niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #150 : 21.03.2008 klo 20:50:57 |
|
 On kyllä taas niin tuttua Muurista ettei mitään rajaa. Vaatiihan se tiettyjä lahjoja etsiä kaikesta positiivista vaikka paskat ovat olleet jo pidempään housuissa. Mitähän vittua nyt taas? Mursuhan vaan tuossa sanoo, että paikkoja oli tusinan verran ja kulmiakin kymmenen kappaletta. Kyllä se peli pyöri täysin Klubin komennossa, mutta maaleja pitäisi saada aikaan. Itse olen pelin nähneenä täysin Mursun kanssa samoilla linjoilla.
|
|
|
|
|
Jari Sporttila
Poissa
|
 |
Vastaus #151 : 21.03.2008 klo 22:50:04 |
|
Minkäs kokoisia pelaajia oikein haette pääpalloja voittamaan jos Aho ja Sauso ovat kääpiöitä?
Nojoo, en kiellä etteikö joukkue aika pienikokoinen olisi.
Kaikki suomalaiset urheilujoukkueet tuntuvat olevan järjestäen pienempiä kuin vastustajansa. Jopa kendossa vaikka siihen lajiin taitaa yhä suurin osa maamme alfa-uroksista hakeutua. Suomalaiset ovat siis varsin pienikokoista kansaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että fyysistä ylivoimaa olisi pyrittävä hakemaan treidaamalla riveihin myös esimerkiksi vahvoja hyökkääjiä. Mikkihiirillä ei voiteta edes Veikkausliigaa saati pärjätä kovissa europeleissä.
|
|
|
|
|
Hisingen
Poissa
|
 |
Vastaus #152 : 22.03.2008 klo 00:38:52 |
|
|
|
|
|
|
JDredd
Poissa
Suosikkijoukkue: TF 141
|
 |
Vastaus #153 : 22.03.2008 klo 01:39:35 |
|
|
|
|
|
|
Uuno Front
Poissa
|
 |
Vastaus #154 : 22.03.2008 klo 02:24:14 |
|
Ihan hyvä peli. Nyt kävi näin  .Yliajalla saadulle kulmalle  , joka taas sössittiin lahjakkaasti.
|
|
|
|
|
Silento
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #155 : 22.03.2008 klo 12:48:51 |
|
Koska Suomessa?
No sama kävi mielessä.. Tulis nyt edes VL-peleistä jotain ton suuntasta niin siitä vois sitten kehitellä. Ainiin, olihan meillä Vili's Corner..
|
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #156 : 22.03.2008 klo 14:13:19 |
|
Niistä kulmistä ei nyt vaan ole hyötyä, jos ei ole maaliinpanemista havaittavissa.
|
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #157 : 22.03.2008 klo 15:08:05 |
|
Niistä kulmistä ei nyt vaan ole hyötyä, jos ei ole maaliinpanemista havaittavissa.
No näinhän se Mursukin sanoi. Ihmeellisesti tuntuu jengi tarttuneen tuohon viittaukseen kulmista. Ei-erikoistilanne -paikkojakin oli järjetön määrä. Maalintekijä tarvitaan.
|
|
|
|
|
Han7
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, Suomi
|
 |
Vastaus #158 : 22.03.2008 klo 16:55:32 |
|
Mursulla on tapana puhua täyttä paskaa, ja antaa aina positiivinen kuva joukkueiden otteista, tapahtui pelissä mitä tahansa : 
|
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #159 : 22.03.2008 klo 17:03:14 |
|
Mursulla on tapana puhua täyttä paskaa, ja antaa aina positiivinen kuva joukkueiden otteista, tapahtui pelissä mitä tahansa :  Foorumin kollektiivisen mielipiteen mukaan kyllä, mutta todellisuudessa ei. Kyllä Mursulta tulee myös kritiikkiä tarvittaessa. Hyvä valmentaja toki näkee negatiivisten asioiden lisäksi myös positiiviset asiat, mikäli niitä on.
|
|
|
|
|
Samson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, New England Patriots
|
 |
Vastaus #160 : 22.03.2008 klo 17:04:46 |
|
Foorumin kollektiivisen mielipiteen mukaan kyllä, mutta todellisuudessa ei. Kyllä Mursulta tulee myös kritiikkiä tarvittaessa. Hyvä valmentaja toki näkee negatiivisten asioiden lisäksi myös positiiviset asiat, mikäli niitä on.
Hyvä valmentaja ei myöskään hauku pelaajian julkisuudessa.
|
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #161 : 22.03.2008 klo 17:24:19 |
|
Hyvä valmentaja ei myöskään hauku pelaajian julkisuudessa.
Ja tässähän Klubin edellinen valmentaja kunnostautui oikein huolella. Kumma homma, ettei pelaajien motivaatiotaso tuolloin ollut kovin korkea, eikä alavireestä tunnuttu millään nousevan. Onneksi ei Mursun aikana tätä ole tarjolla.
|
|
|
|
|
Samson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, New England Patriots
|
 |
Vastaus #162 : 22.03.2008 klo 17:45:41 |
|
Ja tässähän Klubin edellinen valmentaja kunnostautui oikein huolella. Kumma homma, ettei pelaajien motivaatiotaso tuolloin ollut kovin korkea, eikä alavireestä tunnuttu millään nousevan. Edellisen valmentajan aikana vika ei myöskään koskaan ollut missään muussa, kuin kokemattomien nuorten pelaajien henkilökohtaisissa virheissä. Ja siinä, ettei pelin ollessa 1-1 peliä onnistuttu kuolettamaan ja säilyttämään johtoasemaa, valmentajan taktiikan vastaisesti tämäkin.
|
|
|
|
|
Mestori
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK Helsinki
|
 |
Vastaus #163 : 22.03.2008 klo 18:20:34 |
|
Edellisen valmentajan aikana vika ei myöskään koskaan ollut missään muussa, kuin kokemattomien nuorten pelaajien henkilökohtaisissa virheissä.
 :keskari: Olihan tämä provo, olihan? Ja oliskohan viimekauden tasapeleihin osittain syynä myös Kekkulin liian puolustava taktiikka. Mutta tälle minä en löydä mitään yhteyttä siitä mitä Muurinen pelien jälkeen sanoo medialle, enkä varsinkaan kutsuisi näitä sanomisia osaksi "taktiikkaa".
|
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, San Lorenzo, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #164 : 22.03.2008 klo 18:25:51 |
|
 :keskari: Olihan tämä provo, olihan? Taisi olla sarkastisessa mielessä sanottu. Ja tottahan se on, että pisteitä menettiin paljon sen takia, kun johtoasemassa lopetettiin pelaaminen ja annettin Jaron ja MIFK:n ja monien muiden jengien ottaa peli haltuunsa.
|
|
|
|
|
Samson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, New England Patriots
|
 |
Vastaus #165 : 22.03.2008 klo 20:25:05 |
|
 :keskari: Olihan tämä provo, olihan? Se oli sarkasmia, ironiaa, hassuttelua yms. ei vakavasti otettavia asioita.
|
|
|
|
|
Mestori
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK Helsinki
|
 |
Vastaus #166 : 22.03.2008 klo 20:30:27 |
|
Se oli sarkasmia, ironiaa, hassuttelua yms. ei vakavasti otettavia asioita.
No näin vähän epäilinkin 
|
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #167 : 22.03.2008 klo 21:10:31 |
|
Kyllä tämä Mursun peluuttama, pienellä riskilläkin pyörivä, hyökkäävä futis miellyttää omaa silmää. Tuli monta kertaa Lyn-pelinkin aikana mietittyä sitä, kuinka erilaiselta Klubin futis Muurisen alaisuudessa näyttää kuin mitä se oli Kekkulin aikana. Tuntuu helvetin mukavalta, että Klubi on monen vuoden harhailun jälkeen palannut nautittavaan futikseen.
|
|
|
|
|
Kilhammer
Poissa
|
 |
Vastaus #168 : 23.03.2008 klo 09:34:37 |
|
Kyllä tämä Mursun peluuttama, pienellä riskilläkin pyörivä, hyökkäävä futis miellyttää omaa silmää. Tuli monta kertaa Lyn-pelinkin aikana mietittyä sitä, kuinka erilaiselta Klubin futis Muurisen alaisuudessa näyttää kuin mitä se oli Kekkulin aikana. Tuntuu helvetin mukavalta, että Klubi on monen vuoden harhailun jälkeen palannut nautittavaan futikseen. Sama kävi mielessä, kun katseli pelityylien eroa. Kärjistäen katseltuna Lyn veti pitkää palloa ja Klubi pelasi maata pitkin. Pelasi edelleenkin, vaikka oli tappiolla. Tosin se ongelma näyttäisi todellakin olevan, että jonkun pitäisi päättää ne hyvin rakennetut tilanteet. Mistä kliininen viimeistelijä? Ehkä Roihasta sitten miehen päästessä taas pelikuntoon, mutta nyt näyttäisi siltä, että Klubin peli päättyy kuudentoista rajalle ja sormi menee suuhun, kun pitäisi tehdä ratkaisuja.
|
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
 |
Vastaus #169 : 23.03.2008 klo 12:44:38 |
|
Sama kävi mielessä, kun katseli pelityylien eroa. Kärjistäen katseltuna Lyn veti pitkää palloa ja Klubi pelasi maata pitkin. Pelasi edelleenkin, vaikka oli tappiolla. Tosin se ongelma näyttäisi todellakin olevan, että jonkun pitäisi päättää ne hyvin rakennetut tilanteet. Mistä kliininen viimeistelijä? Ehkä Roihasta sitten miehen päästessä taas pelikuntoon, mutta nyt näyttäisi siltä, että Klubin peli päättyy kuudentoista rajalle ja sormi menee suuhun, kun pitäisi tehdä ratkaisuja.
Voisi tietysti kysyä, että missä on vika jos viimeistely on noin rankasti kärkimiehen vastuulla. Nykyjalkapallossahan keskikentän ja jopa puolustuksen maalintekovastuu kasvaa koko ajan. Esim. viime kauden veikkausliigamestarin maalinteko jakautui ehkä joukkueista kaikkein tasaisimmin, eikä piikkimiehen tehtävänä ollutkaan yksiselitteisesti maalinteko vaan myös keskikentän nousujen ruokkiminen. Bah'han klubin keskikentällä on vaarallinen (vaikka taitaa kyllä olla käytännössä toinen kärki), mutta entä muut?
|
|
|
|
|
romario#1
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #170 : 23.03.2008 klo 12:49:18 |
|
Voisi tietysti kysyä, että missä on vika jos viimeistely on noin rankasti kärkimiehen vastuulla. Nykyjalkapallossahan keskikentän ja jopa puolustuksen maalintekovastuu kasvaa koko ajan. Esim. viime kauden veikkausliigamestarin maalinteko jakautui ehkä joukkueista kaikkein tasaisimmin, eikä piikkimiehen tehtävänä ollutkaan yksiselitteisesti maalinteko vaan myös keskikentän nousujen ruokkiminen. Bah'han klubin keskikentällä on vaarallinen (vaikka taitaa kyllä olla käytännössä toinen kärki), mutta entä muut?
Noh viime vuonna Klubin paras maalintekijä oli puolustava keskikenttäpelaaja, Vili Savolainen. Ongelma peleissä oli silti se, että kunnon maalintekijää ei ollut.
|
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
 |
Vastaus #171 : 23.03.2008 klo 12:59:43 |
|
Noh viime vuonna Klubin paras maalintekijä oli puolustava keskikenttäpelaaja, Vili Savolainen. Ongelma peleissä oli silti se, että kunnon maalintekijää ei ollut.
Mutta oliko niin, että kärkimiehet oli liian helppo eliminoida kun tiedettiin, että vaarallisin mies keskikentällä on puolustavan roolin pelaaja? Ja pilkkumaalit ja erikoistilanteet pois Vilin maaleista, niin ei taida montaa jäädä? Pointti oli siis se, että ehkä kaiken lataaminen sen piikkimiehen varaan ei ole kovin hyvä taktiikka enää nykyään. Keskikentän miesten pitää ottaa maalinteosta vastuuta.
|
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #172 : 23.03.2008 klo 14:54:14 |
|
Eiköhän keskikentältä ainakin Medo ja Oravainen ole kykeneviä maalintekoon. Puolustuksesta Aho ja Sauso tekevät varmuudella jokusen maalin.
Itse en kyllä viime kaudella nähnyt varsinaista maalintekijää ongelmana, vaan enemmänkin sen, miten maaleja haettiin. Aivopoimuihini on syöpynyt kuva Nuresta keskittämässä palloa laidalta keskiviivan tuntumasta ja Kabban yrittävän saada noihin palloihin päätään väliin. Kumma homma, että noista hyökkäyksistä ei kovin usein tulosta tullut.
Kauden Liiga Cup -peleissä ja harjoituspeleissä on Klubin hyökkäys näyttänyt paljon paremmalta. Ainakin ideaa on ollut huomattavasti enemmän. Toivoisin silti sen yhden väkivahvan vääntäjän löytyvän, koska kyllähän tuo Klubin hyökkäys sellaista huutaa. Antaisihan se taas nipun lisävaihtoehtoja hyökkäysten suhteen.
|
|
|
|
|
torki
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #173 : 24.03.2008 klo 19:48:08 |
|
Mursuhan vaan tuossa sanoo, että paikkoja oli tusinan verran ja kulmiakin kymmenen kappaletta. Kyllä se peli pyöri täysin Klubin komennossa, mutta maaleja pitäisi saada aikaan. Minä en ainakaan arvosta kommentteja tyyliin "peli päättyi 0-3, mutta oikeudenmukaisempi tulos olisi ollut 1-1". Moraalisia voittoja ei jaeta, joten turhat selittelyt pois.
|
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #174 : 24.03.2008 klo 19:59:18 |
|
Minä en ainakaan arvosta kommentteja tyyliin "peli päättyi 0-3, mutta oikeudenmukaisempi tulos olisi ollut 1-1". Moraalisia voittoja ei jaeta, joten turhat selittelyt pois.
Mitä vittua nyt taas? Luehan se Mursun kommentti uudestaan. Siinähän nimenomaan sanotaan, että oma moka, ettei voittoa tullut.
|
|
|
|
|
|
|
|