ogami itto
Poissa
Suosikkijoukkue: F.C. Simpático
|
 |
Vastaus #75 : 11.05.2008 klo 12:37:20 |
|
Alkaa olla kyllä väsynyttä spekulointia että Ronaldinhon jälkeistä elämää ei olisi  Siis aivan kuin sitä ei olisi ollut ennen Dinhoakaan? Muistan kyllä hyvin, miten Dinhon ollessa huikemmassa iskussaan, vastarannankiisket todistelivat Pepsineekerin vaan keräävän kunnian ja hillot kun muut tekevät työn. Dinhohan oli se laiska vetelys joka vain hyötyi Decon ja Marquezin pohjatyöstä ja taitavat kärjet tekivät tekivät Dinhosta tähden. Toissakaudella, kun Barçan meno oli jo hyytynyt, niin 'mitäs minä sanoin'-provoja oli paljon liikkeellä. Nyt, kun Dinhon lähtö alkaa olla saletti, mies onkin Barçalle kaikki kaikessa eikä seurasta koskaan voi enää tulla mitään. Sellaista se on. On kyllä totta ja moneen kertaan todistettu, että Barçan keskikenttäpeli on ollut toivottoman hidasta, mutta aika suuren vastuun tästä langettaisin seisovien kärkimiesten tiliin. Samanlaista liikettä ei ole kuin parivuotta sitten, ja parhaiten tämä on näkynyt Henryn laiskan pulskeassa hölköttelyssä. Samoin Samun liike on näennäistä takavuosiin verrattuna. Messin poissaollessa tilanne paljastui armotta koska silloin liike lakkasi kokonaan. Tähän ei Frank löytänyt enää lääkettä, ja tietysti osasyynä oli jäykkä ja muuttumaton taktiikka käytettävissä olevista pelaajista huolimatta. Henryhän on täysin sopimaton pelaaja Frankin konseptiin ja onhan miehen hayday'kin jo kenties ohitettu. Ensi kauden joukkueesta ei voi sanoa vielä mitään, mutta on kyllä mielenkiintoinen tilanne seurassa pitkästä aikaa. Kutinaa on ilmassa ja Laportan 'nuorbarçalaisuuden' aikakausi on huipussaan- ei välttämättä tuloksellisesti, mutta paljon katalaanimmaksi ei tämän kokoinen seura voi enää tulla. Tämä ei ehkä vakuuta mieshuoria, ainakaan jos titteleitä ei tule, mutta Laportalla on kuitenkin pelissä mukana muitakin asioita kuin tittelit. Täysin katalaanivalmennus ja hyvin pitkälti katalaanimiehistö, ainakin näillä tiedoin, kertoo siitä, että Laporta-Guardiola projekti hakee vankempaa paikallisuutta kuin aikaisemmin. Toki ulkopuolisia crackeja tulee, mutta ainakaan Guardiola ei ole vaatinut ainakaan julkisuudessa yhtäkään megaestrellaa. Jos titteliä ei tule ensi kaudellakaan voi Laporta jäädä sivuun presidenttinä joka ensin toi titteleitä ja sitten uudelleenkansallisti seuran.
|
|
|
|
|
Eki83
Poissa
|
 |
Vastaus #76 : 11.05.2008 klo 13:28:03 |
|
Alkaa olla kyllä väsynyttä spekulointia että Ronaldinhon jälkeistä elämää ei olisi  Siis aivan kuin sitä ei olisi ollut ennen Dinhoakaan? Muistan kyllä hyvin, miten Dinhon ollessa huikemmassa iskussaan, vastarannankiisket todistelivat Pepsineekerin vaan keräävän kunnian ja hillot kun muut tekevät työn. Dinhohan oli se laiska vetelys joka vain hyötyi Decon ja Marquezin pohjatyöstä ja taitavat kärjet tekivät tekivät Dinhosta tähden. Toissakaudella, kun Barçan meno oli jo hyytynyt, niin 'mitäs minä sanoin'-provoja oli paljon liikkeellä. Nyt, kun Dinhon lähtö alkaa olla saletti, mies onkin Barçalle kaikki kaikessa eikä seurasta koskaan voi enää tulla mitään. Sellaista se on. Tämä taisi nyt olla minulle suunnattu. Ei kyllä ollut missään vaiheessa tarkoitus väittää, ettei elämää Dinhon jälkeen olisi. Tarkoitin lähinnä sitä, että mikäli Barcelonan hyökkäyspeliä nyt aletaan rakentaa Messin ympärille niin kyllä pelikonseptia pitäisi silloin viilata sellaiseen suuntaan että se tukee paremmin Leon vahvuuksia eli nopeita kuljetuksia ja seinäpelejä. Toki luxusyksilöt pystyvät hieman paskemmallakin pelitavalla tekemään tulosta, mikäli vain asennepuoli on kunnossa. Ja asennetta se todella vaatii pitää hyökkäyspään liikettä yllä kun pelinrakenteluosasto jauhaa kyllästymiseen saakka lyhyttä syöttöä keskikentällä. Siinä mielessä en yhtään ihmettele, että ylin tridente Eto'on johdolla valuu alemmas hakemaan palloa. Kaikkein huvittavinta on se, että jonkun mielestä se on vieläpä hyökkäävää ja iloista peliä kun pidetään mahdollisimman paljon palloa. :  Ja todetaan nyt vielä, että ei Barcelonan peli tällä kaudella tietenkään pelkästään tuollaista ole ollut, mutta aika leimaa antava piirre se on kuitenkin ollut.
|
|
|
|
|
tajusi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #77 : 11.05.2008 klo 14:40:24 |
|
Spekulointi on jalkapallokeskustelua parhaimmillaan, joten sanonpa muutaman sanan itsekin. Omasta mielestäni yksi Barcan kärkien liikkumattomuusongelma liittyy osaltaan myös Giulyn myyntiin. Itse kuuluin vahvasti miehen arvostelijoihin ja ilo oli tässä osoitteessa ylimmillään kun pikkumies siirtyi Romaan. Kuitenkin viimeistään tämän kauden loppupuolisko on osoittanut, että myynti oli virhe. Eihän ranskalainen mikään maalintekijä ikinä ollut, kunnostautui lähinnä idioottivarmojen maalipaikkojen tuhlaajana, mutta miehen suoraviivaisuus ja hyvin toiminut yhteispeli Rontun/Xavin/Decon kanssa teki hänestä yhden La Ligan vaarallisimmista laitureista. Nopeat ensimmäiset askeleet ja pienelle miehelle ominainen nopea kääntyminen pallon kanssa sitoi viimeisellä hyökkäyskolmanneksella vähintään yhden pakin ja antoi siten tilaa Eto´olle ja ylemmille keskikenttäpelaajille. Messin loukkaantumisherkkyys puolestaan teki hänestä hyvän kakkosen oiken laiturin tontille. Nykybarcassa oikealle on lähinnä heittää Messin lisäksi vain Bojan (itse en kauheasti välitä rokkitähtiasenteisesta Giovannista), jonka ongelma on niin monta kertaa mainittu nuoruus ja kokemattomuus. Mutta meneekö nuorukainen hukkaan laiturin tontilla? Tätä asiaa voisi spekuloida loppumattomiin. Mikäli Barca jatkaa vielä Pepin alaisuudessa samanlaisella peliryhmityksellä, pitäisi mielestäni suoraviivainen perushyökkääjä (ei tällä kertaa mitään neppailijaa) olla ostoslistalla. Eipä mulla muuta tästä asiasta, aurinkoista äitienpäivän jatkoa  !
|
|
|
|
|
Sergio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona y Goldenstate Warriors
|
 |
Vastaus #78 : 11.05.2008 klo 23:27:55 |
|
Thierry Henry on pelaaja joka Barcan jengistä pitäisi mielestäni viimeisenä myydä, kaikille jotka toivovat hänen lähtöään - varaukseton  :keskari:. Thierry Henry on tehnyt tällä kaudella 45 pelaamassaan ottelussa 17 maalia, jolloin ei voida mielestäni puhua varsinaisesti mistään flopista kun ottaa huomioon että Rijkaard on peluuttanut Henryä aivan väärällä paikalla vasempana laitahyökkääjän, kun pelaajan pitäisi olla keskushyökkääjänä paska-Etoon tilalla. Lisäksi kun otetaan huomioon että Henry sai aivan liian vähän peliaikaa kauden ensimmäisellä puoliskolla niin eihän siinä paljoa voi maaleja odottaakaan, mutta nyt kun on tullut peliaikaa, niin on maalejakin syntynyt suhteessa enemmän. Henryn vaisuhko kausi on siis lähes täysin Rijkaardin syytä,(ei tuon tason maailman tähteä osteta Barcan penkille Etoon/Dinhon korvaajaksi) sekä barcan surkean ja hitaan keskikentän, joka on toistuvasti hävinnyt peleissä kaksinkamppailuja eikä oo saanut palloa tarpeeksi nopeasti ja usein hyökkäykseen. Kukaan sen parempikaan hyökkääjä ei olisi saanut paljoa enempää aikaan noilla Henryn minuuteilla tämän tason pupeltaja/pallon keskialueen jauhaamisjengissä kuin itse Henrykään. Arsenalissa se oli toista kun palloa osattiin pelata nopeasti Henrylle ja Henry sai pelata omalla paikallaan. Rijkaard ei varmaankaan ole myös kiinnittänyt tämmöiseen koko-asiaan mitään huomiota kun avauksessa on peluutettu yhtäaikaan näinkin monta lilliputtia: Deco(174), Xavi(170), Iniesta(170), Messi(169), Sylvinho(173), Bojan(170) ja näiden yläpuolella niinkin pitkä kärki kuin Eto'o(179) sekä vaihdosta hyppää kehiin 174 centtinen Giovani!! Mitä helvettiä Rijkaard? Näilläkö voitetaan kaksinkamppailut? Ei mikään yllätys että tulos on mitä on,kun on näin monta lilliputtia samaan aikaan rakentamassa hyökkäystä, joilla ei ulottuvuus ja fysiikka riitä. Tämä on myös huomattu barcan lukuisten harhasyöttöjen osalta; pitempien vastustajien on helppo peittää ja tukkia lilliputtien pikku näpertely. Tätä taas Rijkaard ei oo missään vaiheessa huomannut! ja sitten täällä syytetän Henryä huonosta kaudesta?? On siis Rijkaardin syytä ettei ole saanut Henrystä parasta irti ja osannut sijoittaa tähteänsä oikein palapeliin. Olisi Barcalta aivan kardinaali moka myydä Henry pois kesällä kun hyökkääjä on joukkueensa huonoudesta ja saamattomuudesta huolimatta päässyt juuri vauhtiin maalien teossa. Vielä kun myisivät Henryn kesällä Realiin, jossa tekisi Espanjan liigan uuden maaliennätyksen, niin Barca vois painuu sen jälkeen vaikka segundaan!!!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.05.2008 klo 23:34:53 kirjoittanut Sergio »
|
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #79 : 12.05.2008 klo 00:14:08 |
|
Minulla on Henry -tyynyliina
Aika pitkälti eri mieltä koko viestistä. Tuo koko-ongelma on nostettu aiemminkin esiin, mutta tosiaan kun niitä matseja katsoo, niin aika kovia nimiä esimerkiksi Messi ja Xavi noissa kaksinkamppailuissa ovat pienestä varrestaan huolimatta.
|
|
|
|
|
ismael
Poissa
|
 |
Vastaus #80 : 12.05.2008 klo 00:25:40 |
|
On Tiri parantanut ja tekee nyt tulosta. Alkukaudella ei saanut oikein mistään sisään. Pep tietää mitä tehdä, Pep on kuningas.
|
|
|
|
|
Sergio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona y Goldenstate Warriors
|
 |
Vastaus #81 : 12.05.2008 klo 00:37:50 |
|
Aika pitkälti eri mieltä koko viestistä. Tuo koko-ongelma on nostettu aiemminkin esiin, mutta tosiaan kun niitä matseja katsoo, niin aika kovia nimiä esimerkiksi Messi ja Xavi noissa kaksinkamppailuissa ovat pienestä varrestaan huolimatta.
Messi ja Xavi ovat tosiaan olleet harvoja valopilkkuja tän kauden joukkueessa, Messi nyt silloin kun on sattunut olemaan terve, mutta näidenkin peli on ollut liian hidasta ajoittain, siitä tosin syytän taktiikan laatijaa Rijkaardia enkä niinkään itse pelaajia. Mutta pointtini on se että kun ostetaan noinkin kallis maailman luokan huippu, jonka kyvyt tiedetään, niin ei sitä nyt heti kannata myydä kilpailijoille ensimmäisen vaisuhkon kauden jälkeen, vaan kannattaisi katsoa uuden valmentajan kanssa uudella pelisysteemillä miten alkaa Henryn peli kulkea ensikaudella, ja jos vaikka tammikuuhun saakka ei Henrystä ole ollut hyötyä joukkueelle niin voitaisiin pistää siirtolistalle tammikuussa. Näin ei myöskään Henry pääsisi rankaisemaan ja pahimmassa tapauksessa pudottamaan Barcaa enskauden Chämppäristä pelatessaan vastustajajoukkueessa. Ei sillä Zidanellakaan kulkenut alussa kun tuli Real Madridiin, mutta kun valmentaja luotti tähteensä, niin seuraavilla kausilla alkoi tulosta syntyä. pyydän kärsivällisyyttä : 
|
|
|
|
|
Sergio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona y Goldenstate Warriors
|
 |
Vastaus #82 : 12.05.2008 klo 00:42:57 |
|
Minulla on Henry -tyynyliina
By the way, minulla on Romario -Barcapaita vuodelta 1994 
|
|
|
|
|
Sube
Poissa
|
 |
Vastaus #83 : 12.05.2008 klo 05:50:23 |
|
Mikäli joku haluaa Henrystä kelpo hinnan pulittaa niin tervemenoa vaan. Esimerkiksi valjun ylemmästä keskikastista löytyy kyllä seuroja joilla taskut pullistelevat rahaa mutta vetovoima ei riitä hankkimaan todellisia maailmantähtiä. Ne ajat lienevät ohi jolloin Henry oli mestaruuksia voittavan joukkueen ykköshyökkääjä, mutta mikäli pienempi rooli kelpaa, niin en näe miksei Henry toimisi Barcelonassakin tulevalla kaudella mainiosti kakkoskärjen roolissa. Tosin palkkansa puolesta Henry kyllä lienee penkinlämmittäjäksi turhan kallis. Laidallahan miestä on turha peluuttaa.
|
|
|
|
|
El Conejo
Poissa
|
 |
Vastaus #84 : 12.05.2008 klo 07:58:30 |
|
Thierry Henry on tehnyt tällä kaudella 45 pelaamassaan ottelussa 17 maalia, jolloin ei voida mielestäni puhua varsinaisesti mistään flopista kun ottaa huomioon että Rijkaard on peluuttanut Henryä aivan väärällä paikalla vasempana laitahyökkääjän, kun pelaajan pitäisi olla keskushyökkääjänä paska-Etoon tilalla. Paska-Etoo on tehnyt pelaamissaan 26 ottelussa 16 maalia... Että siitä vähän perspektiiviä fanittajalle. Sergio == Laporta?
|
|
|
|
|
Sergio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona y Goldenstate Warriors
|
 |
Vastaus #85 : 12.05.2008 klo 13:19:15 |
|
Paska-Etoo on tehnyt pelaamissaan 26 ottelussa 16 maalia... Että siitä vähän perspektiiviä fanittajalle.
Okei menin vähän turhan herkästi yleistämään Eto'on taitoja muutaman näkemäni huonon pelin perusteella. Eto'o on tietyissä tilanteissa hyvä maalintekijä, mutta itseäni on ärsyttänyt hänen pelityylinsä, jossa hän pyrkii laukomaan huonostakin paikasta liian aikaisin, kun kavereita on paremmissa paikoissa. Henry on mielestäni parempi joukkuepelaajana sekä hänellä on enemmän kykyä/taitoa laukoa kaukaa maaleja.
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
 |
Vastaus #86 : 12.05.2008 klo 13:33:21 |
|
Okei menin vähän turhan herkästi yleistämään Eto'on taitoja muutaman näkemäni huonon pelin perusteella. Eto'o on tietyissä tilanteissa hyvä maalintekijä, mutta itseäni on ärsyttänyt hänen pelityylinsä, jossa hän pyrkii laukomaan huonostakin paikasta liian aikaisin, kun kavereita on paremmissa paikoissa. Henry on mielestäni parempi joukkuepelaajana sekä hänellä on enemmän kykyä/taitoa laukoa kaukaa maaleja.
Tässähän Eto'o on juuri tullut vastaan, nykyisin hän vähän liian usein yrittää vielä sitä yhtä syöttöä. Maalintekijä on aina maalintekijä, ne tekee maaleja. Henry parempi joukkuepelaaja?  Olematonta liikettä, käsien levittelyä ja lisäksi itki vielä mediassa miten hänet pilataan barcassa. :  Eto taistelee, repii, riistää, raastaa, karvaa ja tekee maaleja.  Ja katso vaikka youtube videoita, kyllä se Eto'okin osaa tehdä kaukolaukausmaaleja.
|
|
|
|
|
Sergio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona y Goldenstate Warriors
|
 |
Vastaus #87 : 12.05.2008 klo 14:31:00 |
|
No toivotaan että Pep saa toimivan ja voittavan joukkueen(niin puolustus- kuin hyökkäyspelissä) aikaan ens kaudeksi, eikä tähtiämme myydä ainakaan pahimmille kilpailijoille kuten Saviola
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.08.2008 klo 00:08:38 kirjoittanut Sergio »
|
|
|
|
|
Loñapse
Poissa
Suosikkijoukkue: Joukkueen huonontaja
|
 |
Vastaus #88 : 12.05.2008 klo 17:36:55 |
|
Henry Eto'o
Ronaldinho
iniesta Messi
xavi
+
P u l u s t u s
Pep, mitäs sanot?
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #89 : 12.05.2008 klo 17:47:40 |
|
Pep, mitäs sanot? Tosta juostaan läpi kuin pyöröovista. Ei Xavista ole puolustavaksi keskikenttäpelaajaksi.
|
|
|
|
|
Blue Rock
Poissa
|
 |
Vastaus #90 : 12.05.2008 klo 18:52:20 |
|
Ei Xavista ole puolustavaksi keskikenttäpelaajaksi.
Itse näkisin jotakuinkin seuraavanlaisen formaatin ensi kaudella: Valdes Alves(?) Puyol Garay/Coloccini(?) ?? Toure Xavi VD Vaart(?) Messi Benzema(+) Iniesta
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #91 : 12.05.2008 klo 19:06:52 |
|
Ai Valdes piikissä :  Kyllä sen Abidalin voi pitää vasempana pakkina. Alves nyt on vähän tosiaan iso kysymysmerkki, Lahm taitaa olla oikeasti tulossa.
|
|
|
|
|
Sergio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona y Goldenstate Warriors
|
 |
Vastaus #92 : 12.05.2008 klo 19:50:55 |
|
Henry Eto'o
Ronaldinho
iniesta Messi
xavi
+
P u l u s t u s
Pep, mitäs sanot?
Xavi tai Deco Iniestan tilalle, Iniesta vaihtoon, Toure Xavin tilalle keskelle
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #93 : 12.05.2008 klo 20:06:47 |
|
Valdes Lahm/Alves/Zambrotta Puyol-Milito-Abidal/Lahm Toure/Xabi Alonso Xavi/Iniesta Deco/VD Vaart Messi/Bojan R10 Eto'o/Bojan
Pephän peluuttaa kai joukkuetta samalla 4-3-3 tyylillä vai?
|
|
|
|
|
Jii
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 12.05.2008 klo 20:48:42 |
|
Iniesta vaihtoon
Mainittakoon, että Iniesta pelasi kärjessä paremman kauden kuin kukaan tuossa kärkikolmikossa. Eikä edes tarvinnut siihen kovin montaa ottelua : 
|
|
|
|
|
Sergio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona y Goldenstate Warriors
|
 |
Vastaus #95 : 12.05.2008 klo 21:01:14 |
|
Uusi dream team uudessa systeemissä: Tummennetut uusia hankintoja, suluissa vaihtopelaajat, loput pelaajat omista kasvateista. Pois lähtevät mm. Eto'o, Rafa, Edmilson, Zambrotta, Thuram, Sylvinho, Eidur ja Valdes jos ei halua jäädä kakkosmolariksi. HUOM! jos joku suostuu ostamaan Dinhon sopivaan hintaan, niin vasemmalle laidalle pitää tehdä uusi hankinta samoin kuin vasemmalle laitapakin tontille.
Henry Villa/Messi (Benzema)??
Deco Ronaldinho (Iniesta) Quaresma (Xavi) (Bojan/Giovani)
Toure (Xabi Alonso)??
Abidal Coloccini Puyol Dani Alves (Gabi Milito)
Gomes
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.05.2008 klo 21:17:42 kirjoittanut Sergio »
|
|
|
|
|
Barca#17
Poissa
|
 |
Vastaus #96 : 12.05.2008 klo 21:05:46 |
|
Koitetaanko tässä nyt muodostella jokaisen ihannekokoonpanoa? Puolustus aluksi kuntoon ja sitten yhden kärjen ja yhden keskikenttäpelaajan kimppuun vähintään.
|
|
|
|
|
Messi#19
Poissa
|
 |
Vastaus #97 : 12.05.2008 klo 21:14:38 |
|
Ihanne kokoonpanoiltahan noi näyttää. Quaresma nimen mainitseminen tulevaisuuden Barcelonassa on epätodennäköistä. Ei varmasti juntta ala vanhoja kavereita takaisin roudaamaan...
|
|
|
|
|
Sergio
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona y Goldenstate Warriors
|
 |
Vastaus #98 : 12.05.2008 klo 21:22:28 |
|
No jos nyt saatais edes joitakin noista tummennetuista pelaajista niin...
|
|
|
|
|
Blue Rock
Poissa
|
 |
Vastaus #99 : 12.05.2008 klo 21:27:13 |
|
Quaresma nimen mainitseminen tulevaisuuden Barcelonassa on epätodennäköistä. Ei varmasti juntta ala vanhoja kavereita takaisin roudaamaan...
Melkein yhtä epätodennäköistä on Dinhon jatkaminen tuossa ihannekokoonpanossa. Ottaakseen vielä kantaan puolustuksen hankintoihin, niin Lahm-Alves vertailussa Lahmin hintalappu on ainakin puolet halvempi kuin Alvesin, lisäksi käyttökelpoinen kummallakin laidalla, joten sekin seikka puhuisi hänen puolesta. Toisaalta, pitihän Zambrottankin soveltua kummallekin laidalle. Montakohan peliä italiaano on pelannut vasemmalla..? Niinpä. Ottaen huomioon järjettömän hinnan ja brassin melko vittumaisen luonteen, itse ainakin näkisin Lahmin sopivan paremmin Guardiolan ajatusmaailmaan.
|
|
|
|
|
|
|
|