aluetta, joten kannattaa siis hankkia paikallinen kontakti mukaan mikäli se vain on mahdollista - Oma kamera meinasi tästä huolimatta lähteä. Normaaliin tapaan sisäänkäynneillä napataan vyöt, kolikot ja muu irtonainen talteen.

Comando Svr (eli Sur) on Alianzan suurin Barra, joka majailee Villanuevan eteläpäädyssä. Barran nimen kirjoitustapa johtuu siitä, että ryhmälle ei ole olemassa u-kirjainta, joka yhdistetään heidän pahimpaan viholliseensa Universitarioon. U:n barra puolestaan on aikoinaan perustettu kilpailijaksi Comando Svr:lle Universitarion presidentin toimesta, joka värväsi U:n alueelta paikallisia rikollisia taistelemaan Comando Svr:ia vastaan ja muodostamaan kilpailevan Barran. Alianzan historia rakentuu 1900-luvun alkuun, jolloin joukkue koostui ainoastaan mustista siirtolaisista, mistä muistutuksena Villanuevan seiniä koristavat useat Grone-banderollit.

Tänä päivänä seuran johdon ja kannattajien välinen suhde on yllättävän sopusointuinen huolimatta jatkuvista väkivaltaisuuksista, seuran johto kustantaa mm. tuhansia lippuja kannattajilleen otteluihin - On johdon toimesta jopa lausuttu, että Barra on yhtä kuin Alianza Lima! Koska oluelta tuoksahtavat ja humalaiselta vaikuttavat ihmiset "käännytetään" porteilla poliisin toimesta, nautitaan päihteet sätkän kanssa katsomossa. Kyseinen tapa aiheuttaa myös mukavan leikin katsomossa, jossa poliisit juoksevat pitkin betonia jahdaten karkuun juoksevia ja iloisesti hymyileviä nuoria herrasmiehiä.

http://img134.imageshack.us/i/peru004.jpg/
http://img297.imageshack.us/i/peru005.jpg/
http://img268.imageshack.us/i/peru006.jpg/

http://www.youtube.com/watch?v=qtPj1qPGeIw
http://www.youtube.com/watch?v=Mr5n0vFrJBs
http://www.youtube.com/watch?v=AHfXwsED_Cc
http://www.youtube.com/watch?v=-iqSuatqRXQ
http://www.youtube.com/watch?v=K4odzHprEaw
http://www.youtube.com/watch?v=fuO7V-gk-Pc
http://www.youtube.com/watch?v=JUDm3AE9gl4
http://www.youtube.com/watch?v=xqPAC5P1sdk

http://img134.imageshack.us/i/peru003.jpg/
http://img84.imageshack.us/i/peru008.jpg/
http://img181.imageshack.us/i/peru016.jpg/

http://www.youtube.com/watch?v=U6Y5Yd5SSCw
http://www.youtube.com/watch?v=2oTOHyvP8ng
http://www.youtube.com/watch?v=q1Xr81e1XMg

Wahn

Olen reissussa Fortalezan suunnalla viikot 46-47 eli 16.11. - 29.11.2009. Osaisiko joku kertoa, onko tällöin mahdollista päästä seuraamaan matseja?

roberto carlos

17.11. pelataan Fortaleza-Sao Caetano ja 28.11.Ceara-America de Natal. Nämä ovat serie B:n matseja. Nyt Ceara on siinä 4. ja Fortaleza 18. Täältä löytyy tietoa tästä sarjasta http://www.soccerway.com/national/brazil/serie-b/2009/regular-season/

kuusysi

Lainaus käyttäjältä: LaCas - 03.09.2009 klo 12:18:50


Loistava raportti ja hienoja videoita! :ylos: Etelä-Amerikassa pitäisi päästä kyllä matsiin, kun viime Venezuelan reissulla jäi väliin logistisista syistä. :(

observah

Lainaus käyttäjältä: Wahn - 03.09.2009 klo 12:24:04
Olen reissussa Fortalezan suunnalla viikot 46-47 eli 16.11. - 29.11.2009. Osaisiko joku kertoa, onko tällöin mahdollista päästä seuraamaan matseja?

Moi, kannattaa ehdottomasti mennä, jos on matsia tarjolla. Jos menet omin päin sille isommalle stadikalle eli Castelaolle, niin hommaa liput sieltä katetusta katsomosta "parempiosaisten" katsomonosasta ja mene ja tule taksilla / bussilla hotellille.

Olin itse pari-kolme vuotta sitten katsomassa paikallisvääntöä Fortaleza-Ceara ja tunnelma oli huikea. Varsinkin Fortalezan rumpuryhmä teki vaikutuksen. PUM PUM PUM-PUM-PUM  - Leao!!!!

Kannattaa printata kokoonpanot mukaan, niitä ei ole paperilla tarjolla. Paikalliset kuuntelee ottelua pikkuradioista katsomossa ja kokoonpanot vilahtaa vain pienellä valotaululla ennen matsia. Stadikalla myytävä varrasliha on lähes yhtä jumalaista kuin brasilialaiset naiset, suosittelen.

ALPPIK

Lainaus käyttäjältä: kuusysi - 08.09.2009 klo 16:46:10
Loistava raportti ja hienoja videoita! :ylos: Etelä-Amerikassa pitäisi päästä kyllä matsiin, kun viime Venezuelan reissulla jäi väliin logistisista syistä. :(
Venezuelassa tosin ollaan baseball-janareita eli et ehkä menettänyt hirveästi :(

mice

Nyt loppusyksystä olisi tarkoitus katsastaa Buenos Airesissa Riverin kotipeli ja mahdollisesti lisäksi toinen peli pääkaupungissa, jossa Boca kuitenkin vierasjoukkueena. Lisäksi Riossa tulee käytyä ehkä Flamengon pelissä.

Jos jollain on vinkkejä Buenos Airesiin ja Rioon siitä, miten liput saa paikan päällä hommattua parhaiten, niin kertokaa ihmeessä.

PS. Kannattaako muuten kameraa ottaa mukaan otteluihin? Eli saako ylipäätään viedä, pysyykö tallessa ja ehjänä? Ehkä sitten kertakäyttökameralla liikenteeseen.