|
BrDead
|
 |
BrDead
: 31.03.2008 klo 00:45:52 |
|
Perustetaan nyt uusi topic, ettei tuota vanhaa turhaan tarvitse nostella ylös.
AC Vantaa voitti viimeisimmässä harjoituspelissään EBK:n Kauniaisissa pelatussa harjoituspelissä numeroin 1-6 (1-3)
Otteluraportti saksittu AC Vantaan vieraskirjasta:
AC Vantaa kuritti EBK:ta 6-1 viimeisessä harjoitusottelussa
EBK - AC Vantaa 1-6 (1-3) 29.3.08 Kauniaisten tekonurmi
kokoonpano:
Savolainen, Keski-Pukkila T., Saarela, Kujala, Keski-Pukkila V., Nousiainen, Prittinen, Aniszewski Se, Jyvä, Halli, Pirinen
maalintekijät:
Halli 3, Pirinen 2, Prittinen
AC Vantaa lähti EBK:n vieraaksi lauantai-iltana hieman vajaamiehisenä, kun pienet sairastelut ja vaivat verottivat miesvahvuutta. Joukkue osoitti kuitenkin vahvaa venymistä ja lopputulos kertoo myös paljon materiaalin laajuudesta. Kaiken kaikkiaan vantaalaiset olivat perussuorituksellaan selkeästi espoolaisia edellä.
Ottelu alkoi vantaalaisten aikaisella vapaapotkumaalilla, mutta EBK tuli tasoihin melko nopeasti kulmapotkutilanteesta. Heti perään Matti Prittisen laukaus 16 metristä painui rajaheiton jatkotilanteessa EBK-maalin takanurkkaan. Hieman myöhemmin ottelu alkoi saada huvittavia piirteitä, kun kaksi EBK-pelaajaa ajettiin muutaman minuutin välein ulos kentältä suunsoiton takia. Samu Pirinen viimeisteli taukotilanteeksi 1-3 espoolaisten puolustuksen nukahduksesta.
Toiselle puoliajalle tultaessa AC Vantaa antoi EBK:n pelata jälleen täydellä miehistöllä. Espoolaiset pääsivätkin hieman paremmin mukaan peliin, mutta maalipaikkoja isännät eivät kyenneet luomaan ja yritykset jäivät onnettomiin kaukolaukauksiin. Vantaalaiset puolestaan löivät tylyt lukemat taululle tekemällä toisella puoliajalla vielä kolme maalia.
Kaiken kaikkiaan ottelusta jäi AC Vantaan kannalta hyvä maku suuhun. Parannettavaa jäi vielä paljon, mutta suunta on oikea. Seuraavaksi AC Vantaa kohtaa MasKi:n (IV-div.) Suomen Cupin toisella kierroksella lauantaina 5.4. Ottelu pelataan Myyrmäki-Stadionilla ja se alkaa 18.00. Tervetuloa!
|
|
|
|
|
postimees
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 31.03.2008 klo 14:20:05 |
|
Onko AC Vantaa pelannu muita treenimatseja talven mittaan?
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #2 : 31.03.2008 klo 23:54:32 |
|
Onko AC Vantaa pelannu muita treenimatseja talven mittaan?
Poimi niitä sieltä niiden vieraskirjasta. Talvikauden taisivat Vandan äijät panostaa enemmän futsaliin.
|
|
|
|
|
Recycler
Poissa
Suosikkijoukkue: AC VANTAA
|
 |
Vastaus #3 : 05.04.2008 klo 20:49:36 |
|
Suomen Cup 2.kierros MasKi - AC Vantaa 1-10 (0-4). Maalit: Esa 3, Samu 2, Wiltsu, Samppa, Seba, Miksu ja Pritti.
|
|
|
|
|
Recycler
Poissa
Suosikkijoukkue: AC VANTAA
|
 |
Vastaus #4 : 06.04.2008 klo 16:12:59 |
|
Raporttia pelistä:
AC Vantaa kovassa vedossa - juhlavuoden kunniaksi 10 maalia MasKin verkkoon
MasKi - AC Vantaa 1-10 (0-4) 5.4.2008 Myyrmäki-stadion
kokoonpano: Pulliainen; Keski-Pukkila V., Kajander, Karvinen, Keski-Pukkila T. (45. Hatara); Jyvä, Prittinen, Aniszewski Se.(45. Granlund), Halli; Pirinen, Paila
maalintekijät: Paila 3, Pirinen 2, Halli, Prittinen, Karvinen, Jyvä ja Aniszewski
AC Vantaa lähti Suomen Cupin toisen kierroksen otteluun ja kauden avaukseensa vieraana omalla maallaan. Masalalaisseuran kanssa tehdyllä sopimuksella ottelu siirrettiin pelattavaksi Suomen parhaissa jalkapallo-olosuhteissa Myyrmäessä. Pian tuomarin aloitettua pelin masalalaisille kuitenkin selvisi, että vantaalaiset aikovat silti käyttää isännän otteita.
Lopputulos kuvaa peliä melko hyvin. Vantaalaiset tekivät kymmenen maalia, mutta hukkasivat myös vähintään toiset kymmenen loistavaa tekopaikkaa. Masalalaisten yksi maali oli sekin varsin oikeutettu, sillä Pulliainen pelasti AC Vantaan maalissa muutamia hieman löysähkösti pelattuja tilanteita.
Pelin kulku oli selkeä. Vantaalaiset pitivät palloa alusta lähtien ja kierrättivät sitä puolelta toiselle puolustuslinjassa, puoliviivan oman kaaren tasalla. Lyhyillä syötöillä tilaa aukesi monesti hyvin ja palloa päästiin kuljettamaan kohti MasKin puolustuslinjaa sekä keskikentän keskeltä että laidoista. Ensimmäinen onnistunut puhkaisu johtikin avausmaaliin, kun nopean hyökkäyksen ja hienon sommitelman päätteeksi Samuel Jyvä iski poikittaissyötön jälkeen takavitoselta pallon tyhjään maaliin. Ja niin viimeinenkin jännitys oli kadonnut.
Tämän jälkeen maaleja tuli tasaiseen tahtiin. Noin kymmenen minuutin välein AC Vantaa löi lopullisen tuntuiset taukolukemat 0-4. Toisella puoliajalla maalintekoharjoitukset kiihtyivät. Masalalaiset saivat kotiinviemiseksi useita erilaisia malliratkaisuja maalintekotilanteisiin. MasKi-puolustus muistanee varmasti ainakin Hallin lujan, kierteisen keskityksen ja Pirisen varman viimeistelyn vitoselta.
Ottelu oli muuten varsin rauhallinen, mutta uusia sääntöjä ihmeteltiin taas isoon ääneen, kuten kauden ensimmäisen virallisen ottelun tyyliin kuuluukin. Erityisesti pelaajien kielenkäyttö aiheutti monta puhuttelua. AC Vantaan ottelut jatkuvat loppukuusta, kun sarja pyörähtää käyntiin 24.4. Myyrmäessä. Vastassa tuolloin FC Degis Laajasalosta, Tervetuloa!
|
|
|
|
|
B Ground
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 22.04.2008 klo 08:13:23 |
|
Nostellaanpa ylös, kun Vantaan ykkösjoukkueenkin sarjakausi pyörähtää ylihuomenna käyntiin. Myyrmäkeen saapuu avausvastustajaksi FC Degis, otteluennakko löytyy tuolta http://www.acvantaa.com/uutiset/
|
|
|
|
|
postimees
Poissa
|
 |
Vastaus #6 : 22.04.2008 klo 09:37:31 |
|
Tuoltapa löytyy Vantaan Sanomissa julkaistua juttua AC Vantaasta. Onko joukkueella todellakin nousu tavoitteena?
|
|
|
|
|
Mientras Tanto
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 23.04.2008 klo 13:52:35 |
|
Täytyypä tulla huomenna katsastamaan AC:n alkukauden virettä  Jatkuukohan maali-iloittelut nyt ihan höntsyjen ulkopuolellakin? Sääli, että Isakson on poissa. Jätkä olisi satavarmasti paukuttanut haitarin 
|
|
|
|
|
Mientras Tanto
Poissa
|
 |
Vastaus #8 : 24.04.2008 klo 21:59:46 |
|
6-0 se taisi päättyä? En ihan alkua ehtinyt näkemään. Mutta siellähän oli joga bonitoa toisinaan havaittavissa!  En yhtään ihmettele, että AC Vantaan tavoitteena on nousu, niin eri planeetalta esitykset olivat. Jos tuota tahtia jatkavat niin lohkon ylivoimainen ykkönen
|
|
|
|
|
Imotti
Poissa
Suosikkijoukkue: ;D
|
 |
Vastaus #9 : 25.04.2008 klo 09:40:52 |
|
Vantaa pelasi eilen kyllä melko vakuuttavasti vaikka vastustaja ei varmaan ihan kovimmasta päästä ollutkaan :  . Hiukan Vantaa sortuili maalipaikkojen tuhlailuun, mutta kyllä 7-0 on vakuuttava voitto. Vantaalaisen jalkapallon nousua ei voi estää! 
|
|
|
|
|
postimees
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 25.04.2008 klo 19:20:27 |
|
|
|
|
|
|
|
|
B Ground
Poissa
|
 |
Vastaus #12 : 03.05.2008 klo 15:48:05 |
|
Tänään Mukkulassa Stars-AC Vantaa 0-9 (0-1). Ensimmäinen jakso vielä suht tasaista pelailua, mutta toisella jaksolla Vantaa laittoi pallon liikkeelle ja verkot tötterölle
|
|
|
|
|
postimees
Poissa
|
 |
Vastaus #13 : 06.05.2008 klo 16:14:16 |
|
Ylös  AC Vantaa julkaissut seuran 10-vuotisen taipaleen kunniaksi pdf-muotoisen juhlajulkaisun! www.acvantaa.comHautalan Seppo still going strong ja näkemyksiä löytyy!  Onko kolmosessa muilla jengeillä vastaavanlaista kausijulkaisua tms.?
|
|
|
|
|
Incarnation
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #14 : 06.05.2008 klo 16:25:09 |
|
Ylös  AC Vantaa julkaissut seuran 10-vuotisen taipaleen kunniaksi pdf-muotoisen juhlajulkaisun! www.acvantaa.comHautalan Seppo still going strong ja näkemyksiä löytyy!  Onko kolmosessa muilla jengeillä vastaavanlaista kausijulkaisua tms.? Kausijulkaisussa ollut kuva musta-valkoruutuisesta pelipaidasta näytti todella hyvältä! Toivottavasti hienoa paitaa ei pilata järjettömällä määrällä mainoksia.
|
|
|
|
|
Just joo
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 07.05.2008 klo 08:28:06 |
|
Kausijulkaisussa ollut kuva musta-valkoruutuisesta pelipaidasta näytti todella hyvältä! Toivottavasti hienoa paitaa ei pilata järjettömällä määrällä mainoksia.
Onnea Vantaalle ensimmäisestä 10-vuotistaipaleesta... ilmeisen hyvää duunia te teette siellä Länsi-Vantaalla. Vähän on kuitenkin pakko heittää pyyhkeitä kehään tosta kausijulkaisun tekstistä: "Seuran päävärit ovat edelleen musta ja valkoinen." On tainnut seurajohdolta päästä unohtumaan, että alunperin AC Vantaan pelipaidat olivat mallia Celtic vihreä/valkoisilla poikkiraidoilla. Matkan varrella on siis vaihtunut jo logo ja pelipaidan väri. Toivottavasti tää muovittelu jää tähän, mikäli meinaatte tosissanne nostaa profiilia ja nousta Suomen huipulle. Se on kuitenkin niin, että noista juurista pitäis pitää kiinni, vai miltä kuulostais jos ManU ilmoittais vaihtavansa ens kaudeks paitojen värin esim. keltaiseksi.
|
|
|
|
|
postimees
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 07.05.2008 klo 17:55:28 |
|
Varsin osuva vertaus... 
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #17 : 07.05.2008 klo 18:12:33 |
|
Onnea Vantaalle ensimmäisestä 10-vuotistaipaleesta... ilmeisen hyvää duunia te teette siellä Länsi-Vantaalla. Vähän on kuitenkin pakko heittää pyyhkeitä kehään tosta kausijulkaisun tekstistä: "Seuran päävärit ovat edelleen musta ja valkoinen." On tainnut seurajohdolta päästä unohtumaan, että alunperin AC Vantaan pelipaidat olivat mallia Celtic vihreä/valkoisilla poikkiraidoilla. Matkan varrella on siis vaihtunut jo logo ja pelipaidan väri. Toivottavasti tää muovittelu jää tähän, mikäli meinaatte tosissanne nostaa profiilia ja nousta Suomen huipulle. Se on kuitenkin niin, että noista juurista pitäis pitää kiinni, vai miltä kuulostais jos ManU ilmoittais vaihtavansa ens kaudeks paitojen värin esim. keltaiseksi.
Eiköhä monie legendaarisinkie seuroje alkutaipaleella oo ollu enemmä sääntö ku poikkeus, että nii logo ku värit muokkautuu millo milläki tavalla. Esim. Atletico Madrid vaihto seuran alkutaipaleella sinivalkoraian punavalkoraitaan yms.
|
|
|
|
|
Nemanja
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 08.05.2008 klo 00:56:04 |
|
Onnea Vantaalle ensimmäisestä 10-vuotistaipaleesta... ilmeisen hyvää duunia te teette siellä Länsi-Vantaalla. Vähän on kuitenkin pakko heittää pyyhkeitä kehään tosta kausijulkaisun tekstistä: "Seuran päävärit ovat edelleen musta ja valkoinen." On tainnut seurajohdolta päästä unohtumaan, että alunperin AC Vantaan pelipaidat olivat mallia Celtic vihreä/valkoisilla poikkiraidoilla. Matkan varrella on siis vaihtunut jo logo ja pelipaidan väri. Toivottavasti tää muovittelu jää tähän, mikäli meinaatte tosissanne nostaa profiilia ja nousta Suomen huipulle. Se on kuitenkin niin, että noista juurista pitäis pitää kiinni, vai miltä kuulostais jos ManU ilmoittais vaihtavansa ens kaudeks paitojen värin esim. keltaiseksi.
AcVantaassa on aika paljon asioita muuttunut sen alkuperäisen vihreevalkoisen paidan tulon jälkeen, ja aika radikaalistikkin, eli mun mielestä ihan hyvä homma ettei yritetä jatkaa sitä samaa paskaa minkä jotkut kabinetissa alottivat, vaan yritetään kehittää jotain uutta ja aitoa.
|
|
|
|
|
|
|
Mientras Tanto
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 08.05.2008 klo 21:19:15 |
|
Ja ihan tyylikäs voittohan sitä sieltä pamahti  Se kaukolaukausmaali oli ihan nätti ja tässähän voi pian aloittaa jo spekuloinnit Uefa Cup-vastuksesta kun Vantaa jyrää Suomen Cupin voittoon. Milloinkas muuten Isaksoni palaa katsomosta kentälle tekemään byyrejä? 
|
|
|
|
|
B Ground
Poissa
|
 |
Vastaus #21 : 09.05.2008 klo 07:50:03 |
|
Ja ihan tyylikäs voittohan sitä sieltä pamahti  Se kaukolaukausmaali oli ihan nätti ja tässähän voi pian aloittaa jo spekuloinnit Uefa Cup-vastuksesta kun Vantaa jyrää Suomen Cupin voittoon. Milloinkas muuten Isaksoni palaa katsomosta kentälle tekemään byyrejä?  Saa nähä mahtuuko Jakke enää kentälle, kun vaihtoehtoja tuntuu riittävän. No, pikku hiljaa penkin kautta taas mukaan, kunhan otteet treeneissä vakuuttaa.  Oisko muutaman viikon sisään palailemassa kuvioihin.
|
|
|
|
|
Walle
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #22 : 09.05.2008 klo 10:46:26 |
|
Saa nähä mahtuuko Jakke enää kentälle, kun vaihtoehtoja tuntuu riittävän. No, pikku hiljaa penkin kautta taas mukaan, kunhan otteet treeneissä vakuuttaa.  Oisko muutaman viikon sisään palailemassa kuvioihin. Joo samaa mieltä.. :  No eiköhän Jakke tule näyttämään taas muille taivaan merkit kunhan kuntoutuu, mutta alussa tosin voi olla penkin kautta tuloja kentälle, mutta eiköhän silti ole odotettavissa maaleja, vaikka olisikin keskenkuntoinen 
|
|
|
|
|
Recycler
Poissa
Suosikkijoukkue: AC VANTAA
|
 |
Vastaus #23 : 12.05.2008 klo 20:35:08 |
|
AC Vantaa kohtaa tiistaina 13.5. lohkon voittajasuosikiksi ennustetun Kiffenin. Ottelu pelataan Töölössä, Finnair-stadionin takana Pallokenttä 6:lla klo 18.30 alkaen. Mielenkiintoisaksi ottelusta tekee sen, että joukkueet ovat tahkonneet sarjaa hyvin erilaisin tuloksin. Kiffenin kolmen ottelun saldo on murheellinen, sillä se on voittanut ainoastaan kerran. ’Mustat Hurmurit’ ovat kokeneet jo kaksi tappiota, mutta ne ovat tulleet alun perin kärkipäähän veikattuja joukkueita vastaan. Lisäksi Kiffen oli kyseissä tappio-otteluissa vieraskentällä, Lahdessa SalReippaan luona ja Järvenpäässä JäPS:n vieraana. Joka tapauksessa lohkon mestarisuosikki ei varmastikaan ole tyytyväinen kauden alkuunsa ja tappio AC Vantaalle merkitsisi putoamista jo tavoittamattoman tuntuisen 9 pisteen päähän kärjestä. AC Vantaan peli on puolestaan kehittynyt koko ajan parempaan suuntaan. Voidaan kuitenkin sanoa, että toistaiseksi joukkue on päässyt varsin helpolla. Vantaalaiset eivät esimerkiksi ole olleet tappiolla vielä kertaakaan. Nyt on siis hyvä aika mitata joukkueen todellinen kunto. Poissa on edelleen ainoastaan hyökkääjä Jarno Isaksson, joka näillä näkymin palaa masentamaan vastustajia vielä toukokuun aikana. Joukkueelle erittäin tärkeän Isakssonin poissaolo ei ole näkynyt pelaamisessa. Maalintekijöitä on ilmestynyt laajalta rintamalta Samu Pirinen etunenässä. ”Loppukauden laina viime vuonna kasvattajaseura NJS:ään teki hyvää Piriselle”, valmentaja Kujala selittää ja jatkaa: ”Pirinen sai Nurmijärvellä paljon vastuuta ja itseluottamus on selkeästi palannut. Pelaajalle räätälöity voimaharjoittelujakso talven aikana on tuonut otteisiin myös lisää kovuutta.” Viisi kertaa kolmessa ottelussa osuneelta Piriseltä odotetaan maaleja varmasti myös tiistaina Kiffenin verkkoon. www.acvantaa.com
|
|
|
|
|
B Ground
Poissa
|
 |
Vastaus #24 : 13.05.2008 klo 12:30:40 |
|
Show-Pirisen voimaharjoittelujaksolle 
|
|
|
|
|
|
|
|