• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

FC Viikingit 2007 - Step by step

Aloittaja Viikinki, 14.10.2006 klo 22:52:45

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Crusty

Sama kuin edellä  :ylos: Viikkarit kerää minunkin sympatiapisteeni, mutta samalla kannattaa muistaa miten Kupsin kävi viime vuonna. Toivottavasti ei historia toista itseään.

Luis Garcia

Lainaus käyttäjältä: niftan - 06.03.2007 klo 16:00:02
Hyvin ovat Viikkareilla pullat uunissa tässä vaiheessa kautta.
Eri. Olivat laittaneet treenien jatkoksi viime viikolla saunan lämpiämään Pallokentällä. ::)

Kange kaitsja

Positiivista on se, että loukkaantuneita on saatu taas ruotuun ja eilinen oli muutamalle ensimmäinen peli vähään aikaan. Mutta siellä on vielä muutama, joilla on hieman matkaa omalle tasolleen... varsinkin Joonas on ollut vähän toisenlaisessa vireessä, kuin viime vuonna samaan aikaan, jolloin hän paukutti maaleja pari kappaletta per peli.

Eilisestä vielä sen verran, että melko huolella Euffa kokeili ja kierrätti pelaajia. Se maksoi sen verran, että lopussa Lahti pääsi pyörittelemään peliä miten tykkäsi ja sitä kautta se ei-kaivattu maalikin tuli, kuin kreivin aikaan.

valloittaja

Valloittajat järjestää avoimen fanitapaamisen huomenna perjantaina 9.3. Mukana toppari Petri Jalava.

Viikinkien huimalle vireelle liigacupissa  :ylos:

nikke


valloittaja

Lahden tappio ja Hongan voitto tänään varmisti Vuosaaren Punaisten kakkostilan liigacupin alkulohkossa. Avausmatsi oli karmea, mutta se toimi loistavana herätyksenä, miten liigatasolla pitää pelata saadakseen pisteitä. Alkukankeus vaivasi vielä MIFK-matsissa ja KooTeePee-ottelukin alkoi ankeasti, mutta kompastelu kääntyi kuitenkin voitoiksi ja tappioasemasta joukkue nousi MyPa-ottelu mukaan luettuna kolmesti voittoon. Liigacupin pelit tietenkin on enemmän ja vähemmän höntsäilyä ja joukkueen pelin hitsailua, mutta FC Viikingit on antanut jos ei nyt myrsky- niin ainakin kovan tuulen varoituksen! Go Reds, go!

Tozsér

FC Viikingeille :tuoppi: :pallo: :ylos: . Kertonee Viikkareiden korkeasta tasosta ja suomifutiksen eteenpäinmenosta, että PK-seudulla saattaa sittenkin olla tilaa kolmelle pääsarjaseuralle. Liigacup on tietenkin vain harjoitusta, mutta tuskin siinä pärjäämisestä haittaakaan hirveästi on.

Mystinen metsätyömies

Lainaus käyttäjältä: Tozsér - 09.03.2007 klo 23:53:26
Kertonee Viikkareiden korkeasta tasosta ja suomifutiksen eteenpäinmenosta, että PK-seudulla saattaa sittenkin olla tilaa kolmelle pääsarjaseuralle.

Kertonee varmemmin ehkä siitä, että Viikinkien paketti on tässä vaiheessa valmiimmassa kuosissa kuin monella muulla seuralla. Saman lohkon joukkueista etenkin Honka ja tietyin varauksin Lahti ja Mypa eivät tule olemaan kesällä niin paskoja kuin nyt näyttäisi. Sarjassa säilyminen pitäisi olla Viikkareiden päätavoite edelleen - sijoitus sijoille 6-8 hatun noston paikka.

Kange kaitsja

Viikingeillä on ollut pakka kasassa jo hyvän aikaa ja treenit alkoivat marraskuussa. Tällä porukalla on treenattu testituristit poislaskien joulukuusta saakka ja joukkueen runko on lähes sama, kuin viime kaudella. Uudet pelaajat ovat esiintyneet edukseen - joukkueessa on 20 kaveria, joista kuka tahansa voidaan laittaa kentälle tarvittaessa. Eli joukkueessa on hyvä sisäinen kilpailu pelipaikoista, joka pitää yllä pelaajien pelivirettä.

Kange kaitsja

#734
http://futisforum2.org/index.php?topic=16581.0

Kuvia Heteniityn kentän keväästä.

Futispummi

Kiitos kuvista. :ylos:

Milloin ne tekee parannuksia katsomotilanteeseen?

Mystinen metsätyömies

Teit juuri Kange ketjusta lukukelvottoman. Imageshack tarjoaa muuten kuvia uploadatessa mahdollisuutta pienentää niiden resoluutiota.  ;) :keskari:

Dickinson


Kange kaitsja

Lainaus käyttäjältä: Mystinen metsätyömies - 11.03.2007 klo 18:06:06
Teit juuri Kange ketjusta lukukelvottoman. Imageshack tarjoaa muuten kuvia uploadatessa mahdollisuutta pienentää niiden resoluutiota.  ;) :keskari:

Hanki nopeampi internetyhteys ja isompi näyttö ;) :keskari:

Poistettu

Tuli mieleen, että kuvaosioon voisi perustaa oman ketjun kentänseurantaa varten. Olisipa sielläkin yksi asiatopic lisää mukahauskuuksien sijasta.

Tänne sijoitettuna kuvat tekevät ketjusta vittumaisen luettavan, kun kuvien lataus kestää ikuisuuden jopa laajakaistayhteydellä.

Mystinen metsätyömies

Lainaus käyttäjältä: Kange kaitsja - 11.03.2007 klo 18:11:35
Hanki nopeampi internetyhteys ja isompi näyttö ;) :keskari:

En hankkinut internettiä ylipäätään katsellakseni kuvia Vuosaaren urheilukentän kyltistä.  8) :keskari:

Kange kaitsja

Lainaus käyttäjältä: Sakallio - 11.03.2007 klo 18:15:00
Tuli mieleen, että kuvaosioon voisi perustaa oman ketjun kentänseurantaa varten. Olisipa sielläkin yksi asiatopic lisää mukahauskuuksien sijasta.

Ajattelin laittaa, mutta luultavasti sekin hukkuu nopeasti muuhun paskaan.

niftan

Lainaus käyttäjältä: Kange kaitsja - 11.03.2007 klo 18:25:29
Ajattelin laittaa, mutta luultavasti sekin hukkuu nopeasti muuhun paskaan.

Ja ei ole mahdollisuutta saada noita tärkeämpiä topicceja ns. sticky topiceiksi?

rexa

Hyviä kuvia, ja täältä ainakin löytyy iso näyttö ja laaja kaista inter net yhteys.

Kange kaitsja

Lainaus käyttäjältä: Futispummi - 11.03.2007 klo 18:05:55Milloin ne tekee parannuksia katsomotilanteeseen?

Kaupunki on sitoutunut siihen, että kauden avaukseen mennessä Heteniitylle mahtuu 3200-3500 ihmistä istumaan. Enempää en lähtisi sanomaan, kun on kyseessä Helsinki.

mmr

Kuulin että kaupunki on ollut hyvin nihkeä Heteniityn kentän kunnostamisessa, koska kaupunki olisi ollut hyvin halukas panemaan viikkarit pelaamaan Finskille, mikä rapistuu hiljalleen täysin minimaalisella käytöllä.

Pukinmäen kentän katsomot roudataan Vuosaareen, mitä muuta?

kingi

Kiitoksia Kange kaitsjalle kuvista! ;) :ylos: Ei näytä olevan muuttunut ollenkaan, mutta onhan tässä vielä aikaa kauden alkuun. Niinkuin sanoin joskus aikasemmin: muutoksia odotellessa... 8)

Mystinen metsätyömies

Lainaus käyttäjältä: mmr - 11.03.2007 klo 20:14:50
Kuulin että kaupunki on ollut hyvin nihkeä Heteniityn kentän kunnostamisessa, koska kaupunki olisi ollut hyvin halukas panemaan viikkarit pelaamaan Finskille, mikä rapistuu hiljalleen täysin minimaalisella käytöllä.

Lähdettä? Viikkareiden isojehuille tästä propsit jos kaupungin "tarjouksesta" julettiin kieltäytyä  :ylos:

Viikkareilla lienee siis liigan kyldyyrein johto hauskimman muppetshown lisäksi...


kinkladze

Toivottavasti tämä Viikingit tippuu liigasta. Muuten siitä tulee kotimainen olosuhdejarruttaja numero 1. :keskari: