Kyllä Leoko on siinä mielessä oikeassa, että ns.pääkenttä oli kuin olikin vielä 80-luvulla KePSin kotiareena. Poikkeuksen muodostaa pronssikausi -85(ja kauden -86 alku), jolloin pääkentän remontin vuoksi pelattiin takakentällä. Tietenkin ne parhaiten mielissä säilyneet muistot liittyvät useimmilla(tarpeeksi iäkkäillä - ja valokuvien, videoitten yms. kautta nuoremmillakin - juuri tuohon kauteen, joten se selittää "harhan".
Kyseisellä pronssikaudella RoPS kukistui takakentän hornankattilassa 3-1 ja paikalla oli 3717 katsojaa, mikä on KePSin toiseksi suurin yleisö. Leokon muistelema peli pelattiin 24.7.-88 ja päättyi mainittuihin numeroihin, se on myös ottelu missä tehtiin CFC:n mainitsema yleisöennätys(3906 katsojaa). Toisenlainen ennätys taottiin seuraavana kesänä samaisella kentällä, missä RoPS pyöritteli divariin matkalla olleita kemiläisiä 0-7 , mutta se onkin jo eri tarina!
No en sitten ihan omiani muistellut. En tiedä onko aika kullannut muistot vai tuntuiko se paikallispelin fiilis poikasena suuremmalta kun kuunteli katsojen kuittailuja toisilleen ja pelaajille, mutta tuntuu että noissa 80-luvun KePS-RoPS väännöissä oli enemmän tunnetta kuin näissä 2000-luvulla pelatuissa TP-47 - RoPS peleissä. Ainakin näiden Rovaniemellä pelattujen otteluiden perusteella. Johtuneeko siitä, että 80-luvulla oli Rovaniemellä muutenkin menossa jalkapallobuumi ja Kemissäkin päästiin hieman maistamaan menestystä. Toki esimerkiksi vuoden 2004 RoPS -TP-47 ottelussa oli todella hyvä tunnelma. Torniossa pelatuista peleistä en voi sanoa, kun en ole niissä ollut paikanpäällä. Kemi vs Tornio peleissä on potentiaalia nousta suuriksi tapahtumiksi, kunhan joukkueet säilyvät samalla sarjatasolla

Jatketaan offtopikkia eli miten kauden -86 lapin derbyt päättyivät ja paljonko oli yleisöä katsomoissa? Kuuluisan cup-finaalin tulos on toki muistossa

-edit: Myös kauden -87 derbyjen vastaavat luvut saa ilmoittaa