TNF Dutchman
Poissa
|
 |
Vastaus #25 : 16.04.2008 klo 23:30:25 |
|
Tähän en kyllä ihan heti usko, ellei kyseessä ole joku äärimmäinen hätä. Zico ei taatusti huoli pelaavaan kokoonpanoon itselleen "täysin tuntematonta" pelaajaa, joka ei ole treenannut joukkueen kanssa, eikä omaksunut TamUn pelitapaa. Eikä tuollaiseen taida oikeasti edes olla tarvetta, sillä noita puolustuspäässä hätätilassa tuuraavia kavereita kyllä löytyy tarpeeksi. Ja sama a-wiikin kanssa, että Ahoa olisi kiva nähdä joskus topparin tontilla, jos on löytänyt taas peli-ilon ja saanut itseluottamuksen kuntoon.
Kyllähän tuolta paltsareista voisi helposti nostaa esim. Hyyhösen tarpeen tullen. Savolainen kuitenkin taitaa olla Kujalan jälkeinen vaihtoehto toppariksi. Eiköhän loukkaantumisia sen verran nähdä, että Vilikin pääsee luutimaan topparina. Olisi hyvä jos keskikentän palettia ei tarvitsisi kauheasti lähteä muuttamaan yhteispelin mahdollisen löytymisen jälkeen. Positiivista on ollut Jamesin viimeaikaiset esitykset, kaveri saattaa olla odotettua isommassa roolissa jo tällä kaudella. Tällöin Kujalan pudottaminen ei näy niin isona menetyksenä keskikentän pelinrakentelulle.
|
|
|
|
|
ilcaccio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Kiinanmuuri
|
 |
Vastaus #26 : 16.04.2008 klo 23:46:54 |
|
Muistakaa ostaa tanpere united-crockseja  :keskari: Unohditko TamU-jibbitzit? Niitä tarvitaan kanssa! Muista Amando ostaa Apu-lehti kaikille kavereillesikin!
|
|
|
|
|
Amado Guevara
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #27 : 17.04.2008 klo 01:43:26 |
|
Unohditko TamU-jibbitzit? Niitä tarvitaan kanssa! Muista Amando ostaa Apu-lehti kaikille kavereillesikin!
Jibbitzejä en kehota ostamaan kun en edes tiedä mitä ne ovat... eli lisätietoja... ja Apu-lehtihän tulee toki kaikille kavereillekin kestotilauksena "  "
|
|
|
|
|
amuji
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, Ilves, SOHO SS, Arsenal
|
 |
Vastaus #28 : 17.04.2008 klo 15:10:43 |
|
Jibbitzejä en kehota ostamaan kun en edes tiedä mitä ne ovat...
Ne on kai niitä koruja mitä laitetaan croksejen reikii...
|
|
|
|
|
Amado Guevara
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #29 : 17.04.2008 klo 15:56:42 |
|
Ne on kai niitä koruja mitä laitetaan croksejen reikii...
Hyvä ja tärkeä tieto  tanu--jibbitzit on varmasti tulevan kesän hittituote  :keskari:
|
|
|
|
|
referee3000
Poissa
Suosikkijoukkue: Tamperelainen jalkapallo & futsal
|
 |
Vastaus #30 : 17.04.2008 klo 16:22:34 |
|
Suurella mielenkiinnolla olen tulossa seuraamaan TamU:n otteita pitkästä aikaa, kun edellinen näkemäni matsi on tammikuussa pelattu Tampere United - TPV piirinsarjaottelu. En ole vielä nähnyt Chris Jamesia tositoimissa, joten mielenkiintoa riittää siitäkin syystä. Uskon, että Ratinakin on hyvässä kunnossa ja sunnuntain illan viihteenä nähdään hyvää jalkapalloa ottelussa, jonka pitäisi olla kotijoukkueen heiniä.
|
|
|
|
|
amuji
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, Ilves, SOHO SS, Arsenal
|
 |
Vastaus #31 : 17.04.2008 klo 17:28:37 |
|
Hyvä ja tärkeä tieto : D tanu--jibbitzit on varmasti tulevan kesän hittituote  : k esk ari : Itte hintti kysyit lisätietoja.. ja minusta voisit ottaa vaikka lomaa foorumilta siihen asti, että osaat tuoda sinne jotain uutta, koska sen tuottaminen tuntuu olevan vaikeaa sinulle  :keskari:
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.04.2008 klo 17:30:04 kirjoittanut amuji »
|
|
|
|
|
Paul
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #32 : 17.04.2008 klo 18:27:02 |
|
0-1 Tuomanen 73` Laurikainen kyykyttää taktisesti Zicoa 100-0 
|
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
 |
Vastaus #33 : 17.04.2008 klo 21:44:40 |
|
0-1 Tuomanen 73` Laurikainen kyykyttää taktisesti Zicoa 100-0  Unissasi ehkä... Ei vaan, vähän on ilmassa merkkejä mielestäni, että sarja-avaus ei Unitedille ole välttämättä täysin ruusuilla tanssimista. Puolustus on hiukan käymistilassa loukkaantumisten myötä ja laitureitakin katsellaan, kun periaatteessa ykköslaiturit Hema ja Tomi ovat poissa. Rafinha on kyllä näyttänyt olevansa Petresculle varmasti pätevä paikkaaja, ja Hyny on myös ollut vahva preseasonilla, joten eipä hätää. Melkein hakisin kuitenkin hyviä tasurikertoimia jos vetoa pitäisi lyödä. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä ja Jaro sopii edelleen TamUlle.
|
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
 |
Vastaus #34 : 17.04.2008 klo 21:52:14 |
|
Eiköhän tämä ole 0-3 Jarolle. Tuomanen kyykyttää epävarmaa Kavénia kolmesti ja Zicon roisk-roisk-suunnitelmat menevät taas metsään. 
|
|
|
|
|
Sörsselssön
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Leeds United
|
 |
Vastaus #35 : 17.04.2008 klo 22:03:45 |
|
Eiköhän tämä ole 0-3 Jarolle. Tuomanen kyykyttää epävarmaa Kavénia kolmesti ja Zicon roisk-roisk-suunnitelmat menevät taas metsään.  Hieno kuitti! "  "
|
|
|
|
|
Amado Guevara
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #36 : 18.04.2008 klo 05:39:00 |
|
Itte hintti kysyit lisätietoja.. ja minusta voisit ottaa vaikka lomaa foorumilta siihen asti, että osaat tuoda sinne jotain uutta, koska sen tuottaminen tuntuu olevan vaikeaa sinulle  :keskari: Uuh hintti, helsinki siti boi! Sultahan tuo näyttää sujuvan tuo tekstin tuottaminen, erittäin järkeviä lausahduksia 
|
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
 |
Vastaus #37 : 18.04.2008 klo 05:41:57 |
|
Enää täytyy miettiä ja kysyä, kuka v*tun Tuomanen? 
|
|
|
|
|
amuji
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, Ilves, SOHO SS, Arsenal
|
 |
Vastaus #38 : 18.04.2008 klo 08:22:30 |
|
Enää täytyy miettiä ja kysyä, kuka v*tun Tuomanen?  Tepsin viimevuotinen ylijäämäpelaaja, joka nyt sattu meneen Jaroon ja nostetaan siksi jalustalle, että edellinen TPS pelaaja 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.04.2008 klo 08:58:59 kirjoittanut amuji »
|
|
|
|
|
Waikku
Poissa
Suosikkijoukkue: anarkistimartat
|
 |
Vastaus #39 : 18.04.2008 klo 11:29:01 |
|
Ai jai sentään, kohta mennään jo  Loukkaantumiset ovat kyllä sekoittaneet Tamun pakkaa. Positiivista on kyllä se, että Sakke on palannut harjoituksiin ja on toivottavasti käytettävissä sarja-avauksessa ainakin jonkin aikaa - helpottaa kovasti, kun mies pysty pelaamaan melkein paikkaa kuin paikkaa. Tosin a-wiik, et kai ollut tosissasi ehdottaessasi Saarista toppariksi? Siinä menee minunkin sietokykyni raja  Toppariparina aloittanee tosiaan Myntti-Kujala ja hätätapauksessa Vili tippuu keskikentältä alemmas. Niin joo, ja kasvata Amado viisxzet ja hippitukka mjöttöhh??++ http://www.youtube.com/watch?v=OwwbXHNGsjU
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.04.2008 klo 11:30:24 kirjoittanut Waikku »
|
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
 |
Vastaus #40 : 18.04.2008 klo 17:52:18 |
|
Tosin a-wiik, et kai ollut tosissasi ehdottaessasi Saarista toppariksi? Siinä menee minunkin sietokykyni raja  O' ye of little faith... Sakke pärjää missä vaan, sano minun sanoneen. Tietysti vasta hätävarana, mutta kuitenkin. Puolustuksessa Sakke on aina pärjännyt, sillä vastustajaan kuin vastustajaan tapaa päteä Veikkaajan futisliitteenkin tamperelaisesta jalkapallopuolustamisesta käyttämä sanonta: "Kukaan ei konttaa kovaa."
|
|
|
|
|
pallojalka
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU (ja se -K)
|
 |
Vastaus #41 : 18.04.2008 klo 19:40:33 |
|
O' ye of little faith...
Sakke pärjää missä vaan, sano minun sanoneen. Tietysti vasta hätävarana, mutta kuitenkin. Ei pärjää. Viime kauden Mypa -Tamu pelissä Sakke pistettiin Wissin paikalle ja lopputulos on historiaa.
|
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
 |
Vastaus #42 : 18.04.2008 klo 21:20:11 |
|
Ei pärjää. Viime kauden Mypa -Tamu pelissä Sakke pistettiin Wissin paikalle ja lopputulos on historiaa.
No, kaikille sattuu joskus huono hetkensä... Sakke on silti arvostelun yläpuolella  Edit: Tämä sopinee taustoittamaan Maagisen ilosanomaa: 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.04.2008 klo 21:23:13 kirjoittanut a-wiik »
|
|
|
|
|
forzapippo
Poissa
|
 |
Vastaus #43 : 19.04.2008 klo 11:10:23 |
|
Näinpäs unta että paahtavassa kavätauringonpaisteessa potkittu liiga-avaus oli kerännyt Ratinan täyteen jo puoli tuntia ennen pelin alkua.  Itse tosin katselin pelin helikopterista.  Maaleja saati lopputulosta en kyllä muista kirveelläkään...
|
|
|
|
|
Erkka
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, RFC Liège
|
 |
Vastaus #44 : 19.04.2008 klo 13:53:32 |
|
0-1 Tuomanen 73`
Samaa toivon. Jukalle  Parin kauden päästä takaisin, joohan?
|
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
 |
Vastaus #45 : 19.04.2008 klo 21:12:09 |
|
Näinpäs unta että paahtavassa kavätauringonpaisteessa potkittu liiga-avaus oli kerännyt Ratinan täyteen jo puoli tuntia ennen pelin alkua.  Itse tosin katselin pelin helikopterista. 8 )  Maaleja saati lopputulosta en kyllä muista kirveelläkään... Hinooooo!! 
|
|
|
|
|
mawerick41
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, KaVo
|
 |
Vastaus #46 : 20.04.2008 klo 19:21:06 |
|
Uuh hintti, helsinki siti boi! Sultahan tuo näyttää sujuvan tuo tekstin tuottaminen, erittäin järkeviä lausahduksia  Ylläri pylläri, että HJK-itkijä tulee TamU-topicciin, soita muuriselle mjötaah? 
|
|
|
|
|
Jari Sporttila
Poissa
|
 |
Vastaus #47 : 20.04.2008 klo 19:37:46 |
|
Ilmaislippuja kuulemma jaossa pilvin pimein City-marketeissa 
|
|
|
|
|
Jorma Teräs
Poissa
|
 |
Vastaus #48 : 20.04.2008 klo 19:41:00 |
|
Ei pärjää. Viime kauden Mypa -Tamu pelissä Sakke pistettiin Wissin paikalle ja lopputulos on historiaa.
Kukas siellä Wissin paikalla pelasikaan samana kesänä myöhemmin ottelussa TamU-Levski Sofia.... 
|
|
|
|
|
amuji
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, Ilves, SOHO SS, Arsenal
|
 |
Vastaus #49 : 20.04.2008 klo 21:54:03 |
|
Uuh hintti, helsinki siti boi! Sultahan tuo näyttää sujuvan tuo tekstin tuottaminen, erittäin järkeviä lausahduksia  Tämä viesti sisälsi ennen laulun. Ajattelin kuitenkin, että ei siitä ole apua.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.04.2008 klo 00:44:30 kirjoittanut amuji »
|
|
|
|
|
|
|
|