Edellisen sivun kirjoittajien kanssa melko lailla samaa mieltä, ah niin perinteiseen luovuuden puutteeseen täydet kolme pinnaa kariutui. Taas.
Sen sijaan vahva eri kahden kärjen käytölle alusta asti. Ei se hyökkääjien määrä, erityisesti poolin tapauksessa, ole millään tavalla suorassa suhteessa pelin hyökkäävyyteen.
Kaksi kärkeä= Gerrardilla enemmän puolustusvastuuta= harvemmin pallo jalassa pakkien edessä nenä maaliin päin. Siinä tilanteessa mies kun on ehdottomasti vaarallisimmillaan. Eilen Gerrard veti lähes puhdasta Fabregasin roolia kentällä, ja siihen ei Steviellä vaan silmä ja syöttötaito riitä. Noin hyvästä (mielestäni ihan/lähes kakan veroisesta oikein roolitettuna hyökkäyssuuntaan) kaverista pitää valmentajan saada enemmän irti.
Kahden kärjen peli myös verottaa selvästi laitojen pelaamista ylöspäin: enemmän puolustusvastuuta toisen ankkurin puuttuessa.
Yhdellä kärjellä pelatessa molemmat laidat on selvästi roolitettu aivan eri tavalla. Pallonriiston jälkeen tai hitaammankin hyökkäyksen aikana ne ratkaisevat 5 metriä ylempänä ja leveämällä olevilla laitahyökkääjillä pelattaessa saadaan huomattavasti helpommin 1v1-tilanteita sivurajan tuntumaan. Kerran pari kun sieltä ohi pääsee ja avot, on parempia paikkoja iskeä pallo reppuun.
Samalla peli tulee myös vastustajan toppareille / kk:n pohjimmisille huomattavasti veemäisemmäksi: miten liimata Gerrard, miten auttaa jatkuvasti 1v1 tilanteessa olevaa laitapakkia, miten ottaa järkevästi liikkuva yksinäinen kärki (Torres / Keane ennen siirtoa pooliin). Heikommat kun ainakin Anfieldillä pelaavat lähes järjestään selkäytimeen iskostunutta lädi-4-4-2:sta, on em. laitahyökkääjätaktiikka tuottanut lähes aina tulosta. Jokainen poolin pelejä kahden viime kauden aikana nähnyt on voinut saman todeta...
Kuyt-Keane- kaksikko on jokaisessa näkemässäni 4-4-2 taktiikalla pelatussa pelissä kunnostautunut lähinnä syöttösuuntien tukkimisessa. Eilinen mukaan luettuna.
Kuyt vetää munaravia laput silmillä aina väärässä välissä ja Keane näyttää lähinnä kentälle eksyneeltä ankanpoikaselta, joka yrittää pysytellä pois kaikkien tieltä. Edellisestä seuraa upea ruuhka vastustajan kuudelletoista ja eilisen kaltainen tilanne, jossa ainoat kunnon maalipaikat saadaan erikoistilanteista.
Kuytin asenne, jatkuva liike ja itse asiassa yllättävän hyvät kyvyt 1v1-tilanteissa sopivat parhaiten oikealle laidalle, missä mies viime aikoina onkin hyvin pelannut. Ei siis oikeana laitahyökkääjänä, vaan hyökkääjänä, joka tekee työtä pallottomana selvän toispuoleisesti; hajottaa puolustusta tehden tilaa Gerrardin juoksuille ja Torresin liikkeelle.
Keanen tapaus onkin sitten synkempi juttu. Mielestäni tällä hetkellä kaikkein toimivimmassa taktiikassa (4-3-3, jota varten muut ostoksetkin tehty!) miehellä ei ole avaukseen mitään asiaa. Ei ole vedettynä hyökkääjänä / keskikentän kolmion ylimpänä lähellekään Gerrardin tasoa, piikkinä ei kannata edes verrata Torresiin ja laidalla Kuyt, Riera ja Babelkin ovat parempia. Parinkymmen miljoonan punnan vaihtomies...
Parhaimmillaanhan kaveri oli Berbatovin kanssa perinteisenä brittiläisenä "pienenä ja nopeana 2-pallokärppänä", jossa nopeus, röyhkeys ja hyvä pelisilmä pääsivät oikeuksiinsa. Poolin taktiikassa Torresin tai varsinkaan Kuytin rinnalla ko roolia ei ole eikä tule. Toivottavasti ja oikeastaan varmasti Rafa on sivullekirjoittanutta huomattavasti viisaampi ja keksii miehelle sen oikean roolin joukkueessa. Sen verran hyvä pelaaja kuitenkin kyseessä. Toivottavasti rooli vain ei enää kertaakan ole "Kallis hätäostos, eli pakko peluuttaa jossain."
Jos vielä 4-4-2:sen miinuksista jatketaan, Mascheranon penkittäminen lienee yksi suurimmista ongelmista. Maailman paras puolustava keskikenttä (myös itse Maradona samaa mieltä, toim. huom

) ei vain vapauta Gerradia ja laitoja hyökkäämään, ja tee Xabille tilaa pallolliseen peliin vaan on myös itsekin pelin järjestelijänä ja rauhoittajana aivan omaa luokkaansa. Pelkällä sijoittumisellaan estää useamman vaarallisen vastahyökkäyksen pelissä. Loistavat katkot tulevat vasta muiden laiskottelun / vastustajan hyvyyden jälkeen. Sanokaa yksisilmäiseksi, mutta enpä usko että missään muussa joukkueessa olisi varaa Massea vaihdossa istuttaa.
Ettei pelkkää pahaa.. Vihdoin ja viimein Houllierin haamu näyttää saaneen kenkää hyökkäyspelaamisesta. Pallo ihan oikeasti pysyy maassa lähes koko hyökkäyksen ajan ja edellä jopa kirottiin nykyistä taipumusta yrittää syötellä pallo maaliin. Eipä olisi vielä pari kautta sitten uskonut moista lausahdusta pooliin yhdistettävän.
Paremmin on paletti kasassa kuin koskaan aiemmin. Enää oikeastaan tarvitaan se viimeinen, tosin varsin vaikea, silaus hyökkäyspeliin ja mikä ettei...