SilviS
Poissa
Suosikkijoukkue: Espoon Tikka, Suomen A-Maajoukkue
|
 |
Vastaus #175 : 23.05.2008 klo 22:20:34 |
|
Tikka - NJS 1-0
Pikainen raportti pe illan pelistä.
Peli suht tasainen. Eka puoliaika oli jokseenkin Tikan hallintaa ja Tikka loikin tukun vaarallisia tilanteita NJS:n maalille. Tikan häkki tuli pilkusta. Toka puoliaika alkoi Tikan hallinnalla, mutta mitä pidemmälle tokaa puoliaikaa mentiin, niin NJS otti hieman ohjia omiin käsiinsä ja Tikka lähti keskittymään vastahyökkäyksiin ja pallon pitämiseen vastustajan alueella. Loppua kohden NJS nosti pelaajia hyökkäykseen ja pyrki murtamaan Tikan puolustuslinjaa pitkillä palloilla. Muutaman suht herkullisen paikan NJS sai tehtyä, mutta Tikan molari torjui ne suhteellisen helposti.
Kaiken kaikkiaan peli oli hyvää palloilua ja suhteellisen tasainen ottelu. Voitto meni oikeaan osoitteeseen. Tuomarityöskentely oli kanssa hyvää. Kauden parasta tähän mennessä. Jaloille potkimiset sekä miesten estämiset vihellettiin pois.
Voiton avulla Tikka nousi 1:s lohkon sarjakärkeen ja aiheutti NJS:lle kauden ensimmäisen tappion. Ma peli Honka 3:sta vastaan.
|
|
|
|
|
radex
Poissa
Suosikkijoukkue: hintahtava preesens on kovin vahva
|
 |
Vastaus #176 : 24.05.2008 klo 00:10:33 |
|
korsossa aurinkoa ja makkaraa(oli siellä joku pelikin) kaunis sää ja makkaran käry huokutti korson bisletin lähes ääriään myöten täyteen nälkäisiä paikallisia asukkeja. ihmismassan syödessä lerssejään pelattiin potkupallokentällä jännittävä paikallisvääntö kopse - pk50. kopselaisten ottaessa alkuhikeä päälle pelaajat ihmettelivät saako vastustaja täyttä miehistöä kentälle.ja kyllähän kerho sai kuin saikin 11 pelaajaa raavittua kasaan. eka puolikas oli kopsen hallintaa.pk sai muutaman tilanteen poikasen aikaan,mutta kopsen rautainen puolustuslinja nollasi pk:n hyökkäkset.kopsen painostus palkittiin jakson sillä loppuhetkillä kopse teki kaksi eurogoalia ja siirtyi tauolle kaks-muna johdossa.paikkoja oli kyllä usaeammallekin täysosumalle, mutta reilun pelin hengessä paikat ryssittiin taidolla. toka puolikas oli jo kopselta hieman varmistelevaa ja hallinta oli hienoisesti pk:lla,tosin kovin lähelle kopsen maalia ei vieraita päästetty. pelin loppupuolella taisi olla kopsen pakin käsivirhe boksissa,ainakin vierasjoukkueen pelaajien ja ennenkaikkea tuomarin mielestä,jonka seurauksena pk tekikin maalin rankkaripilkulta.kopse rankaisi lopussa vielä kertaalleen pk nostettua ukkoja ylös.maali oli pk-pelureiden tulkinnan mukaan ns. "jasso", mutta dumari vei pallon videotarkistuksen ja avustavan erotuomarittaren(semikissa  ) konsultoinnin jälkeen keskelle kenttää maalin merkiksi. peli oli aika tasaista vääntöä, mutta pk materiaali ei riittänyt ja hieman taisi väsy tulla loppua kohden. lopputulos siis kopse - pk50 3-1.ja makkaraa riitti kaikille!!! 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.05.2008 klo 07:56:40 kirjoittanut radex »
|
|
|
|
|
katuporo
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #177 : 24.05.2008 klo 12:24:51 |
|
Ei minään vittuiluna pk:lle tai kellekkään mut en tajua miten täs vaihees kautta voi olla ongelmia pelaajamäärän kanssa, kesälomakausi vasta alkamassa ni ei lupaile hyvää. Kantsis varmaan talvisin miettii sitä sarjoihin ilmottautumisen mielekkyyttä. Ei se oo hauskaa omille eikä vastustajille jos peleihin tulee randomil jotain siitä 8-12 pelaajan väliltä. Nii ja tosiaan tälle olis melkeen oman topikin voinut perustaa, ei mul oo mitään hajua PK:n toiminnan tasosta tai miten ylipäätään uudenmaan nelosessa asiat on.
|
|
|
|
|
Espen
Poissa
Suosikkijoukkue: Valtti, Mainz 05
|
 |
Vastaus #178 : 24.05.2008 klo 15:53:48 |
|
Ei minään vittuiluna pk:lle tai kellekkään mut en tajua miten täs vaihees kautta voi olla ongelmia pelaajamäärän kanssa, kesälomakausi vasta alkamassa ni ei lupaile hyvää. Kantsis varmaan talvisin miettii sitä sarjoihin ilmottautumisen mielekkyyttä. Ei se oo hauskaa omille eikä vastustajille jos peleihin tulee randomil jotain siitä 8-12 pelaajan väliltä. Nii ja tosiaan tälle olis melkeen oman topikin voinut perustaa, ei mul oo mitään hajua PK:n toiminnan tasosta tai miten ylipäätään uudenmaan nelosessa asiat on.
HV.. Pari tähtipelaajan loukkaantumiseen (kuten minun  ) ennen kauden alkua on vähän vaikea varautua :keskari: Maanantaina treeneihin sittem helmikuun. (sivuristiside vamma)
|
|
|
|
|
Kolibri
Poissa
|
 |
Vastaus #179 : 24.05.2008 klo 16:22:33 |
|
TiPS- RiRa 2-0.
|
|
|
|
|
katuporo
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #180 : 24.05.2008 klo 16:48:09 |
|
HV.. Pari tähtipelaajan loukkaantumiseen (kuten minun  ) ennen kauden alkua on vähän vaikea varautua :keskari: Maanantaina treeneihin sittem helmikuun. (sivuristiside vamma) Just sen takia en teistä puhunutkaan, mistä minä tietäisin jos teil on ollut se 7-8 loukkaantumista enemmän tänä vuonna ku normaalisti. Yleisesti tarkotin et liian normaalia on toi ettei oo pelaajia tarpeeks. Kai sitä tammikuus katotaan et on 18 nimeä paperil, näillä mennään hienosti, sit kesällä huomataankin ettei pelaajat ookkaan ammattilaisia ja niin uskomattomalta ku se tuntuu ni myös alasarjois pelaajat loukaantuu. Tommosiin ei tietenkään pysty mitään vaikuttaa jos helmikuussa loukaantuu, ei siinä ajassa kerkeä ees siirtopapereita tulostaa 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.05.2008 klo 16:50:50 kirjoittanut katuporo »
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #181 : 24.05.2008 klo 17:54:06 |
|
Just sen takia en teistä puhunutkaan, mistä minä tietäisin jos teil on ollut se 7-8 loukkaantumista enemmän tänä vuonna ku normaalisti. Yleisesti tarkotin et liian normaalia on toi ettei oo pelaajia tarpeeks. Kai sitä tammikuus katotaan et on 18 nimeä paperil, näillä mennään hienosti, sit kesällä huomataankin ettei pelaajat ookkaan ammattilaisia ja niin uskomattomalta ku se tuntuu ni myös alasarjois pelaajat loukaantuu. Tommosiin ei tietenkään pysty mitään vaikuttaa jos helmikuussa loukaantuu, ei siinä ajassa kerkeä ees siirtopapereita tulostaa  18 pelaajan rinki on aika pieni kun kuitenkin aina sattuu loukkaantumisia eikä koskaan kuitenkaan kaikkia saada samaan aikaan paikalle (työ/perhe/opiskelut/lomamatkat). 20-22 pelaajaa olisi minusta paljon fiksumpi joukkueen koko nelosesta-kutoseen pelaaville joukkueille. Harvempi tähän vain ryhtyy "kun kaikille pitää riittää peliaikaa". Lopputulos on kuitenkin useasti se, että yhä pienentyvää rinkiä peluutetaan loppuun ja loukkaantumiset kertautuvat kun kuormitus jakaantuu liiaksi samoille pelaajille.
|
|
|
|
|
uderio
Poissa
Suosikkijoukkue: NouLa
|
 |
Vastaus #182 : 24.05.2008 klo 18:08:29 |
|
Uskoisin kyllä Jäpsin nousevan tuolta yhdestä pisteestä. Pisteitä tulevat varmasti ryöväämään ihan keneltä tahansa
Öhöm, Jäps/2 - KoiPs 5-3 vielä muutamia minuutteja ennen loppua ja KoiPs yhden vajaalla...
|
|
|
|
|
Hender
Poissa
Suosikkijoukkue: Jari ja maajoukkue, El Puki -fanclub, www.noula.fi
|
 |
Vastaus #183 : 24.05.2008 klo 18:21:11 |
|
Vähän täytyy kyllä ihmetellä, miten Koips on kerännyt jo 10 pistettä? Ei oikein vakuuttanut, mutta varmasti vittumainen jengi kotihiekallaan.
|
|
|
|
|
Walle
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #184 : 24.05.2008 klo 19:59:47 |
|
TiPS- RiRa 2-0.
Jep  Hyvä voitto. Taas oli paikkoja tehdä maali ennen kuin vaihdosta tullut Petteri Halonen ratkaisi hienolla laukauksella.  Lopussa vielä Timppa Sinisalo iski ratkaisevan maalin RiRan panostaessa hyökkäykseen. Hyvä voitto meille. Kelikin oli loistava 
|
|
|
|
|
Espen
Poissa
Suosikkijoukkue: Valtti, Mainz 05
|
 |
Vastaus #185 : 24.05.2008 klo 22:00:39 |
|
Just sen takia en teistä puhunutkaan, mistä minä tietäisin jos teil on ollut se 7-8 loukkaantumista enemmän tänä vuonna ku normaalisti. Yleisesti tarkotin et liian normaalia on toi ettei oo pelaajia tarpeeks. Kai sitä tammikuus katotaan et on 18 nimeä paperil, näillä mennään hienosti, sit kesällä huomataankin ettei pelaajat ookkaan ammattilaisia ja niin uskomattomalta ku se tuntuu ni myös alasarjois pelaajat loukaantuu. Tommosiin ei tietenkään pysty mitään vaikuttaa jos helmikuussa loukaantuu, ei siinä ajassa kerkeä ees siirtopapereita tulostaa  HV.. Älä selitä
|
|
|
|
|
katuporo
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #186 : 24.05.2008 klo 23:46:09 |
|
Vähän täytyy kyllä ihmetellä, miten Koips on kerännyt jo 10 pistettä? Ei oikein vakuuttanut, mutta varmasti vittumainen jengi kotihiekallaan.
Hiekkajengit on yleensä kovia alkukaudesta ku kaikki pelit pelataan "omalla" alustalla, kesäl tasottuu kummasti HV.. Älä selitä
Nenä tukos, ei pysty. Oot eka yli 18-vuotias (oletettavasti) jonka nään käyttävän tota HV-lyhennettä. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.05.2008 klo 00:18:38 kirjoittanut katuporo »
|
|
|
|
|
radex
Poissa
Suosikkijoukkue: hintahtava preesens on kovin vahva
|
 |
Vastaus #187 : 25.05.2008 klo 02:17:40 |
|
joko loppui koipsin porskutus!!ainakin omilta kotisivuiltaan löytyneestä rapsasta voi päätellä koiviksen poikien olevan kylläisiä alkukauden menestyksestä.mahtaako pinnat riittää sarjapaikan varmistamiseen??aika näyttää...toistaiseksi ainoa jengi,joka on sarjapaikkansa varmistanut lienee lepa.palloilut jatkunevat ensi vuonna vitosessa.uskallan jo lähes satavarmasti julistaa asian.kiitos ja näkemiin!!  mielenkiintoisaa keskustelua pelaajien määrästä.uskallan väittää,että 20 ukkoa on jo aika hyvä määrä.oletan nelosdivari tason jengien olevan pääsääntöisesti enemmän tai vähemmän kaveriporukoita eli junnutoimintaa ei välttämättä monesta seurasta löydy.joten joukkueen uudistaminen tapahtuu siis kaiketi pääasiassa nakkiksilla ja koulun diskoissa.11 kaveriahan riittää jo alkuun. olis mielenkiintosta tietää mimmosella ringillä tähän kauteen on lähdetty.meillä kopsessa on melko hyvä tilanne(ollaan sentään suurseura) taitaa olla himpun yli 20 jantteria ringissä ja treeneissä keskiarvo liikkuu ehkä 12-16 pelaajan tietämillä.muutama yli-ikänen junnu saattaa tulla kokeilemaan talvella.mutta intti,mopot,tytöt(  ) ja korson vilkas yöelämä karsii oman osansa.
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #188 : 25.05.2008 klo 02:49:50 |
|
mielenkiintoisaa keskustelua pelaajien määrästä.uskallan väittää,että 20 ukkoa on jo aika hyvä määrä.oletan nelosdivari tason jengien olevan pääsääntöisesti enemmän tai vähemmän kaveriporukoita eli junnutoimintaa ei välttämättä monesta seurasta löydy.joten joukkueen uudistaminen tapahtuu siis kaiketi pääasiassa nakkiksilla ja koulun diskoissa.11 kaveriahan riittää jo alkuun.
Tarkoitin juuri näitä kaveriporukoita, joilla ei ole mitään junnuorganisaatiota tai muutakaan mistä täydentää sitten kun esteitä ja loukkaantumisia kasaantuu sopivasti. Varsinkaan sellaisen joukkueen ei mielestäni edes kannattaisi harkita sarjaan ilmoittautumista, ellei ringissä ole vähintään se 20 nimeä silloin kun sarjailmoittautumisten deadline on. Mielestäni piirin tulisi myös edellyttää tätä, jotta turhilta luovutuksilta vältyttäisiin juuri sarjan alla tai sarjan aikana.
|
|
|
|
|
radex
Poissa
Suosikkijoukkue: hintahtava preesens on kovin vahva
|
 |
Vastaus #189 : 25.05.2008 klo 04:14:53 |
|
Tarkoitin juuri näitä kaveriporukoita, joilla ei ole mitään junnuorganisaatiota tai muutakaan mistä täydentää sitten kun esteitä ja loukkaantumisia kasaantuu sopivasti. Varsinkaan sellaisen joukkueen ei mielestäni edes kannattaisi harkita sarjaan ilmoittautumista, ellei ringissä ole vähintään se 20 nimeä silloin kun sarjailmoittautumisten deadline on. Mielestäni piirin tulisi myös edellyttää tätä, jotta turhilta luovutuksilta vältyttäisiin juuri sarjan alla tai sarjan aikana.
en nyt lähtis ihan noin ehdottomasti määrittelemään ilmoittautumiskelpoisuutta.saahan kaikki yrittää!ei kai tää nyt niin vakavaa ole.ei sekään kovin kiihottava idea olis,jos esimerkiksi neloseen nosteltais paikkaamaan luovutuksia jotain seiskadivarin seuroja pörräämään.nää porukat,jotka on pelaamalla ittensä neloseen nostanu,saattaa laittaa sentään kampoihin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.05.2008 klo 04:49:43 kirjoittanut radex »
|
|
|
|
|
Rautaperse
Poissa
Suosikkijoukkue: Azzurri, Vanha Rouva
|
 |
Vastaus #190 : 25.05.2008 klo 06:16:20 |
|
Vähän täytyy kyllä ihmetellä, miten Koips on kerännyt jo 10 pistettä? Ei oikein vakuuttanut, mutta varmasti vittumainen jengi kotihiekallaan.
Joo niiden laittomalla kotihiekalla. 25m x 50m kokoinen kenttä  . Antifutikselle :keskari:
|
|
|
|
|
Vanda
Paikalla
|
 |
Vastaus #191 : 25.05.2008 klo 11:38:44 |
|
PK-50 - TiPS 1-2
Mahtaa Vandaa harmittaa ku pallo osui ensin ylärimaan ja sitten kimposi veskasta maaliin.
Olihan tämä vähän vittumainen maali tosiaan. Kolmen viime kauden aikana, en muista kuin muutaman vaparimaalin tulleen omaan päähän. Mielenkiintoista on se, että TiPS on tehnyt näistä 3, asialla vielä eri jätkä joka kerralla. TiPS treenaa vain vapareita?  Walle näköjään siirtynyt kokonaan joukkueenjohto-/huoltotehtäviin. olis mielenkiintosta tietää mimmosella ringillä tähän kauteen on lähdetty.
Meiltä löytyy 21 nimeä pelaajalistalta, mutta tällä hetkellä loukkaantuneena/sairaana on peräti 7 jätkää. Siihen päälle vielä muutaman työkiireet, niin se 11 nimeä tekee tiukkaa saada peliin mukaan. Sama tilanne on ollut jo monta vuotta, mutta aina on muistaakseni saatu 11 jätkää peliin paikalle. Toki olisi mukava saada muutama mies penkillekin, mutta sentään ei tarvii ketään jättää kokoonpanon ulkopuolelle, koska tällä hetkellä emme edes treenaa juuri ollenkaan. Joo niiden laittomalla kotihiekalla. 25m x 50m kokoinen kenttä
Mielestäni tämä on ihan normaalikokoinen kenttä, pelaamme meinaan itse siellä puolet kotipeleistämme. Muuten kenttä ei toki kummoinen ole. Hiekoille noin ylipäätänsä.  Onneksi meidän peleistä sentään yli puolet on muulla alustalla kuin hiekalla.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.05.2008 klo 11:41:55 kirjoittanut Vanda »
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #192 : 25.05.2008 klo 12:05:49 |
|
en nyt lähtis ihan noin ehdottomasti määrittelemään ilmoittautumiskelpoisuutta.saahan kaikki yrittää!ei kai tää nyt niin vakavaa ole.ei sekään kovin kiihottava idea olis,jos esimerkiksi neloseen nosteltais paikkaamaan luovutuksia jotain seiskadivarin seuroja pörräämään.nää porukat,jotka on pelaamalla ittensä neloseen nostanu,saattaa laittaa sentään kampoihin.
Sehän se kun niitä ei nosteta, kun luovutukset tulevat riittävän myöhään. Tällöin sarjat jäävät vajaiksi ja tämä vaikuttaa vähentävästi sekä putoajien määrään lohkossa, että pelien määrään. En muista että minään vuonna oltaisiin saatu sarjoja pelattua ilman luovutuksia, mikä on sääli. Ja tämä siis koskee kaikkia sarjoja nelosesta kutoseen. Tänäkin vuonna FC LP luovutti vitosessa vasta 23.4.. Ei minusta kovin fiksua ja pitkäjänteistä toimintaa.
|
|
|
|
|
Walle
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #193 : 25.05.2008 klo 12:32:22 |
|
Olihan tämä vähän vittumainen maali tosiaan. Kolmen viime kauden aikana, en muista kuin muutaman vaparimaalin tulleen omaan päähän. Mielenkiintoista on se, että TiPS on tehnyt näistä 3, asialla vielä eri jätkä joka kerralla. TiPS treenaa vain vapareita? : o Walle näköjään siirtynyt kokonaan joukkueenjohto-/huoltotehtäviin. 8 )
Oho. En kyllä voi uskoa tota. Ite en muista et koskaan uppoisi suorasta vaparista. No mut nähtävästi näin on käynyt jos niin muistelet.  Ainakin toistaiseksi olen siirtynyt kentän laidalle, eilen jouduin ottaa jo valmentajan roolia. Vaihdot tosin onnistuivat. Voittomaalin teki vaihdosta tullut pelaaja, ehti olla kentällä 2 min ja toisen maalin järjesti prässillään toinen vaihtomies..  Mutta katsotaan nyt miten tulevaisuudessa polvet tulevat kestämään, mieli kyllä alkais tehdä hypätä kehiin.. =) korson vilkas yöelämä karsii oman osansa. Mitähän helvettiä sä olet napannut? : 
|
|
|
|
|
10919
Poissa
|
 |
Vastaus #194 : 25.05.2008 klo 13:39:28 |
|
Joo niiden laittomalla kotihiekalla. 25m x 50m kokoinen kenttä Kokeilehan päätäsi. Kentän mitat 100 x 65 m. Joku voi korjata jos olen väärässä mutta sääntökirjan mukaan kentän kuuluu olla 90 - 120 m pitkä ja olikohan 60 - 100 m leveä... Ei kuitenkaan leveämpi kuin kentän pituus. Väittäisin että jos joku kenttä on laiton niin Järvenpään keinonurtsi, mutta sekin taitaa olla juuri ja juuri sallituissa mitoissa. JäPS - KoiPS pelistä sen verran että ehdottomasti parempi joukkue voitti. 10 pistettä ensimmäisistä peleistä taisi olla enemmän kuin odotettiin ja eilen ei sitten "sarjajumboa" vastaan asennetta riittänyt vaikka tiedettiin että vaikea peli on tulossa. KoiPSin rinki on todella kapea, 15 vanhaa "pelimiestä" ja puolenkymmentä kehityskelpoista junnua. Eilisessä pelissä kolme avauskokoonpanon pelaajaa pois ja se näkyi. Ensi peli TuPSia vastaan voi olla vaikea sillä alkukauden paras pelaaja, lähes ainut toppari sovittaa pelikieltoaan. Toivottavasti pisteitä tulisi vielä jonkin verran kevätkierroksella niin ei tarvitsisi syksyllä pelata vähillä ukoilla putoamista vastaan...
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #195 : 25.05.2008 klo 13:53:16 |
|
Kokeilehan päätäsi. Kentän mitat 100 x 65 m. Joku voi korjata jos olen väärässä mutta sääntökirjan mukaan kentän kuuluu olla 90 - 120 m pitkä ja olikohan 60 - 100 m leveä... Ei kuitenkaan leveämpi kuin kentän pituus.
Väittäisin että jos joku kenttä on laiton niin Järvenpään keinonurtsi, mutta sekin taitaa olla juuri ja juuri sallituissa mitoissa.
JäPS - KoiPS pelistä sen verran että ehdottomasti parempi joukkue voitti. 10 pistettä ensimmäisistä peleistä taisi olla enemmän kuin odotettiin ja eilen ei sitten "sarjajumboa" vastaan asennetta riittänyt vaikka tiedettiin että vaikea peli on tulossa.
KoiPSin rinki on todella kapea, 15 vanhaa "pelimiestä" ja puolenkymmentä kehityskelpoista junnua. Eilisessä pelissä kolme avauskokoonpanon pelaajaa pois ja se näkyi. Ensi peli TuPSia vastaan voi olla vaikea sillä alkukauden paras pelaaja, lähes ainut toppari sovittaa pelikieltoaan.
Toivottavasti pisteitä tulisi vielä jonkin verran kevätkierroksella niin ei tarvitsisi syksyllä pelata vähillä ukoilla putoamista vastaan...
Mulla olis sellanen perstuntuma että sillä Järvenpään tekonurtsilla saisi pelata vielä kakkosta. Kyllä kai kaikkien kenttien pitää nuo säännöissä mainitut minimimitat täyttää..? Eri asia tietenkin valvooko tätäkään kukaan.
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #196 : 25.05.2008 klo 19:36:17 |
|
Havukosken hiekka on 100 m x 65 m, Järvenpään lukion tekonurmi 100 m x 70 m Lähteenä Uudenmaan piirin seurapiiri-tietopaketti vuosimallia 2008. Palloliiton kenttä- ja hallimääräyksistä: LUOKKA 4 Miesten Kolmonen Poikien A Ykkönen Poikien B Ykkönen Naisten Kakkonen Pelikentän minimikoko on 95 x 55m. Palloliiton suositus on 105 x 68m Pelikentän päällyste on nurmi, jalkapallonurmi, tekonurmi tai hiekka. Piireillä on oikeus antaa piirikohtaisia erillismääräyksiä järjestämissään kilpailuissa. Joukkueita ja erotuomaristoa varten on varattava erilliset pukuhuoneet ja suihkutilat, jotka on oltava yksinomaan heidän käytettävissä 60 minuuttia ennen ottelua ja vähintään 30 minuuttia ottelun jälkeen. Joukkueiden pukuhuoneen on oltava mitoiltaan vähintään 20 m². Erotuomariston pukuhuoneen on oltava mitoiltaan vähintään 10 m². Pukuhuoneiden on oltava lukittavia. Pukuhuoneiden yhteydessä on oltava suihkutila. Pukuhuoneiden yhteydessä tai välittömässä läheisyydessä on oltava riittävät WC-tilat. http://www.palloliitto.fi/seura/olosuhteet2/kentta-ja_hallimaaraykset/
|
|
|
|
|
uderio
Poissa
Suosikkijoukkue: NouLa
|
 |
Vastaus #197 : 25.05.2008 klo 20:05:29 |
|
HuH HaH Huli, Turpaan Tuli! Tollanen varmaan on sopivin otsikko TuPs - NouLa matsista. Tasasta vääntöä about 30 min (tais olla 2-2), kunnes tuli perinteisesti loukkaantuminen ja pilkku. TuPs siitä 3-2 johtoon ja voittomaali oli siinä. Muutama häkki siihen vielä ja lukemat oli ehkä rumat (6-2)  TuPsilla kuuleman mukaan pitkästä aikaa paras nippu koossa ja kovahan se perkele olikin. NouLa oli suht hampaaton ja tappiota tukevat vielä pari loukkaantumista, korttisakko ja noi lukemat... Uudet shortsit tosin oli ihan toimivat. Niille
|
|
|
|
|
skraba
Poissa
|
 |
Vastaus #198 : 25.05.2008 klo 20:07:06 |
|
Tikkurilassa IVU-SibboV 5-1 (3-1)  IVU otti surkean KoiPS tappion jälkeen makean voiton Sipoosta. Ensimmäisellä puoliajalla IVU meni 1-0 johtoon syöttökuvion jälkeen, maalintekijänä jälleen Jungi Nguyen. 2-0 maali merkittiin Jani Martikaiselle,läpiajon päätteeksi sijoitus verkkoon. Tämän jälkeen IVUn ote katosi ja SibboV sai hallinnan. Hallinnan päätteeksi vapaapotkusta pääsi Sipoon pelaaja puskemaan vapaasti kavennuksen. IVU pääsi turvallisen kahden maalin johdossa tauolle, kun jälleen Martikainen sivalsi pallon verkkoon läpiajosta. Toisella puoliajalla peli oli tasaista pallonhallinnan ollen lievästi sipoolaisilla. IVU puolusti sitkeästi ja teki selvään voittoon vaadittavat maalit. 4-1 maali ja tekijänä jälleen Martikainen ja kuinka ollakaan, läpiajosta. 5-1 oli jo herkuttelua. Keskikentältä lähetti Juha Litmanen loistavalla pystysyötöllä IVU kärjen läpi ja kun kyseinen kärki oli Martikainen, niin lopputuloksen arvanette. Veska tsuvelle ja pallo tyhjiin. IVUlle siis 5-1 voitto ja Jani Martikaiselle 4 maalia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.05.2008 klo 20:45:19 kirjoittanut skraba »
|
|
|
|
|
Rautaperse
Poissa
Suosikkijoukkue: Azzurri, Vanha Rouva
|
 |
Vastaus #199 : 25.05.2008 klo 20:46:25 |
|
Havukosken hiekka on 100 m x 65 m, Järvenpään lukion tekonurmi 100 m x 70 m
Lähteenä Uudenmaan piirin seurapiiri-tietopaketti vuosimallia 2008.
Palloliiton kenttä- ja hallimääräyksistä:
Tekonurmellakin voi sentään pelata, vaikka kenttä on pieni. Joo toi Havukosken kenttä on varmaa pienennetty tostakin lisää, siltä se ainakin tuntuu eikä se varmasti johdu siitä että Koips olis nii kova prässäämään  .. Joo mut tässä alkaa vähitellen alkukauden yllätykset tasaantua. Muun muassa Tups on kova jengi ja se oli kyllä tiedossa alusta asti. Neki ottanu nyt pari voittoo viimeisistä otteluistaan. IVU nousee varmasti, vaikka tappioita on tullut ikävästi. FCD pelaa kyllä ihan ok futista, ja voi olla että ne keikkuvat sarjataulukon päässä pitkään. Kimuranttia kimurantti...
|
|
|
|
|
|
|
|