candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3900 : 29.04.2009 klo 23:53:03 |
|
1-0 tulos olisi ennakkoon ollut ihan hyvä tulos, on edelleenkin ihan hyväksyttävä tulos, mutta kun muistelee sitä C. Ronaldon ylärimaa, ainakin kolmea Almunia huipputorjuntaa ja sitä Giggsyn hiuksenhienoa paitsiomaalia, niin olisihan se unelmatulos 2-0 nyt voinut sieltä hyvinkin tulla. No, kaikkea ei voi saada ja tämäkin on hyvä tulos, joten tyytyväinen tulokseen voi toki olla. Rio Ferdinandin loukkaantumisesta riippuu kuinka positiivinen tämä tulos loppujen lopuksi on, mutta pistetään nyt varovainen peukkutuoppi tälle  Puolustus piti tässä ottelussa, aivan kuten piti Portoa vastaan viimeisessä ottelussa, joten hyvältä näyttää jatkonkin kannalta. Rio tosiaan saattoi loukkaantua, mutta jos Evans vaihdettiin kentälle ainoastaan varmuuden vuoksi, niin tästä on todella hyvä jatkaa seuraavaan otteluun. O'Shea jopa pamautti tuon ottelun ainoan maalin, joten voinee sanoa, että puolustuksen kautta tämä voitto jälleen tuli. Ei siinä, näinhän nämä semifinaalit tuppaavat mennä, eikä tämä ottelu missään nimessä mitään turhauttavaa pitkää palloa ollut. Toki, Arsenal sortui monessa hyvässä hyökkäyksessä neppailemaan kuudentoista rajalla, joten puolustuslinjankin työ helpottui näiltä osin huomattavasti. Keskikentän avustukselle on annettava myös kiitosta, vaikka muutaman kerran tilaa kk:n ja puolustuksen väliin pääsikin syntymään, niin yleisesti ottaen prässäsivät hyvin, eikä Arsenal päässyt rakentamaan peliä. Hyökkäys toimi ajoittain hyvinkin, mutta Almunia pelasti ja kerran ylärimakin, joten vain yhden maalin United sai lopulta aikaiseksi. Kuitenkin, jos yhtä monta tilannetta saavat Emiratesilla aikaiseksi, niin melko varmasti yksi niistä uppoaa maalin ja tuolloin Arsenalin on saatava kolme maalia. Ei kolmen maalin tekeminen Wengerin miehistölle kotikentällään mahdotonta ole, mutta jos United puolustus pitää yhtä hyvin kuin tänään, niin todella vaikeata se tulee olemaan. Seuraavassa ottelussa kaikki tasapelit ja tietenkin vierasvoitot vievät Manchester Unitedin finaaliin sekä yhden maalin tappiot, jos Manchester United saa vähintään yhden maalin tehtyä, joten hyvältä näyttää. E: Hiukan selkeämmäksi "ei mahdottoman" tarkoitusta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.04.2009 klo 00:21:43 kirjoittanut candidate »
|
|
|
|
|
Vilba
Poissa
|
 |
Vastaus #3901 : 29.04.2009 klo 23:56:39 |
|
Eikös Rio näyttänyt pitelevän kylkeään siinä loukkaantumisen jälkeen? Uskoisin että selviää tuosta kolhusta pienellä levolla, ja viimeistään Emiraateilla sitten taas kehissä. Onneksi nyt ei kuitenkaan selkä tai nivunen pamahtanut.
Jotenkin on tällä kaudella puuttunut se viimeinen terävyys maalipaikoissa varsinkin 1-0 johdossa, kun olisi tärkeää saada se vapauttava toinen maali. Mutta kuten sanottua niin yhdelläkin tehdyllä maalilla on ManU vieraissa vahvoilla.
|
|
|
|
Yrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #3902 : 30.04.2009 klo 00:05:48 |
|
Ferdy taisi jäädä siinä vaparitilanteessa kasan alimmaiseksi kun Van der Sar tuli vauhdilla päälle ja kaatoi miestä matkalla vähän enemmänkin (toki osumatta palloon tai lähellekään..). Jospa tuosta selvittäisiin pikku kolhulla, ja toivottavasti tuo vaihto olikin lähinnä varotoimenpide - olihan otteluakin tuossa vaiheessa enää muutama minuutti jäljellä. Olihan se arvattavissakin että jotain tuollaista piti vielä loppuhetkillä tapahtua. Onhan se moneen kertaan huomattu että Unitedin tapa tehdä asiat on aina vaikeimman kautta ja sama pätee näihin välieriinkin. Vähänkin kliinisemmällä viimeistelyllä ja yleensäkin huolellisemmilla ratkaisuilla peli olisi voinut olla jo puoliajalla 2,3-0, mutta kun ei niin ei. Arsenal oli kauttaaltaan surkea, eikä saanut hyökkäyspäässä aikaan muuta kuin poikittaishieroskelua boksin ulkopuolella. Toisella jaksolla kun tykkimiehet lähtivät hieman innokkaammin hyökkäämään, aukesi vastahyökkäyksille kyllä tilaa. Ei vaan mennyt. Silvestre vielä pelasti loistavasti Giggsin keskityksen loppupuolella. Seuraavassa ottelussa kaikki tasapelit, yhden maalin tappiot ja tietenkin vierasvoitot vievät Manchester Unitedin finaaliin, joten hyvältä näyttää.
Tarkkana nyt! 
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.04.2009 klo 00:07:36 kirjoittanut Yrkki »
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3903 : 30.04.2009 klo 00:13:25 |
|
Tarkkana nyt!  Oliko liian optimistisesti ajateltu? Noilla tuloksillahan United tosiaan siis nähtäisiin finaalissa -- vai? Itse näen, että nyt Unitedin mahdollisuudet mennä finaaliin on 60-40, jota voi kuitenkin UCL:n semifinaalin ensimmäisen osaottelun jälkeen pitää ihan hyvänä suorituksena. E: Vai tarkoititko sittenkin tuota "seuraavassa ottelussa..." kohtaa? No, siis toki seuraava UCL -ottelua tarkoitin 
|
|
|
|
Yrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #3904 : 30.04.2009 klo 00:17:50 |
|
Oliko liian optimistisesti ajateltu? Noilla tuloksillahan United tosiaan siis nähtäisiin finaalissa -- vai? Itse näen, että nyt Unitedin mahdollisuudet mennä finaaliin on 60-40, jota voi kuitenkin UCL:n semifinaalin ensimmäisen osaottelun jälkeen pitää ihan hyvänä suorituksena. E: Vai tarkoititko sittenkin tuota "seuraavassa ottelussa..." kohtaa? No, siis toki seuraava UCL -ottelua tarkoitin  Tarkoitin sitä että yhden maalin tappio 1-0 veisi Unitedin jatkoajalle ja sitä myöten rangaistuslaukauskilpailuun. Ja siellä voisikin sitten tapahtua mitä vain.  Prosentuaalisista arvioistasi olen kyllä melko lailla samaa mieltä.
|
|
|
|
Al Fauros
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa, Manchester United, Cork City
|
 |
Vastaus #3905 : 30.04.2009 klo 00:19:14 |
|
Eikös Rio näyttänyt pitelevän kylkeään siinä loukkaantumisen jälkeen? Uskoisin että selviää tuosta kolhusta pienellä levolla, ja viimeistään Emiraateilla sitten taas kehissä. Onneksi nyt ei kuitenkaan selkä tai nivunen pamahtanut.
Kylkeen tuli tosiaan tuo isku. Riohan oli selvästi vihainen Fergielle, kun otti miehen vaihtoon (ESPN:n striimillä selostaja naurahti tuota). Eli tuskinpa on kovin vakavasta vammasta kyse. Esitys oli kyllä mitä hienoin. Harmittaa vain tuo perisynti, eli päivänselvien maalitilanteiden tuhlaaminen. Toki vastustajan molari oli hyvässä vireessä, mutta kyllä noista paikoista olisi pitänyt toinen maali vääntää. Jos asenne on tuota luokkaa Emiratesilla, United menee varmasti finaaliin. En usko, että tuollaisella esityksellä jäädään nollille.
|
|
|
|
Vilba
Poissa
|
 |
Vastaus #3906 : 30.04.2009 klo 00:19:26 |
|
Oliko liian optimistisesti ajateltu? Noilla tuloksillahan United tosiaan siis nähtäisiin finaalissa -- vai? Itse näen, että nyt Unitedin mahdollisuudet mennä finaaliin on 60-40, jota voi kuitenkin UCL:n semifinaalin ensimmäisen osaottelun jälkeen pitää ihan hyvänä suorituksena. E: Vai tarkoititko sittenkin tuota "seuraavassa ottelussa..." kohtaa? No, siis toki seuraava UCL -ottelua tarkoitin  Voihan ManU tietenkin hävitä 1-0 varsinaisella peliajalla ja sitä kautta edelleen jatkoajalla/pilkuilla. Epätodennäköistähän se olisi mutta silti mahdollista. edit. Jaahas, aivan liian hidas : 
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3907 : 30.04.2009 klo 00:20:34 |
|
Tarkoitin sitä että yhden maalin tappio 1-0 veisi Unitedin jatkoajalle ja sitä myöten rangaistuslaukauskilpailuun. Ja siellä voisikin sitten tapahtua mitä vain.  Aivan, aivan, pitihän se arvata. Moneen kertaan luin läpi tuon ja ajattelin, että kyllä tässä kaikki näyttäisi ihan totta olevan. Eipä tietenkään ihan kaikki yhden maalin tappiot johda Manchester Unitedin finaalipaikkaan - totta hyvinkin. Korjaan tuohon viestiinkin sen 
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #3908 : 30.04.2009 klo 00:22:43 |
|
Sen vielä sanon tuosta toisesta osasta, että samanlaisella kokoonpanolla minusta siihenkin peliin pitäisi lähteä. Eli vahvasti hyökkäämään, ei mitään Fletcher-Park laituriparia, vaan selvästi kolme "hyökkääjää" kentälle ja keskikentälle Giggs/Anderson, jolloin on valmiuksia vastahyökkäyksiin, ja pelaajia jotka niistä voisi jopa osua maaliinkin.
Fergusonilta oli myös aika rohkea veto tuoda 1-0 johtoasemassa entistä enemmän hyökkäysvoimaa kentälle (Giggs tuli laitaan ja systeemi oli enemmänkin 4-4-2 aiemman 4-2-3-1 sijaan). Se meinasi tuottaa tulosta, etenkin kun Arsu ei luonut yhtään mitään. Giggsin ja koko seuran kannalta olisi ollut upea hetki, jos hän olisi 800. pelissään vienyt joukkueensa 2-0 johtoon, valitettavasti hän vain oli ehtinyt niukasti paitsioon.
Ja pakko vielä sanoa tuosta Rooneysta, että tämä laiturirooli tuntuu todellakin sopivan miehelle paljon paremmin. Nyt on nähty myös sitä "vanhaa" Rooneya, joka painaa härkämäisesti vastustajasta ohi. Hyökkääjänä oveluutta ja hyvää liikettä piisaa, mutta sittenkin hänen erittäin monipuoliset lahjansa menevät hieman hukkaan, etenkään kun maalinteko ei ole se hänen vahvin osa-alueensa.
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #3909 : 30.04.2009 klo 00:26:47 |
|
Oliko liian optimistisesti ajateltu? Noilla tuloksillahan United tosiaan siis nähtäisiin finaalissa -- vai? Itse näen, että nyt Unitedin mahdollisuudet mennä finaaliin on 60-40, jota voi kuitenkin UCL:n semifinaalin ensimmäisen osaottelun jälkeen pitää ihan hyvänä suorituksena.
Jaa nyt täytyy kyllä tähän kommentoida kun kerrankin pääsee olemaan optimisti (=herran jestas sentään).  Ja näin vakavassa asiassa.  Siis nuo prosentithan tarkoittavat sitä, että Arsenalin voiton todennäköisyys olisi selvästi yli 50 prosenttia toisessa osassa. Aika vaikea uskoa tuohon. Tämä nyt menee tällaiseksi nysväämiseksi, mutta kyllä minusta vähintään 2/3 suosikki United nyt on. Siinä mielessä kyllä hyvä tulos, että lähtökohta oli tuo 50-50. Toisessa parissa asetelmat eivät juurikaan muuttuneet, edellä mainittu tasabuukki on siellä edelleen vallalla. Saattaapa käydä niinkin, että molemmat kotieturyhmät jäävät välieriin, joka tasoittaisi historitilaston 11-7:ään. Ainakin pelillisesti United ja Barca olivat edellä näissä ensimmäisissä osissa, kuten laajemminkin tällä kaudella, ainakin pisteiden valossa.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3910 : 30.04.2009 klo 00:29:38 |
|
Sen vielä sanon tuosta toisesta osasta, että samanlaisella kokoonpanolla minusta siihenkin peliin pitäisi lähteä. Eli vahvasti hyökkäämään, ei mitään Fletcher-Park laituriparia, vaan selvästi kolme "hyökkääjää" kentälle ja keskikentälle Giggs/Anderson, jolloin on valmiuksia vastahyökkäyksiin, ja pelaajia jotka niistä voisi jopa osua maaliinkin.
Vahvasti sama. Seuraavassa ottelussa sillä vierasmaalilla on niin korostetun tärkeä rooli, että uskoisin Wengerinkin hieman miettivän sitä kautta taktiikoitaan. Tähän rakoon Ferguson voisi sitten iskeä rohkean pelaavalla kokoonpanolla ja lähteä hakemaan sitä vierasmaalia heti alkuvihellyksestä lähtien. Kyllä Arsenalia vastaan tuollakin miehistöllä pystyy puolustamaankin, varsinkin kun fyysisesti lontoolaiset ovat kuitenkin melko heppoisia ja United keskikenttä sittenkin melko hyvin pallonriistoihin kykenevä.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3911 : 30.04.2009 klo 00:33:32 |
|
Siis nuo prosentithan tarkoittavat sitä, että Arsenalin voiton todennäköisyys olisi selvästi yli 50 prosenttia toisessa osassa.
Nyt en kyllä ymmärrä mitä tarkoitat, mutta se mitä yritin aikaisemmin tuolla 60-40 todennäköisyydellä tarkoittaa on jotain sen tapaista, että United menisi tästä vastaavasta tilanteesta jatkoon 6/10 ja vastaavasti Arsenal 4/10. En ymmärrä sen syvempiä laskelmia tässä vaiheessa iltaa, mutta tarkoitus oli juurikin vihjata, että Unitedin mahdollisuudet finaaliin parantuivat ensimmäisen osaottelun jälkeen, jota voinee pitää ihan tyydyttävänä suorituksena.
|
|
|
|
partio
Poissa
|
 |
Vastaus #3912 : 30.04.2009 klo 00:35:09 |
|
Vahvasti sama. Seuraavassa ottelussa sillä vierasmaalilla on niin korostetun tärkeä rooli, että uskoisin Wengerinkin hieman miettivän sitä kautta taktiikoitaan. Tähän rakoon Ferguson voisi sitten iskeä rohkean pelaavalla kokoonpanolla ja lähteä hakemaan sitä vierasmaalia heti alkuvihellyksestä lähtien. Kyllä Arsenalia vastaan tuollakin miehistöllä pystyy puolustamaankin, varsinkin kun fyysisesti lontoolaiset ovat kuitenkin melko heppoisia ja United keskikenttä sittenkin melko hyvin pallonriistoihin kykenevä.
Kyllähän siinä Fergusonin "tuntien" tulee taas niin käymään, että varovainen kokoonpano on kehissä. Niin valitettavaa kuin se onkin. saa ottaa talteen.
|
|
|
|
Vilba
Poissa
|
 |
Vastaus #3913 : 30.04.2009 klo 00:39:06 |
|
Näyttäisi tosiaan siltä, että vahvasti liikkuva kolmen miehen keskusta on selvästi paras ryhmitys Arsenalia vastaan. Lähtisin jopa täysin samalla miehityksellä keskikentän suhteen toiseen peliin. Fletcherin ja Andersonin kova liike yhdistettynä Carrickin pelin avaamisen vakuutti ainakin tänään. Varsinkin Anderson pääsi muutaman kerran voimakkaasti nousemaan pallon kanssa alhaalta katkon jälkeen, mikä on vieraissa tärkeää vastahyökkäyksiin lähtiessä. Berbatov olisi kärkeen paras vaihtoehto, koska pystyy suojaamaan hyvin palloa ja jakamaan älykkäitä syöttöjä. Laitoihin tietenkin Rooney-Ronaldo, ja Giggs sitten jälleen lopussa ratkaisemaan tuoreilla jaloilla. Viikonloppuna olisikin hyvä sauma antaa vastuuta ainakin Scholesille, Parkille jne., että tietyt avainpelaajat saavat tarvittavan määrän lepoa.
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #3914 : 30.04.2009 klo 00:50:21 |
|
Nyt en kyllä ymmärrä mitä tarkoitat, mutta se mitä yritin aikaisemmin tuolla 60-40 todennäköisyydellä tarkoittaa on jotain sen tapaista, että United menisi tästä vastaavasta tilanteesta jatkoon 6/10 ja vastaavasti Arsenal 4/10. En ymmärrä sen syvempiä laskelmia tässä vaiheessa iltaa, mutta tarkoitus oli juurikin vihjata, että Unitedin mahdollisuudet finaaliin parantuivat ensimmäisen osaottelun jälkeen, jota voinee pitää ihan tyydyttävänä suorituksena.
No vähän tn-laskentaa yön ratoksi. Ehkä liioittelin innostuksissani tuolla 50 prosentilla vähän, mutta sillä siis tarkoitin sitä tn:ää että Arsenal voittaa toisen osan. Heidänhän on jatkoon päästäkseen voitettava, ja 1-0-tulos on ainoa tulos joka ei heitä vie suoraan jatkoon. Eli näillä seikoilla päädytään aika lähelle sitä 50 % kotivoiton todennäköisyyttä, joka minusta on kyllä liikaa. Olihan United tänään selvästi parempi, ja on muutenkin laadukkaampi. Mitä sitten tulee taktiikkaan niin Vilban kanssa samoilla linjoilla. Kuitenkin joka tapauksessa aika varovaisesti Fergie lähtee, se on Unitedin tapa tehdä näitä asioita. Puolittaista kilpikonnaa ja toivovat vierasmaalia.
|
|
|
|
Yrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #3915 : 30.04.2009 klo 00:54:00 |
|
1-0-tulos on ainoa tulos joka ei heitä vie suoraan jatkoon
Mitähän ihmettä täällä nyt taas tapahtuu?
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #3916 : 30.04.2009 klo 00:56:38 |
|
Mitähän ihmettä täällä nyt taas tapahtuu?
Niin, jatkoaika tulee tuolla tuloksella ja sitten katsotaan kuinka käy. Vai? (Tässä siis kyse niistä lukemista joita Arse tarvitsee edetäkseen Roomaan, toki "ristillä" tai "kakkosella" United menee laulaen jatkoon. Mutta tuo nyt olikin jo rakennettu tuohon päättelyyn) Sanotaan nyt vielä sen verran, että tosiaan mahdollisuudet paranivat tänään. ... Ja vielä kerran. Jos esim. "pitkävedossa" uskoo, että toisen osan prosentin olisivat 45-30-25, niin tuosta voidaan arvioida Unitedin jatkavan yli 60 % tn:llä jatkoon.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.04.2009 klo 01:02:50 kirjoittanut Henski »
|
|
|
|
|
Yrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #3917 : 30.04.2009 klo 00:59:14 |
|
En nyt tiedä ymmärsinkö taas ollenkaan mitä halusit sanoa, mutta esim. Arsenalin 2-1 voitollahan United menee jatkoon. ?
|
|
|
|
Vilba
Poissa
|
 |
Vastaus #3918 : 30.04.2009 klo 00:59:23 |
|
No vähän tn-laskentaa yön ratoksi. Ehkä liioittelin innostuksissani tuolla 50 prosentilla vähän, mutta sillä siis tarkoitin sitä tn:ää että Arsenal voittaa toisen osan. Heidänhän on jatkoon päästäkseen voitettava, ja 1-0-tulos on ainoa tulos joka ei heitä vie suoraan jatkoon. Eli näillä seikoilla päädytään aika lähelle sitä 50 % kotivoiton todennäköisyyttä, joka minusta on kyllä liikaa. Olihan United tänään selvästi parempi, ja on muutenkin laadukkaampi.
Siis Arsenalinhan pitää käytännössä voittaa kahdella maalilla (1-0 tulos veisi jatkoajalle), mikä kyllä mielestäni kääntää prosentit Unitedin puolelle. Juurikin nuo 60-40 prosentit ovat varmasti melko lähellä totuutta. Vai ymmärsinkö jotain yllä olevasta väärin? 
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3919 : 30.04.2009 klo 07:34:57 |
|
Sinänsä mainio tulos kotiottelusta tuo 1-0. Tapahtumiin nähden tietysti pettymys, koska varsinkin avausjaksolla United oli ylivoimainen, eikä Arsenal saanut peliä kulkemaan oikeastaantoisellakaan puolikkaalla. Huomioitavaa on, että Wenger lähti suosiolla pitkään palloon alussa säilyttääkseen näköetäisyyden, tuota näkee harvoin.
Fergusonin pelaajavalinnat kertoivat valitusta taktiikasta, jossa Arsenal prässättiin todella ahtaalle ja riistojen jälkeen pyrittiin nopeasti puolustuksen selustaan. Tämä toimikin, mutta hukattuja avopaikkoja kertyi lopulta paljon, eikä ero kasvanut O'Shean upeaa maalia suuremmaksi.
Taktiikkaan kuului varmasti myös alusta saakka se, että toisella jaksolla otetaan sisään taitavampaa osastoa hyödyntämään vastustajan väsymystä, mutta sen onnistuminen kaatui Ronaldon ylärimaan, Giggsin paitsioon ja myös heikentyneeseen pallolliseen avauspeliin. Olisinkin vaihtanut kentältä mieluummin pois Fletcherin kuin Andersonin, jonka voimakkaat kuljetukset aiheuttivat vieraille tuskaa.
Tuomari oli melko hyvä ja osoitti, että on pelin kannalta parempi jättää lieviä rikkeitä viheltämättä kuin viheltää kaikki kaatuilut. Toki United kärsi linjasta ainakin kahden hyvän vaparipaikan verran, lisäksi Songille olisi kuulunut varoitus, joka olisi tuonut pelikiellon toiseen otteluun.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3920 : 30.04.2009 klo 08:01:57 |
|
Toista osaa lähestytään nyt siten, että Arsenal peluuttaa Valioliigassa säästeliäästi ja valikoidusti omia pelaajiaan. Samalla United käyttää laaja rinkiään samaan tapaan, mutta voitontarvetta on tietysti eri tavalla. Giggs, Scholes, Evans, Berbatov ja kenties jopa Nani, Brown sekä Park voivat olla avauksessa Middlesbroughia vastaan. Otteluita on joka tapauksessa niin vähän jäljellä, että suoranaista lepuutuspakkoa ei ole kuin niille, jolla väsymys tuntuu konkreettisesti. Tkatiset valinnat ovat toinen juttu ja niissä huomioidaan myös ensi tiistain peli.
|
|
|
|
ilmapallo
Poissa
|
 |
Vastaus #3921 : 30.04.2009 klo 08:25:14 |
|
Olisinkin vaihtanut kentältä mieluummin pois Fletcherin kuin Andersonin, jonka voimakkaat kuljetukset aiheuttivat vieraille tuskaa.
Tuossa siirryttiin kahden keskikenttään, joten Fletcherin 90' oli mielestäni perusteltua puolustuksen varjelun kannalta. Onhan Anderson pelannut kahden keskikentällä hyvin aiemmin, mutta tämän kauden perusteella Carrick-Fletcher hyökkäysnelikon taakse oli mielestäni perusteltu ratkaisu.
|
|
|
|
Lee Sharpe
Poissa
Suosikkijoukkue: Futisjätkät
|
 |
Vastaus #3922 : 30.04.2009 klo 09:15:36 |
|
En nyt tiedä ymmärsinkö taas ollenkaan mitä halusit sanoa, mutta esim. Arsenalin 2-1 voitollahan United menee jatkoon. ?
Nimenomaan juuri sitä taisi yrittää sanoa. Jos nuo prosentit olisivat nuo 45-30-25 toisessa ottelussa, niin tuosta Arsenalin 45:stä prosentista pyöreästi viitisentoista tarkoittaa vierasmaalista Arsenalin yhden maalin kotivoittoa. Tällöin ollaan lähempänä 66-34 asetelmaa jatkoonmenijän suhteen, kuin 60-40. Selitykseni oli kyllä vielä huonompi, kuin aiemmat  e: Sharpellakin matka jatkuu näköjään matikan tunnille....
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.04.2009 klo 09:36:19 kirjoittanut Lee Sharpe »
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3923 : 30.04.2009 klo 09:35:00 |
|
Nordicbet tarjoaa jatkoonmenoille kertoimiksi Unitedille 1.3 ja Arsenalille 3.45, joka prosenteissa on Unitedille noin 73 - 27. Tuo tuntuu ihan luontevalta, sillä ei Arsenal Unitedia kotonaan voita kahdella maalilla kuin ehkä noin kerran viidestä ja lisäksi on se mahdollisuus, että Arsenal voittaa 1-0 ja lisäksi rankit. Jatkopaikka siis on hyvin todennäköinen, kun joukkue vaikuttaa löytäneen mahdollisesti kauden parhaan vireensä, mutta vielä ei kannata kuohuviinipulloja jatkopaikan kunniaksi avata. Kylmään ne kyllä voi laittaa. Candidate ja Eiccu, miltäs se kokoonpano näyttää  En varsinaisesti ottanut kantaa kokoonpanoosi, vaan ainoastaan siihen että lähtökohdat peliin ovat erilaiset kuin Porto otteluun. Puolustuksen kautta näissä peleissä on toki aina viisainta lähteä pelaamaan, ei siinä mitään.

|
|
|
|
Vanha Vilho
Poissa
|
 |
Vastaus #3924 : 30.04.2009 klo 10:14:37 |
|
Ja kuten Paavi jo edellä, niin olisihan se ollut todella oikeusmurha jos tuurilla Arsenal olisi maalin tänään tehnyt. No nyt on sitten vielä arvan tuoma kotietu jäljellä...
No olihan tämä nyt jo täydellinen oikeusmurha.. 1-0.. Aivan sama..
|
|
|
|
|
|