2-1 ja 3p Ouluun ansaitusti. Maaleja olisi voitu nähdä tänään paljon enemmän, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla ACO pääsi hyvin luomaan tilanteita laitojen kautta ja mm. Friday taisi parista keskityksestä juntata pallon lähes maaliin, mutta granilaisten pelaaja sattui aina osumaan maaliviivalla pallon tielle. Hieman paremmalla viimeistelyllä ja tuurilla niin ACO olisi mättänyt sen 4-5 maalia tänään.
Toisaalta toisessa päässä nähtiin todella epävarma Rodrigues väärinajoitettuineen nousuineen. GrIFK pääsikin rokottamaan johtomaalin yhdestä tälläisesta ensimmäisella puoliajalla ja läpi pelin Rodriguesin otteet saivat hikikarpalon otsalle. Pehkonen pelasti ainakin yhden varman maalin hyvällä liukumisella (näitä paikkoja oli muitakin, en muista kuka tilanteen lopulta pelasti) ja kerran pallo ylärimaan Rodriguesin jo pelattuaan itsensä ulos pelitilanteesta nousullaan. OK, oli siellä yksi hyväkin torjunta maalialuetilanteessa, mutta mikäli tähän ei tule muutosta niin kärkiseurat tulevat rokottamaan tylysti näistä paikoista. Liekkö sitten kommunikointiongelmia puolustuksen kanssa vai pelkkä brassiluonteen piirre? Ei hyvältä näytä

GrIFK pelasi juurikin niillä aseilla mitä ennakkoon pystyikin odottamaan eli kärkkäitä vastahyökkäyksiä. Ensimmäinen puoliaika oli selkeästi ACO:n hallintaa ja aika vähille GrIFK:n kontrolloidut hyökkäykset jäivät. Toisella puoliajalla Siekkisen ulosajon myötä hallinta siirtyi oletettavasti hieman GrIFK:lle, mutta tilanteet eivät olleet vaarallisia. Viimeistely ontui ja Veikkausliiga -tasolla noista Rodriguesin sähläilyistä olisi rokotettu 2-3 maalia.
ACO:n puolustukselta mielestäni hyvä peli, Pehkonen selkeästi paras tänään. Houche pelasi ensimmäisessä maalissa hieman pehmeästi, mutta loppupeli odotettua vastustajan totaalista kyykyttämistä. Kukalle myös peukkua ylös taistelusta. Äijälältä mielestäni peruspeli, mutta kulmapotkut tänään eivät menneet kohdalleen tai jotain sekoilua hyökkääjien kanssa kuvioista. Turhan moni kulma meni harakoille.
Keskikentällä kuningas oli jälleen Dominic Yobe, tässähän ei mitään uutta, Veikkausliigatasoa ihan keviästi ja hienoa ihailla Ykkösessä Yoben rauhoittavaa peliä sekä tarkkoja syöttöjä erityisesti Tenkulan laidalle. Tänään Yobe sai myös hyvää tukea Friday:ltä. Näkemistäni Friday:n peleistä tämä oli ehdottomasti paras. Alasotot, pallonhallinta ja varsinkin syötöt onnistuivat tänään. Vielä kun ajoittaiset jäätymiset ja laukaukset saadaan kohdalleen niin hyvää tulee. Malisen opit näyttävät purevan. Orrström, vaikkei ollutkaan niin näkyvänä tänään, niin vahvistaa hyvin puolustuksen ja keskikentän väliä ainavarmalla pelillään.
Pelin luonne tosiaan muuttui toisella puoliajalla kun Siekkinen otti jälkipelaamisesta toisen keltaisen ja sitä kautta ACO kymmenelle miehelle. Pitäisi varmaan tarkistaa sääntökirjasta kuinka siellä määritellään tämä vihellyksen jälkeinen pelaaminen ennen kuin avautuu täällä, mutta erityisesti se toinen keltainen oli kyllä todella outo päätös tuomarilta. Siekkisellä kuitenkin hyvä tilanne, pelasi tilanteen loppuun asti ja laukaus tuli vain hieman vihellyksen jälkeen (ainakin näytti siltä). Siekkisen ensimmäinen keltaiseen johtanut tilanne oli selkeä, mutta eikö tuosta olisi voinut ensin antaa puhuttelun. Kuitenkin taisi olla ottelun ensimmäisiä vihellettyjä tilanteita. On se kumma, että näiden tuomareiden pitää hakea sitä omaa rooliaan tällä tavalla.
Hyökkäys pelasi tänään myös hyvin, tosin Donewell jatkaa edelleen kovin pimennossa ja tähän pitää saada kehitystä kärkipelejä mielessä pitäen. Tenkulalta taas hyviä nousuja ja keskityksiä roppakaupalla ja Siekkiseltä myös kortteja lukuunottamatta erinomainen peli. Voittomaaliksi jäänyt 2-1 puskumaali oli kyllä kauden hienoin maali tällä hetkellä. Tenkulalta juuri sopivan korkuinen ja pituinen pienesti kaartuva pallo ja Siekkiseltä jäätävän tarkka viimeistely takaylänurkkaan. Tämän kun näkisi uudelleen hidastettuna!
Vaihtopelaajista Festus aika pimennossa ja Konate voisi opetella sitä joukkuepelaamista kun ollaan yhden miehen alivoimalla johdossa ja muutama minuutti enää peliaikaa. Malisen raivopuuska oli aivan oikeutettua ja Dominic kävikin heti pelin jälkeen ilmeisesti tätä läpi Konaten kanssa.
Yleisöä oli tänään omaksi yllätyksekseni paljon. Toki ne ilmaisliput peruskoululaisille toivat sen 400-500 jantteria syömään karkkia ja juomaa limsaa, mutta erityisesti kylmään säähän nähden ja Ylen ärsyttävästi hehkuttama "kaikkien aikojen mm-finaali Kanada-Venäjä" ei sittenkään vaikuttanut niin paljoa. Silmämääräisesti ilmoittettu lukema piti paikkaansa. Tänään yleisö näki kuitenkin hyvinkin viihdyttävän pelin ainakin Siekkisen ulosajoon asti, joten eiköhän näistäkin muutama jantteri palaa kaudella vielä katsomoon

Sinitähdille myös peukkua kannatuksesta. Muutama pikkujantteri päätykatsomossa totesikin ekalla puoliajalla, että "alkaisivatpa nuo laulaa taas" kun hetki oli ollut hiljaisempaa
