Ihan mielenkiintoista olisi tietää, miten tämä lataaja on saanut jotain Ylen koosteitakin kun en itse ainakaan ole sellaisiin netissä törmännyt.
Suurin osa koosteista taitaa olla nauhoitettu joltain jenkkien urheilukanavalta. Esimerkiksi jos YLE on kuvannut matsin, niin yhdysvalloissa esitetty kooste on pätkitty siitä YLEn materiaalista.
Monesti ajattelee, että aika on kullannut muistot joidenkin pelaajien kohdalla, mutta kyllähän varsinkin Antti Niemi on ollut aivan huikea. Jääskeläinenkin oli hyvä maajoukkueessa, mutta ei koskaan yltänyt Niemen tasolle.