Pre
Poissa
|
 |
Vastaus #275 : 09.10.2008 klo 19:29:34 |
|
Aloin juuri lukemaan uusinta Sportbildiä netistä. Oikeudellisista syistä sivuja 6-14 ei enää näytetä. Olettaisin sivuilla kirjoitetun Bayernista. Ehtikö kukaan lukea sivuja tai onko kenelläkään paperiversiota. Olisin kiitollinen jos joku valaisisi sivujen sisällöstä.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #276 : 10.10.2008 klo 14:26:35 |
|
Sivuilla 6-14 on julkaistu Schweinsteigerin nykyinen sopimus. Liekö aiheuttanut kränää. Sopimus on siis ihan kuvina viimeistä yksityiskohtaa myöten. Kuvittelin, että noin julkea julkaiseminen ei voi olla vuoto.
Klinsin porukka pelasi eilen harjoitusottelun 2:n Ingolstadtia vastaan. Butt maalissa, ja kentällä Breno, Borowski, Sosa, Oddo, Ottl, Zeropertti ja 4 amatööriä. Tuloksena tietysti 1-0 tappio yli 5000 ihmisen edessä. Kesän valmistautumisen yhteydessä amat muuten voittivat Ingolstadtin 3-1. Ingolstadtilta puuttui miehistöstään tällä kertaa kolme avauksen miestä, joten vähissä on selitykset.
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
 |
Vastaus #277 : 10.10.2008 klo 14:39:22 |
|
Thorsten Finkille  Ja nyt se saatanan puppeli kadulle. 
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #278 : 10.10.2008 klo 14:41:23 |
|
Thorsten Finkille  Ja nyt se saatanan puppeli kadulle.  Kelpuuttaisitko Finkin tilalle. Sehän tuli nahkahousuihin samasta osoitteesta kuin Kahn?
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
 |
Vastaus #279 : 10.10.2008 klo 14:55:50 |
|
Kelpuuttaisitko Finkin tilalle. Sehän tuli nahkahousuihin samasta osoitteesta kuin Kahn?
Ja Mehmet  Ei ole vielä Finkin aika, mutta positiivista menoa täytyy seurata jatkossa tarkemmin. Vielä on ehkä vähän aikaista sanoa, osaako kaveri todella valmentaa, mutta se on jo nyt sanomattakin selvää, että paremmin kuin Klinsi.
|
|
|
|
|
OhneSahne
Poissa
Suosikkijoukkue: Die Geißböcke
|
 |
Vastaus #280 : 10.10.2008 klo 15:04:03 |
|
Eikös Scholl mennyt Münchenissä johonkin valmennuskolutukseen tässä jokin aika sitten? vai muistanko aivan väärin. Jos en niin osaako joku sanoa milloinkahan miestä aletaan valmennushommissa näkemään?
|
|
|
|
|
schlander
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Bayern München
|
 |
Vastaus #281 : 10.10.2008 klo 15:14:28 |
|
Eikös Scholl mennyt Münchenissä johonkin valmennuskolutukseen tässä jokin aika sitten? vai muistanko aivan väärin. Jos en niin osaako joku sanoa milloinkahan miestä aletaan valmennushommissa näkemään?
Meni. Tuskin vielä lähitulevaisuudessa nähdään. Ehkä 3-4 vuotta. Edit. Kunhan keilailultaan kerkiää. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.10.2008 klo 15:16:23 kirjoittanut schlander »
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #282 : 10.10.2008 klo 15:42:27 |
|
Karlsruhesta Bayerniin on käynyt ainakin Kahnin, Schollin, Sternkopfin, Tarnatin, Finkin, Görlitzin ja Kreuzerin tie.
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
 |
Vastaus #283 : 10.10.2008 klo 17:16:34 |
|
Karlsruhesta Bayerniin on käynyt ainakin Kahnin, Schollin, Sternkopfin, Tarnatin, Finkin, Görlitzin ja Kreuzerin tie.
 -osasto: Olli, Mehmet, Tarnat ja Fink NoJoo-osasto: Andy "room 77" Görlitz Uuh-osasto: Sternkopf ja Kreutzer
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
 |
Vastaus #284 : 18.10.2008 klo 13:27:10 |
|
Karlsruher SC M. Miller - Celozzi, Sebastian, Franz, Eichner - Mutzel, Porcello - Freis, da Silva, Iashvili - Kennedy Trainer: Becker Bayern München Rensing - Oddo, Lucio, Demichelis, Lahm - Schweinsteiger, van Bommel, Zé Roberto, Ribery - Toni, Klose "Trainer": Kokovartalokuyrpä Tänään pannuun todennäköisesti tämän näköisellä miehistöllä. 
|
|
|
|
|
schlander
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Bayern München
|
 |
Vastaus #285 : 19.10.2008 klo 12:12:42 |
|
Karlsruher SC - FC Bayern 0:1 (0:0)
Karlsruher SC: Miller - Celozzi, Sebastian, Franz, Eichner - Mutzel (79. Aduobe), Porcello - Freis, da Silva, Iashvili (85. Carnell) - Kennedy (72. Kapllani)
FC Bayern: Rensing - Oddo, Lucio, Demichelis, Lahm - Schweinsteiger, Van Bommel, Zé Roberto, Ribéry (59. Borowski) - Toni (40. Podolski), Klose (89. Kroos) Ersatz: Butt, Ottl, Van Buyten, Sosa
Schiedsrichter: Florian Meyer (Burgdorf) Zuschauer: 30.500 (ausverkauft)
Tore: 0:1 Klose (86.)
Gelbe Karten: Freis, Mutzel, Eichner / Ribéry, Van Bommel
Ottelut tärkeimpänä saldona kolme pistettä ja merkittävimpinä huomioina Tonin ikävä loukkaantuminen (kylkivamma) ja Ribéryn n. 45 minuutin kunto. Mies ei tällä hetkellä jaksa juosta pitempään, mutta pääsee tietysti kuntoon pikku hiljaa kauden edetessä. Rensing teki maalilla ainakin yhden todella hyvän torjunnan.
|
|
|
|
|
Effenberg
Poissa
Suosikkijoukkue: Bayern München
|
 |
Vastaus #286 : 19.10.2008 klo 19:17:48 |
|
Nyt taitaa sitten olla Podolskin mahdollisuus.
|
|
|
|
|
schlander
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Bayern München
|
 |
Vastaus #287 : 20.10.2008 klo 08:35:01 |
|
Nyt taitaa sitten olla Podolskin mahdollisuus.
Ainakin on peliaikaa luvassa. Bayern pelaa 20 seuraavan päivän aikana kuusi ottelua, ja nytkin 21.-29.10 yhdeksässä päivässä kolme ottelua, joista Toni on luultavasti kaikista poissa. Toivottavasti ottelusuman takia ei ole seurauksena myös aiemmilta vuosilta tuttua loukkaantumissumaa, sillä jo nyt Sagnol, Altintop, Lell ja Toni ovat loukkaantuneita ja Klose on joutunut jättämään useita harjoituksia väliin. Lellin paluu on kuitenkin lähellä ja Klosehan on sentään kyennyt pelaamaan.
|
|
|
|
|
OhneSahne
Poissa
Suosikkijoukkue: Die Geißböcke
|
 |
Vastaus #288 : 20.10.2008 klo 09:10:57 |
|
yhdellä kärjellä ja Kroos peliä rakentamaan!
|
|
|
|
|
schlander
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Bayern München
|
 |
Vastaus #289 : 21.10.2008 klo 14:01:47 |
|
Tonin kylkivamma osoittautui odotettua vähäisemmäksi ja hän pelannee tänään Fiorentinaa vastaan. Klinsi ei antanut vielä 100% tukea tälle, mutta Toni itse uskoo pelaavaansa. Hän on äärettömän motivoitunut ja päättäväinen entisen seuransa voittamiseen.
Myös Fiorentinan Mutu on pelikuntoinen vaikka joutuikin jättämään viikonlopun Reggina-ottelun väliin polvivamman takia.
Bayern todennäköisesti lähtee otteluun tutulla kokoonpanolla: Rensing - Oddo, Lucio, Demichelis, Lahm - Schweinsteiger, van Bommel, Zé Roberto, Ribéry - Toni, Klose.
Kyseenalaisia ovat oikeastaan vain Klosen, Tonin ja Ribéryn 90 minuutin kunto. Ribéry ei näytä jaksavan 50-60 minuuttia pitempään juosta omalla tasollaan ja laitapelaajien vammat vähentävät mahdollisuuksia rotaatioon muutenkin. Potentiaaliset vaihtomiehet kentälle myöskin tutut Borowski, Podolski ja toivottavasti myös viikonloppunakin hetken pelannut Kroos.
Odottavaisella ja luottavaisella tunteella iltaa kohti.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #290 : 21.10.2008 klo 18:00:55 |
|
Jassoo, Poldin piina siis jatkuu. Jatkuuko Klinsin, siinäpä kysymys.
Kävi tänään miten tahansa, niin ainakin seuraus on helppo arvata. Jos tule pannukakku, niin kaikki vciisaat ryntäävät taas moittimaan Klinsmannia tämän ratkaisuista, kenties jopa joku pelaajista sanoo jotain (omasta mielestään) viisasta taktiikasta. Jos taas tulee voitto, niin van Bommelin paluuta ja sen johtajaominaisuuksien tuomaa varmuutta ylistetään. En olisi vähääkään yllättynyt, jos Kickerin torstainumerossa olisi Markin kauan odotettu haastattelu.
|
|
|
|
|
Flyguy
Poissa
|
 |
Vastaus #291 : 21.10.2008 klo 22:53:20 |
|
Loistava lopputulos CL:ssa Fiorentinaa vastaan. Hetkittäin Bayernilta jopa hyvää peliä, josta näki, mitä Klinsmann yrittää joukkueelta hakea. Ongelmana lienee osin se, että pelaajamateriaali ei oikein sovi valmentajan toivomaan pelityyliin. Van Bommel oli tänään(kin) jotakuinkin hukassa, kun olisi pitänyt pelata nopeaa peliä, Tonin vire on jossain helvetin viimeisissä takakammioissa, joista palloa ei saada maaliin edes tuurilla (joukkueen eteen pelaamista lienee jo kyseiseltä herralta ihan turha toivoa). Puolustus oli tänään ehkä parempaa kuin BuLissa, mutta lukuunottamatta Lahmia, joka valitettavasti jouduttiin loukkantumisen takia ottamaan kentältä, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla edelleen oltiin tuuliajolla. Ribéryn itsekkyys ja sen sen seurannaisvaikutus (joukkueen pelin tuhoaminen) näkyy kauniisti nyt, kun ranskalainen ei loukkaantumisten jälkeen ole vireessä - tänään pallon menetyksineen ja harhasyöttöineen niin turha kaveri kentällä kuin olla ja voi. Onneksi Klose ja Schweini samoin kuin vanha herra Ze tänään pelivireessä. Demichelis myös paransi toisella puoliajalla. Muuten voitto oli kyllä lähinnä osoitus Fiorentinan käsittämättömän huonosta viimeistelystä.
|
|
|
|
|
De Souza
Poissa
|
 |
Vastaus #292 : 21.10.2008 klo 22:56:55 |
|
Lahmia, joka valitettavasti jouduttiin loukkantumisen takia ottamaan kentältä
Tietoa vakavuudesta? Sitten onkin vitsit vähissä, jos on pidempään sivussa... Klosekin näkyy osuneen oikein kahdessa pelissä peräkkäin.
|
|
|
|
|
Flyguy
Poissa
|
 |
Vastaus #293 : 21.10.2008 klo 23:10:38 |
|
Tietoa vakavuudesta? Sitten onkin vitsit vähissä, jos on pidempään sivussa...
Klosekin näkyy osuneen oikein kahdessa pelissä peräkkäin.
Ainoa jotakuinkin virallinen tieto tuosta lienee: "Philipp muss nach einem Schlag aufs rechte Sprunggelenk angeschlagen in der Kabine bleiben" Eli kinnerniveleen tullut isku siis pakotti kaverin vaihtoon. Toivoa sopii, ettei kyse ollut mistään vakavasta ja vaihto oli enemminkin varotoimenpide, muuten on tosiaan vitisit vähissä, vakkei Lell toki toisella puoliajalla täysin surkea korvaava kaveri ollutkaan. Mutta kovin pitkään ilman Lahmia ei hyvin voi mennä, kun puolustussuuntaan Oddo näyttäisi olevan oikean laidan version Jansenista (eli ei osaa puolustaa edes alusta) ja hyökkäyssuuntaan pelinrakennustaito puuttuu aika pahasti kaikilta keskikenttäpelaajilta.
|
|
|
|
|
De Souza
Poissa
|
 |
Vastaus #294 : 21.10.2008 klo 23:29:35 |
|
Mutta kovin pitkään ilman Lahmia ei hyvin voi mennä, kun puolustussuuntaan Oddo näyttäisi olevan oikean laidan version Jansenista (eli ei osaa puolustaa edes alusta)
Kaupan päälle vielä Oddo näyttäisi olevan luokaton keskittäjä. Näin ainakin niissä peleissä, mitkää olen itse nähnyt, vaikka Karlsruhea vastaan sai (vahingossa) maalin syötettyäkin. Sinänsä ihmeellistä, kun potkutekniikka näyttää pääosin hyvältä. Karlsruhesta tuli mieleen joukkueeseen ennen kautta myyty Bayern-junnu ja laitapakki Stefano Celozzi. Kun katsoo, miten Celozzi on pääosin esiintynyt, niin en ymmärrä, miksi Celozzi piti panna lihoiksi. Miksei tehty samanlailla kuin ikätoveri Hummelssin kohdalla (molemmat syntyneet -88) eli vuokrattu pariksi kaudeksi pienempään seuraan. Pahimmillaan Celozzi ostetaan kolmen vuoden päästä takaisin. Celozzi näyttäisi jopa osaavan vähän puolustaakin, hyökkäyspäässä sen sijaan puuttuu vielä rohkeutta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.10.2008 klo 23:31:20 kirjoittanut De Souza »
|
|
|
|
|
Flyguy
Poissa
|
 |
Vastaus #295 : 22.10.2008 klo 00:38:07 |
|
Kaupan päälle vielä Oddo näyttäisi olevan luokaton keskittäjä. Näin ainakin niissä peleissä, mitkää olen itse nähnyt, vaikka Karlsruhea vastaan sai (vahingossa) maalin syötettyäkin. Sinänsä ihmeellistä, kun potkutekniikka näyttää pääosin hyvältä.
Karlsruhesta tuli mieleen joukkueeseen ennen kautta myyty Bayern-junnu ja laitapakki Stefano Celozzi. Kun katsoo, miten Celozzi on pääosin esiintynyt, niin en ymmärrä, miksi Celozzi piti panna lihoiksi. Miksei tehty samanlailla kuin ikätoveri Hummelssin kohdalla (molemmat syntyneet -88) eli vuokrattu pariksi kaudeksi pienempään seuraan. Pahimmillaan Celozzi ostetaan kolmen vuoden päästä takaisin. Celozzi näyttäisi jopa osaavan vähän puolustaakin, hyökkäyspäässä sen sijaan puuttuu vielä rohkeutta.
Celozzihan ei missään vaiheessa ollut sen enempää Bayern-junnu kuin joku Krooskaan, vaan siirtyi joukkueeseen B-junnuiässä 17-vuotiaana Ulmista halutessaan paremmat tulevaisuuden näkymät uralleen. Alunperin kaverin oli tarkoitus tulla probetrainingeihin B-junnuihin, mutta kesälomien vuoksi päätyi näyttämään silloisen B-juunuvalkun toiveesta taitojaan Herman Gerlandille, joka sitten päätti pitää lahjakkaan kaverin itsellään. Parin ensimmäisen kauden jälkeen Celozzi aika lailla jumitti kehityksessä paikoilleen, joten paikkaa Bayernin ykkösessä ei kukaan uskaltanut luvata. Kun sitten Karlsruhe tarjosi sopivaa summaa, oli kauppa aika lailla selvä homma. Voi olla, että kaverin kehitys tuosta jatkuu ja tuloksena on OK BuLi pelaaja, mutta tässä tapauksessa lienee paljon turhempi valittaa kaupoista kuin jonkin Trochowskin, Misimovichin tai Feulnerin kohdalla.
|
|
|
|
|
soininjo
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, FCB ja Kustaa II Adolfin valtava poni
|
 |
Vastaus #296 : 22.10.2008 klo 07:31:02 |
|
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #297 : 22.10.2008 klo 08:45:35 |
|
Eiköhän tällä voitolla Klinsi kiillottanut taas kilpensä hetkellisesti puhtaaksi Ulin mölyistä, Torstaina van Bommelin haastattelu Kickerissä...
|
|
|
|
|
De Souza
Poissa
|
 |
Vastaus #298 : 22.10.2008 klo 09:26:21 |
|
Celozzihan ei missään vaiheessa ollut sen enempää Bayern-junnu kuin joku Krooskaan, vaan siirtyi joukkueeseen B-junnuiässä 17-vuotiaana Ulmista halutessaan paremmat tulevaisuuden näkymät uralleen. Alunperin kaverin oli tarkoitus tulla probetrainingeihin B-junnuihin, mutta kesälomien vuoksi päätyi näyttämään silloisen B-juunuvalkun toiveesta taitojaan Herman Gerlandille, joka sitten päätti pitää lahjakkaan kaverin itsellään. Parin ensimmäisen kauden jälkeen Celozzi aika lailla jumitti kehityksessä paikoilleen, joten paikkaa Bayernin ykkösessä ei kukaan uskaltanut luvata. Kun sitten Karlsruhe tarjosi sopivaa summaa, oli kauppa aika lailla selvä homma. Voi olla, että kaverin kehitys tuosta jatkuu ja tuloksena on OK BuLi pelaaja, mutta tässä tapauksessa lienee paljon turhempi valittaa kaupoista kuin jonkin Trochowskin, Misimovichin tai Feulnerin kohdalla.
Juu kyllä minulla on Celozzin historia tiedossa. Lähinnä pointtina oli se, että vuokraamalla kaverin kehitystä olisi voinut seurata kovemmissa ympyröissä ja todeta sitten, riittääkö taso vai ei. Tähän mennessä Celozzi on lähinnä yllättänyt itseni, joten jännä nähdä, mitä tuosta lopulta syntyy. Feulner ei omaa silmää koskaan oikein vakuuttanut, vaikka kakkosen parhaimmistoa tällä hetkellä onkin. Trochowski ja Misimovich nykykunnoissaan toki menetyksiä.
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
 |
Vastaus #299 : 22.10.2008 klo 09:43:50 |
|
Ihan rehellisesti sanottuna käsi pystyyn, kuka uskoi Zvjezdan Misimovićin mahtuvan lähtiessään tai nyt Bayernin pelaavaan kokoonpanoon? Onhan näitä junnuja lähtenyt joka kausi ja mielestäni se on oikein pelaajan kannalta, tosin kohta rakit räksyttävät, että Bayern tuhoaa junnujen uran. Parhaat on pidetty ja tulevat liigajyrät ja kakkosen tähdet on ihan rehellisesti päästetty menemään ja pelaamaan kovempia pelejä kun Regionalissa oli tarjolla. Sandro Wagner on alottanut puolestaan vallan mainiosti Seeproissa ja se on hieno juttu, muistan vallan hyvin sen naureskelun täällä kun kaveri pelasi toissa kesänä paljon Bayernin harjoitusotteluissa, ei silloin puhuttu bayernin kyykyttämästä junnutähdestä... Pikkunäppärä ja kovapotkuinen Stephan Fürstner on varmasti seuraava lähtijä, joka voi hyvin menestyä alemman keskikastin pikkuseurassa tai kakkosessa, mutta roolia en FCB:ssa näe. Thomas Müllerinkään perään en itkemään jää ja lähtee kauden jälkeen kakkosporukasta muitakin vähintään kakkoseen yrittämään. Sen sijaan jos jollekin toivoisin näyttöpaikkaa tällä kaudella on keskikenttämies Holger Badstuber, jonka alkukausi 3.bundeksessa lupailee hyvää. 
|
|
|
|
|
|
|
|