Ensi kertaa fanikatsomossa olleena muutama havainto:
Plussat:
+ MAHTAVA tunnelma, miksen ole jo aikaisemmin ollut fanisektiossa?!
+ Etukäteen en sanoja tai sävelmiä tiennyt mistään. Päästiin kaverin kanssa kuitenkin lähes samantien kärryille kaikista.
+ Capojen toiminta. Vaikka olin osan ajasta ihan E52 reunamilla (tosin aika alhaalla), niin pääasiassa sinnekin kuului "ohjeistus" hyvin.
+ Tifo oli kuulemma todella hieno! Itsehän en alta sitä tietenkään nähnyt, mutta tällaista kommenttia kuulin pelin jälkeen
+ Capojen reagointi muuhun yleisöön/pelitapahtumiin. Tästä muistaakseni on joskus ennen valitettu, nyt minusta tilanteisiin reagoitiin hyvin.
Miinukset:
- Liian pitkään samaa viisua. Muutaman kerran huomasi ettei porukka enää jaksanut samaa, vaan äänenkäyttö lopahti capojen kovasta kannustuksesta huolimatta. Eli nopeampaa kiertoa ja välillä voisi ehkä pienen hetken kerätä ääntä ja voimia seuraavaan vetoon.
- Matsi jäi itseltä välillä vähän pimentoon pomppimiselta ja huutamiselta, laitetaan se nyt miinuksiin kun en muutakaan enää keksi

Kaikenkaikkiaan todella hienoa oli olla mukana, onneksi tuli kausari ostettua.
Tuli vielä mieleen, että muutaman kertaa jostain E52 ylhäältä porukka alkoi vetämään omia huutojaan päälle, mutta muu porukka oli niin hyvin mukana capojen aloittamissa chanteissa, että nämäkin liittyivät nopeasti "oikeaan" mukaan kovasta promilletilasta huolimatta. Hyvä niin.
EDIT: E53 -> E52 (muistaakseni nyt on oikein)