J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #325 : 15.05.2008 klo 11:13:51 |
|
Puolustajan oikea paikkahan on aina hyökkääjän ja maalin välissä, näin myös kulmien tapauksessa. Eli ei selän takana (kuten varmasti tarkoititkin), kyljestä tönimisistä tulee paljon vähemmän vihellyksiä kuin selkään tönimisistä. Käytännössä viittasin tilanteeseen, josta Habballe jo eilen mainitsin. Jos vihollinen on perse omaan maaliin päin niin ei silloin tietenkään olla vastustajan selän ja vastustajan maalin välissä. Silloin kuitenkin jos vastustaja pällistelee about etutolpalla kulmalle lähtisin siitä, että vihollinen selän takaa hellään syleilyyn. Oli se nyt tarkalleen oman maalin ja vihollisen välissä tai ei. Kuten jo mainitsinkin, pieni tasapainon horjuttaminen tai apinanraivolla palloon, tilanteesta riippuen. Ei missään nimessä niin, että ollaan vastustajan vierellä, vastustajan ja oman maalin välissä. Tällöin ei vaadita viholliselta kuin pieni tönäisy ja juoksu niin pakki on kusessa. Tärkeää on, että joukkue puolustaa tiiviinä ja yhtenäisenä. Homma leviää käsiin heti kun joku pakeista tai keskikentän janareista jättää homman hoitamatta. En tarkoita tässä sitä, että koko joukkue ryntää linjaan maalin eteen vaan sitä, että jokainen hölkkää sen oman miehen mukana. Tämä on nimenomaan se yleisin kompastuskivi jolla vastustaja saa sen yhden vapaan ukon hyökkäykseen. Vastaavasti samaa voidaan tietysti käyttää hyökkäyksessä kun näkee, että joku vastustajan janari jää nojailemaan polviin. Silloin pitää iskeä nostaa joku puolustuksesta ylös. Kaiketi siitä joka tapauksessa lähdetään, että vastustajan maalipotkuissa jokainen iskee omaan mieheensä iholle kiinni. Tuo toimi edellisellä kaudella todella hyvin, joten siitä jatketaan. Lepsuilua ei sallita. Hikoilemassahan siellä ollaan eli jokaiselta pitää jo oman itsensä takia löytyä se yritys loppuun asti. Kyse on kuitenkin vain höntsyistä. Samassa yhteydessä pakko mainita, että en oikein ymmärrä maalien laskemista tämän kaltaisissa karkeloissta. Eipä se kyllä ole omasta peli-ilosta poiskaan, joten jokainen taaplatkoon tyylillään.
Totta vitussa lasketaan maalit. Ego-buustit jipskulle. Tai itsemurha-ajatukset. Toivottavasti ensin mainittu.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #326 : 15.05.2008 klo 11:15:03 |
|
Kuningasidean 2-2-1 taktiikka: --------Jipsku------------- -------------Yllis---Siperia-- ---------bupa dukta-------- ---------------------------- --------------------------- ---------------------------- -------------Habba--------- ------------Antsu13---------  Korjasin viestisi.
|
|
|
|
|
bupa dukta
Paikalla
Suosikkijoukkue: Hiki on jätkän deodorantti.
|
 |
Vastaus #327 : 15.05.2008 klo 12:46:08 |
|
 Hulinaa. En ota selvää onko jipsu nyt hassuttelu päällä vai tosissaan. Ei olis vissiin saanu liikaa kehua kaveria reeneissä ja täällä foorumilla. Ja mikä siinä on ettei junnut halua pelata kahestaan, eilenki veditte tosi hyvin. Kyllähän proffa pärjää jo fyysisestikki näissä peleissä ja tosiaan napsi multaki vissiin kolmesti pallon lavasta(tosin tää ei oo mikään meriitti). Nyt jäitä hattuun. Kaikkien ei tarvi tehä sitä kymmentä maalia, pelataan joukkueena, juokkueen edun mukaan.  Jos Jipsku tosiaan on noin maalin nälkänen niin voidaan me vaihtaa paikkojaki ni pääset hyökkäämään enemmän.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2008 klo 12:48:46 kirjoittanut bupa dukta »
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #328 : 15.05.2008 klo 13:09:13 |
|
En ota selvää onko jipsu nyt hassuttelu päällä vai tosissaan. Ei olis vissiin saanu liikaa kehua kaveria reeneissä ja täällä foorumilla. Et tietenkään, neitiääninen joukkuetoverini. Jos Jipsku tosiaan on noin maalin nälkänen niin voidaan me vaihtaa paikkojaki ni pääset hyökkäämään enemmän.
Tilanteen mukaan muutamia teräviä munaraveja omalta pulustusalueelta vastustajan maalille, ei sen enempää (eikä vähempää). Pääpaino pakilla on tietysti yhä edelleen puolustamisessa. Tilanteen salliessa siis taustanousu, nuo ovat kuitenkin vastustajalle helvetin vaikeita. Tällöin tosiaan toivon, että alempi keskikenttä varmistaa. Normitilanteessa kuitenkin jipsku pakissa ja kk:t keskikentällä. Jos pitkän munaravin jälkeen saan paskan pallon joko laidalta maalille tai taaempaa pystypalloa niin saatte haistaa vittu. Mielellään ne pystypallot löysempinä roikkuina tjsp kuin helvetinmoisina laakapalloina malliin Lazba eilen. Ei tän kokonen janari nyt ihan hetkessä käänny, jos saa dieselkoneen kulkemaan kiskoilla täyttä vauhtia. Saitko?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2008 klo 13:10:38 kirjoittanut jp72672 »
|
|
|
|
|
bupa dukta
Paikalla
Suosikkijoukkue: Hiki on jätkän deodorantti.
|
 |
Vastaus #329 : 15.05.2008 klo 13:25:03 |
|
Tätähän mä tossa aamuisessa viestissä kirjottelin, ku kaipailit näkemyksiä roolistas. Sitten alotit ton kymmenen viestin hassuttelun. Ens kerralla riittää ku pistät: " joo samaa miletä".
|
|
|
|
|
Ben
Poissa
|
 |
Vastaus #330 : 15.05.2008 klo 13:31:46 |
|
Mä nousen tilanteen mukaan, alemman kk:n kanssa paikkaa vaihdellen. Eli alempi kk paikkaa kun mä nousen ja toisinpäin.
Ei se nyt ihan kuitenkaan näinkään mene. Normaalisti olet alempana kuin alempi kk ja joskus harvoin nouset. Ei siten, että molemmat nousevat vuorotellen ja pelaatte 50-50 samalla tavalla. edit: jaa, en jaksanutkaan lukea kuin vähän alusta. Oletkin näemmä samoilla linjoilla. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2008 klo 13:39:00 kirjoittanut Ben »
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #331 : 15.05.2008 klo 13:39:23 |
|
Siperia ja lazba kinusivat koko talven samaan kenttään futsalissa ja nyt yhtäkkiä mieli onkin muuttunut.
Jos mä ja Lazba ollaan kentällä samaan aikaan, peli menee meiltä kilpailuksi siittä kumpi heittää komeemman häkin tai jtn. Muutenkin kenttä on epätasapainossa jos me kaksi ollaan samaan aikaan kentällä. Tehokenttä olisi mielestäni tämä Antsa Pekko-Jipsku Lazba-Bupa Siperia
|
|
|
|
|
Ben
Poissa
|
 |
Vastaus #332 : 15.05.2008 klo 13:41:34 |
|
Antsa Pekko-Jipsku Lazba-Bupa Siperia
Joo, tämmöstä lyödään kehiin, esim. jos lopussa ollaan maalin tappiolla/tasoissa.
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #333 : 15.05.2008 klo 13:43:40 |
|
Joo, tämmöstä lyödään kehiin, esim. jos lopussa ollaan maalin tappiolla/tasoissa.
Lisäksi, jos esim vikat 5 minsaa koitetaan pärjätä tolla tehokkaasti, niin puollustukseen tiipe lisäksi tuomaan pientä lepuutusta tähdille, kk:lle Habba ja kärkeen Yllis/Ben. Ja niin, kattellaan sitä höntsissä ketkä vaihtelee keskikentällä keskenään. Tänään vaihtelevat keskenään kuitenkin mä ja lazba ja sit Pekko ja Bupa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2008 klo 13:45:19 kirjoittanut Siperia »
|
|
|
|
|
Mxyz
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC ´95, RoPS ´85, FF2 Kuningasidea ´07
|
 |
Vastaus #334 : 15.05.2008 klo 13:45:44 |
|
Peli on jo ratkennut ennen viimeistä viittä minuuttia.
|
|
|
|
|
tiipe
Poissa
|
 |
Vastaus #335 : 15.05.2008 klo 13:53:00 |
|
Peli on jo ratkennut ennen viimeistä viittä minuuttia.
Laitetaan niille sähköpostia vaan jo nyt, että me voitettiin jo. Ei mene keltään turhaan vapaa-aikaa hukkaan.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #336 : 15.05.2008 klo 14:36:16 |
|
Jahas, tuli kahvipöytäkeskustelussa (yllättäen) futis puheeksi ja eräs verottaja-työkaveri kostautui Sinikaartin pelaajaksi  Tiukat väännöt edessä siis. Olivat kuulemma ensimmäisessä ottelussa ottaneet kunnolla kuokkaan. Toinen verottaja-toveri kostautui Ilveksen äijien pelaajaksi 
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #337 : 15.05.2008 klo 14:39:57 |
|
Ens kerralla riittää ku pistät: " joo samaa miletä". Et sä mua määrää. Kuuntele siis tarkkaan:
|
|
|
|
|
Spox
Poissa
Suosikkijoukkue: Aduriz ja Betis
|
 |
Vastaus #338 : 15.05.2008 klo 14:50:31 |
|
Jos ylhäällä iskee väsy enkä jaksa kuin hölkötellä alas niin juoksen jo ylhäällä ulos kentältä ja karjaisen Spoxin kentälle tutun voimakkaalla äänelläni. Sopiiko, Spox?
Joo. Joukkueen kaksi kovaäänisintä pelaajaa onkin parasta pitää eri kentissä. Muuten ollut aikamoista hulinaa  Ja mitähän vittua, en itse ainakaan ole käynyt lähes treenaamassa sen takia, että voin istua viimeiset viisi minuuttia penkillä kun pistetään joku saatanan myllykentällinen! Vaikka toiset onkin paskempia kuin toiset niin silti hekin ansaitsevat tilaisuutensa. Tuota superkentällistä voisi käyttää vain silloin kun on pari minuuttia peliä jäljellä ja maalin tappiolla, ei muissa tapauksissa, saatana :keskari: Mitkäs ne kentälliset nyt sitten ovat? Ettei mene väittelyksi tai sormi suuhun kun peli on alkamassa ja voi jo valmistautua henkisesti pelaamaan tiettyjen kanssa.
|
|
|
|
|
Ben
Poissa
|
 |
Vastaus #339 : 15.05.2008 klo 15:06:37 |
|
Tuota superkentällistä voisi käyttää vain silloin kun on pari minuuttia peliä jäljellä ja maalin tappiolla, ei muissa tapauksissa, saatana :keskari:
Nimenomaan, ei tässä ruveta mitään joka pelissä hakemaan tähtikentällisellä sitä 6-2-osumaa lopussa tms. Tärkeintä on kuitenkin pelaaminen, eikä loppulukemat. Sitäpaitsi futsalissa tuo lopun myllykentällinen kostautui puolustuspäässä läpipaskaksi ja pahimmat paikat tulivat omaan päätyyn. Varsinaisia kentällisiä ei tänään ole, vaan jokaisella on oma vaihtomies, kärjessä siis peräti kolme janaria, tosin Yllis mahdollisesti laskee kk-rotaatioon jossain vaiheessa, jos siellä rupeaa väsy painamaan. Ei siinä kerkeä koko kentällinen samaan aikaan vaihtoon ja muutenkin eri janareilla väsymys tulee eri aikaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2008 klo 15:09:43 kirjoittanut Ben »
|
|
|
|
|
Spox
Poissa
Suosikkijoukkue: Aduriz ja Betis
|
 |
Vastaus #340 : 15.05.2008 klo 15:20:32 |
|
Asia selvä  Mietiskelin tuossa ehtisinkö ottamaan missään vaiheessa kuvia jos raahaan kameran mukaan. Voisin ehkä juosta aluksi astetta paremmalla tahdilla jolloin loppuvaiheessa (luultavasti jo keskikohdassa  ) lepäilisin kentän sivulla kameran kanssa. Vai meneekö jipskun pasmat sekaisin ja muut vielä enemmän jos ryhmitys muuttuu. Ja mikä olisi mielipiteenne jos sieltä kentältä nyt kuvia ottaisi, saisiko niitä julkaista? (Toki teillä ei olisi asiaan mitään sanomista koska kyseessähän on julkinen tapahtuma ja saan kuvata teitä miten tahdon muah!) Ja Pellervon kenttä on mitä ilmeisimmin Sammon koulun läheisyydessä...
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #341 : 15.05.2008 klo 15:20:42 |
|
Ylliksellä tulee känkkäränkkä-mökö ja Ben sipsuttelee tuomarille avautuessaan nilkkansa paskaksi. Pelisilmättömälle hyvät minuutit tiedossa 
|
|
|
|
|
Rela
Poissa
|
 |
Vastaus #342 : 15.05.2008 klo 15:39:07 |
|
Samalla kentällä klo. 20.00 alkavaan peliin saa jäädä maalivahdiksi, mikäli on kiinnostunut hommasta edes vähän alusta. Aina yhtä mukavia nämä maalivahtiongelmat... 
|
|
|
|
|
bupa dukta
Paikalla
Suosikkijoukkue: Hiki on jätkän deodorantti.
|
 |
Vastaus #343 : 15.05.2008 klo 15:42:39 |
|
Asia selvä  Mietiskelin tuossa ehtisinkö ottamaan missään vaiheessa kuvia jos raahaan kameran mukaan. Voisin ehkä juosta aluksi astetta paremmalla tahdilla jolloin loppuvaiheessa (luultavasti jo keskikohdassa  ) lepäilisin kentän sivulla kameran kanssa. Vai meneekö jipskun pasmat sekaisin ja muut vielä enemmän jos ryhmitys muuttuu. Ja mikä olisi mielipiteenne jos sieltä kentältä nyt kuvia ottaisi, saisiko niitä julkaista? (Toki teillä ei olisi asiaan mitään sanomista koska kyseessähän on julkinen tapahtuma ja saan kuvata teitä miten tahdon muah!) Ja Pellervon kenttä on mitä ilmeisimmin Sammon koulun läheisyydessä... Jipsku vetää sitte vaan vähä kauemmin. Mua ei saa kuvata. 
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #344 : 15.05.2008 klo 15:59:07 |
|
Mietiskelin tuossa ehtisinkö ottamaan missään vaiheessa kuvia jos raahaan kameran mukaan. Voisin ehkä juosta aluksi astetta paremmalla tahdilla jolloin loppuvaiheessa (luultavasti jo keskikohdassa  ) lepäilisin kentän sivulla kameran kanssa. Vai meneekö jipskun pasmat sekaisin ja muut vielä enemmän jos ryhmitys muuttuu. Ja mikä olisi mielipiteenne jos sieltä kentältä nyt kuvia ottaisi, saisiko niitä julkaista? (Toki teillä ei olisi asiaan mitään sanomista koska kyseessähän on julkinen tapahtuma ja saan kuvata teitä miten tahdon muah!) Meitä pakkeja on tasan neljä, eli jos sä jäät kentänlaidalle ottamaan ihq-kuvia niin aika raskaaksihan tuo saattaa käydä. Mutta onhan tuo ryhmitys ennenkin muuttunut. Lenkille saatana siitä jos et jaksa!! Voit sä kuvia ottaa, mutta foorumilla et niitä ainakaan allekirjoittaneen osalta julkaise. Muuten tuolla on kuvaosio täynnä jotain "surullismielinen jousiampuja-jipsku" manipulaatioita. Uuh/uhh. Eikä muutenkaan voisi vähempää kiinnostaa kuvillaan keimailla jossain vitun foorumilla. e. toki saat julkaista kuvia miten tahdot, mutta käsittääkseni Boottis nuo muiden foorumistien kuvat täältä poistelee, jos kuvassa oleva foorumisti ei kuvaa tänne halua. e2. toki saat julkaista kuvia miten tahdot, mutta toki saatat saada tällöin myös kivuliaasti metrisen halon anukseesi  e3. toki saat julkaista kuvia miten tahdot, mutta toki saatat saada tällöin myös potkut joukkueesta (muiden niin tahtoessa).
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2008 klo 16:02:57 kirjoittanut jp72672 »
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #345 : 15.05.2008 klo 16:17:29 |
|
Mua ei ainakaan haittaa tuo kuvien ottaminen. Voisi aina ennen peliä ottaa joukkueen aloituskokoonpanosta kuvan ja laittaa sitten joukkueen omille sivuille.
|
|
|
|
|
Mxyz
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC ´95, RoPS ´85, FF2 Kuningasidea ´07
|
 |
Vastaus #346 : 15.05.2008 klo 16:20:35 |
|
Kävin vetämässä tunnin kovat sählyharkat alle, kun kärjessä on 3 rotaatio. Nyt on takki tyhjänä ja energiat lopussa jo valmiiksi, niin ei tarvitse välittää niukasta peliajasta. 
|
|
|
|
|
Ben
Poissa
|
 |
Vastaus #347 : 15.05.2008 klo 16:24:04 |
|
Kävin vetämässä tunnin kovat sählyharkat alle, kun kärjessä on 3 rotaatio. Nyt on takki tyhjänä ja energiat lopussa jo valmiiksi, niin ei tarvitse välittää niukasta peliajasta.  Itse taas olen istuskellut koko päivän töissä toimistotuolissa, koska kärjessä on vain 3 rotaatio. Nyt on energiat vielä tapissa, niin ei tarvitse välittää runsaasta peliajasta. 
|
|
|
|
|
tiipe
Poissa
|
 |
Vastaus #348 : 15.05.2008 klo 16:38:51 |
|
Itse taas olen istuskellut koko päivän töissä toimistotuolissa, koska kärjessä on vain 3 rotaatio. Nyt on energiat vielä tapissa, niin ei tarvitse välittää runsaasta peliajasta.  Tähän sama 
|
|
|
|
|
lazba
Poissa
|
 |
Vastaus #349 : 15.05.2008 klo 16:52:30 |
|
Jos mä ja Lazba ollaan kentällä samaan aikaan, peli menee meiltä kilpailuksi siittä kumpi heittää komeemman häkin tai jtn. Muutenkin kenttä on epätasapainossa jos me kaksi ollaan samaan aikaan kentällä.
En tieä susta mutta ittellä ei oo ees käyny mielessä mikään tollanen, että tää on sun joku oma paska :keskari: 
|
|
|
|
|
|
|
|