Kärkkäri
Poissa
|
 |
Vastaus #1000 : 06.02.2008 klo 23:58:20 |
|
Eri. Losa on juuri tyypillinen laidalta sisään keskelle pujottelija. On pelannut samassa roolissa paljon myös Saturnissa. Keskelle ajamisesta koituu erittäin hyviä tilanteita ja näistä vaarallisimmat paikat Suomi rakensi. Ehdottomasti toimiva kokeilu, jota pitää ajaa sisään lisää seuraavissa maaotteluissa. Jos Litmasta peluutetaan hinnalla millä hyvänsä, niin silloin Losan paikaksi jää laita.
Sama
|
|
|
|
|
Kilhammer
Poissa
|
 |
Vastaus #1001 : 06.02.2008 klo 23:58:23 |
|
Laukaus oli kova ja pomppu kova. Enckelman oli ehkä himpun väärin sijoittunut, mutta mikään "helppo maali" se ei tosiaan ollut. Ja koska tulet kuitenkin sanomaan, etten ymmärä mitään futiksesta, sillä en ole pelannut kovemmilla sarjatasoilla, kerrotakoon, että juttelin juuri parin ex-Veikkausliiga-pelaajan kanssa ja he olivat nähneet asian samalla lailla. On turha dissata Enckelmania sen enempää kuin on tarpeen. Tietysti palaamattomuus näkyin pienenä epävarmuutena, mutta ihan ok matsi Peterin tilanteeseen nähden. Laukaus näytti hyvältä, pomppu oli paha ja Peter rojahti ylväästi. Jokaiselle veskarille tulee pomppuimaisuja pitkässä juoksussa, mutta Peter pelatessaan kerran vuoteen imaisee pallon maaliin. Sattuma ottaa roolia, kun taidot eivät riitä. Olen Peterin virheen kannalla. Treeneissä ei tule vastaavia tilanteita riittävästi. 
|
|
|
|
|
Robben
Poissa
|
 |
Vastaus #1002 : 06.02.2008 klo 23:59:11 |
|
Eipä tuolla pelin lopputuloksella niin väliä. Se, mikä merkitsee, on tietenkin Litin maali 
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #1003 : 06.02.2008 klo 23:59:15 |
|
Herra A on nuori maalivahti joka pelaa luottovahtina Hollannin pääsarjaan nousua kärkkyvässä joukkueessa. Herra B oli monien lähteiden mukaan Ruotsin pääsarjan eliittiä. Herra C on lämmittänyt penkkiä monessa Valioliigaottelussa. Kuka ansaitsee tilaisuuden kantaa Suomen paitaa
Tosin herrat A ja B olivat nyt loukkaantuneina, mutta kuntoon päästyään tässä ei pitäisi olla kauheasti epäselvyyksiä Nimenomaan näin. Ja Mäenpää sekä Bahne ovatkin olleet Enckelmanin edellä maajoukkuekuvioissa. Uskoisin, että Enckelman olisi sarjan eliittiä niin Hollannin vittudivarissa kuin Allsvenskanissakin. Ongelmahan on se, että maajoukkuepaikan eteen Enckelmanin pitäisi päästä pelaamaan. Vaikka arvostankin suuresti Peterin ratkaisua nostaa kovaa palkkaa pelaamatta, tarvitaan maajoukkuevastuuseen peliaikaa. Perustaidot Enckelmanilla ovat kuitenkin hyvää luokkaa. Jos mies hankkii itselleen peliaikaa ja esittää hyviä otteita, niin ehdottomasti maajoukkuekamaa jopa ilman loukkaantumisia (nyt maajoukkuekamaa, koska moni maanivahti on rikki tai muuten sivussa). Foorumilla nyt vaan ollaan etukäteen päätetty, että Enckelman on paska. 
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
 |
Vastaus #1004 : 06.02.2008 klo 23:59:54 |
|
k
|
|
|
|
|
Bonecrasher
Poissa
|
 |
Vastaus #1005 : 07.02.2008 klo 00:01:41 |
|
Nimenomaan näin. Ja Mäenpää sekä Bahne ovatkin olleet Enckelmanin edellä maajoukkuekuvioissa. Uskoisin, että Enckelman olisi sarjan eliittiä niin Hollannin vittudivarissa kuin Allsvenskanissakin. Ongelmahan on se, että maajoukkuepaikan eteen Enckelmanin pitäisi päästä pelaamaan. Vaikka arvostankin suuresti Peterin ratkaisua nostaa kovaa palkkaa pelaamatta, tarvitaan maajoukkuevastuuseen peliaikaa. Perustaidot Enckelmanilla ovat kuitenkin hyvää luokkaa. Jos mies hankkii itselleen peliaikaa ja esittää hyviä otteita, niin ehdottomasti maajoukkuekamaa jopa ilman loukkaantumisia (nyt maajoukkuekamaa, koska moni maanivahti on rikki tai muuten sivussa). Foorumilla nyt vaan ollaan etukäteen päätetty, että Enckelman on paska.  Tähän sama 
|
|
|
|
|
Arpin Lusène
Poissa
|
 |
Vastaus #1006 : 07.02.2008 klo 00:01:51 |
|
Losa tosiaan olisi voinut useammin kaventaa sisään ja käyttää hyvää laukaustaan. Miklu oli huono(vittuun Brumista  ), Tintti totutun jäinen viimeistelyssään ja Litmanen oma elegantti itsensä(huolimatta muutamasta harhasyötöstä). Heikkisen haukkumista en oikein ymmärrä, sillä mielestäni mies oli ihan samanlainen näkymätön ja nöyrä duunari kuin ennenkin.
|
|
|
|
|
Mestori
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK Helsinki
|
 |
Vastaus #1007 : 07.02.2008 klo 00:03:06 |
|
Eri. Losa on juuri tyypillinen laidalta sisään keskelle pujottelija. On pelannut samassa roolissa paljon myös Saturnissa. Keskelle ajamisesta koituu erittäin hyviä tilanteita ja näistä vaarallisimmat paikat Suomi rakensi. Ehdottomasti toimiva kokeilu, jota pitää ajaa sisään lisää seuraavissa maaotteluissa. Jos Litmasta peluutetaan hinnalla millä hyvänsä, niin silloin Losan paikaksi jää laita.
Losan pelatessa laidalla on tyypillistä ettei mies pingo jatkuvasti päätyrajalle asti heittelemään keskityspalloja kuten esimerkiksi Kolkka, vaan keskikenttämiehen elkein ajaa mieluummin sisään keskelle josta sitten pystyy joko laukomaan tai laittamaan kärjille pystypalloja linjan taakse. Toki Losa hallitsee myös keskityspallot loistavasti laitaa pitkin nousessaan, mutta kulmassa puuhatessa pallon täytyy myös irrota paljon nopeammin kuin keskellä ollessa. Tänään Losan keskitykset menivät kyllä siinä mielessä hukkaan ettei maalilla tai toisella laidalla ollut koskaan ketään menossa palloihin kunnolla.
|
|
|
|
|
Luigi
Poissa
|
 |
Vastaus #1008 : 07.02.2008 klo 00:03:24 |
|
Vaikee sanoo mut yli viidensadan mentiin, sille  Taisi olla parhaimmillaan lähemmäs 700 äfvitosen rämpyttäjää samanaikaisesti linjoilla. Kaipa tämänkin voi jonkinlaiseksi EoM:ksi laskea, kun ottaa huomioon että kyse oli keskellä talvea pelattavasta harkkamatsista. Eikä foorumi edes kyykännyt! Sille 
|
|
|
|
|
Homer
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1009 : 07.02.2008 klo 00:04:26 |
|
Joo, eipä tästä sen enempää. Eka puoliaika kertoi kuitennki Baxterille paljon. Suomesta voidaan saada kelpo haastaja kovassa lohkossa kohti Etelä-Afrikkaa.
Lopputulos ei merkitse tässä tapauksessa kauheasti. Yleisilme on tärkeämpi. Noihin erikoistilanteisiin satsaisin enemmän, mutta ongelmanahan on se, ettei suomalaisten juoksuvoima oikein riitä rohkeampaan taktiikkaan.
|
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
 |
Vastaus #1010 : 07.02.2008 klo 00:06:18 |
|
Eri. Losa on juuri tyypillinen laidalta sisään keskelle pujottelija. On pelannut samassa roolissa paljon myös Saturnissa. Keskelle ajamisesta koituu erittäin hyviä tilanteita ja näistä vaarallisimmat paikat Suomi rakensi. Ehdottomasti toimiva kokeilu, jota pitää ajaa sisään lisää seuraavissa maaotteluissa. Jos Litmasta peluutetaan hinnalla millä hyvänsä, niin silloin Losan paikaksi jää laita.
No esim eka jakso ja varsinkin loppu oli suht turhauttavaa. Lopussa taas mies siirrettiin keskellä, josta pääsi paremmin mukaan peliin. Mielestäni ei ole mahdottomuus peluuttaa Littiä ja Losaa yht'aikaa, mutta jommallekummalle laidalle tarvitaan leveyttä.
|
|
|
|
|
Karz
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Manchester United, Jolle
|
 |
Vastaus #1011 : 07.02.2008 klo 00:06:24 |
|
Tänään Losan keskitykset menivät kyllä siinä mielessä hukkaan ettei maalilla tai toisella laidalla ollut koskaan ketään menossa palloihin kunnolla.
Niimpä! Shefki maajoukkeeseen! Se pistää nää pallot sisään vaikka väkisin 
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #1012 : 07.02.2008 klo 00:07:05 |
|
Losan pelatessa laidalla on tyypillistä ettei mies pingo jatkuvasti päätyrajalle asti heittelemään keskityspalloja kuten esimerkiksi Kolkka, vaan keskikenttämiehen elkein ajaa mieluummin sisään keskelle josta sitten pystyy joko laukomaan tai laittamaan kärjille pystypalloja linjan taakse. Toki Losa hallitsee myös keskityspallot loistavasti laitaa pitkin nousessaan, mutta kulmassa puuhatessa pallon täytyy myös irrota paljon nopeammin kuin keskellä ollessa. Tänään Losan keskitykset menivät kyllä siinä mielessä hukkaan ettei maalilla tai toisella laidalla ollut koskaan ketään menossa palloihin kunnolla. Kolkkahan kaventaa myös vasemmalla pelatessaan keskelle mukavasti. Vähän ongelmallista Suomen kannalta, että laidalla pelaavat pelaajat sopivat kaikki parhaiten vasemmalle, eli Kolkka, Sjölund ja Losa. Oikealla onkin sitten hiljaista, vaikka Kolkka onkin sielläkin kohtuullinen.
|
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
 |
Vastaus #1013 : 07.02.2008 klo 00:10:37 |
|
Kolkkahan kaventaa myös vasemmalla pelatessaan keskelle mukavasti. Vähän ongelmallista Suomen kannalta, että laidalla pelaavat pelaajat sopivat kaikki parhaiten vasemmalle, eli Kolkka, Sjölund ja Losa. Oikealla onkin sitten hiljaista, vaikka Kolkka onkin sielläkin kohtuullinen.
Juurikin näin (Sjölund ehkä pienellä varauksella). En myöskään tarkoittanut aikasemmin, ettei Losan nousut olisi hyviä nimenomaan vasemmalta, mutta jotain se vaatisi lisää, esim nousevan laitapakin. Mahdollisuuksia kuitenkin on.
|
|
|
|
|
Mestori
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK Helsinki
|
 |
Vastaus #1014 : 07.02.2008 klo 00:11:00 |
|
Niimpä! Shefki maajoukkeeseen! Se pistää nää pallot sisään vaikka väkisin  Tarpeen vaatiessa vaikka nenällään.  No mutta eiköhän Sefkin paikka tule jatkossakin olemaan tutulla paikalla vaihtopenkin perukoilla. 
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
 |
Vastaus #1015 : 07.02.2008 klo 00:13:09 |
|
Tarpeen vaatiessa vaikka nenällään.  No mutta eiköhän Sefkin paikka tule jatkossakin olemaan tutulla paikalla vaihtopenkin perukoilla.  Tjaah, ei M1klu ja Lammaskaan ihmeitä esittänyt. Sama kai vaikka tuonkin paskan nakkais kentälle, yhtälailla tunareita kaikki EDIT: Toki Shefkille aina  siitä Azeripelin maalista
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.02.2008 klo 00:15:06 kirjoittanut John Devey »
|
|
|
|
|
ringhio
Poissa
|
 |
Vastaus #1016 : 07.02.2008 klo 00:13:26 |
|
Miklu oli huono(vittuun Brumista  ), Pitäisi pystyä pelaamaan miklulle palloa enemmän jalkaan. Nytkin joutui painimaan Kyrgiakoksen kanssa ilmatilan herruudesta lähes koko ajan, eli samaa paskaa mihin on brumissakin jo tottunut. Hape voisi tosiaan painua vittuun sieltä selostamosta, kommentit ja lopun pelaaja-arviot aiheuttivat suurta myötähäpeän tunnetta. :keskari:
|
|
|
|
|
TNF Dutchman
Poissa
|
 |
Vastaus #1017 : 07.02.2008 klo 00:14:29 |
|
Kolkkahan kaventaa myös vasemmalla pelatessaan keskelle mukavasti. Vähän ongelmallista Suomen kannalta, että laidalla pelaavat pelaajat sopivat kaikki parhaiten vasemmalle, eli Kolkka, Sjölund ja Losa. Oikealla onkin sitten hiljaista, vaikka Kolkka onkin sielläkin kohtuullinen.
Nurmelan parhaita päiviä kaiholla muistellen. Oikea laita hyökkäyssuuntaan on tosiaan Suomen heikko kohta yhdessä tehottoman hyökkäyksen kanssa, ja molemmat taitaa sellaisena pysyäkin vielä jonkin aikaa. Oikeassa laidassa tulisi ensisijaisesti kokeilla pelaajia, jos paikkoja mietitään. Perpa ja ehkä joku kolmikosta Ääritalo, Hämäläinen, Petrescu alkavat tason puolesta olla kokeilemisen arvoisia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.02.2008 klo 00:38:59 kirjoittanut TNF Dutchman »
|
|
|
|
|
Karz
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Manchester United, Jolle
|
 |
Vastaus #1018 : 07.02.2008 klo 00:15:17 |
|
Tarpeen vaatiessa vaikka nenällään.  No mutta eiköhän Sefkin paikka tule jatkossakin olemaan tutulla paikalla vaihtopenkin perukoilla.  No jos noita tintin esityksiä kattoo, niin kyllä sinne Shefkin ennemmin pistäisin Forcen pariksi kärkeen. Tintti saanu mitää aikaa koko ottelussa ja viimeistelykin oli Shefkin tasoa. Shefki sentään voittaa pääpalloja ja taistelee kiitettävästi kärjessä. 
|
|
|
|
|
muumi
Poissa
Suosikkijoukkue: minä en nettikiusaa
|
 |
Vastaus #1019 : 07.02.2008 klo 00:16:17 |
|
Halsti on kyllä mahtava pelaaja. Koskaan ei häntä tule hehkutettua tarpeeksi. Siinä on todella kova toppari suomen maajoukkueelle, kunhan vierelle löytyy joku johtajatyyppi. Halstihan on seuraava Hyypiä: ei samaa pääpeliä eikä johtajuutta, mutta sama pallovarmuus, pelisilmä, sijoittuminen ja ennen kaikkea rauhallisuus. Upeaa katsoa, miten rauhallisesti Halsti pelaa pallottomana ja pallollisena, oli kyseessä mikä peli tahansa.
Halstin ainoa selkeä heikkous, hänen rauhallinen hissukkaluonne, hämää hänen todellista tasoaan. Hän ei tee itsestään numeroa eikä pelaa läheskään sillä tasolla, millä pystyisi pelata. Hän pelaa aina vain sillä tasolla, mitä vaaditaan. Ei koskaan sen yli. Taso on noussut aina vaatimusten myötä, eikä varmasti ruotsin sarjat ole parasta mihin Halsti kykenee. Keski-Eurooppa ja maajoukkueen avauspaikka odottaa.
|
|
|
|
|
Mestori
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK Helsinki
|
 |
Vastaus #1020 : 07.02.2008 klo 00:17:36 |
|
Tjaah, ei M1klu ja Lammaskaan ihmeitä esittänyt. Sama kai vaikka tuonkin paskan nakkais kentälle, yhtälailla tunareita kaikki
Tässä käy ilmi juuri viime karsintojen suurin ongelma maalinteko, joka kärkimiesten puuttuessa jäi kk-miesten harteille. Puolustus toimii, keskikenttä toimii, mutta hyökkäyksessä ei ole periaatteessa muita vaihtoehtoja kuin nämä juuri luetellut kolme vanhaa naamaa. Kyproksen leirillähän kokeiltiin lauantain pelissä mm. Mäkelää kärjessä, mutta ainakaan minua ei maajoukkueen osalta suuremmin vakuuttanut.
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
 |
Vastaus #1021 : 07.02.2008 klo 00:18:59 |
|
No jos noita tintin esityksiä kattoo, niin kyllä sinne Shefkin ennemmin pistäisin Forcen pariksi kärkeen. Tintti saanu mitää aikaa koko ottelussa ja viimeistelykin oli Shefkin tasoa. Shefki sentään voittaa pääpalloja ja taistelee kiitettävästi kärjessä.  No joo, miksi ei oikeastaan. Onhan se nyt selvää että jotain tarvis tehdä Halsti on kyllä mahtava pelaaja. Koskaan ei häntä tule hehkutettua tarpeeksi. Siinä on todella kova toppari suomen maajoukkueelle, kunhan vierelle löytyy joku johtajatyyppi. Halstihan on seuraava Hyypiä: ei samaa pääpeliä eikä johtajuutta, mutta sama pallovarmuus, pelisilmä, sijoittuminen ja ennen kaikkea rauhallisuus. Upeaa katsoa, miten rauhallisesti Halsti pelaa pallottomana ja pallollisena, oli kyseessä mikä peli tahansa.
Terve Markus  Halsti tarvitsee rinnalleen johtajatyypin, joka on erittäin hyvä pääpelaaja, sillä sitä sinä et ole. Mutta mahdollinen tulevaisuuden pelaaja Huuhkajissa
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
 |
Vastaus #1022 : 07.02.2008 klo 00:22:13 |
|
Tässä käy ilmi juuri viime karsintojen suurin ongelma maalinteko, joka kärkimiesten puuttuessa jäi kk-miesten harteille. Puolustus toimii, keskikenttä toimii, mutta hyökkäyksessä ei ole periaatteessa muita vaihtoehtoja kuin nämä juuri luetellut kolme vanhaa naamaa. Kyproksen leirillähän kokeiltiin lauantain pelissä mm. Mäkelää kärjessä, mutta ainakaan minua ei maajoukkueen osalta suuremmin vakuuttanut.
Totta turiset. Tavallaan alkaa ymmärtämään miksi tekut huutelee Pukkia maajoukkueeseen. Ei sekään toki valmis ole, mutta voi helvetti kun nää on jo niin nähty ja näiden takanakin tulee pelkkää paskaa Tilanteelle ei mitään voi näiden karsintojen aikana. Näillä on pakko mennä. Toivoisin, että jos Teme ja Kuningas ovat kunnossa, niin Ereä voitaisiin kokeilla kärjessä. Hyvä laukaus, röyhkeä haastaja, erinomainen 1vs1 tilanteissa sekä itsevarma pelaaja joka haluaa pallon vaikeassakin tilanteessa ratkaistakseen pelin. Näitä meillä ei ole liikaa
|
|
|
|
|
Hadji
Poissa
|
 |
Vastaus #1023 : 07.02.2008 klo 00:27:01 |
|
Tässä käy ilmi juuri viime karsintojen suurin ongelma maalinteko, joka kärkimiesten puuttuessa jäi kk-miesten harteille. Puolustus toimii, keskikenttä toimii, mutta hyökkäyksessä ei ole periaatteessa muita vaihtoehtoja kuin nämä juuri luetellut kolme vanhaa naamaa. Kyproksen leirillähän kokeiltiin lauantain pelissä mm. Mäkelää kärjessä, mutta ainakaan minua ei maajoukkueen osalta suuremmin vakuuttanut.
Ennemmin edes silloin tällöin Hollannissa väläyttelevä Tarvajärven Nikke mielummin kuin Mäksä. Myös jos Pukki murtautuu kevään mittaan Sevilla Atleticon pelaavaan kokoonpanoon, niin siinä on yksi vaihtoehto jo ensi syksyksi. Ei nyt sentään suoraan avaukseen, mutta nopeudellaan ja tekniikallaan aiheuttaisi varmasti vaikeuksia väsyneille puolustuksille. Nopeuttahan tonne kärkeen ilman muuta tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa. Johanssonilla nopeus on ollut käytännössä ainoa huippuominaisuus, mutta sekin on alkanut karisemaan vuosien saatossa. Miklun liike kohtalaista, mutta järjettömät punttikuurit loukkaantumisten aikoina vienyt terävyyttä pois. Littiä, Losaa tai Kuqiakaan ei voida pitää minään juoksukoneina.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1024 : 07.02.2008 klo 00:29:55 |
|
Johanssonin hidastuminen vuosien myötä vain korostaa muiden ominaisuuksien puutetta. Etenkin viimeistelytaito on todella luokatonta...
|
|
|
|
|
|
|
|