Juusol
Poissa
Suosikkijoukkue: Wolves, ManU, Eupa, Steven Fletcher, K. Doyle
|
 |
Vastaus #3600 : 08.04.2009 klo 17:41:09 |
|
Ei kyllä voi olla samaa mieltä edes vähää alusta. Evans pelasti huomattavan usein topparina tuossa taannoisessa nollaputkessakin ja oli mukana nollaamassa muun muassa Chelseaa ja Interiä. Itse asiassa vieraspeleissä Interiä ja Villarrealia vastaan linja oli sama kuin eilen, paitsi Vidicin tilalla oli Rio. Puolustuslinja ei siis juurikaan ole Villa-peliä lukuun ottamatta poikennut siitä puolustuslijasta, joka nollasi vastustajan toisensa jälkeen. Toki kovemmissa peleissä linja Evra-Vidic-Rio-Brown/Rafael luultavasti suoriutuisi viime pelin nelikkoa paremmin, mutta ei nuo pari poissaoloa selitä viimeiset neljä peliä jatkunutta kehnoa puolustuspelaamista. Eiköhän tälläkin oma osansa ole asiassa kuitenkin  Vuorotellen Rio ja Vidic ovat olleet pois.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3601 : 08.04.2009 klo 18:03:06 |
|
Eiköhän tälläkin oma osansa ole asiassa kuitenkin  Vuorotellen Rio ja Vidic ovat olleet pois. Toki noilla poissaoloillakin vaikutuksensa on, mutta kuten sanottu, niin Rio-Vidic kaksikosta jompi kumpi on ollut todella usein kauden aikana sivussa aiemminkin, mutta puolustus on silti pitänyt.
|
|
|
|
Andybandy
Poissa
|
 |
Vastaus #3602 : 08.04.2009 klo 18:12:29 |
|
Toki noilla poissaoloillakin vaikutuksensa on, mutta kuten sanottu, niin Rio-Vidic kaksikosta jompi kumpi on ollut todella usein kauden aikana sivussa aiemminkin, mutta puolustus on silti pitänyt.
Ja Evans tehnyt sellasia virheitä melkein joka pelissä, mistä olis voitu rankasta, mutta VdS tai joku muu pelastanu. Ja alkaahan Viiksi-Nevillenkin pelit olla pelattu...hitaita ovat käännökset nykyään.
|
|
|
|
Coulijoe
Paikalla
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #3603 : 08.04.2009 klo 18:26:47 |
|
Tein vain alustavan tutkimuksen tähän 13-14 pelin nolla putkeen valjussa vai kuinkas monta niitä olikaan.
Vida pelasi kaikki ottelut aka peruskivi löytyy
Rio oli poissa suurin piirtein 5 ottelusta (Stoke A, Boro H, Wigan H, Bolton A, Chelsea H ainut mainitsemisen arvoinen ottelu).
Evans, missasi siis about 7 1/2 peliä, pelasi siis nuo pelit, jossa Rio poissa + tietenkin siten UCL:ssä Rion parina Vidan ollessa pelikiellossa.
O´Shea missasi 3 peliä
Evra poissa 8 1/2 peliä
Rafael ilmeisesti pelannut pitkälti nuo Evran matsit sitten Nevillen kanssa.
Mutta perustus on ollut kunnossa Vidan ja Rion muodossa, joten silloin laidoilla pystytään peluuttamaan O:takin ihan huolella, kuhan joku on perseessä karjumassa ohjeita.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.04.2009 klo 18:28:43 kirjoittanut Coulijoe »
|
|
|
|
|
Kant
Poissa
|
 |
Vastaus #3604 : 08.04.2009 klo 18:42:00 |
|
On tämä kyllä hienoa, kun edes joku näkee asiat samalla lailla itsensä kanssa. Nyt kaivan ihan vakavissani esiin sen sinun viime kaudella lanseeraman domino-efektin. Silloin se ei toteutunut, dominot pysyivät pystyssä, mutta tällä kaudella näyttää jo pahalta, ja tällä hetkellä näyttää, että pahin on vielä edessä.
Veikkaanpa, että tälläkin kaudella Unitedin dominot pysyvät lopulta pystyssä ja tuhoisan ketjureaktion kokee korkeintaan Keisarin hermot. Kuten joku jo ehti todeta, niin onhan nämä kuraa, kriisiä ja paskaa huutelevat lojaalit ManU-kannattajat varsin erikoista väkeä. ManU johtaa sarjaa, cupissa matka Wembleylle on lähes varma ja UCL-turneekaan nyt ei missään tapauksessa ole ohitse, mutta silti jotkut jo kirjoittavat kyyneleet silmissä, ettei tällä kaudella ManU voita yhtään mitään. Joskus olisi hyvä muistaa, että harvassa ovat ne seurat, jotka eivät vaihtaisi Unitedin kanssa osia. Eilinen peli oli muuten kaikin puolin hienoa tapahtuma, tuollaisia avoimia pelejä toivoisi Mestareiden liigassa näkyvän useamminkin. Kaikki kunnia Portolle rohkeasta esityksestä, jos tuollaista peliä pelaavat jatkossakin, niin toivon avoimesti heille jatkopaikkaa, sillä ainakaan Suomi-ManU-kerhon jäsenet eivät sitä ansaitsisi... 
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #3605 : 08.04.2009 klo 19:39:16 |
|
Paljon kiitoksia "rakentavasta" palautteesta ja osallistumisesta. "  " Lähdenkin tästä hakemaan sitä Yrkin ehdottamaa kriisiapua ennen kuin "pitkäaikaismasentuneen" hermot kokevat sen luullun "ketjureaktion". Onpahan ainakin "epälojaalin" siiven edustajia yksi vähemmän. Toivon mukaan nyt sitten toivottujen provojen "taso" ja määrä kasvaa tämän jälkeen ratkaisevasti.
|
|
|
|
Kinkkipokka
Poissa
Suosikkijoukkue: Gaffer, Kikkopää-Rautiainen
|
 |
Vastaus #3606 : 09.04.2009 klo 03:12:48 |
|
Veikkaanpa, että tälläkin kaudella Unitedin dominot pysyvät lopulta pystyssä ja tuhoisan ketjureaktion kokee korkeintaan Keisarin hermot. Kuten joku jo ehti todeta, niin onhan nämä kuraa, kriisiä ja paskaa huutelevat lojaalit ManU-kannattajat varsin erikoista väkeä. ManU johtaa sarjaa, cupissa matka Wembleylle on lähes varma ja UCL-turneekaan nyt ei missään tapauksessa ole ohitse, mutta silti jotkut jo kirjoittavat kyyneleet silmissä, ettei tällä kaudella ManU voita yhtään mitään. Joskus olisi hyvä muistaa, että harvassa ovat ne seurat, jotka eivät vaihtaisi Unitedin kanssa osia.
Pakko kyllä osaltaan yhtyä tähän. Itse lähdin liikaa mukaan tuohon pessimistisyyteen tiistaina, mutta se tulikin kirjoitettua suoraan ottelun jälkeen, jolloin se viimeinen esitys vaikuttaa luonnollisesti liikaa tekstiin. Tilanne Unitedilla on kuitenkin vielä kokonaisuutena mainio. Sarjassa johto yhden pisteen erolla ja vielä yksi rästiottelu pelaamatta. FA-Cupissa välierässä, jossa United on suosikki. UCL:ssäkin välieräpaikka täysin mahdollinen ja vain yhden maalin päässä. Toki esitykset ovat viime aikoina olleet huonoja ja koko alkukauden tiiviinä pysynyt puolustus on alkanut rakoilemaan pahasti, mutta silti se formi saattaa kuitenkin alkaa näyttämään ylöspäin, ja silloin jopa kaikki kolme jäljellä olevaa pokaalia ovat mahdollisia.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3607 : 09.04.2009 klo 14:49:31 |
|
Enpä kirjoitakaan näin myöhään enää Porto-ottleusta, vaan käännetään katsetta tulevaan. CL-taival on kovan paikan takana, mutta usein United on kyllä parhaimmillaan selkä seinää vasten. Vierasottelussa "riittää" yhden maalin voitto, joten jatkopaikka on edelleen mahdollinen, vaikka Porto onkin nyt suosikki.
Lauantaina Valioliiga jatkuu vierailulla Sunderlandin kentälle. Putoamistaisteluun vajonnut ryhmä on välttänyt pahat loukkaantumiset Unitedia paremmin, eikä otteluruuhka ole vaivannut, joten siellä tullaan Unitedin epävarmassa tilassa olevan puolustuksen kimppuun varmasti kovaa.
Unitedin kannalta on oleellista, pystyykö Ferdinand palaamaan, vai vältetäänkö riskiä ensi keskiviikkoa ajatellen. Toinen kysymys on, uskaltaako Ferguson lepuuttaa selvimmin väsyneitä pelaajiaan vai mennäänkö ykkösmiehillä, koska lepoa tulee reilut kolme vuorokautta. Fabio voisi yrittää Evran tuurausta, mikäli O'Shea joudutaan pitämään keskellä. Neville saanee jatkaa oikealla, koska Brownin ja Rafaelin paluuta ei ole näkyvissä.
Tärkeää on myös, miten keskikenttä ryhmitetään. Portoa vastaan Fergusonin valintavirhe Fletcherin osalta kostautui pahasti, mutta Scholesin peluuttaminenkin voi mennä nykytasolla pieleen. Carrickiin varmasti luotetaan ja Andersonin paluuta odotellaan vesi kielellä. Näissä valinnoissa varmasti ratkaisee päivän virkeystaso. Giggs on ollut ehdottomia avainhahmoja, joten hän saattaa joutua lisäkuormalle pakon edessä.
Hyökkäys jatkaa loistavan Rooneyn johdolla ja saattaa jo itsessään varmistaa voiton. Ronaldo pelannee myös. Berbatov ei pystyne pelaamaan, enkä uskokaan hänen kohdalla otettavan mitään riskiä. Kaveriksi olisi vielä tarjota Tevez tai nuoriso-osaston Macheda tai Welbeck sekä Nani. Park lienee unohdettu vähäksi aikaa.
United saa pitkästä vammalistasta huolimatta hyvän ryhmän kasaan, puolustuspelaamisen osalta suuri vaihtuvuus on osaltaan haitannut organisoituvuutta ja tasapainoa. Nyt pelataan vain kolmesta pisteestä, joten tyylittelyä ei varmasti nähdä. Odotettavissa kolme pistettä vieraille, joskaan selviä numeroita ei nähdä.
Arvaus: Van der Sar; Vidic, Ferdinand, O'Shea, Neville; Carrick, Giggs, Anderson; Ronaldo, Rooney, Tevez.
|
|
|
|
Micqou
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #3608 : 09.04.2009 klo 18:11:58 |
|
Hei voisiko joku asioista hieman enemmän perillä oleva pistää jonkinlaista inffoa noista meidän tämän hetken loukkaantuneista? Eli mikä vaivaa ja milloin voisi mahdollisesti tehdä paluun.. Hargreavesilla nyt vaivana ne polvet ja paluuta ei välttämättä ihan hetkeen nähdä mutta ainakin Rafaelin, Ferdinandin, Berbtovin ja Brownin tilanteista olisi kiva kuulla jotakin..
Edit. Ilmeisesti Ferdinandilla vain jotain pikkukolhuja ja mahdollisesti mukana jo seuraavassa pelissä mutta missä on Brown, ja ennenkaikkea Berbatov ja Rafael?
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.04.2009 klo 18:13:28 kirjoittanut Micqou »
|
|
|
|
|
Juusol
Poissa
Suosikkijoukkue: Wolves, ManU, Eupa, Steven Fletcher, K. Doyle
|
 |
Vastaus #3609 : 09.04.2009 klo 18:26:22 |
|
Hei voisiko joku asioista hieman enemmän perillä oleva pistää jonkinlaista inffoa noista meidän tämän hetken loukkaantuneista? Eli mikä vaivaa ja milloin voisi mahdollisesti tehdä paluun.. Hargreavesilla nyt vaivana ne polvet ja paluuta ei välttämättä ihan hetkeen nähdä mutta ainakin Rafaelin, Ferdinandin, Berbtovin ja Brownin tilanteista olisi kiva kuulla jotakin..
Edit. Ilmeisesti Ferdinandilla vain jotain pikkukolhuja ja mahdollisesti mukana jo seuraavassa pelissä mutta missä on Brown, ja ennenkaikkea Berbatov ja Rafael?
Berbatovilla on ainakin nilkan kanssa ongelmia. Loukkasi pelissä Fulhamia vastaan. Paluu noin 1-2 viikon päästä? E: Suora kopio Physio Roomista: Anderson Thigh Muscle Strain no return date J Evans Groin Strain no return date R Ferdinand Groin Strain 11th Apr 09 D Berbatov Ankle/Foot Injury 19th Apr 09 W Brown Ankle/Foot Injury 19th Apr 09 Rafael Ankle/Foot Injury 11th Apr 09 very doubtful O Hargreaves Jumpers Knee 16th May 09
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.04.2009 klo 18:29:12 kirjoittanut Juusol »
|
|
|
|
|
Yrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #3610 : 09.04.2009 klo 18:33:00 |
|
Fergie sanoi ainakin Porto-ottelun jälkeen että Ferdinand "is nowhere near being ready" . Todennäköisesti ei pelaa lauantaina mutta mistä sitä taas tietää. Evans nyt ei ainakaan pelaa lauantaina.
|
|
|
|
Kant
Poissa
|
 |
Vastaus #3611 : 10.04.2009 klo 12:45:58 |
|
Unitedilla on siis liigassa pelaamatta vielä 8 ottelua, joten yhteen konttaukseen on vielä varaa, vaikka Pool voittaisi kaikki ottelunsa. Näin ollen näyttäisi jopa siltä, että sarjataulukko edelleen "vääristää" sarjan todellisia voimasuhteita. Tilannehan on nyt se, että jos ManU vielä menettää pisteitä Liverpoolin hoitaessa oman ottelunsa, niin sarjassa vasta nähdään jännittävät loppukierrokset, joissa United olisi sarjajohtonsa turvin edelleen suosikki. Kolikon kääntöpuoli on tietysti se, että jos käykin toisinpäin, niin ManU-mestaruus varmistuu jo hyvissä ajoin ennen sarjan loppua. Täysin mahdollistahan on se, että Blackburn venyy tasapeliin huomenna, jolloin ManU voi naureskellen käydä hakemassa Sunderlandilta 3 pistettä ja varman mestaruuden. Tässä valossa lienee vielä vahvaa ennakointia puhua kriisistä, vaikka otteluruuhkasta, loukkaantumisista ja epäonnesta kärsinyt ManU onkin pelannut viimeiset pelit vaisusti.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3612 : 10.04.2009 klo 17:17:44 |
|
Pessimistiosaston korostama paine kohdistuu nyt Liverpoolin pelaajistoon, joilla on vahva tietoisuus siitä, että voiton karkaaminen huomenna jättää kaudesta käteen vain Mustan Pekan. Siimanohut mahdollisuus kukistaa Chelsea CL:ssä ei anna itseluottamusta, joten päiväottelu Blackburnia vastaan tulee huonolla ajoituksella.
Chelsea on jatkanut hyvää tulosvirettä, vaikka aivan saumattomasta pelaamisesta ei voida puhua. Liverpool päässee tosin keskittymään pelkästään Valioliigaan, joten Chelsea ei ehkä sittenkään kykene nousemaan toiseksi ennen kauden loppua.
United siirtynee yksinkertaisempaan pelaamiseen ja korostuneeseen pallon hallintaan. isäksi haaettaneen yksilöratkaisuja hyökkäyksessä ja pyritään lisäämään laukausten määrää hieromisen sijaan.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3613 : 10.04.2009 klo 21:35:52 |
|
Ferguson ei ymmärrettävästi pidä tämän hetken otteluruuhkaa pahana. Menestyvä joukkue joutuu varautumaan 3-4 päivän väleillä tuleviin merkityksellisiin otteluihin. Ferdinand ei sitten pelanne lauantainakaan, joten aiempi arvaukseni meni pahasti metsään. parin viikon sisällä hänen lisäkseen Brown ja Rafael palannevat pelaamaan, joten tilanne on helpottumassa.
Unitedilla on menossa tuloksellisesti kauden heikoin vaihe, vain yksi voitto neljässä ottelussa. Sunderlandilla on toki mennyt vielä heikommin, viimeisin liigavoitto kai helmikuun alussa ja sitä edellinen joulukuussa. Keanen vaihtuminen Spragiaan toi vain lyhytaikaisen parannuksen ja koillisen ryhmä voi hyvinkin vaihtaa vielä sarjaporrasta.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3614 : 10.04.2009 klo 21:40:57 |
|
Mirrorin mukaan Campbellille tarjottaisiin kesällä jatkosopimusta, joten jotain potentiaalia kuitenkin nähdään.
|
|
|
|
Zapista
Poissa
Suosikkijoukkue: Vapaa Velkua
|
 |
Vastaus #3615 : 11.04.2009 klo 10:18:39 |
|
Kausi killuu nyt "Täydellisen katastrofin" ja perussuorituksen välillä. Hyvä ei ole enää mahdollinen koska sarjan voittaminen kohtuullisella pisteerolla ei tunnu mahdolliselta?
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3616 : 11.04.2009 klo 13:03:24 |
|
Kausi on nyt ratkaisuvaiheessaan monessakin mielessä. Reilun viikon kuluessa selviää, jatkuuko kausi edelleen (tuloksellisesti) täysosumana vai onko siitä tulossa vain "hyvä". Karkeasti sanottuna kolme voittoa tietäisi täysosumaa, mutta kolme tappiota jättäisi "vain" Valioliigan jäljelle. Siinä tapauksessa Liigamestaruuden todennäköisyys nousisi huomattavasti, koska se olisi ainoa keskittymisen kohde.
Tämä statistiikka kuvastaa hyvin Unitedin joukkueen tasoa ja siihen kohdistuvia odotuksia. Useisiin pokaaleihin on hyvä mahdollisuus, mutta osa kannattajista on silti sitä mieltä, ettei mikään suju hyvin. Liigassa muille on annettu vahvasti tasoitusta muita kisoja pelaamalla (siis enemmän merkityksellisiä otteluita) ja silti sarjajohto on, ainakin vielä, vankka.
|
|
|
|
Nure_
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Manchester United
|
 |
Vastaus #3617 : 11.04.2009 klo 13:18:02 |
|
Viimeisestä 4 pelistä mennyt omiin aivan liikaa, kuten muistetaan: Poolia vastaan 4, Fulhamia 2, Villaa 2 ja Portoa 2. Ainoa syy, mikä siihen voi olla on että Neville ja O´Shea ovat pelanneet epävarmasti.
Tänään kuitenkin Fergie joutuu varmasti laittamaan Jonnyn Vidicin pariksi koska ei oikein muutakaan vaihtoehtoa ole. Rio huilaa ainakin tämän pelin...
Olisiko sitten avaus jotain tälläistä?
---------Rooney----Tevez------- -------Ronaldo------------Park----- ---------Carrick----Fletcher-------- ---Evra-----Vidic----O´Shea----Neville---- -------------VDS---------------
0-2, maalit Tevezille ja Ronaldolle.
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #3618 : 11.04.2009 klo 19:11:27 |
|
Tärkeääkin tärkeämmät pinnat Stadium of Lightilta. 2-1 kääntyi tämä peli Unitedille, heikohkon esityksen jälkeen. Macheda jälleen sankarina, joskaan nyt ei pysty juurikaan hehkuttamaan italiaanon viimeistelyä. Uusi Ruudihan tässä on kuitenkin selvästi käsissä, kun maalintekotavat ovat näin vaihtelevia. Ja kaikki osumat kelpaavat tällä hetkellä, etenkin kun hyökkäyspeli ei luo oikeastaan ollenkaan kunnon tilanteita. Tänään lähimmäksi pääsivät Scholes ja Rooney kaukovedoillaan. Toki Tevezillä oli avautua huippupaikka, mutta kun ei osaa ja/tai onnistu, niin...
Puolustus oli minusta oikeastaan aika varma, ainoa maalihan tuli Fosterin töppäyksestä. Mies lähti poimimaan keskitystä, mutta luki tilanteen täysin väärin. Ei tuo puolustuspeli toki mitään joulu-tammikuun tasoa ole. Evansin käyrä on laskussa, Rioa United kaipaa.
Keskikentällä tarvittaisiin nyt lisää jalkoja. Scholes pelasi hyvin, mutta Carrick oli aika näkymätön ja syötöt olivat aika heikkoja. Toki oli mukana vahvasti voittomaalissa, mutta vetohan oli itse asiassa huono ja menossa selvästi ohi. Park ja Tevez olivat kuitenkin vielä heikompia, ei yksinkertaisesti mitään tulosta. Rooney oli hyvä laidalla, ja Berban yleispelaaminen vain on tason tai kaksi korkeammalla kuin muilla hyökkäyspelaajilla.
Voitto oli kuitenkin siis taas kerran kaikki kaikessa, eikä tässä nyt auta liikaa synkistellä. Ei nämä kevään pelit, etenkään vieraissa, ole koskaan mitään helppoja, kun vastustajakin pelaa "hengestään". Toisaalta parempaan olisi Unitedin pitänyt ehdottomasti pystyä, johtomaalin jälkeen homma taas hiukan hajosi. Tämä on minusta vaarallinen tapa, että joukkue alkaa pelaamaan vasta kun on pakko, ja tällä menolla pistemenetyksiä on luvassa.
Poolilla ja Chelsealla on jäljellä vielä kuusi peliä (3 kotona/3 vieraissa), Unitedilla seitsemän peliä (4/3). Sanoin aiemmin, että Unitedille riittäisi 20 pinnaa mestaruuteen, nyt siis 14, mutta Poolin meno on kyllä sen verran vakuuttavaa, että näinköhän pudottavat enää neljääkään pistettä. Maaliero kun on kääntymässä Poolin eduksi, niin ei riittäisi Unitedille tuossa tapauksessa 5-2-0 saldo todennäköisesti mestaruuteen. Mutta eipä näitä nyt ehkä ole viisasta liikaa pyöritellä, peli kerrallaan jne. Ja jos esimerkiksi Kantilta kysyttäisiin, niin 6-1-0 ei varmaankaan olisi saldo eikä mikään Unitedille...
|
|
|
|
liikennevalo
Poissa
Suosikkijoukkue: Bah
|
 |
Vastaus #3619 : 11.04.2009 klo 19:16:32 |
|
Nonni, tulihan se voitto sieltä. SAF jälleen osoitti maagisuutensa ja heitti Machedan kentälle ratkaisemaan pelin lähes maagisella ulkoteräohjauksella. Hieno syöttö Carrickilta.  Puolustus oli totutun tuuliajolla, jos nyt keskiviikkona saataisin Rio siihen Vidan pariksi. Ja mielellään O'Shea oikealle, Neville ei todellakaan kuulu Manchester Unitedin tasoisen joukkueen avaukseen. Penkillekään ei pitäisi enää mahtua Rafaelin ja Brownin ollessa kunnossa. Vidic piti jälleen linjat edes jonkinnäköisessä kunnossa, vaikka muutama hazardi eteen osuikin. Evans taisi olla se parempi toppari tänään. O'Shealta hyvin Johnnymainen suoritus, ei kummemmin pahaa sanottavaa. Keskikenttä onnistui tyydyttävästi, vaikkakaan ei se syöttötyöskentely ole tarpeeksi hyvällä tasolla vieläkään Chelssin ja 'Poolin pelatessa loisteliaasti. Scholes oli paras keskikentältä, Carrickilta odottelisin pientä tasonnostoa Porto-peliin. Park...noh, Park on Park. Hyökkäyksen selkeä johtohahmo tällä hetkellä on Wäinö, joka juoksee laajalla säteellä fiksusti, ja jakaa palloa hyvin. Tevez kun tyytyy säntäilemään vähän sinne tänne ja Berbatovilla ei näytä olevan tatsi ihan kohdillaan, nilkka vaivasi vielä? Sukille tultiin muutamaan otteeseen ja penkillä heti jäät jalkaan. Viihdyttävä peli kokonaisuutena, Sunderland pyrki pelaamaan jalkapalloa, mutta ei nyt taso vain riitä ManUa vastaan. Pelin voisi tiivistää kahteen tilanteeseen, jota ei joka päivä näe; Garyn suorastaan Gerrardmainen kuoleva juotsen sekä Vidicin etelä-amerikkalaistyylinen saksari. Erityismaininta vielä hellyyttävälle Sunderland-mummelille katsomossa pelin loppupuolilla.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3620 : 11.04.2009 klo 19:32:10 |
|
Poolilla ja Chelsealla on jäljellä vielä kuusi peliä (3 kotona/3 vieraissa), Unitedilla seitsemän peliä (4/3). Sanoin aiemmin, että Unitedille riittäisi 20 pinnaa mestaruuteen, nyt siis 14, mutta Poolin meno on kyllä sen verran vakuuttavaa, että näinköhän pudottavat enää neljääkään pistettä. Maaliero kun on kääntymässä Poolin eduksi, niin ei riittäisi Unitedille tuossa tapauksessa 5-2-0 saldo todennäköisesti mestaruuteen. Mutta eipä näitä nyt ehkä ole viisasta liikaa pyöritellä, peli kerrallaan jne. Ja jos esimerkiksi Kantilta kysyttäisiin, niin 6-1-0 ei varmaankaan olisi saldo eikä mikään Unitedille...
Onko pessimisteillä jo oma laskuoppikin?  Jos Unitedin saldo lopuista peleistä olisi 5-2-0, niin loppupistemäärä olisi 88 pistettä. Jos Liverpool puolestaan voittaa kaikki loput pelinsä, niin se päätyy samaan 88 pisteeseen. Olen valmis lyömään melkein kuinka suuresta summasta tahansa vetoa, että ManU vie mestaruuden mikäli se kerää 17 pistettä lopuista seitsemästä pelistään. Neljällätoista pisteelläkin mestaruus olisi varsin todennäköinen Liverpoolin hyvästä vireestä huolimatta. No, oli miten oli, niin mestaruus ratkaistaan pelaamalla, eikä laskemalla. Kaikki on siis edelleen auki, vaikka kahden edellisen kierroksen aikana ManU on ottanut kaksi harppausta kohti mestaruutta.
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #3621 : 11.04.2009 klo 19:43:23 |
|
Onko pessimisteillä jo oma laskuoppikin?  Taisin kirjoittaa hieman epäselvästi. Tarkoitin, että jos Pool voittaa loput pelinsä, niin Unitedille ei kaikella todennäköisyydellä riitä tuo 5-2-0 saldo mestaruuteen, ellei sitten ala murskaamaan joukkueita neljällä ja viidellä osumalla, mitä Pool tällä hetkellä tekee. Ja huom! en tarkoita, että välttämättä uskon Poolin voittavan jokaisen matsin. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu, ettei tuo 14 pinnaa tulisi pyttyyn riittämään. Mutta kuten sanoit, laskemalla mestaruuksia ei jaeta kuitenkaan, joten sikäli tämä on turhaa, joskin omalla tavallaan mukavaa hommaa. Alkuperäinen idea oli vain sanoa, että kun mm. SAF on viime kausina painottanut tätä maalieron hyötyä kun se on ollut Unitedin puolella, niin nyt homma on kääntymässä päälaelleen. Ja kyllähän sen hyödyn huomaa jo näissä alkeellisissa laskeskeluissakin, vaikka pytyn kohtaloa ei lopulta maalierolla ratkaistaisikaan.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3622 : 11.04.2009 klo 21:29:12 |
|
Tällä kertaa puolustus epäonnistui lähinnä siten, että Sunderlandin avauksista ei saatu kunnon katkoja, joista vastahyökkäykset olisivat käynnistyneet hyvin. Erityisesti Evans, kuten Phizzakin oli havainnut, petti antamalla valtavasti tilaa ottaa pallo haltuun ja vielä kääntyäkin. Nuorelle pelaajalle tyypillistä heikon itseluottamuksen tuomaa liikaa varmistelua.
Kokoonpano ja roolit olivat todella hyökkääviä. Laiturien surkea vire yhdessä Ronaldon levon tarpeen kanssa ajoivat Rooneyn, jälleen kerran tiukassa paikassa, laidalle. Verrattaessa Tevezin ja Rooneyn tämän hetken kärkipelaamista on harmillista, ettei jälkimmäistä saada hyödynnettyä piikissä. Hyökkääävä peli toi Scholesille ja Carrickille ison työmaan, joka hoitui pääosin hyvin, vaikka paremminkin molemmat ovat tietysti pelanneet. Etenkin jaksojen alussa (tuorein voimin?) kenttä oli hyvin kontrollissa, mutta hyökkäyskolmanneksen heikot ratkaisut estivät tehokkaan tuloksen.
Tevez ottaa jatkuvasti liikaa kosketuksia palloon, eikä peli etene riittävän nopeasti. Tämä on tarttunut hieman muihinkin ja painopisteiden vaihtuminen sekä lyhytsyöttökuviot olivat hidasta. Yhdistettynä Parkin, jälleen, mitättömään esitykseen Sunderland selvisi vieraiden alusta ja olisi avausjakson lopussa ansainnut tasoituksen.
Toisen jakson United aloitti vahvalla pallonhallinnalla, jonka kesken kotijoukkue kuitenkin tasoitti. Tainio otti nöyryyttävät puikot Parkilta ja Fosterin arvioitua tilanteen pieleen (sijoittui liikaa etutolpalle), sekä Evansin oltua taas irti hyökkääjästä, Jones sai jatkaa irtopallon ilmaiseksi maaliin.
United jatkoi hallintaa, mutta kaukolaukaukset menivät, pari kertaa todella niukasti, ohi tai yli maalin. Lopulta onnetar hymyili Unitedille ja Carrickin epäonnistunut laukaus ohjautui (kimposi?) suorastaan talismaniin rinnastettavan Machedan jalasta maaliin.
Sarjajohto palautui ja ohjelma on jälleen asteen helpompi, koska kotiotteluita tulee voittopuoleisesti. Joku esitti huolensa Liverpoolin nykykunnosta, mutta kannattaa muistaa, että heidän kuntopuntarinsa edelliset ottelut olivat tappio kotona ja yliaikavoitto vieraissa. Siinä mielessä heidät jyrännyt Chelsea on viimeisen kolmen ottelun perusteella paljon paremmassa iskussa. Kuva on siis juuri niin kaunis, kuin katsoja haluaa nähdä.
Unitedin kannalta oleellista on, että oma tekeminen ratkaisee ja tuo 5-2-0 (tai 6-0-1 varmasti) riittää mitä todennäköisimmin mestaruuteen.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3623 : 11.04.2009 klo 21:37:34 |
|
Talousuutiset kertoivat viikolla upeasta tuloksesta. Himmennystä toivat tutusti massiiviset korkomenot ja miinusta on tileillä runsaasti. Palkkakulut ovat kuitenkin hallussa, joten liiketoiminta on sen suhteen hyvässä jamassa.
|
|
|
|
Newton Heath
Poissa
|
 |
Vastaus #3624 : 11.04.2009 klo 22:47:41 |
|
Talousuutiset kertoivat viikolla upeasta tuloksesta. Himmennystä toivat tutusti massiiviset korkomenot ja miinusta on tileillä runsaasti. Palkkakulut ovat kuitenkin hallussa, joten liiketoiminta on sen suhteen hyvässä jamassa.
Nuo massiiviset korkomenot saattaa meinata hankintojen vähenemistä, ainakin niihin sijoitettujen rahojen vähenemistä. Kenelläkään mitään tietoa kuinka paljon Glazerit menettäneet omaisuutta kurssien syöksymisen takia? Sponsori AIG myrskyn silmässä monestakin syystä, ei vähiten johtajien ahneuden. Tulevaisuus (taloudellinen) ei välttämättä ole niin hieno, mitä se on ollut viime vuosina.
|
|
|
|
|
|