Mixu ottaa kenttäkomennon keskiviikkona
TPS:n liigajoukkue aloittaa neljän viikon peruskuntokauden ja puolentoista viikon loman jälkeen pallolliset harjoitukset keskiviikkona Kupittaalla klo 14.30 alkaen.
Keskikenttäpelaaja Janne Vellamon mukaan koko Tepsin liigaryhmä odottaa jo melkeinpä malttamattomana uuden päävalmentajan, Mixu Paatelaisen, ensimmäisiä pallollisia treenejä.
22-vuotias Vellamo aloittaa Tepsissä viidennen liigakautensa, matseja on kertynyt yhteensä 66. Vellamolle Paatelainen on kolmas päävalmentaja TPS:n edustuksessa.
- Keskiviikkona taas jatketaan, ja nyt oikein pallojen kanssa. Sellaista ylimääräistä odotusta on aina ilmassa, kun uusi koutsi aloittaa. Mixun valmennusopit alkavat tulla vielä paremmin nyt tutuiksi, kun saadaan pallotkin harjoituksiin mukaan. Tuntuu siltä, että koko joukkue on vähän kuin odottavalla kannalla. Kaikilla on varmasti myös näyttöhaluja ja joka ukko panee varmasti parastaan alusta asti. Sopiva kilpailutilanne pitää myös hereillä, Vellamo toteaa.
Vellamo itse sai virkistävää vaihtelua marraskuussa suomalaisen liigapelaajan loppusyksyiseen arkeen, kun hän pääsi ns. kokeilumaajoukkueen mukana Vietnamin kansainväliseen turnaukseen. Turnee meni lopulta niin puikkoihin, että Suomen pojat pääsivät nostelemaan päätöspelin jälkeen voittopystiä yläilmoille.
- Olihan se todella erikoinen reissu, lämmintä oli koko ajan yli 30 astetta ja saatiin kaikki vaihtelua arkeen. Pelillisellä puolella pallotuntuma pysyi hyvin päällä ja olen yrittänytkin pitää siitä kiinni. Itse turnauksessa oli hienoa pelata noinkin eksoottisia maita vastaan. Kamerunin joukkue oli tosi nuori, en tiedä minkä ikäisiä he oikeasti olivat, Vellamo muistelee.
Keväällä on runsaasti vaihtelevaa ohjelmistoa ennenkuin varsinainen liigakausi ammutaan käyntiin huhtikuussa.
Nyt on alkajaiksi edessä kolmen viikon treenijakso, jota seuraa vuoden ensimmäinen harjoitusmatsi FC Honkaa vastaan 26.1. Liigacup alkaa kotiottelulla FC Hakaa vastaan 3.2. Sen jälkeen on edessä tiukka kolmen matsin vierasputki Tamperetta, Jaroa ja Vepsua vastaan. Väliin mahtuu vielä Fireball-turnaus Turkuhallissa.
- En ole tarkkaan katsonut edes otteluohjelmaamme vielä. Fireball on taas aina mukava tapahtuma, vaikka kyse onkin melkein omasta lajista. Sitä oikein odottaa, kun se on vaan kerran vuodessa.
Helmikuun lopulla TPS jättää viikoksi Suomen talven taakseen ja suunnistaa Espanjan La Mangan lämpöön leireilemään ja pelaamaan. Maaliskuussa pelataan pois loput kaksi Liigacupin matsia (AC Oulu ja FC Inter) Kupittaalla.
- Pääsee kylmyydestä välillä pois ja saadaan myös kovia matseja alle. Joukkuehengelle Espanjan reissu myös tärkeää, Vellamo painottaa.
tästä se alkaa
