Katsoin pelin vasta nyt hiukkasen pelon sekaisin tuntein, sillä olin lukenut synkisteleviä kommentteja täältä.
Suomi pelasi mielestäni kuitenkin ihan hyvin, eikä suinkaan paskasti (kuten täällä annettu ymmärtää). Molemmilla puoliajoilla Suomi oli ensimmäisen vartin Puolaa parempi ja vasta kun tokalla puoliajalla avaukseen tehtiin isot muutokset, sai Puola yliotteen. Pahimmat ongelmat oli keskikentällä, jonka yli ei palloa meinattu saada sitten millään, varsinkaan sitten kun Väykkä ja Porokara otettiin pois. Myös maalinteko näytti (taas) tuskaisen vaikealta. Hyviä tai puolittaisia maalipaikkoja oli kuitenkin puolentusinaa.
Sillanpäälle vielä erikseen

.