Hetki on mennyt reissusta toipuessa, mutta raapustellaan nyt jonkinnäköinen rapo kuitenkin.
Vaikka Lontoossa on tullut rumpattua usemman kerran, jokainen reissu sytyttää silti aina samalla tavalla. Sateinen aamu 29.11, mutta fiilis oli silti loistava kun tiesi minne tie vie illalla. Herätys aamulla, koulusta skippi ja strongbow käteen. Päivä vierähti pukua sovitellessa ja solmiota valitessa, kyllähän tärkeillä reissuilla kuuluu olla tärkeän näköinen. 1.2 Huyndai Getz porhalsi Jyväskylän asuntoni eteen noin kello 17. Laukku, keitot ja muut virvokkeet kyytiin ja eikun menoksi. Kolmen henkilön rauhalllinen taival kohti Lontoota alkoi. Matka sujui brenkutellessa, höystettynä skumpalla. Äkkiä olimmekin jo Tampereella, ja siellähän olikin tuttu foorumisti, höystettynä äijä porukalla. Sitten koneeseen, puvut päällä tietenkin priority boarding ja ensikertalaisille kavereilleni ikkunapaikat. Lontooseen saavuimme kahdentoista maissa paikallista aikaa ja otimme bussin Liverpool streetille. Tässä vaiheessa tumu oli ilmeisesti jo kova, koska muisti vähän hämärtää.. Joka tapauksessa asemalla törmäsimme Aalborgin faneihin, Uefa cupin peli spursia vastaan oli juuri päättynyt. Kysyimme tuloksen ja pelikuulumiset thats it. Sitten eikun taksi hotellille, joka tällä kertaa sijaitsi kivenheiton päässä Kings Crossin asemasta. Ilta oli jo siinä vaiheessa, että mentiin suoraan nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.
Aamulla virkeä herätys ja muutamat bisset aamupalaksi ja eikun kohti Piccadilly Circusta, perus Lilywhitesilla ja muissa puljuissa kiertelyt ja sen jälkeen Carnaby Streetille pubiin lounaalle. Yllättäen fish´n´chipsit naamariin höystettynä muutamilla olusilla. Tästä jatkoimme hotellimme baariin happy hourille. Kello piti kiirettä ja häppäri läheni loppuaan, ennenkuin olimme kunnolla edes asemissa. Porukkamme tilasi muistaakseni heti siihen kärkeen 20 tuoppia strongbowta, joille kertyi hintaa 30gbp. Hotellin muut sivistyneet vieraat katselivat touhua ihmeissään, eikä kukaan uskaltautunut juurikaan juttusille. Lopulta päädyimme juttelemaan jonkun äijän kanssa, ja kysyimme että mistä se on. Pikku jurrissa vissiin pieni väärinkäsitys, kun "kuulimme" että se on Israelista. No hiillostettiiin sitä sitten kolmestaan Israelin jalkapallon nykytilasta ja karsinnoista ja yossi benayonista ynnä muista sankareista. Äijä vaan nyökytteli ja myötäili juttujamme. Yllättäen lopulta selvis että vitut se mistään Israelista ollu vaan Australiasta:D eikä tajunnu futiskesta juuri mitään. Ei vaan uskaltanu sanoo mitään vastaan. Muutaman yökerhon joukosta arvoimme lähtevämme the endiin, joka sijaitsi kauempana pohjois-lontoossa. Hullulla tuurilla löysimme puljun ja eikun vaan sisälle 20puntaa per nokka. Tuommonenhan tuo oli, ihan jees, palmuja kasvo sisällä ja muuta hauskaa, kunnes allekirjoittanut lensi pihalle. Kuulema jotkut oli käyny valittamassa rettelöimisestä. Ihmekös tuo kun hihaton paita päällä siellä pullisteltiin. Muut jätkät tuli sitten jonkun tunnin päästä perästä ja napras meitsin mukaan ku nuokuin siellä jossain puskassa pää polvissa. Taksilla vaan hotellille ja ilta oli siinä.
Seuraavana päivänä, eli lauantaina olikin ohjelmassa Fa cupin toisen kierroksen matsi Millwall-Bournemouth The Denilla, leijonankidassa. Käytiin nopsaan vetää keittoo ja ostaa uusia jahistuskamoja iltaa silmällä pitäen. Sitten metrolla kohti New Cross Gaten metroasemaa, kaukana etelässä, josta oli noin vartin kävelymatka the denille. Seuraamme lyöttäytyi vanha ystäväni, joka sattumoisin oli samaan aikaan Lontossa. Hetken aikaa olimme hukassa ja piti kyselle ohjeita stadikalla. Noh, se löytyi ja ostimme liput Millwallin UG-fanien miehittämään katsomonosaan. Hetken kiertelimme stadionia ja eksyimme tunneliin jossa luki, turn back or die. juu juu. Nakkijonossa meinas tulla tappelu, kun joku pappa alkoo uhoo meidän ruuista ja kun meillä oli Millwallin huivit. Selkkaus jäi lyhyeen ja laitoimme äijän ojennukseen. Sitten katsomoon jossa oli ihan perkeleen kylmä ja vettä tihuutti vaakasuorassa. Päällä yllättäen t-paita ja bleiseri. Matsi alkoi ja joitakin pelaajia pisti silmään, varsinkin kotijoukkueesta. Watfordista lainalla ollut Will Hoskins, Englannin u21 esiintynyt Lenny Pidgeley, ja toppari Paul Robinson. Vierasjoukkue taasen oli täysin tuntematon. Yleisöä paikalla 5000henkeä, mutta tunnelma meidän katsomonosassa oli ainakin varsin hyvä. Lauluja oli raju kuunnella ja hyräillä mukana kun melkein jokaisessa uhattiin tappaa joku. Peli alkoi kotijoukkueen painostuksella, mutta hyviin tekopaikkoihin ei kuitenkaan päästy ekalla puoliajalla. 50 minuutilla Brkovic vei Millwallin johtoon ja 5 minuuttia myöhemmin lainamies Hoskin tuplasi johdon. Hienoja maaleja molemmat. 74 minuutilla painostusjakson päätteeksi Cooper kavensi, mutta siihen kiri jäikin. Kotijoukkue pelasi lopun rutiinilla ja otti ansaitun voiton.
Pelin taso ei päätä huimannut, mutta taistelu, ja taklaaminen oli silmiin pistävää. Robinsonilta lionsin puolustuksessa täydellistä määräämistä, ainakin tuolla tasolla. Ottelun jälkeen näkyi pientä rähinää fanien välillä, mutta ei mitään suurta. Millwallin fanit ulkonäöltään varsin pelottavia, ei tehnyt mieli mennä väliin. Pelin jälkeen äkkiä hotellille, niin jäässä oli joka iikka. Metrossa muutama äijä sanoi kehotuksena, että kannattaa ottaa nuo Lions huivit pois ennenkun juna menee pohoiseen. Otimme neuvosta vaarin ja huivit kassin pohjalle..
Uusien kamojen sovittelu ja asuvalinta iltaa varten näytteli myöskin tärkeää osaa. Kyllä oli peilin edessä tungosta. Päätimme lähteä Fabric nimiselle klubille, kun sitä paikalliset kovasti suosittelivat. Bussi sinne ja eikun jonoon, joka oli ihan käsittämätön. Yli tunti meni siinä. Sitten sisälle, takit narikkaan ja eikun jamistelemaan. Kavereilla hullu jahistus päällä, itse kun tyydyin seurailemaan sivusta, kun sattuu tuo hh olemaan, niin ei viitsi ihan överiksi laittaa. Clubillahan ei soitettu mitään muuta kun trancea, joten pikku bobit alko puskeen kainalosta. Koko ajan oli joku hamppi niskassa kyselemässä että do u hav eni pillls! Kaikille iski yhtäkkiä aivan älytön känni ja luottokorttia oli höylätty enemmän kun hh:ta, joten päätimme vähän chillta. Sovittiin että otetaan tähän väliin jotakin HALPAA ja alkoholitonta, ettei päädy putkaan edellisen reissun tavoin. No yks jannu kävi hakee meille kaikille vedet. Olipa halpa, 3 vettä 15puntaa! huhhuh. Piti vedestä vähän nautiskella. Sinä iltana clubilla oli yli 2500 henkee. Joskus 4:n maissa alko askel painaa joten lähdimme vetää. Yllättäen yksi seurueen jäsenistä hävitti narikka lippunsa. Kovasti se yritti narikassa uhota että ruskee takki, miten vittu ette löydä 2500 takin joukosta. No en jäänyt kaveri ilkosillee, portsari otti jonkun narikasta huopparin ja löi sen sille selkään. Reilu. Taksi hotellille ja aivan kaameessa olotilassa nukkumaan, ei herran jumala.
Sunnuntai aamu, ihan sairas krapula mutta pakko oli lähteä liikkeelle. Lähdimme heti kohti White Hart Lanea ja suuntasimme ensimmäiseksi Bricklayers arms pubiin, katsomaan Fa Cupin seuraavan kierroksen arvontaa. Siinä muutamat bisset ja joku ihan vitun paha musta bisse. No alashan se meni siinä tilanteessa. Spursin shopista jotain peruskrääsää mukaan ja eikun toiseen pubiin bisselle ja kuselle, ja yllättäen vessassa foorumisti veli ravistelemassa! Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta Robbie Keane ja Paul Stalteri astuivat ovesta sisään. Siinä vaiheessa alkoi housussa pullottaa ja kuola valua. Perus How U doingit, its a nice weather läpät siihen, ja Sitten Robbie ojensi mulle liput käteen, ja päälle vielä lämmin, ja miehekäs käden puristus. Tätä kättä en ole pessyt vieläkään. Toivotin molemmille onnea matsiin, ja lähdin täristen viemään lippuja portille kavereille. Äijät vaan kateudesta vihreinä. Sitten eikun paikoille, jotka olivat kolmannella rivillä, noin rankkialueen rajalla. Tunnelma yltyi, laulu raikoi, mutta Miklu aloitti vaihdossa..harmitti vähän, mutta minkäs teet?
Vihellys raikui, ja pallo lähti liikkeelle. Pelin alku oli molemmilta melko hermostunutta. Spurs vei kuitenkin selvästi, ja Berballa ja Robbiella oli molemmilla mahdollisuutensa. Vastoin pelin luonnetta Birmingham sai ansaitun rankin ja Gary McSheffrey vei vieraat johtoon 24.minuutilla. Spursin vahva ote jatkui, ja Lennon aiheutti tuon tuosta ongelmia oikealla laidalla. Aaronin peliä oli mukava seurata kun hän sahasi laitaa aivan silmiemme edessä. Heti toisen puoliajan rankista Keane tasoitte pelin, kylmänviileällä rankilla. Yleisö lauloi perinteisesti theres only one keanooo! 53. minuutilla mies iski uudestaan Huddlestonen esityöstä, ja peli näytti varsin hyvälle. Kuitenkin melko pikaisesti Cameron Jerome haastoi Spurs puolustusta ja laukoi tarkasti alanurkkaan tasoittaakseen pelin. 67 minuuttia ja Robbie Keanen vaiherikas ilta päättyi suihkukomennukseen. Itse en tilannetta nähny kunnolla, mutta ilmeisesti oli aiheellinen kortti, antoihan Fa tuosta kolmen ottelun lisäbännit. Viimeiseksi vartiksi Miklu tuli kentälle ja näytti alati vaarallisesti, osuihan hän myös poikkipuuhun. Peli näytti vääjäämättä etenevän kohti tasuria, mutta Sebastian Larsson oli eri mieltä. Hän tykitti 30metristä yhden kauden hienoimmista maaleista, suoraan ylänurkkaan. Maalin syntyajaksi merkittiin 90+2. Otti jonkin verran päähän, mutta eipä voinut mitään. Tunnelma oli tietysti vähän laimea tappiosta johtuen, ja kaikki näyttivät valuvan koteihinsa, eikä pubeihin juhlijoita juuri jäänyt. Mikäs siihen masennukseen auttaa sen paremmin kun keitto?
Heti vaan johonkin murjuun, ja kassi täyteen viinaa. Bussimatkalla hotellille raapastiin ne naamaan ja taas oltiin iloisia. Päätettiin laittaa puvut päälle ja lähdimme ulos. Taksikuski oli kohtuu kova äijä, aivan hullu naistenmies nuoruudessaan. Aivan uskomattomissa paikoissa se oli kertomansa mukaan kukuaan uittanut. Sanoi että on kylväny siementä viidellä mantereella ollessaan laivapoikana. Nyt oli elämä kuulema potkinut päähän ja tukka lähtenyt ja käteen jäänyt vaan taksi. Taksikuskin ammatin parasta antia on kuulema kun pystyy taustapeilistä kyyläämään isohinkkisiä naisia ja kourimaan välillä. Äijä tilitti vaiherikkaasta elämästään koko matkan ajan ja antoi vinkkejä naisten iskuun! Kiersimme edellisen illan yökerhomme kautta, katsastamassa löytyykö sitä takkia vai ei. Ja kyllä vain takki oli tallella, joten teimme vaihtokaupat huppariin. Sitten kohti Leicester Squarea ja Metra Clubille, muutaman pikapysähdyksen ja mojiton jälkeen. Puvut päällä vaan yläritsille jamistelemaan! Hauskaa oli, ja viina virtasi. Yllättäen koko paikan parhaat tanssiat ja muijat kehräsi ympärillä, no ei vaan. Lähettiin aamuyöstä vekeen, ja ajateltiin että käydään nyt kattoo jotain nähtävyyksiä, koska mitään ei oltu vielä nähty. Paineltiin siitä sitten Sohoon, ja tsekattiin pari ilotaloa. Niistä reissukuvat sitten näytettäväksi sukulaisille. Sittenhän siellä jotkut Amanda ja Virgin, sekä niitten parittaja puski selkään. Aivan hullu jauhanta siinä ja tietenkin se pääty siihen, että se äijä lähti kirmaamaan perään. Siinäpä se tuli sitten paineltua oma 100metrin enkka pitkin Sohon huorakujia, laukauksia väistellen oikealle, ja vasemmalla. Pääsimme kuin pääsimmekin ihmisten ilmoille ja saimme hengähtää. Äkkiä vaan taksi hotellille. Pitkään mietittiin juoksutaksia muttä pojat jänisti lopulta. Ei näin. Juoksutaksi kuuluu jo perinteisiin ja asia painaa mieltäni vieläkin. Minkäs teet.
Maanantai aamu alkoi verkkaisesti, ja lähdimme kaupungille. Kolusimme lopud design liikkeet läpi ja pistäydyimme pubeissa tankkaamassa välillä. Kerrankin kerkesimme happy hourin alkuun ja kittasimme kuin viimeistä päivää. Sehän se sananmukaisesti olikin. Strongbowta uppos yhteensä 24 pinttiä ja olo oli mitä mahtavin. Siitä vaan sitten oksennuksen kautta keskustaan. Kolusimme viimeisen illan kunniaksi 4 yökerhoa, joihin kaikkiin maksoi sisälle noin 15puntaa. Lopuksi päädyimme johonkin räppiclubille, jonka nimeä en nyt edes muista. Tanssilattialla aivan käsittämättömiä mooveja, aivan suoraan Usherin musavideoista. Kissat kehräs ja äijät otti valokuvia. Kehuvat vaan että hulluimpia jamistelijoita mitä lontoossa ikinä nähty. Siellä juotiin, sillä jauhettiin paikallisten kanssa. Oli aivan uskomaton ilta. Lopuks käytiin taas hakee Sohosta jännitystä ja juostiin läpi ja huudeltiin hävyttömyyksiä. Kohta sitten tulikin jo uni ja älytön morkkis! Siinä se reissu sitten olikin:(
Viimeisenä aamuna huoneen luovutus oli klo 10. Herättiin toki siihen kun vitun äkäinen tummaihoinen siivooja täti rummutti ovea 10.50 ja karju että kaks minuuttia aikaa poistua huoneesta. No farkut vaan kommandona jalkaan ja kamat aivan sekasin matkalaukkuihin. Siitä Liverpool Streetille, bussiin, ja lentokentälle. Turvatarkastushan meni ihan puihin ku meikällä partaveitsi aka stiletti käsimatkatavaroissa, ja jouduin purkaa kaikki kamat ja laukut. Jonkin verran söi..No eipä mitään, koneeseen siitä, ja Tampereelle. Parkkipaikallehan yks jäsen onnistui jättämään laukkunsa missä kaikki uudet kledjut ja ostokset ja huomattiin laukun puuttuminen vasta Jyväskylässä. No onneks laukku löyty, ja näin ollen hänkin pääsi retostelemaan uusilla muka siisteillä vaatteillaan. Loppu hyvin.
Ainahan näistä reissuista tulee morkkis, kun kotia palaa, mutta onhan näitä kiva muistella sitten kiikkutuolissa
kiitos!
