Sellainen peli tällä kertaa. 0-0 lukemat, ei sinänsä huonoa jalkapalloa, mutta eipä mikään taidon, taktiikan tai taistelutahdon riemuvoittokaan.
Ensimmäisellä puoliajalla PK-35 sai otteen KPV:n hyvän alun jälkeen, ja palloa tuotiin varsin vahvasti laitojen kautta ylös. Keskitykset eivät kuitenkaan olleet kovin hyviä, sillä pari kertaa niiden onnistuessa KPV:n maalivahti ja puolustus olivat helisemässä pääpalloissa. Pari kertaa pallo saatiin maalia päin, mutta molari hoiti nuo tilanteet, parhaiten jäi mieleen hyvä jalkatorjunta lähietäisyydeltä.
Puoliajalle mentiin kuitenkin tasatilanteessa ja sieltä palattaessa PK-35 tuntui menettäneen otteensa ottelusta täysin. KPV rupesi pelaamaan paremmalla itseluottamuksella ja pariin kertaan PK:n puolustus sahattiinkin varsin näyttävästi auki nopeilla syötöillä. Vain poikkihirsi, tolppa ja McKenna pelastivat PK:n takaiskuilta. Jotenkin tuntui, että helsinkiläisiä ei edes tuntunut kiinnostavan hakea voittoa, sen verran vaisua peliä nähtiin toisella puoliajalla. Noususta ei näillä otteilla ainakaan kannata haaveilla.
Gomez-Marttila oli harvoja yritteliäitä PK:n pelaajia toisella puoliajalla ja palkittiinkin ottelun parhaana (härskisti kotiinpäin vedetty palkitseminen). Yhden tähden napannut McKenna oli mielestäni paras kotijoukkueesta.
KPV oli positiivinen yllätys ja oli selvästi tullut hakemaan vierasvoittoa Helsingistä. Ei edellinenkään näkemäni ottelu Viikinkejä vastaan huono ollut, mutta nyt joukkueen pelissä oli enemmän ideaa, kuten kauden edetessä kuuluukin. Eniten tuli luonnollisesti seurattua vanhoja KuPSin pelaajia, eli Jan Bergiä, Olli-Pekka Itälää ja Aki Sipilää.
Oli hienoa nähdä, että Sipilä on päässyt pelaamaan joukkueessa, jossa on hänelle sopiva rooli vasemman laidan hyökkäyksessä; hyvää liikkumista ja ajoittaista haastamista, syötötkin tuntuivat napsuvan enimmäkseen omille. KuPSin paidassakin yritystä oli kiitettävästi, mutta omaa paikkaa joukkueesta ei tuntunut miehelle löytyvän.
Itälääkin oli mukava nähdä taas tositoimissa ja kyllähän miehen ylöspäin pelaamista on ilo seurata, varsinkin kun ei tarvitse oman joukkueen puolesta olla sydän kurkussa puolustuspään suuntaan. Hyvin tuntui toimivan yhteispeli oikean laiturin (nimi?) kanssa.
Jan Bergin pelissä oli mielestäni viitteitä siitä pelimiehestä, mitä nuoresta Bergistä aikoinaan odoteltiin. Hyvällä asenteella jokaiseen tilanteeseen, haastoi nopeudellaan pakkeja onnistuneesti, hakeutui hyvin maalintekotilanteisiin, muutama varsin hieno seinäsyöttö vastustajan puolustuksen aukaisemiseksi jne. Harmi vain että toisen puoliajan paras laukauksensa kimposi ylähirrestä takaisin.
En ymmärrä miten palkintoraati onnistui jättämään Bergin kokonaan ilman mainintaa. KPV:n parhaana palkittu Koivuranta pelasi toki hyvin, mutta huomattavasti näkymättömämmässä roolissa. Kyseessähän ei tietenkään voi olla (vanhojen) keltamustien lasien läpi katsomisesta johtuva optinen harha.
Muok. pientä kirotuvireitten korjailua
