• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Tapiolan kannattajakatsomo

Aloittaja Bristol Rovers, 06.04.2008 klo 18:34:48

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

ozku

TKK

Paikkoja bussiin löytyy vielä sen verran, että jos mieli tekee lähteä extempore-reissulle, niin muistutettakoon, että Tapiolan kulttuurikeskuksen edustalta lähtee sitten edullinen kyyti Valkeakoskelle klo. 16:15,

_rok

Olipa kova edustus tänään :D

Teuvo Bucharest

Kotona. Kolistajat ovat pilanneet maailman.

idänihme

Nostellaampa ylös.

Ensi lauantaina olisi sitten katsomonkin puolella aika vähän skarpata (tiedän, itsekään en mennyt Tampereelle eilen). Jyväskylään lähdetään eikä meinata. Tämä on SE VIERASREISSU jonne pitää lähteä mukaan jos vaan suinkaan mahdollista. Matsi on Hongalle olennaisesti tärkeämpi kuin se viimeisen kierroksen taistelu mitalista/europaikasta/kullasta/suorasta säilymisestä, johon ei edes päästä tämä matsi häviämällä. Sitä se on myös kannattajille. Eli siis bussi täyteen ja hulina päälle, jotta viime syksyn kaltainen meininki alkaa lauantaina eikä elokuussa.

ozku

Jyväskylään kyllä mahtuu vielä.

TKK

Lahi kutsuu sunnuntaina, bussi on varattu ja nelisenkymmentä jo matkassa.

Lähtö kulttuurikeskuksen aukiolta 16:30 ja paluu noin 22:15. Hinta jäsenille 10€, muille 12€. Ottelulippu ei sisälly hintaan.

Ilmoittautumiset Hongan foorumille (http://fchonka.reactorbox.org) tai kannattajien mailiin ([email protected])

athos

HK:n forum nurin, Primus motor toisella puolella maapalloa, junnukaarti jäähallissa..

On aika ruveta heräämään!

Perjantaina 22.1. Honka-TPS liigacupin peliin jälkeen kokoonnutaan Geroon ihmettelemään kuinka nopeasti kauden alku lähestyy ja kannattaisiko jotain yrittää tehdä. Tule paikalle jos on sanottavaa tai vaikkei olisikaan. Tiedät kyllä miksi.

ackaz

Djimbo82

Ehdottomasti mukana. Gero, tuoppi ja asiakeskustelua kannatustoiminnasta, mikä olisikaan parempaa!

tuliperäinen

Onko Esport Aarenalla peleissä istumapaikkoja vai onko pelkkää seisontaa?

Jörg

Esportissa kunnioitetaan traditiota ja seisotaan alle metrin päässä kentän rajasta. Sekä varotaan taklauksia linjalla sekä juoksevaa linjatuomaria. 

Päätin sitten, että HK05-katsomossa menee tämä seniori ainakin vielä tämän kauden. Satunnaisia B-lippuja varmaan tulee kuitenkin ostettua.

tuliperäinen

Eipä taida lähteä seisoskelemaan. Oma kausi alkaa Veikkausliigasta.  Ikääkin ja mukavuudenhalua on jo sen verran, että kyllä istumapaikka täytyy löytyä ennen kuin vaivautuu.

Djimbo82

Lainaus käyttäjältä: tuliperäinen - 15.01.2010 klo 15:44:17
Eipä taida lähteä seisoskelemaan. Oma kausi alkaa Veikkausliigasta.  Ikääkin ja mukavuudenhalua on jo sen verran, että kyllä istumapaikka täytyy löytyä ennen kuin vaivautuu.

Siinä tapauksessa ketju on varsin väärä. Täällä seistään ja huudetaan katsomossa.

Ares

Rollaattori mukaan ja vaimo saattajaksi.

tuliperäinen

Lainaus käyttäjältä: Djimbo82 - 15.01.2010 klo 15:47:41
Siinä tapauksessa ketju on varsin väärä. Täällä seistään ja huudetaan katsomossa.

Olen hyvä dogaamaan. Onko siitä mitään hyötyä?

Ares

Lainaus käyttäjältä: tuliperäinen - 15.01.2010 klo 16:01:09
Olen hyvä dogaamaan. Onko siitä mitään hyötyä?

Tarkoitatko dokailua vai homostelua?

tuliperäinen

Lainaus käyttäjältä: Ares - 15.01.2010 klo 16:04:10
Tarkoitatko dokailua vai homostelua?

Viinan juontia ilman makkaraa.

idänihme

Tärkeä nosto Athokselta.

Sitten vähän lisäkyselyitä. En ehdi välttämättä matsiin niin moneltakohan tuo gero aukeaa? Joskus viime talvena piti mennä jonnekin räkälään ( :D ) kun se oli höntsäcupmatsin jälkeen kiinni.

Djimbo82

Lainaus käyttäjältä: idänihme - 21.01.2010 klo 10:55:47
Tärkeä nosto Athokselta.

Sitten vähän lisäkyselyitä. En ehdi välttämättä matsiin niin moneltakohan tuo gero aukeaa? Joskus viime talvena piti mennä jonnekin räkälään ( :D ) kun se oli höntsäcupmatsin jälkeen kiinni.

Aukeaa nykyään perjantaisin jo kolmelta. Ei siis mitään ongelmaa. Nähdään kaikkien kiinnostuneiden kanssa viiden paikkeilla siellä, jos ei areenalla törmätä.

tarre

En nyt parempaakaan otsikkoa keksinyt...

Pitääkö kukaan muu pelien katsomisesta Esport-areenalla? Täytyy sanoa, että kentän läheisyyden vuoksi pidän pelien seuraamisesta siellä, vaikka "katsomon" mataluus hieman haittaakin kentän leveyssuuntaista hahmottamista.

Teuvo Bucharest

Lainaus käyttäjältä: tarre - 24.01.2010 klo 02:01:39

Areenassa on puolensa. Viimeksi Honka-TPS-ottelussa kentän välittömässä läheisyydessä sai nauttia pelaajien hyvin kuuluvista puheista: kiroilua, ohjaamista, manaamista jne. Lisäksi pelin vauhdin aistii aina sitä paremmin mitä lähempänä katsoja on. Vaarana toki on, että pelaajien ja katsojien yhteentörmäyksissä joku pelaaja joutuu lasarettiin. Katsojilla niin väliä ole.

Noin muuten Areena on melkoisen ikävä paikka seurata peliä, koska etäältä katsoessa voi tosiaan hahmottaa - vauhti sikseen - pelin strategisia osa-alueita terävämmin. Esimerkiksi Myyrmäessä noin viiden metrin korkeudelta peli on noin analyyttisemmältä kannalta nautittavampaa. Eräs seikka edelleen vähentää Esport Areenan arvoa ja se on valaistus. Erikoinen heijastuskeino ei luo monen asiasta närkästyneen mielestä riittävää valoa luonnonvalolta tarkasti varjeltuun halliin. Tämä vajaavuus estää etenkin laadukkaan video- ja still-kuvaamisen, mutta tavallinen silmäparikin väsyy jo 90 minuutin aikana hallissa siristelyyn.

Pierluitsi

Enemmän kuin tuon heijastusvalon riittämättömyys minua häiritsi viime keväänä matalalla, kentän tasossa olevat "ikkunat" siellä täällä, joista paistoi kirkas kevätaurinko siten silmiin että pelaajat ikkunan edessä olivat vain mustia varjoja, silloin kun jotain sattui näkemään.

Pahoittelen off topicia.

BrDead

Lainaus käyttäjältä: tarre - 24.01.2010 klo 02:01:39
Pitääkö kukaan muu pelien katsomisesta Esport-areenalla? Täytyy sanoa, että kentän läheisyyden vuoksi pidän pelien seuraamisesta siellä, vaikka "katsomon" mataluus hieman haittaakin kentän leveyssuuntaista hahmottamista.

Oletko koskaan käynyt katsomassa mitään muita kuin liigaotteluita? Yllättävän "matalia" katsomoita löytyy mm. kolmosdivarista. Sellaisiakin kenttiä olen nähnyt, joissa ei ole katsomoa ensinkään.

tarre

Lainaus käyttäjältä: BrDead - 27.01.2010 klo 02:38:36
Oletko koskaan käynyt katsomassa mitään muita kuin liigaotteluita? Yllättävän "matalia" katsomoita löytyy mm. kolmosdivarista. Sellaisiakin kenttiä olen nähnyt, joissa ei ole katsomoa ensinkään.

Olen. Avoimen ulkokentän suhteen tilanne on kuitenkin sikäli toinen, että siellä ei tavallisesti ole pakko seistä n. metrin päässä sivurajasta, joten harvoin tulee niin lähellä kenttää ainakaan keskiviivan tuntumassa pysyvästi seisoskeltua. Kulmassa ehkä. Oma vika, tiedän.