Deano
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, LUFC
|
 |
Vastaus #200 : 21.08.2006 klo 10:35:20 |
|
Niin, helvetin vaikea päättää mitä mieltä Marchiksesta on, välillä loistavia röyhkeitä katkoja, välillä sitten taas näitä hasardeja. Kohtalaisen usein tulee myös näitä tilanteita, joissa vastustajan pitkiin palloihin on jo esim. Lindström tappelemassa pääpallosta 1vs1 tilanteessa, ja sitten taustalta tulee Marchis miljoonaa useimmiten vieden pallon, mutta aina silloin tällöin tullen ohi pallosta samantien pelaten koko kolmikon pois tilanteesta, josta usein on tuloksena helvetin vaarallinen tilanne vastustajalle.
Taitaa toivelistalle mennä h*kaa vastaan Kuoppis-Lindström topparipariksi. Ojanperä tai sakke sitten tappelemaan Mannista vastaan laidalle.
Marchisin röyhkeys kaksinkamppailuissa on täysin omaa luokkaa, sitä vastoin ahdistettuna ratkaisu on perin usein se että ei lähde syöttämään palloa alas maalivahdille/laita kylmästi sivurajasta yli kuten kävi kolmannessa maalissa. Ensimmäiseen maaliin puolustukseksi voi sanoa että Lindströmin olisi pitänyt mennä huomattavasti röyhkeämmin iholle, nyt vps-kaverille jäi tilaa kääntyä ja maalin edessä oli enää 1 vs 1 Lindströmin oltua paikkaamassa Ahoa, Marchis oli jo ratkaisevasti myöhässä keskityksen lähtiessä. Kovin montaa tällaista tilannetta ei vps-päädyssä nähty. Puolustuksen hitaus jalalla tarjoaa vastaiskuihin panostavalle vierasjoukkueelle inhottavan paljon mahdollisuuksia, loppupeliin riittääkin sitten oman pään sumppu.
|
|
|
|
|
Jorma Teräs
Poissa
|
 |
Vastaus #201 : 21.08.2006 klo 12:21:32 |
|
Päävalmentaja Ari Hjelm jatkaa Unitedin peräsimessä
Päävalmentaja Ari Hjelm ja Tampere United ovat sopineet Hjelmin valmentajasopimuksen jatkamisesta kahdella vuodella kauden 2008 loppuun.
44-vuotias Hjelm on kuulunut Tampere Unitedin valmennusportaaseen seuran historian alusta asti. Kaudet 1999-2000 hän toimi Harri Kampmanin aisaparina ja vuodesta 2001 alkaen Hjelm on toiminut joukkueen päävalmentajana. Hjelmin aikakaudella Tampere United on voittanut yhden Suomen mestaruuden ja kolme pronssimitalia. United on perustajiensa tavoitteen mukaisesti noussut lyhyessä ajassa yhdeksi Veikkausliigan kestomenestyjäksi.
Tampere United on pelannut Hjelmin alaisuudessa nyt 156 liigaottelua, joista se on voittanut 82. Tasapelejä tilillä on 38 ja tappioita 36. Hjelmin voittoprosentti on siten 52,56.
United on ollut myös viime vuosien menestyksekkäin suomalaisjoukkue eurocupeissa. Joukkue on 2000-luvulla pelannut 24 ottelua Mestarien Liigan karsinnassa ja Intertoto cupissa. Otteluista United on voittanut 9. Tasapelejä joukkue on pelannut 7 ja 8 kertaa joukkue on poistunut kentältä tappion kärsineenä. Intertoto cupissa joukkue on neljän viimeisen vuoden aikana selvinnyt kolmesti 3. kierrokselle ja kerran 2. kierrokselle.
KYMMENELLÄ PELAAJALLA SOPIMUS ENSI KAUDESTA
Päävalmentajakysymyksen ratkettua lisävauhtia on odotettavissa myös pelaajasopimusrintamalla. Tampere Unitedilla on tällä hetkellä sopimus vähintään ensi kaudesta kaikkiaan kymmenen pelaajan kanssa.
Sopimuspelaajat ja sopimuksen voimassaolo
Mikko Kavén (2007)
Mathias Lindström (2007)
Vasile Marchis (2007)
Mika Lahtinen (2007)
Jussi-Pekka Savolainen (2008)
Jarkko Wiss (2008)
Miki Sipiläinen (2007)
Risto Ojanen (2007)
Heikki Aho (2008)
Juska Savolainen (2007) Että silleen. Tiedä nyt sitten mitä mieltä tästäkin olisi. Vähän alkaa tuntua siltä että Zicon eväät alkavat olla jo syöty mutta toisaalta viime kuukausien pääasiassa vaisuihin otteisiin suurimpana syynä on ollut pulustuksen tasonlasku viime kausiin verrattuna mitä en valmennuksen piikkiin kyllä laittaisi. Ensi vuonna laadukkaampi topparipari Lindströmille ja Zicon kanssa mestaruuteen?
|
|
|
|
|
Waikku
Poissa
Suosikkijoukkue: anarkistimartat
|
 |
Vastaus #202 : 21.08.2006 klo 12:27:54 |
|
Että silleen. Tiedä nyt sitten mitä mieltä tästäkin olisi. Vähän alkaa tuntua siltä että Zicon eväät alkavat olla jo syöty mutta toisaalta viime kuukausien pääasiassa vaisuihin otteisiin suurimpana syynä on ollut pulustuksen tasonlasku viime kausiin verrattuna mitä en valmennuksen piikkiin kyllä laittaisi. Ensi vuonna laadukkaampi topparipari Lindströmille ja Zicon kanssa mestaruuteen?
Joo, en ehkä laittaisi näitä häviöitä yksin Zicon piikkiin. Esimerkiksi Turussa Tepsiä vastaan kun puolustus toimi, peli pyöri oikein näppärästi eikä sen pelin taktiikasta ole mitään pahaa sanottavaa. Eilinen peli nyt oli kaiken kaikkiaan aika fiasko alkaen Lehtisen poissaolosta, mikä mun mielestä vaikutti kyllä melkein yhtä paljon kuin puolustuksen paskuus. Marchis on kyllä hankala tapaus. On pelannut tällä kaudella muutaman aivan fantastisen pelin (kuten esimerkiksi tuo Turun peli), on parhaimmillaan juuri sopivan röyhkeä ja väliin jopa yllättävän taitava muuten kömpelön oloiseksi kaveriksi. Mutta topparille ei saisi tulla sellaisia hasardeja kuin eilen. Eikä herrajjjumala Saarista pakiksi enää ikuna! Mies pelaa hyökkäävässä roolissa niin hyvin ja osaa tehdä maalejakin, ettei häntä kannata uhrata spedeilemään puolustuslinjaan. Tietääkös kukaan sen Läskin vamman vakavuutta tarkemmin?
|
|
|
|
|
hoffa
Poissa
Suosikkijoukkue: Soumi
|
 |
Vastaus #203 : 21.08.2006 klo 12:44:57 |
|
Mikähän idea oli siirtää Kujala vasemman pakin paikalle Pertotin tullessa kentälle. Luulisi että Kujalaa kaivattaisiin enemmän pelintekijänä.
|
|
|
|
|
Waikku
Poissa
Suosikkijoukkue: anarkistimartat
|
 |
Vastaus #204 : 21.08.2006 klo 12:51:23 |
|
Mikähän idea oli siirtää Kujala vasemman pakin paikalle Pertotin tullessa kentälle. Luulisi että Kujalaa kaivattaisiin enemmän pelintekijänä.
Sama tuli mieleen, etenkin kun Kujala pelasi ennen vaihtoa ihan hyvin. Muutenkin olen sitä mieltä että Pertotille pitäis tehdä jotain. Kikkailua kikkailujen perään ja sitten tyhmä pallonmenetys, aina. Mies ei ole löytänyt yhteistä säveltä muiden pelaajien kanssa koko kautena, ja kun on muutenkin yliarvostettu pehmeä p-ka
|
|
|
|
|
Topboy
Poissa
|
 |
Vastaus #205 : 21.08.2006 klo 14:06:03 |
|
Kautta 2009 odotellessa... 
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #206 : 21.08.2006 klo 22:09:41 |
|
Sille ei vaan aina voi mitään, että vastustaja puolustaa 8 miehellä, niinkuin VPS eilen, ja vieläpä erittäin hyvin ja kurinalaisesti. Siihen ai aina löydy lääkkeitä tuolla maailman huipullakaan....vrt. Arsenal lauantaina Villaa vastaan.
Niin no, sanottakoon, että kyllähän ne lääkkeet löytyivät kahdesti. Ja etenkin laitapakeista päästiin ohi tuosta vaan. Ehkä voimaa boksissa ei ollut ihan tarpeeksi. Joka tapauksessa karmeaan puolustukseenhan tuo matsi kustiin. VPS:n sumppu ei sillä tavalla tuottanut ongelmia. Vaikea vaan pelata, jos koko ajan on maalin tai kaksi tappiolla.
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #207 : 21.08.2006 klo 22:16:17 |
|
Ja mitä tulee Marchisiin, niin ensi kautta koskeva sopimus vähän hirvittää. Ihan hyvä katkoja, mutta taso ei riitä mestarijoukkueen keskuspuolustukseen. Toisaalta, kun sopimus on olemassa, niin ehkä Kuoppala siirtyy siviilihommiin ja jostain löytyy uusi toppari Lindströmin rinnalle. Marchis olkoon jälleen varamies.
|
|
|
|
|
The Hammer
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, West Ham, TPV (ja muutkin manselaiset)
|
 |
Vastaus #208 : 22.08.2006 klo 09:37:08 |
|
Zico Hjelm jatkaa "hjelmipalloa" vileä kaksi vuotta ja Ratina senkun tyhjenee entisestään. Olikos nyt Vepsua vastaankin alle 3000 katsojaa vaikka keli loistava ja mestaruudesta taistellaan.
Tyhmimmänkin United-johdossa luulisi tajuavan että siirtyminen Ratinaan oli megaluokan virhe.
Mielenkiintoista nähdä montako katsojaa betonibunkkeriin raahautuu sitten kun kaudella x TamU taistelee sijoista 6-10...
- Järkkärit, makkaranmyyjät + ne 1300 urhoollista. Pian Ratinassa jokainen katsoja saa ihan oman penkkirivin niin ei tarvitse haistella naapurin hienhajua ;D
TAMMELASSA KAIKKI OLISI TOISIN!
|
|
|
|
|
Vesku
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United & Suomi
|
 |
Vastaus #209 : 22.08.2006 klo 10:46:17 |
|
Mitäs mieltä muuten The Hammer on tästä Tammela vs Ratina -kysymyksestä, on jäänyt hieman epäselväksi kantasi?
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #210 : 22.08.2006 klo 11:29:13 |
|
Paska seura, paska stadion. 500 kusipää-ankyrää ahtautuu 20 000 hengen stadionille ja valehtelee itselleen. Kauden päätteeksi konkurssi ja kaikki united-mulkut vetää itsensä hirteen. Hölmöläistarinoita Tampereelta osa XXXXXXX. ;D :keskari:
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.08.2006 klo 11:30:26 kirjoittanut kinkladze »
|
|
|
|
|
The Hammer
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, West Ham, TPV (ja muutkin manselaiset)
|
 |
Vastaus #211 : 22.08.2006 klo 12:10:27 |
|
LOPETAN betoni-Ratinan - aiheellisen - dissaamisen (ja Tammelan ylistämisen) samalla sekunnilla kun Tampere United julkaisee mediatiedotteen jossa ilmoittaa palaavansa Tammelaan. Toivottavasti mahdollisimman pian...
Uskon ja väitän että mm. viimeisismmissä MyPa ja VPS matseissa Tammelassa olisi ollut 3500-4000 katsojaa - ja tunnelma tietenkin aivan toista maata kuin Betonilassa.
Tammelaan paluuseen saakka saatte kestää marinaani. Valitan. ;D
|
|
|
|
|
Pokke
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu,Bajen,Sundis ja Arsu!
|
 |
Vastaus #212 : 22.08.2006 klo 12:20:26 |
|
LOPETAN betoni-Ratinan - aiheellisen - dissaamisen (ja Tammelan ylistämisen) samalla sekunnilla kun Tampere United julkaisee mediatiedotteen jossa ilmoittaa palaavansa Tammelaan. Toivottavasti mahdollisimman pian...
Uskon ja väitän että mm. viimeisismmissä MyPa ja VPS matseissa Tammelassa olisi ollut 3500-4000 katsojaa - ja tunnelma tietenkin aivan toista maata kuin Betonilassa.
Tammelaan paluuseen saakka saatte kestää marinaani. Valitan. ;D
Älä valita vaan marise sillä asiasta mariset!!
|
|
|
|
|
Collymore
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomifutis
|
 |
Vastaus #213 : 22.08.2006 klo 12:27:40 |
|
En jaksa kyllä oikeasti ymmärtää vieläkään, miksi jalkapallojoukkueen piti siirtää kotipelinsä jalkapallostadionilta yleisurheilustadionille. Ei olisi vaatinut kuin hieman kunnostusta ja 5000 hengen katsojakeskiarvo lähes aina loppuunmyydyllä stadionilla olisi saatu toteutumaan. Ja sitä tunnelmaa... Tuppisuita ei olisi eläviksi saatu silläkään, mutta juoksuratojen poissaolollaan loistaminen ja lähestulkoon kodikas ilmapiiri olisivat pitäneet huolen hyvästä tunnelmasta. Yhdyn The Hammerin taisteluun comebackin puolesta.
|
|
|
|
|
Deano
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, LUFC
|
 |
Vastaus #214 : 22.08.2006 klo 13:43:19 |
|
Itse olen aika puolueeton areenan suhteen, liekö asiaan vaikuttamassa se että tästä kämpiltä on sopivan lyhyt kävelymatka ratinaan  Mutta.. ripaus asiaakin, siirtymällä Tammelaan tekisimme kotikentästämme vähän hankalamman paikan vierasjoukkueille, nyt tilanne on se että iso puolityhjä stadion on ihan yhtä neutraali paikka molemmille joukkueille, annamme turhaan tasoitusta. Eri asia onkin sitten yritysvieraiden houkuttelu Tammelaan, jonkinlainen remontti tulisi kyseeseen jo senkin asian tiimoilta. Toinen ongelma on se, että jos samalla kentällä pelataan liigaa, ykköstä ja kakkostakin kahden joukkueen voimin. Nurmen kestävyydestä moisessa kulutuksessa tulisi ongelma etenkin syyssateiden alkaessa. Tämä voisi tarkoittaa ainakin kakkosen porukoiden häätämistä ratinaan, mahtavatko suostua?
|
|
|
|
|
luckyiam
Poissa
Suosikkijoukkue: Jan Walden.
|
 |
Vastaus #215 : 22.08.2006 klo 13:45:24 |
|
Tämä voisi tarkoittaa ainakin kakkosen porukoiden häätämistä ratinaan, mahtavatko suostua?
Kakkosen porukat voisivat pelata vaikka loisteliaalla Lamminpään stadionilla, jossa on ehkä yksi Suomen parhaista nurmikentistä. Johtuen tietysti siitä, että sitä ei saa kukaan käyttää.
|
|
|
|
|
Vesku
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United & Suomi
|
 |
Vastaus #216 : 22.08.2006 klo 13:55:11 |
|
Ei nyt aloiteta täällä tätä hammerin joka paikkaan miljoonatta kertaa tyrkyttämää vatvomista, ok? Suurin osahan toki Tammelaan haluaisi takaisin, mutta Ratina oli se johon rahaa panostettiin, ja Tammela jätettiin mätänemään paskoinen pukukoppi-, vippi- jne tiloineen. Jostain tarvittaisiin näiden panostusten jälkeen joku paikallinen harkimo rahoineen laittamaan Tammela liigakuntoon, ja sitä odotellessa voidaan varmaan näissä topikeissa keskittyä johonkin muuhun kuin tähän iänikuiseen jossitteluun ja jauhamiseen.
|
|
|
|
|
luckyiam
Poissa
Suosikkijoukkue: Jan Walden.
|
 |
Vastaus #217 : 22.08.2006 klo 13:59:59 |
|
^^ Totta. Varsinkin kun tällä hetkellä olisi hieman muitakin ongelmia.
KuPS otti yllätysvoiton tepsistä ja meillä olisi pari peliä niitä vastaan jäljellä. Ennakkoon laskelin nämä ottelut "varmoiksi" voitoiksi, mutta kyllä nämä VPS:ää vastaan nähdyt perseilyt saavat vieläkin aikaan kylmänväreitä.
Tilanne muutenkin paskin mahdollinen. Puoli kautta meni dominoiden koko sarjaa, mutta yhtä äkkiä 5 jengiä onkin perseessä kiinni. Oma peli takeltelee ja menee huonommaksi koko ajan. H*ka (merda!), klubi ja muut puskevat kauhealla rytinällä ohi.
|
|
|
|
|
Homer
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #218 : 22.08.2006 klo 14:50:01 |
|
Ei nyt aloiteta täällä tätä hammerin joka paikkaan miljoonatta kertaa tyrkyttämää vatvomista, ok? Suurin osahan toki Tammelaan haluaisi takaisin, mutta Ratina oli se johon rahaa panostettiin, ja Tammela jätettiin mätänemään paskoinen pukukoppi-, vippi- jne tiloineen. Jostain tarvittaisiin näiden panostusten jälkeen joku paikallinen harkimo rahoineen laittamaan Tammela liigakuntoon, ja sitä odotellessa voidaan varmaan näissä topikeissa keskittyä johonkin muuhun kuin tähän iänikuiseen jossitteluun ja jauhamiseen.
Kaatuneen maidon itkemistä jne. Kaikki kulttuuri-ihmiset vastustivat matsien siirtämistä Moskovan stadionille. Mutta nykyisellään Ratina on kuitenkin parempi kuin ennen remonttia. Tammelassahan myös salaojitus yms. pitäisi uusia. Toki toivon, että jossakin vaiheessa tamperelaiset palaisivat Tammelaan. Ensi viikolla sitten oikealla futisstadikalla Tehtaankentällä. Yleisöennätystä odotellessa. 
|
|
|
|
|
Jälkipelin Mestari
Poissa
|
 |
Vastaus #219 : 22.08.2006 klo 14:51:22 |
|
Paska seura, paska stadion. 500 kusipää-ankyrää ahtautuu 20 000 hengen stadionille ja valehtelee itselleen. Kauden päätteeksi konkurssi ja kaikki united-mulkut vetää itsensä hirteen. Hölmöläistarinoita Tampereelta osa XXXXXXX. ;D :keskari:
Kinky on näköjään jo ihan paniikissa loppukautta ajatellen 
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #220 : 22.08.2006 klo 17:06:14 |
|
Miksei Businessmies-Viita sijoita omaa rahaa Tammelaan niin saataisiin tupa täyteen ja infernaalinen tunnelma? Yhden Pertotin hinnalla olisi tehnyt jo ihmeitä VIP-tilojen kuntoon laittamisessa. Suomalaisten seurojen(vrt. esim MIFK ja Wiklöf Holding) on vähitellen pakko mennä siihen suuntaan, että stadioniin pitää sijoittaa myös omaa rahaa. Muussa tapauksessa odotellaan kaupungin johdon almuja ja pelaillaan lopun ikää Ratinan betonihelvetissä antaen Vepsujen kurittaa Suomen parhaalla materiaalilla pelaavaa joukkuetta. ;D :keskari:
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.08.2006 klo 17:08:31 kirjoittanut kinkladze »
|
|
|
|
|
Jälkipelin Mestari
Poissa
|
 |
Vastaus #221 : 22.08.2006 klo 18:43:33 |
|
Tamun stategia on siinä mielessä hyvä että muussa tapauksessa pitäisi odotellaan FIFA:n johdon almuja ja pelaillaan lopun ikää jollain muovinurmihelvetissä antaen tanssi-innokkaiden valmentajien vesittää pärjääminen vuosi toisensa jälkeen.
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #222 : 22.08.2006 klo 19:19:48 |
|
Tamun stategia on siinä mielessä hyvä että muussa tapauksessa pitäisi odotellaan FIFA:n johdon almuja ja pelaillaan lopun ikää jollain muovinurmihelvetissä antaen tanssi-innokkaiden valmentajien vesittää pärjääminen vuosi toisensa jälkeen.
Muovinurmihelvetti on ohi parissa vuodessa, kun kumimatto on Suomen pakkasissa mennyt käyttökelvottomaan muotoon. Ainoa oikea vastaus on luonnonnurmi ja oikea jalkapallostadion  .
|
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
 |
Vastaus #223 : 22.08.2006 klo 19:49:16 |
|
Tammelaan siirtymistä vastaan on jo sekin, että museovirasto ei anna kaataa niitä hienoja koppeja sekä aitaa, joka olisi ehdoton edellytys laajennuksille ja parannuksille. Lisäksi uskon, että Tammelaan tulee muutaman vuoden sisään tekonurmi, kuinka moni haluaa sen jälkeen siirtää Unitedin pelit sinne?
Ja sitten asiaan. Unitedin ongelmat ovat nyt siinä, että kun hyökkäyksiin panostetaan täysillä, unohtuu keskikentällä puolustaminen ja siitä päästään liian helposti vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Tällaiset hyökkäykset saavat usein paremmankin puolustuksen näyttämään huonolta, vaikka sanomattakin on selvää, että Lindströn-Marsu kaksikko oli viime pelissä todella heikko. Lindström oli vielä hyökkäyssuuntaankin eikko, kun hidasteli avauksia liikaa ja ei uskaltanut ottaa tyhjiä pois, vaan yritti liian kaukaa avaavaa syöttöä. Parannusta tähän, tai tulee noutaja!
Keskikentälle siis kaivattais Kapaa, sillä mies osaa ottaa vastaiskut mainiosti vastaan....joko katkaisee ne oikein tai sitten rikkoo sopivasti, jotta hyökkäys tyrehtyy. Miksei Ojanperää voisi kokeilla tässä? Pelaa hyvällä asenteella aina, kun kehiin pääsee ja tekee varmasti sen, mitä käsketään.
Ens kaudelle sitten puolustukseen esim. Ikäläinen Vepsusta riveihin...näkisin miehessä poentilaalia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.08.2006 klo 19:55:25 kirjoittanut Yourworstnightmare »
|
|
|
|
|
Waikku
Poissa
Suosikkijoukkue: anarkistimartat
|
 |
Vastaus #224 : 22.08.2006 klo 20:49:42 |
|
Keskikentälle siis kaivattais Kapaa, sillä mies osaa ottaa vastaiskut mainiosti vastaan....joko katkaisee ne oikein tai sitten rikkoo sopivasti, jotta hyökkäys tyrehtyy. Miksei Ojanperää voisi kokeilla tässä? Pelaa hyvällä asenteella aina, kun kehiin pääsee ja tekee varmasti sen, mitä käsketään.
Itseäkin ihmetyttää tuo Ojanperän istuttaminen penkillä, mies kun olisi ihan pätevä ja ilmeisesti hyvässä pelikunnossakin. Kapan menetys on kyllä näkynyt, valitettavasti mies taitaa olla pois koko loppukauden ellei mitään ihmeparantumista tapahdu. Toivon todella myös, että Lehtinen kuntoutuu h*ka-peliin, sillä en todellakaan halua nähdä Niemeä yksin hyökkäyksen kärjessä, enkä edes Sipiläistä. On jotenkin huolestuttavaa, että parissa viime pelissä Tamun paras hyökkäävä pelaaja on ollut mielestäni Sakke... eikä tässä ole mitään fanituslisää. Niemi on ollut koko Tamussa tällä kaudella viettämänsä ajan ihan giganttinen pettymys.
|
|
|
|
|
|
|
|