Queen's Park Rangers vs Stoke CityHajanaisia ajatuksia Loftus Roadilta 02.03.2008
Otteluraportista haaveilleet voivat jatkaa haaveiluaan. Minä en.
Matka Prestonista Lontooseen onnistui sunnuntaina mainiosti, vaikka perjantain myrsky olikin pistänyt koko maan liikenteen uusiin kuosiin lähes koko viikonlopuksi. Milloin Suomessa?
Loftus Roadillekin löysin mainiosti. Asiaa edesauttoi aiemmin päivällä stadionista noin kuuden mailin päästä, Eustonin asemalta, löytynyt taksikuski, joka sopivasti istui ajokkinsa sisässä kuljettajan paikalla valmiina palvelemaan turistiksi naamioitunutta suomalaista, joka totesi haluavansa stadionille ja vähän äkkiä. Matkalla tuli tunnustettua, ettei QPR ole oma suosikkijoukkue, vaan pikemminkin tulee kallistuttua Prestonin aktiviteettien seuraamiseen. Häpeällisen tunnustukseni jälkeen jäin odottamaan joko kyydistä pudottamista, pitkällistä kidutusta, kohteliaisuuteen piilotettua vittuilua tai turpaan lyöntiä. Eikö mitä! Taksikuski kertoi, että hänen tyttöystävänsä on Prestonista kotoisin, mikä luonnollisesti tekee hänestäkin suuren Prestonin ystävän. Tai siis Prestonin suuren ystävän, piti sanomani. Kun taksikuski kertoi, että todennäköisesti tyttöystävänsä oli tullut samalla kyytipelillä Prestonista Lontooseen kuin minäkin, pohdin hetken ajan, kokeilisinko kaverin huumorintajua kertomalla panneensa hänen tyttöystäväänsä Prestonissa edellisenä iltana. En kokeillut.
Loftus Road olikin varsin miellyttävä yllätys. Siinä missä liki kaikki muut saman sarjatason ja erityisesti Valioliigan joukkueiden stadionit varastavat koko kaupunginosan - joissakin tapauksissa koko kaupungin (Crewe, Wigan, ...) - miljöön karuilta rakennusnostureilta näyttävine valonheittimineen, äRrien kotistadionia ei välttämättä kiireinen ohikulkija edes havaitse. Varsinkin, jos sisäänkäynti sattuu olemaan joltakin ensimmäisistä turnstile blockeista. Siitä vain talojen ja pienien frontyardien väliselle kujalle, rautaporttien sisäpuolelle, ja hoplaa - olet Loftus Roadin stadionilla!
Ai niin, siellä oli silloin jokin ottelukin. Sivuunkirjoittaneen sadomasokistinen ja paikoin perversioita lähentelevä kiintymys Lancashiren ylpeyden (anteeksi, budha!) perään sai pistämään liljanvalkoisen suodattimen kameran eteen. Tokihan silmien edessä suodattimet jo olivatkin. Niinpä ottelussa tuli katsastettua pääsääntöisesti vain entisten ja tulevien (hups!) PNE-pelurien edesottamuksia – ei siis niinkään joukkueiden esityksiä eikä varsinkaan lopputulosta, koska lopulta niillä ei ollut kovastikaan merkitystä omien ambitioideni kannalta. Sitä paitsi - kysymättä keneltäkään sen kummemmin lupaa - lainaan (mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa leikkaan ja liimaan) tuolta QPR:n omasta kausitopiikista terwarin mainion tiivistelmän ottelun kulusta. Tämä paitsi säästää minulta aikaa ja vaivaa, niin peittää myös sen kylmän faktan, etten tosiaankaan oikeasti ollut kovin kiinnostunut joukkueiden pelistä sinällään tässä nimenomaisessa ottelussa tai lopputuloksesta, vaan nimenomaan eräiden tiettyjen tuttujen pelaajien esityksistä.
Mutta se terwarin ottelutiivistelmä tähän:
Oli kyllä mahtava esitys, en muista koska olen viimeksi nähnyt näin loistavaa peliä Ärriltä livenä tai TV:ssä mutta kyllä taidetaan mennä ajassa viime vuosituhannen puolelle...niihin aikoihin kun Sir Les Ferdinand ja Andy Sinton pitivät QPR:ää Valioliigan kärkikymmenikössä.
Mikele Leigertwoodin fyysinen preesens oli liikaa Stokelle, iso keskikenttämies teki kaksi komeaa maalia joista etenkin toinen oli todella upea. Keskialueella pallo haltuun, Stoken pelaajan ohitus, syöttö laitaan Buzsakylle, Akosin keskitys boxiin josta Vine pudottaa pallon taustalta ryntäävälle Leigertwoodille ja BANG! 2-0.
Mikä parasta, QPR:n peliote oli koko pelin vahvaa, missään vaiheessa ei tuntunut siltä että olisimme olleet kovassa paineessa. Tosin etenkin toisen jakson osalta sitä auttoi merkittävästi yhden miehen ylivoima. Pakko myöntää että vaikka peliä katsoikin QPR-lasien läpi niin kyllä Griffinin punainen kortti oli eräs kauden käsittämättömimmistä tuomioista, mieshän osui palloon selkeästi ennenkuin Ärrien pelaaja tuli paikalle.
Pelaajista Leigertwoodin ohella mieleen jäivät jälleen laajalla säteellä uurastanut Rowan Vine, Akos, Hogan Ephraim ja etenkin avausjaksolla jatkuvasti nousuja tehnyt Delaney. Nollapelin yhteydessä pitäisi kai mainita maalivahtikin, mutta vaikka Lee Camp tekikin pari todella upeaa torjuntaa oli hän silti vastaantuloissaan yllättävänkin epävarma. Ja olihan fortunakin QPR:n puolella, pari kertaa maalipuut pelastivat QPR:n takaiskuilta.
Ensi viikolla onkin sitten kaksi vieraspeliä, Coventry ja Sheffield Wednesday. Jos tällaista peliä pystytään myös silloin pelaamaan, ei ole epäilystäkään kuka sarjapisteet vie. Valitettavasti pelitason heittelyt ovat QPR:n seuraajille tuskaista arkipäivää, joten parempi pitää toistaiseksi mölyt mahassa. Seuraava kotiottelu on puolentoista viikon päästä Blackpoolia vastaan, siellä olen itsekin paikan päällä.
Ei muuta kuin terveisiä sitten Loftus Roadin mukaville järkkäreille, jotka tekivät varsin selväksi sen, mitä joukkuetta piti sunnuntaina kannattaman erityisesti sen jälkeen kun kuulivat minun tulleen suoraan Prestonista. Ja terveiset myös sille taksikuskille! Ja hänen tyttöystävälleen (jolle myös kiitokset viime kerrasta).
Loftus Roadilla tunnelma oli uskomattoman hieno. Tokihan siihen vaikutti ottelun kulku ja lopputulos, mutta hiukan kateellinen sai olla laulun iloisesta raikumisesta, kun edellisenä iltana Deepdalella - erityisesti Crystal Palacen tekemän maalin jälkeen - oli koettu kotioloistakin niin tuttua hautajaismaista mykkäkoulua. Lontoolaisista irtosi ilonpitoa ja ääntä. Lauluesitykset olivat yhtä komeita kuin 10000 mattinykästä ja eddieedwardsia olisivat innostuneet kuorolaulantaan. Samaan hengenvetoon prestonilaisten puolustukseksi on kiirehdittävä sanomaan, että tokihan Deepdalellakin tunnelma on hyvä ja laulut letkeitä - niin kauan kuin suru ei purista rintaa eikä ahdistus kalva mieltä. Tällä kaudella siis harvemmin.
En muista, olenko jo joskus vaahdonnut asiasta, mutta kyllähän näillä pienillä stadioneilla ja pienillä joukkueilla on vallan mainio tunnelma otteluissaan. Eräiden ylikansallisten miljardibisnestä pyörittävien brittiseurojen stadioneilla ottelupäivänä tuntuu suunnilleen yhtä mainiolta kuin ottelun seuraaminen teksti-tv:n välityksellä. 76000 muuta turistia istua töröttävät liki mykkinä katsomossa, kukaan ei tunne lauluja, osa ei tunne edes kaikkia pelaajia, jokaisella on samanlainen pelipaita päällänsä lähes samalla painatuksella, ja ottelun jälkeen mennään kentästä kilometrin päässä olevan kaarrekatsomon ylänurkasta, jossa on ihasteltu alhaalla pallon perässä pörrääviä punapaitaisia muurahaisia, alakerrassa sijaitsevaan rihkamakauppaan ostamaan 80 punnan hintaiset tämän kauden pelipaidat lapsen esittämän toiveen mukaisella painatuksella. Missä on intohimo? Missä kyyneleet ja raivo? Kiveksistä kimpoava riemu? Toista se on Loftus Roadille - tai melkein millä tahansa vastaavalla pikkustadionilla, missä voi istua itse lähes sivurajalla samassa (katu-)tasossa pelaajien kanssa ja jännittää, joko tänään olisi se onnenpäivä, jolloin pallo pamahtaisi kentältä päin kasvoja sen verran kovalla voimalla, ettei tarvitsisi enää koskaan jännittää oman joukkueen kuolinkamppailua putoamisviivan tuntumassa.
No, jopa taas karkasi, mutta asia tuli varmaan selväksi. Ei siis ihme, että myös Danny Pugh lopetti hurjassa nousukiidossa olleen Manchester United -uransa ja käveli kohti tunnelmallisempia stadioneita (mutta miksi ihmeessä hän siirtyi Prestonista Stokeen?)
Olisihan niitä paljon muitakin parannettavia asioita, joista pitäisi vaahdota. Alkaen jostakin Suurin Pudottaja -kilpailusta ja sen moraalista ja etiikasta ja vaikutuksesta kehitysmaiden oikeasti nälänhädässä asuvien elämään, mutta se taitaa olla jonkun muun topiikin aihe se. Ja jonkun toisen (sivu)nickin kirjoitus.
Loftus Road. Tuomio:Sijainti 8
Tunnelma 9
Väljyys 7
Tiiviys 7
Etäisyys kentästä 8
Vieruskaverit 6
Päätykatsomo 8
Laulujen tunnelma 8
Musikaalisuus 7
Laulujen sanat 8
Piirakat 7
Olut N/A
Penkit 6
Sää 9
Muut asiat 7
Painotettu keskiarvo 7.5
